Joulun iloa!

Hei kaikille taas pitkästä aikaa! Taas pitkästä, pitkästä aikaa omalla koneella. Pitäisi lukea biologian kokeeseen, mutta päättelin, että on mahdotonta oppia puolen vuoden asioita yhdessä illassa, eli voin hyvällä omallatunnolla nörtteillä.

En ole vielä nähnyt ainuttakaan joulutonttua. Saattaisi johtua siitä, että nukun suurimman osan päivästä. Menen nukkumaan viimeistään kymmeneltä arkena ja oikeastaan viikonloppuinakin. Silti olen niin väsynyt, että päiväunet tulee otettua joko koulussa tai viimeistään kotona. Olen kehittänyt mainion tavan nukkua näyttäen sille että vain murjotan. Mahdollisimman pitkä kaulaliina kiedotaan tiukahkosti kaulan ympärille, takki levitetään jaloille ja sitten vain nojataan kaulatukeen ja torkutaan. Kun oppii oikean kulman missä istua selviää melkein perseen puutumatta. Filosofian ja historian tunneilla tämä onnistuu parhaiten, mutta enkku tarjoaa myös aika hyvät mahdollisuudet.

Tämä väsymys alkaa jo ottaa lievästi päähän. Kun on väsynyt, itkettää ja vituttaa paljon rankemmin koko ajan eikä saa mitään tehtyä. Olen päätynyt kolmeen mahdolliseen syyhyn:

1. E-pillerit. Aiheuttavat masennusta ja hormonit tunnetusti vaikuttavat eri ihmisiin eri tavoin. Kasvaneet PMS-oireet voivat näkyä väsymyksenä.
2. Koulu. Olen patalaiska, mutta tunnen siitä huonoa omatuntoa, joten stressaan koko ajan tekemättömistä koulutöistä, joita en oikeastaan missään vaiheessa rehellisesti sanoen ole aikonutkaan tehdä.
3. Elämäntilanteeni. Olen murroskohdassa, en tunne vielä itseäni, etc. Olen seurustellut yhtämittaisesti nyt yli kahdeksan kuukautta ja niistä viimeisimmät olemme oikeastaan viettäneet 11 neliön huoneessa. Olemme hieman hukassa kumpikin, puhumattakaan kroonisesta rahattomuudesta. Haluan olla enemmän ihmisten seurassa, haluan olla aktiivinen ja tavata ihmisiä. Mieluiten poikaystäväni kanssa. Haluan ulos laatikosta!

Olen kyllä mielettömän onneton hoitamaan asioita. En edes osaa pitää sitä saatanan yhtätoista neliötä siistinä. Turhaudun kun en jotenkin saa itseäni niskasta kiinni missään asiassa. En saa säästettyä rahaa tai syötyä vähemmän. Itsekuri on päässyt löystymään aivan suunnattomasti. Nytkin vaan vedän joulutorttuja ja helkkarin suolaisia maissilastuja, vaikka pitäisi jo nukkua.

Pakollinen parisuhdeavautuminen: Olen onnellinen Hänen kanssaan, vaikka tahtoisinkin lisää kontakteja myös ulkomaailmaan. Olen tosin ollut pelottavan haluton, joten olen itse tehnyt normaalia enemmän aloitteita, jotta pääsisin eroon tästä tunteesta. Hassu logiikka, tiedän sen, eikä se varsinaisesti toimi. Seksi tosin on hyvää. En vain oikein jaksaisi harrastaa sitä. Mutta koska Me Naisissa neuvottiin, että haluttomuus lähtee harrastamalla seksiä, koska se vapauttaa jotain hormonia, niin yritetään nyt tätä.

Olin The Arkin keikalla Tampereella tuossa männä viikolla ja tunsin itseni vanhaksi. Olin ensinnäkin taas vaihteeksi väsynyt ja hieman ärtynyt. Itse pääkallopaikalla taas tunsin itseni niin väsyneeksi kaiken maailman erilaisuuteen ja sen hyväksymiseen, että olisin voinut ampua kaikki ne nuoret tytöt, jotka pitävät itseään bi-seksuaaleina vain koska pitävät ystävätärtään kauniina. Olenko paha ihminen? Olen, mutta ainakin tietoinen siitä.

Nyt on pakko mennä nukkumaan, jotta jaksan vastata edes monivalintaan kokeessa. Sain Häneltä juuri vastausviestinä hyvän yön toivotukseen vain <3, vaikka olisin kaivannut jotain rakastavaa, hellää ja kannustavaa. Tuokin kyllä kelpaa ja tiedän, että Hän tekee juuri nyt jotain muuta, eikä keskity minuun. Olen kateellinen. Mutta näen Hänet huomenna, nukun taas Hänen kämpässään ja ehkä pyydän anteeksi tuikkuiluani viemällä jotain hyvää tai tekemällä jotain mukavaa Hänelle. Hän ansaitsisi parempaa kuin minun äksyilyni.

Hei taas!

Olen niiiin pahoillani, kun olen riistänyt kirjalliset lahjani suurelta yleisöltä näin kauan! Minulla on kuitenkin ollut menoa (eli olen nukkunut, ollut laiska ja möllinyt), joten tietokoneella viettämäni aika on vähentynyt entisestään.
Olen kuitenkin tehnyt jotain tässä ajassa. Päätin, että jään IBlle, siitä oli oikein hieno keskustelu äidin, opon ja ryhmänohjaajan kanssa. Suurin syy oli ehkä, että olen liian laiska ja ärsyyntynyt vaihtaakseni Vaajakosken lukioon, mutta ei kerrota sitä kenellekään. Nyt minun vain pitäisi oikeasti sitten alkaa tehdä jotain koulun eteen, muutama kymmenen Cas-raporttia ainakin pitäisi väärentää.
Kävin myös risteilyllä luokkalaisteni kera. En todellakaan pidä risteilyistä! Miksi pitää lähteä laivalle, kun samat asiat voi tehdä maissa, ilman typeriä laiva-asioita, kuten ruostetta ja katkarapuja, joista on aivan liian suuri riski saada ruokamyrkytys.

Kävin hygieniapassikurssin ja läpäisin testin täysin pistein! Ainut ongelmakohta oli voiko olutta jonka tölkki on pullistunut, juoda. Ei sitä, voi vaikka loogisesti ajatelleen sehän on vain käynyt ja saanut lisää alkoholia. Nyt jos jossain vaiheessa hankkisin anniskelupassin, niin alkaisi jo olla kohtalaiset mahdollisuudet päästä töihinkin.

Täytyy myöntää, että lähiaikoina olen miettinyt parisuhdettani hieman eri kantilta kuin ennen. Olen ollut hyvin hämmentynyt eräiden henkilöiden tekemisistä minun suhteeni ja olen ollut välillä niin väsynyt, että pienetkin riidat Hänen kanssaan ovat saaneet minut siihen häpeälliseen tilaan, missä ei vain voi ajatella rationaalisesti. En kuitenkaan siis suinkaan ole hakannut Häntä harjan varrella tai vastaavaa, mutta olen jo miettinyt, että kuinka paljon minä jaksan näitä pieniä riitoja. Ja jos ajatellaan, että joskus hamassa tulevaisuudessa muuttaisimme yhteen, riitelisimmekö silloinkin näistä ihan samoista asioista? Jaksaisinko sitä? Jos olisin jo muutenkin väsynyt, ilmoittaisinko vain jonain päivänä että tämä oli tässä? En kyllä ikinä voisi vain tehdä niin. Olisi minun pakko kiduttaa kumpaakin pitkillä, turhilla keskusteluilla ja suomalaisen, ihastuttavan kärsivän rakkauskäsityksen mukaan luultavasti tekisin senkin vasta kuolinvuoteella. Mutta on rakkaani oikeasti ihanakin, näkisitte sen ilmeen kun hän keskittyy näpertämään jotain pikkuruista asiaa! Hän on silloin mielettömän komea... Harmi, että Hänellä ei ole sitä ilmettä kun Hän pelaa tietokoneella, saisin nauttia siitä silloin kyllästymiseen asti.

Mitä tekisin tulevaisuudessa? Katsoin juuri Mol:in sivuja ja siellä oli mm. au pair -ilmoituksia, mutten voi lähteä ennen koulun päätymistä minnekään ja sitten onkin jo haut. Olen tylsä ja luultavsti haen vain lukemaan äidinkieltä JKLn yliopistoon. Ihan hyvä vaihtoehto se on. Kai.

Nyt kanttarellikeitolle, viihdytän teitä taas tässä kohta!

Biologian tunnilla

Juu, elikkäs tässä taas nähdään, että on täysin turha laittaa uneliaita ihmisiä ATK-luokkaan. Meidän piti tehdä biologiasivut itsellemme ja turha hauskaahan se on. Olen tosin nukkunut kymmenen tunnin yöunet, joten en minä nyt niin kovin uupunut ole. Biologia vaan on niin typerää, en halua opiskella sitä ja opettajakin vaikuttaa kiinnostuneemmalle koneista kuin kasveista. Ja puhuu liian hiljaa.
Pääsen tänään kahdeltatoista. Ai mutta enhän pääsekään, minulla on ruotsia puoli viiteen! Perkele, varmaan jaksan olla noilla tunneilla, kolme tuntia ennen sitä kun on vapaata.

TOK-risteily, eli tietoteorian seminaari, eli ryyppäystä laivalla on tulossa. Laitoin itseni Ridgen ja erään toisen mieshenkilön kanssa hyttiin, mutta poikaystäväni ei ehkä pidä ideasta. Hän ei luota siihen, että kännissäkin, vaikka olenkin hellyydenkaipuinen, muistan koko ajan Hänet ja käyttäydyn sen mukaisesti. Minulla ei ole tarvetta maata muiden henkilöiden kanssa. Minulla on lievä tarve olla alasti, mutta ajattelin värvätä ihmisiä vahtimaan etten paljastele itseäni, koska sekin loukkaisi Häntä. On jokseenkin omituista lukea itsensä sanovan noin, en anna itseni tehdä jotain viatonta (ja alastomuus on viatonta, ei se johda mihinkään) koska pelkään, että Hän loukkaantuu. Onko Hän veljensä vartija? Tai siis minun vartijani ja veljensä vartija.

En halua loukata häntä, tiedän ettei hänkään tahallaan loukkaa minua. Hän on silti mies, eikä ajattele aina mitä sanoo, mutta koska olen iso tyttö, osaan suhtautua ja suodattaa sellaiset asiat. Minä taas olen paha ihminen ja sanon joskus loukkaavia asioita. On jokseenkin hölmöä sanoa jotain ärsyttävää vain koska on ärsyyntynyt tai haluaa huomiota. Siitä ei tule kenellekään hyvä mieli.

Marialle suuri kiitos kauniista kommentista.

Olen Suuren Ongelma edessä. Perjantaina on Lyseon Gaala, kiva iltapukujuhla, missä tanssitaan ja niin pois päin. Minulla ei ole sopivaa pukua! Joudun toppamaan rintsikoitani ehkä kolme kokoa, jotta pukuni näyttää kivalle ja silti on otettava sisään puvun yläosasta. Noloa... Mutta jos se nyt onnistuu, on kiva päästä yleiselle paikalle nättinä. Torstaina luovutan hiusteni kanssa ja menen parturiin, joten niistäkään ei pitäisi olla ongelmaa.

Olin kyllä nätti perjantainakin. Minulla oli päällä uudet, kopisevat kengät ja hame ja olin hyvin harmissani, kun eräs neiti ei ollut koulussa. Olisin halunnut kopistella hänet suohon.

Taidan nyt keskittyä hetken veden ihmeellisiin ominaisuuksiin...

Tyhmä päivä

Tänään olen kyllästynyt elämääni. Minua kutittaa, koska eilen olin koirien seurassa ja ilmeisesti olen niille allergisempi kuin luulinkaan.

Löysin oikeasti viihdyttävän blogin, siirtykää sinne. Tai siis saattehan te minunkin ajatuksiani lukea, mutten usko, että pidemmän päälle olen kovinkaan viihdyttävä, ellen ala julkaista täällä alastonkuviani.

Olen yllättävän kaunis alasti ja puolipukeissa. Miksi en voisi näyttää tätä koko maailmalle?! En kai oikeasti haluaisi, olisi vaan hauskaa tehdä jotain niin minämaista. Ennen jaksoin aina tehdä omituisia asioita, puhua kovaan ääneen noloista asioista ja pukeutua vaikka jätesäkkiin. Nykyään vain kopistelen ympäriinsä seitsemän sentin korkosaappaissa ja saan aivan hitosti kiksejä, kun joku kehaisee ulkonäköäni. Olisi kiva jos poikaystävänikin tekisi niin spontaanisti...
Typerää, kun poikaystäväni ei luota itseensä, en minä häntä ole jättämässä, vaikka nautinkin kohteliaisuuksista muidenkin ihmisten suusta.

Olen muuttunut ihan mielettömästi vuoden aikana ja minua ärsyttää, kun tiedän ettei entiseen ole paluuta. Ihmiset kehittyvät, ystäväiseni. Pidin ennen suurinpana ihanteena ihmistä, joka ei ole riippuvainen toisista, on aikuismainen, epäpinnallinen ja kun ihmiset näkevät hänet, sanovat että siinäpä nainen joka on löytänyt oman paikkansa (ja onpa persoonallisella tavalla kaunis). Nykyään olen törkeän riippuvainen monesta ihmisesta, enkä vähiten Hänestä, vaikkei hän antaisikaan lasteni syödä jouluruokia, höpötän koko ajan jotain pinnallista paskaa ja käyttäydyn kuin huomionkipeä kolmetoistavuotias. Argh! Miksi kukaan ei sano minulle, että se on ihan okei olla murkkuikäinen seitsemäntoista vuotias? Minä olen ihan hyvä tyyppi, vaikka vihaankin legginsejä!

Haluan sellaiselle roadtripille, niinkuin joissain ihan paskoissa ja joissain tosi hyvissä leffoissa. Jollain omituisella porukalla jonnekin vaan ja siellä sitten kaikki elämäni ongelmat ratkeavat. Tai törmäämme sarjamurhaajaan, jolloin myös kaikki elämäni ongelmat ratkeavat. Lähden kyllä huomenna Turkuun töihin Yadin tapahtumaan, mutten usko että sillä reissulla ihan toivottua vaikutusta on.

Mitäs vielä... Olen ollut varattu nainen nyt suunnilleen puoli vuotta. Sain kauniin korun Häneltä ja kirjan, jota en voi lukea itkemättä, eli Veljeni, Leijonamielen.
Minun pitäisi hankkia cas-asioita, mutta en jaksa täyttää lappuja. Minun pitäisi myöskin kirjoittaa filosofista analyysia elokuvasta, mutten jaksa.

Haluan lähteä myöskin metsäretkelle ja sinne olenkin luultavasti menossa luokkalaisteni kanssa. Ongelmia aiheuttaa nukkuminen, en halua nukkua yksin teltassa, koska sitten on kylmä, mutta Hänelle tulee paha mieli, jos nukun toisten poikien kanssa. Täytyy saada siis naisia mukaan metsään, joka voikin olla ongelmallista.

Telkkarissa soitetaan uutta versiota kappaleesta These Boots Are Made For Walking. Miksi pitää raiskata hyvä kappale?

Saisinkohan casia blogista?

En kyllä soita Hänelle, Hän saa ottaa itse ottaa yhteyttä, jos tahtoo. Osaan minä olla yksinkin. Kai.

ps. Olen muuten lopettanut viime kertaisen kirjoitukseni siihen, että odotan Hänen yhteyden ottoaan. Kirjoitanko näitä aina sellaiseen aikaan, vai olenko hieman liian riippuvainen Hänestä? Mitä mieltä olette, olenko hukuttamassa itseni rakastamaani ihmiseen?

Uusittu väsritesti

Pelottava väritesti antaa taas pelottavia tuloksia

1. TILA JOTA TAVOITTELEE TAI TAVOiTTEIDEN MÄÄRITTÄMÄ KÄYTTÄYTYMINEN Tarve suurempaan vaikutuspiiriin tekee levottomaksi ja ohjaa toiveita ja haluja. Voi yrittää laajentaa aktiviteettiaan liian laajalle.

2. TILA JOSSA ON TAI NYKYTILANTEESEEN SOPIVA KAYTTÄYTYMINEN. Hellittämätön. Edellyttää että asiat menevät kuten hän itse tuntee ja yrittää säilyttää asemansa muuttumattomana.

3. ESTETYT TILAT TAI EPÄSOPIVA KÄYTTÄYTYMINEN NYKYTILANTEESSA. Jää tunneperäisesti saavuttamattomaksi vaikka olisi läheisessä ihmissuhteessa.
Kykenee saamaan tyydytystä seksuaalisesta aktiviteetista.

4. STRESSIN LÄHTEET. Ylikorostunutta herkyyttä ulkoisiin ärsykkeisiin. Haluaa päästä irti tyhjyyden tunteesta ja esteistä jotka eristävät hänet muista. Innokas kokemaan elämän kaikilla tasoilla ja elää rikkaasti. Tästä johtuen vastustaa kaikkea rajoituksia ja yrityksiä asettaa rajoja. Haluaa olla vapaa ja esteetön.

5. NYKYINEN ONGELMA. Feels restricted and prevented from progressing; seeking a solution which will remove these limitations.
Fights against restriction or limitation, and insists on developing freely as a result of his own efforts.

Olen sairas, taas

Olen flunssassa ja kuumeessa, kovin epämiellyttävä olo. Varsinkin kun tietää, että huomenna on mentävä kouluun, kun on jo niin paljon poissaoloja, että olen ihan jäljessä. Pahinta kaikesta, täällä ei ole kukaan silittämässä päätäni, tuomassa vettä ja lohduttamassa. Poikaystäväni on pelaamassa kavereidensa kanssa pikku-ukoilla ja minulla on ikävä. Näin hänet viimeksi, katsotaas, 28 tuntia sitten ja olen ihan raunioina. Johtuu kyllä flunssasta, mutta eikö olisi ihanaa ja romanttista jos riutuisin rakkaudesta. Valitettavasti en ole mikää Nuori Werther, tekee vain mieli suklaata ja olin ajatellut nakittaa Hänet hakemaan sitä.

Sain nukkua Hänen vieressään ja se oli äärettömän miellyttävää. Sai nukahtaa vain siihen ja herättää aamulla tökkimällä kylkeen. Yövyimme Hänen kaverinsa luona. Epäilen, että kuumeeni johtuu juuri siitä, että nukuimme siellä; parvekkeen ovi ei ollut kunnolla kiinni.
Eli siis, perjantaina oli tarkoitukseni mennä heti kotiin, koska tunsin oloni heikoksi ja hartiani olivat niin jumissa, että huimasi. Menin kuitenkin poikaystäväni ja Hänen kaverinsa kanssa Parnell'siin pelaamaan biljardia, josta en jaksanut lähteä kotiin. Ajattelin mennä poikaystävälleni ja lähteä sieltä kotiin sitten kun Hän lähtisi ystävälleen. Laiskuus kuitenkin iski ja lähdinkin mukaan. Sieltä siirryimme jonnekin omakotialueelle erään koulumme opettajan tyhjään asuntoon, jossa piti olla ihmisiä, mutta tunnelma oli jokseenkin matala ja lähdimme jossain vaiheessa takaisin Hänen kaverinsa kämpälle. Kämpän omistaja jatkoi baariin, joten saimme nukahtaa ihan rauhassa parisänkyyn. Omituinen fakta: Vaikka olemmekin nyt nukkuneet joitakin kertoja yhdessä, emme koskaan ole harrastaneet seksiä ja nukahtaneet sitten sylikkäin. Harrastamme seksiä aina aamulla.

Juoduin vihdoin paljastamaan, etten ole yli-ihminen aamuisinkaan. Aina ennen kun olemme nukkuneet yhdessä, olen herännyt ennen Häntä ja käynyt pesemässä hampaat yms. jotta olisin raikas ja nätti. Nyt se ei ollut mahdollista, mutta ei se näyttänyt kovasti häiritsevän.

Olen nyt menstruoinut 13 päivää. Kuinka se on mahdollista, kysytte. Helppoa, vastaan, aloittakaa vain e-pillerit. Tämä on tuskaa, kuvainnollisesti tosin. Tekee aika helkkaristi mieli luopua koko paskasta, mutta minulle on vakuutettu, että tämä on normaalia aloitusvaiheessa. Pelkään, että minulla on anemia, oireita oli jo viime keväänä ja tälläinen vuoto ei varmaan auta asiaa. Ilmeisesti täytyy käydä mahdollisimman nopeasti mittauttamassa hemoglobiini, etten mene ihan sairaaksi.

Olen muuten tosiaan koulumme lehden uusi päätoimittaja. Minun ei anneta tehdä mitään, mutta saanpahan nimeni "parrasvaloihin". Pitäisi kirjoitta siihen itse asiassa juuri nyt...

Kuin myös filosofian dialogia ja pitäisi laskea matikkaa, mutta en tosiaankaan saa aikaiseksi. Murehdin liikaa Hänen asioitaan ja olen liian kuumeinen mihinkään.
Olen vaikeassa tilanteessa, kun minun pitäisi tukea poikaystävääni, mutta en osaa. Hänellä on ongelmia perheensä ja elämänsä kanssa, enkä voi auttaa muuten kuin kuuntelemalla. Tekisin mitä vain, että asiat selviäisivät, mutta mikään ei ole minun vallassani. Turhauduin jossain vaiheessa ja ilmoitin Hänelle, etten oikeasti halua kuulla näitä asioita, mutta kaduin heti mitä olin sanonut. Haluan minä kuulla, mutta tiedän etten voi auttaa, eikä Hän ratkaise asioita samalla tavalla kuin minä. Ja tunnen itseni pahaksi ihmiseksi, kun vaadin Häneltä huomiota nyt. Jos olisimme rationaalisia, pitäisimme varmaan hetken hiljaiseloa ja antaisimme kummankin laittaa omaa elämäänsä kuntoon, mutta en todellakaan halua olla rationaalinen. Haluan Hänet viereeni, jotta voin silittää Hänen hiuksiaan ja Hän voi pitää minusta kiinni. En oikeastaan halua, että meillä on erillisiä elämiä setvittävänä, haluan yhteisen elämän.

En ole varma olenko oikeasti tuota mieltä. Joskun vaikuttaa sille että voisin pystyä siihen ja haluaisin sitä, mutta joskus on taas hetkiä, etten todellakaan tiedä mitä haluan. Rakastan Häntä, en vain ole varma pystynkö siihen loppuelämääni. Olenko paha ihminen koska en voi sanoa että pystyn? Olen vasta 17. Elämä edessä ja varmasti ihan hyvä sellainen.
Voisinpa sanoa, että pystyn tai en, tällä hetkellä todella haluan tätä. Oikeastaan vain aika voi näyttää kasvammeko me yhteen niin että pystymme yhteiseen elämään. En lähde pakottamaan meitä kumpaakaan siihen, mutta olen oikeasti valmis tekemään töitä tämän eteen. (Suurta puhetta 5 ja puoli kuukautta seurustelleelta, mutta sellaista se on. Ei nuoruus tee minusta vähemmän vilpitöntä)

Olen nyt tosiaan niin kuumeessa, etten ajattele suoraan, enkä edes vinoon, mikä on jo vakava merkki. Kiitos kommenteista, on hauska, että joku lukee tätä. Pitäisi varmaan useammin kertoa ystäville että arvostan heitä.

Nyt jään odottamaan josko Hän ottaisi vaikka yhteyttä.

ps. Pelaamme salamurhaajapeliä Yadilaisporukassa ja olen pelinjohtaja. Hän on myös järkkäämässä larppia, ja olen kai siinäkin mukana. Jännää! Lisää joskus myöhemmin.

Ihan hyvä päivä

Olen nyt kolmen päivän ajan esittänyt näytelmäämme häliseville kasiluokkalaisille ja eilen olin varma, että kuukahdan. Olin päivällä niin uupunut, että melkein itkin kun lähdin kotiin, en jaksanut jäädä edes juhlatyöryhmän kokoukseen. Mutta onneksi olin aikaisemmin soittanut ystävättäreni käymään ja oloni kohentui huomattavasti kun itsekkäästi selitin omia juttujani ja kuuntelin hänen kuulumisiaan. Illaksi pukeuduin nätisti (jos joku näki minut, voi olla erimieltä, mutta hei, olin väsynyt ja hiukseni ovat vaikeassa vaiheessa puolipituutta) ja kävin elokuvissa med min kära pojkvän. Tämän päivän olenkin sitten ollut hyvällä tuulella, suurimmaksi osaksi siksi, että nukuin "vahingossa" tunnin pitempään kuin piti, koska näin eroottisia unia, enkä malttanut nousta. On se kiva, kun edellisen loppuillan tapahtumat tunkevat uniin...

Aloitin ne e-pillerit ja voin pahoin ensimmäiset viisi pävää, tänään olen ollut ihan kunnossa. Pakko nyt testata sopivatko nämä minulle, sillä en jaksa venkslata merkkejä, vaan otan sitten suoraan kapselin. En usko, että neljään vuoteen on mahdollista hankkia lapsia kuitenkaan.

Olen omituisessa tilassa ystävyyssuhteideni kanssa. Periaatteessa minulla on vaikkapa koululla ihan tarpeeksi sellaisia ihmisiä, joille jutelle etc. mutten ikinä tapaa heitä koulun ulkopuolella. Olen luokassani sosiaalinen väliinputoaja, ei minua (kai) vihata, mutta ei minua minnekään koskaan pyydetä, tai edes mainita, että olisi jotain minne pyytää. Vajaakoskella taas en ole oikeastaan pyrkinytkään pitämään yllä mitään ihmeempää. Nyt sitten vielä Hän ja Häneen kuluva aika tietysti vähentävät liikkuvuuttani. Eivät muutkaan ihmiset kaveripiirisäni minuun usein ota yhteyttä, mutta toisaalta en minäkään heihin. Se taas johtuu siitä, että en halua häiritä.

Ärsyttävää on se, etten saa Häntä mukaan minun ystäväpiiriini. Eli hän ei usein suostu tapaamaan ystäviäni. Osan ymmärrän, Hän ei halua tulla vaikkapa Yadin kokouksiin, koska hänen entinen tyttöystävänsä voi olla siellä (ei ole kyllä ollut pitkään aikaan ja kyllä kahden aikuisen ihmisen pitäisi osata olla samassa rakennuksessa, mutta vain IMHO) ja Hänkään ei pidä siitä että ympärillä on kamalasti häliseviä ihmisiä, joita hän ei tunne. Minä kyllä menen Hänen mukaansa, vaikka välillä vaikuttaa sille, että Hänen ystävänsä pitävät minua vain jonain säälittävänä koristeena (minä, koriste...). Totuuden nimessä on kyllä sanottava, että ei meidän ystäväpiireillä ole oikeastaan mitään yhteistä, kumpikin on kohtuulisen hukassa, jos koittaa integroitua sinne.

Kun alkaa miettiä, että meillä on täysin erilaiset ystäväpiirit, niin mitä se kertoo meistä? Olemmeko me täysin erilaisia? Olemme ja emme ole, sanoisin. Olemme ehkä perusasenteeltamme erilaisia. Vaikka ette tätä usko, olen aika ihmisrakas tyyppi. Suvaitsen (typerä sana) muita ihmisiä huomattavasti paremmin kuin Hän. Tämä voi tietysti johtua siitä, että olen nainen ja Hän mies. Hän on ehkä myös hieman kapeakatseisempi vaikkapa poliittisesti kuin minä, pyrin kuitenkin katsomaan asiaa useammalta kantilta. Yhteistä meissä on ainakin huumorintaju ja... No, on varmasti jotain, odottakaapas hetki! Pidämme suklaasta, samantyyppisistä elokuvista (ei aina), ööh, olemme mukavuudenhaluisia ja suunnittelemme enemmän asioita kuin teemme. Siinä se sitten taisi olla... Säälittävä lista. Oikeasti, meillä on muitakin yhteistä, sitä ei vain voi määritellä. Olemme osittain (niin paljon kun eri sukupuolet voivat olla) todellakin samalla aaltopituudella, sanokaa mitä sanotte! Me kuitenkin koko ajan sopeudumme enemmän toisiimme ja opimme elämäänolemaan yhdessä.

Huomenna pitäisi mennä koululla ihan tunneille, höpsöä touhua. Nyt täytyy rientää Yadin kokoukseen, siis sinne minne Hän ei suostu tulemaan (kysyin tosin kesken Vampire -korttipelin, joten oli kai turha odottaa muuta vastausta). Pitäkäätten hauskaa, minä koitan luovia oman elämäni aallokossa.

Loma on lopussa, arki alkaa

Anteeksi, edellinen on kamala nysä, mutta jouduin pois koneelta. Olin tosiaan kamalassa hormonimyräkässä, jälkiehkäisypilleri ja kuukautistensiirtopillerit toimivat hyvin yhteen, itkin niin paljon että kouristelin pari päivää. Hän oli kovin iloinen, ensin poissa ja sitten vaan itkee ja vuotaa verta...

Mutta mitäs teille nyt pitäisi kertoa? Minulla menee hyvin, toistaiseksi. Saa nähdä miten koulu vaikuttaa asiaan. Meillä menee hyvin, suhteemme tuntuu olevan terveelle pohjalla. Kavereilla menee (kai) hyvin, tosian kesä on tainnut sekoittaa useamman kuin yhden pään. Alkoholi on virrannut kuin Golfvirta, siis muilla, ei minulla. En todellakaan saanut tehtyä kaikkia kesän juttuja (kuten lukenut koulukirjoja), mutta olen tehnyt kaikkea muuta, katsonut leffoja, harrastanut seksiä ja rentoutunut.

No seksistä te kuitenkin haluatte kuulla. Itse asiassa juuri löysin Hänen hiuksensa vyötärönauhani alta, ties miten se on sinne joutunut. Olemme opetelleet mitkä asiat meille toimivat ja mitkä eivät, ehkä joitan yllättäviäkin piirteitä on löytynyt. Jääskelän ratsutilan lähellä on yksi ihastuttavan rauhallinen pikkutie.
Minulle on vain yllättävän rankkaa joka ilta erota yöksi. Haluaisin niin kovasti nukahtaa miellyttävän nuoren miehen syliin, mutta miksi vitussa kummankaan kämpässä ei voi yöpyä?! Palaa kiinni, olen nykyään aina itkuinen kun menen nukkumaan. Ja kyllä, kärsin taas PMS-oireista.

Tällä kertaa muuten odotan innolla menkkojani. Kävin perhesuunnitteluneuvolassa juttelemassa tädille seksielämästäni ja sain paketillisen e-pilleritä matkaan. Ne aloitetaan kuukautisten ensimmäisenä päivänä. Voisi vaikka lyödä vetoa, että menen niistä jotenkin sekaisin. Mutta niillä pääsee kondomisähläämisestä ja limakalvoni eivät ehkä ärtyisi niin kovin. En ilmeisesti tule kitkan kanssa toimeen.

Tiedän muuten nyt minkälainen minun pitäisi olla, jotta Hän ei pystyisi pysymään minusta erossa. Siis oma itseni tietysti, mutta nahka/pvc/verrattavissa-oleva-aine-korsetti, lyhyt hieman liehuva hame, vilahtelevat stay up-sukat, piikkikorot ja kiharat hiukset. Ja ilmeisesti suttuiset silmämeikit auttavat aina asiaa.
Aika omituista. En minä osaa sanoa noin. Ihminen on viehättävä niin hassuilla hetkillä, arkisissa asioissa. Kuten vaivatessa innokkaana pullataikinaa likaisessa keittiössä tai kiristellessä leukoja pelatessa Max Payne 2:sta. Tosin aloite seksiin menee hieman hukkaan, kun mies pelaa, mutta yrittänyttä ei laiteta.

Voin muuten vuokrata erästä ystävätärtäni Anti-Shop -seuraksi. Jotenkin tällä henkilöllä on kyky poistaa myös tästä hieman jännittävästä tapahtumasta kaikki kiusallinen ja epämiellyttävä. Sen on pakko johtua siitä naurusta... (yli 100 desibeliä metrin päästä mitattuna).

Näytelmä! Esiinnyn tosiaan siinä näytelmässä, seuraavana perjantaina ensi-ilta. Ihan hyvin se on nyt luonnistunut, rooli ei ole huono, vaikkei päärooli olekaan. Olemme saaneet siitä suurimman osan tekotaiteellisuudesta ja angstisuudesta pois, mikä on mainiota. Porukka on ihan mukavaa, kahdeksasta näyttelijästä kuusi Lyseolta. Ohjaaja on mukava, kun ei pakota rooliin, vaan antaa meille tarvittavia vapauksia.

Täytyy vain sanoa, että on Paris Hilton typerä nainen.

Pitäisiköhän nyt tehdä kotain muuta, kuten nyppiä bikiniraja... Kivuliasta, mutta yllättävän miellyttävää. Lupaan alkaa kirjoitella huomattavasti useammin, kun koulut alkavat ja tulen myös kirjoittamaan jotain Älykästä. Minulla on jotenkin koko ajan kovin "höpsö tyttö" -olo. Joten hyvää yötä.

Pariisista palattaessa

Ja taas on aikaa kulunut kuin tikkaria lapsen suussa, lähmääntyen, valuen suupielistä ja aiheuttaen pieniä haavaumia. Okei, ei ehkä parhaita kielikuviani, mutta turha odottaa mitään fiksua rättiväsyneeltä, hormonilääkityksen vaikutuksen alaisena olevalta ihmiseltä.

Olin töissä kaksi viikkoa helvetissä. Ehkä hieman vahvasti sanottu, sai siellä sentään ihan hyvää ruokaa. Olin siis tonnilaisena Vaajakosken ABC:llä. Muuten ihan ok hommaa, jalat vaan kipeytyivät seisomisesta ja hommaa ei ollut koko ajaksi, joten kävelimme vain ympyrää toisen tytön kanssa, joka oli siellä hommissa. Pahinta kuitenkin oli se, että ketjulla on sopimus Novan kanssa, eli siellä soitettiin vain Novaa. Samat kappaleet parhaimmillaan kolmesti 7 ja puolen tunnin aikana! Ja työaika, seitsämän ja puoli tuntia on naurettava palkaan verrattuna. Kun tuntupalkka on neljää euroa, ei moraali kovin korkealla ole.

Sen jälkeen viikko ja lähdin Pariisiin perheen kanssa. Olimme siellä kahdeksan päivää, joten kerkesimme nähdä kaikki suurimmat turistirysät, Eiffelin, Versaillesin linnan ja Disneyland Parisin (joka oli niin skitsofreeninen ja kamala paikka, että sen pitäisi olla k-18). Olisi ollut mukava reissu ilman vanhempia ja alaikäisyyttä. Ikävöin koko ajan Häntä, hyvin epäminämaiseen tapaan.

Nyt täytyy mennä, sori, näkemisiin.

Kesä livahti tännekin

Kesä on täällä! Iloa, iloa ja onnea.
Kun koulut loppuivat, tai siis paria päivää ennen sitä, tajusin olevani ihan piipussa. En jaksanut mitään, olin aivan tolaltani ja kokeetkin menivät päin persettä. Matikasta nelonen, todella mukavaa. Lyseon yössäkään (koulumme poikkitaiteellinen iltatapahtuma) en viitsinyt oikein mitään, jumittelin vain ympäriinsä. Kesäloma siis tuli ihan tarpeeseen.

Piti kertoa tästä poikaystävä-asiasta. Eli, jouduin nyt hieman joustamaan periaatteistani. Olin ehdottomasti sitä mieltä, että minulla ei tule koskaan olemaan mitään lisäkettä, jota poikaystäväksi nimitetään. Sehän kuulostaakin niin höpsölle ja lapselliselle, poikaystävä, tulee mieleen kaikki sukulaiset, jotka kyselee kuusivuotiaalta, että jokos sinullakin on poikaystävä. Minulla oli myös määritelmä suhteen kehittymisestä, eli tapaillaan -> kuljetaan yhdessä -> naidaan/eletään yhdessä. Ongelma on siinä, että en osaa sijoittaa meitä tuolle janalle. Joten, jotta elämästä tulisi vaikeampaa, kutsun ainakin väliaikaisesti miellyttävää nuorta miestä poikaystäväkseni (ihanaa, kun saa laittaa genetiivin päätteen...)

Urani teatterin parissa jatkuu! Olen mukana Huoneteatterille tehtävässä huumevalistustyyppisessä näytelmässä ystäväni Gilden kanssa. Sain kässärin ekan versio, ja se on PASKA! Se on aivan kamala, epäuskottava ja hirvittävä. Tästä siis on tulossa äärettömän hauskaa.
Valitettavasti teatteri ei ihan vielä kuitenkaan elätä minua, joten juodun kesätöihin Vaajakosken ABC:lle. Siitäkin luultavasti tulee mukavaa, pidän nimittäin siitä, että on jotain hommaa. Jos onnistun näyttämään, että olen uskomattoman lahjakas englannissa ja ranskassa ja ahkera ja täydellienn kaikin puolin, saatan ehkä saada sieltä myöhemminkin töitä, ja sekin tekisi minulle hyvää.

Raha tulee tarpeeseen siinä mielessä, että lähdemme sinne Pariisiin, se kun ei ole halpa kaupunki. Jotenkin myös muut kulut ovat kasvaneet, kun tulee hengattua kaupungilla entistä enemmän. Tai ei oikeastaan enemmän, olen itse asiassa ollut enemmän paikoillani nyt kun olen vakiintunut. Näen ystäviäni harvemmin, Häntä taas joka päivä. En valita, niinhän se menee ja nautin hänen seurastaan. En kuitenkaan todellakaan saa antaa itseni jumittua Hänen ja kodin välille, muutkin kontaktit tekevät hyvää. No, kunhan ystävättäreni palaavat kielikursseiltaan Maltalta ja Englannista alan taas liikkua enemmän.

Liikkumisesta puheen ollen, huomenna aloitan kuntoiluohjelmani. Edellisen kesän tavoin jätän ruokaa pois, käyn lenkillä ainakin neljästi viikossa ja uin. Juuri nyt kyllä ei mene hyvin, soin aamulla (eli ennen yhtä) vain banaanin, mandariinin ja riisikakun, mutta sorruin hetki sitten voisilmäpullaan. Voisikin itse asiassa tehdä ruokaa...
Ja liikkuminen muuten, no, Olli-Emilia on taas kunnossa. Eli vuoden '72 TunturiSport-moponi on taas liikenteessä hurjalla 35 km tuntivauhdillaan. Poikaystäväni ei pidä Olli-Emiliasta, mutta tästä en tingi. Se on niin kätevää kun alla on omat pyörät. 15. päivä linkkikorttini umpeutuu, eli on pakko liikkua jotenkin, ja pyöränsatula ei ole niin mukava kuin moponi.

Ainiin, teille jotka olitte huolissanne; enää ei ole suuria ongelmia makuuhuoneenkaan puolella. Pieni kipu on vain hyvästä. Kävin myös äitini kanssa ihastuttavan keskustelun e-pillereistä:
Minä: -Sulla ei varmaan ole mitään sitä vastaan että hankin e-pillerit?
Äiti: -Ei, soita sinne, mikä se on, perhesuunnitteluneuvolaan.
Minä: -Ok.
Nyt pitäisi siis soittaa sinne ja se on sitten astetta isompi ongelma. Koitan kovasti päästä kammostani soittaa paikkoihin, ja olenkin siinä kehittynyt, mutta vielä on joitakin ongelmia, kuten lääkäri.

Jos saan aikaiseksi, alan kirjoittaa pienimuotoista jatkokertomusta Nörttipariskunta seikkailee. Idean tähän sain siitä, kun Hänen kanssaan olimme Fantasiapeleissä, seisoimme ymmärrettävästi vierekkäin kassalla ja myyjäsetä alkoi puhua meille. Siis MEILLE. Eli "oletteko te ennen pelanneet Carcassonea" " teiltä puuttuu sitten enää yksi osa" yms. Huvittavaa se oli, stereokaupassa kävi niin jo aikaisemmin.

Parisuhteeni suurimmaksi ongelmaksi on ehkä muodostumassa minun epäherkkyyteni henkisesti. En ole herkkä ja hienotunteinen, en todellakaan. Joudun tietyissä tilanteissa sensuroimaan itseäni tavalla, joka ei mielestäni ole oikein. Tiedän nimittäin, että jos alamme riidellä kumpikin vain kävelee pois, enkä minä ainakaan anteeksi pyydä. Inhimillisestä menetyksen pelosta johtuen siis jätän sanomatta ja tekemättä asioita niin että se häiritsee. Tämä on vaikeaa. Älkää käsittäkö väärin, en todellakaan ole mitenkään nyrkin ja hellan välissä tai jotain, minulta vain puuttuu sosiaalisia taitoja varsinkin tilanteissa, joissa toinen ei ole hyvällä tuulella. Minun pitäisi ottaa härkää sarvista ja riidellä silloin kun siltä tuntuu. Ei ole hyvä, että asiat vain kasaantuvat.

Mutta, elämä on ihanaa, ei voi muuta sanoa. Minulla on oikeastaan kaikki hyvin, paremmallakin puoliskollani on kohta asiat varmistettuina ja on kesä. Vielä eräs asia: Minä en ole nörtti! En ole, oikeasti. Se, että saatoin vaikuttaa hieman fanaattiselle uusimman Star Warsin ilmestymisen aikaan on vain hassu sattuma ja sitä paitsi Star Wars -fanius ei ole nörtteyttä. Star Trek -fanius on ja sitä minä en ole. Se leffa oli muuten uskomaton, järkyttävän huono, mutta kun rakastaa jotain, rakastaa sitä huolimatta siitä, onko siinä uskottava dialogi. Star Wars -leffat siis saavat olla ihan niin huonoja kuin haluavat, mutta silti ne ovat jotain elämää suurempaa.

Koimme eilen elämiemme suurimman antikliimaksin. Ainakin elokuvien osalta. Hänellä ja minulla on kortti, jolla voimme vuokrata leffan per päivä. Eilen sitten katsoimme elokuvan Amityville Horror, vaikutti hyvälle ja kiinnostavalle, mutta se loppu! Aivan jotain... en osaa edes kuvailla, se on pakko nähdä. Lista leffoista jotka olemme nähneet:
National Treasure
Jeepers Creapers 2
Shawn of the dead (edelleen hauska, paras romanttinen komedia)
(Blade trinity, vain Hän katsoi)
Underworld
Yesterday
Amityville Horror
Modesty Blaise
Old Boy (aivan mahtava)
Voi ei, en muista muita! Lisään ne myöhemmin.

No nyt on pakko poistua koneelta, tai ainakin sulkea tämä ikkuna.

PS. Ridge on minulle digeridoo-hieronnan auki, toivottavasti saan sen joku päivä.

Elämä jatkuu, baby

Olen parantunut!
En ihan kaikesta, mutta silti. Onpas taas aikaa vierähtänyt, ei ole tullut avauduttua nyt kun elämä (ihan oikea sellainen) on "raiteillaan" (väitän ainakin). Ihanaa, kun on hyvä olla!

Olin viikon poissa koulusta kuumeen takia ja viime viikkokin meni hieman sumussa. Perjantaista on pakko kertoa tarkemmin, se oli kummallinen päivä. Pistän väsymyksen ja kuun vaiheiden piikkiin, en keksi parempaakaan. Eli, olin aamulla hyvällä tuulella. Menin jopa pelaamaan pesäpalloa. Kun tulin pelaamasta, menin iloisena pienenä tyttönä etsimään poikaystävääni (tästä myöhemmin lisää) ja löysinkin hänet pelaamasta Gta:ta kaverinsa kanssa. No ok, kyllähän koululla aina hommaa löytyy ja on minulla muitakin ihmisiä elämässäni, joten oli ihan oma vikani, että jäin siihen, kun luulin että hän olisi kanssani sosiaalinen. Ja olisi väärin odottaa, että hän lopettaisi kivan asian tekemisen, että voisi vain pitää edes kädestäni kiinni. Jäin siis odottelemaan, että peli loppuisi, mitä se ei tehnyt ja he aloittivat saman tien uuden kun edellinen loppui. Ei se mitään. Sain vapaa tunnin ja ulkona paistoi aurinko. Menin taas odottelemaan. Voitte arvata, että odotin turhaan. Se saatana (vaikka kuinka ihana) pelasi koko tunnin ja sain niin lapsellisen huomionkipeyden ja mustasukkaisuuden puuskan, että hävettää. Häiriköin siinä parhaani mukaan ja lopulta lähdin tunnille sanoen, että en pääse yläkaupungin yöhön, koska äidin mielestä olen liian kipeä ja on mentävä heti kotiin, koska veljen rippijuhlia varten on siivottava. TOK (theory of knowledge) tunnilla nukuin ja kun pääsimme pois ajoissa, olin vielä huonommalla tuulella. Aavistelin jollain tasolla, että miellyttävä nuori mies voisi olla vielä koululla, mutta lapsellinen idiootti kun olen, en tarkistanut, vietin vain hetken kirjakaupassa ja lähdin sitten bussiin. Bussissa Hän soitti (ei Jumala, vaan Hän, tajuatte kyllä) ja kysyi miksi lähdin, eikö meidän pitäisi mennä ostaamaan hänelle ylioppilaslakkia. Siinä vaiheessa aloin itkeä. Itkin spontaanisti pahaa oloani, hyljätyksi tulemista, omaa typeryyttäni ja kyvyttömyyttäni. Menin kotiin, äiti tajusi heti että nyt ei ole tyttö kunnossa ja pisti nukkumaan pariksi tunniksi. Itkin ja nukuin koko illan. Hän lähetti pari tekstiviestiä = itkua. Hän soitti = itkua. Lähetin ystävälle onnitteluja =itkua. Se oli aivan kamalaa, enkä voinut edes itkeä kovaan ääneen ja kunnolla, vaan sillai pienesti. Lopulta alkoi pelottaa, tuollaista romahdusta ei ole tapahtunut koskaan. Olisin niin tarvinnut poikaystäväni paikalle, jotta olisin voinut pitää hänetsä kiinni. No, aina ei saa mitä haluaa ja paha olo meni ohi, ainakin suurimmaksi osaksi.

Lauantaina äitini tosiaan piti kiinni siitä, että en mene kaupungille. Se oli kamalaa, isä vei minut sinne puoleksi tunniksi, juuri niin että näin ketä kaikkia siellä on, mutta en ehtinyt puhua tai tehdä mitään! Olisi ollut miljoona juttua mitä mennä katsomaankin. Olisin myös halunnut liittyä luokkalaisteni seuraan viettämään iltaa, mutta etsinkin vain miellyttävän nuoren miehen ja notkuin hänen kanssaan sen hetken.

Yöllä, kun euriviisujen pisteitä jaettiin, Hän tuli käymään. Katsoin muuten taas melkein koko euroviisut, Norja ja Sveitsi olivat parhaat, ihan väärä voitti. Valitettavasti veljeni oli pelaamassa, yleensä katsomme yhdessä. Niin, Hän tuli yhden maissa ja menimme taloyhtiön alakertaan istumaan rauhassa. "Istumaan rauhassa" if you know what I mean... Puhuimme Jyrki Kataisesta ja niin päin pois. Oli hauskaa, tai enemmänkin miellyttävää.

Nyt täytyy avautua seksielämästäni. Käännä vain katseesi pois, siis ainoastaan kauniit ja laihat ihmiset harrastavat seksiä ja puhuvat siitä. Olen sitä mieltä, että nykyään edelleen puhutaan seksistä kaarrellen ja vääristellen. Varsinkin mitä nuorille tytöille kerrotaan. On valistus, eli "joillakin eka kertaa ei satu ollenkaan, jos sattuu, et ole valmis, eli olet huora ja käytä ehkäisyä, käytä ehkäisyä ja käytä ehkäisyä" ja on Cosmo "jos miehesi ei tyydytä sinua, jätä hänet". Miksi seksistä tehdään suorittamista?! Ja miksi ei sanota totuudenmukaisesti, että joillain se eka karta sattuu niin maan perkeleesti, vaikka olisikin valmis?
Eli, vanhemmat Lontoossa, veli jalkapalloleirisysteemissä ja sisko poissa yöt, viikonloppu minulle ja Hänelle. Voitte varmaan arvata, että nyt on erään henkilön neitsyys menetetty aikas lailla lopullisesti (no onhan niitä leikkauksia, mutta...). Ja se sattui. Ihan vittumaanperkeleesti, kuten eräs kaunisti ilmaisi. Tilanne oli hirvittävä, ei siis muuten, mutta en oikein tuota kipua kestä. Kiroilin, nauroin hysteerisesti ja olin ihan hirveä. Olen niin pahoillani Hänen puolestaan, haluaisin niin kovasti, että voisimme nauttia kunnolla yhdessä (Hän väittää, ettei voi nauttia ellen minä nauti, mutta Hän on mies), mutta ei, en kestä sitä kipua. Toivon, että harjoitus tekee mestarin, tai yhdynnät ovat kohdaltani yhdytty. Onneksi seksiä voi harrastaa muutenkin. Viikonloppu oli muuten ihana, oli kivaa olla Hänen kanssaan, olin vain yltiöväsynyt ja edelleen kipeä, enkä osaa nukkua toisen ihmisen kanssa, mutta mitä pienistä.

Totta, seksiä voi harrastaa muutenkin! Tuokin on jätetty valistuksesta täysin pois. Sana suuseksikin on mainittu vain yhteydessä "käytä kondomia". Myös osuus "nainen nauttii seksistä" on tyylikkästi poistettu. On se kumma, kun jätkillä kyllä kerrotaan kuinka hyvälle tuntuu ja naisesta pitää kohdella kivasti, mutta tytöille sanotaan vain, että käytä ehkäisyä. Valistussessioiden seksi on pelkkä yhdyntää, elämä olisi kamalaa, jos seksistä poistettaisi muut osiot.
Cosmo-informaatiossa taas seksi on suorittamista, lasketaan orgasmeja ja eri asentoja, otetaan kisaa kuka on kokenut pisimmät putket tantraseksisessioissa. Suuri salaisuus paljastuu nyt: Ei mitään väliä! Varsinkaan kun on vasta-aloittelija, ei voi lähteä tuolta pohjalta. Seksissä on kyse (ainakin minun kohdallani) yhteydestä toiseen ihmiseen, sellaiseen josta välittää. Tietysti kokeilunhalua on oltava ja kieltäytyminen on aivan hyväksyttävää tuohon liittyen, mutta ei asioista tarvitse tehdä turhan vaikeita, luonto jo niin tehnyt (Mitä, minäkö katkera immenkalvolleni?). Voisin jopa äärettömässä jälkiviisauden puuskaassa sanoa, että olisi ehkä pitänyt pihdata pitempään. En kadu, että harrastamme seksiä, se on minulle luontaista, mutta nautin jo aivan äärettömästi siitä, että ilman mitään erityistä seksuaalista jännitettä olen Hänen kanssaan. Nyt on ehkä hieman myöhäistä, I've tasted blood and I want more, erään mainion kappaleen sanoin. Mutta on taottava kun rauta on kuumaa...

Ongelma on paikka. Ei olisi kellään vapaata kämppää? Makuuhuone on kiva, muttei välttämätön. On todella hauskaa tulla siskon yllättämäksi noin joka viides minuutti, puhumattakaan naapureista.

Riittää tästä aiheesta, säästän viattomia mieliänne. Lupasin, etten kerro yksityiskohtia siitä kun Hänen 24 senttinen peniksensä tunkeutuu ruumiini joka aukkoon ruoskan antaessa tahtia, kun kierimme öljyttyinä PVC-lakanoissa... Hups, sori. Kauniita unia ja sillain.

Huomenna ehkä äikän puhe, ja helvetisti matikkaa, nyt on nukuttava. Voikaa hyvin, koitan kirjoitella useammin, ellen nyt addiktoidu Wowiin...

Olen taas sairaana

Olen nyt kolmatta päivää kotona sairastamassa kuumetta. Kuume nousee aina tuossa viimeistään neljältä, joten olen ihan pirteä ja terve päivän ja illalla sitten kuin pieni eläin, joka tulisi päästää kärsimyksistään. En oikein jaksa tällaista; tylsää! Olen vielä onnistunut vierottamaan itseni niin hyvin netistä ja koneesta (syyttäkää miellyttävää nuorta miestä) että en enää edes muista mitä tällä ennen tein. Olen pahoillani, että viimeisistä merkinnöistä on aikaa, mutta olen todellakin ollut kiireinen.

En usko, että kuumeeseen mitenkään liittyy se, että jonotin lippuja Star Warsin ensi-iltaan Jyväskeskuksen takana kello neljältä aamuyöllä. Menimme sinne porukalla ja alunperin luulimme, että joudumme odottamaan pihalla koko päivän. Onneksi pääsimme sisään; en enää koskaan nuku JK:n takana maassa pilotti päällä ja liian ohuessa makuupussissa! Se päivä olikin sitten omaa luokkaansa, tai no päivä oli tylsä, mutta yöllä, kun olimme vain kaikki nörtit keskenämme, tunnelma oli miellyttävä. Jutut olivat tasoa, miten Yoda sanoo Voi muna! ja odotimme kaikki innolla milloin rullaportaat imaisevat ärsyttävän nuoren pojan, joka oli pukeutunut jediksi. Katsoin myös Kingdom of Heaven -elokuvan, mutta valitettavasti nukahtelin aika armottomasti kesken. Näin sentään ne hienot taistelukohtaukset. Mutta se oli tuon arvoista, liput ensi-iltaan riviltä kahdeksan ja aikas lailla keskeltä, eli juuri mahtavaa siitä tulee. (Paitsi jos ihmiset pukeutuvat, ja taputtavat kaikelle. On pakko ottaa haulikko mukaan...)

Isäni on juuri Cambridgessä ja äitini lähtee perjantaina perään. Minulla on siis kämppä käytössä! Ja pikkusisko ja -veli tungettavina jonnekin. Onneksi veli pelaa jossain huisvitussa jalkapalloa koko ajan ja sisko yöpyy muualla. Tiedätte kai mitä tämä tarkoittaa? Orgiat! Ei, kun...
Miellyttävä nuori mies tulee kyllä yöpymään meillä, mutta vaikea sanoa mitä tästä nyt oikein tulee, kun olen kipeäkin. Tuossa on kyllä motivaatiota parantua.

Tuosta täytyykin puhua. Luin juuri äidinkielen kurssia varten Pauline Réageen kirjan O:n tarina. Siinä nuori nainen alistuu ja alistuu ja alistuu ja lopulta jopa polttomerkitään alistumisen merkiksi. Missä menee epäterveen alistumisen ja normaalin miellyttämisen halun raja? Kuten olen jo kertonut, tietty alistuminen on minulle luonteenomaista. Olen nyt kuitenkin huomannuut pohtivani tätä asiaa enemmän kuin ennen. Ainahan on mahdollista näyttää kaapin paikka kieltäytymällä asioista, mutta en halua kieltäytyä asioista joista pidän, eikä ole paljoa epämieluisia asioita joista voi kieltäytyä. Sitten tietysti voisi leikkiä ranskalaista maalaisneitoa, eli Non, non, non... oui, oui, oui! Mutta se on kovin typerää, vaikkakin kuinka "viehättävän viatonta teerenpeliä".


Edit: julkaisin tämän myöhemmin kuin kirjoitin

Nyt nukkumaan

Lyhyestä virsi kaunis; ei ole tarpeeksi rahaa, että voisin nauttia elämästä, nukuttaa ja vituttaa.

Muuten kaikki hyvin.

Nyt sänkyyn, valitettavasti vain yksin vuotamaan limakalvoa ja verta suurten tuskien saattelemana. Vittu kun on kivaa.

No niin

Olen pahoillani, olen ollut poissa koneelta jo aivan liian kauan. Jaettu netti on ilmeisesti mahdottomuus, joten aina kun olen ollut menossa koneelle, on veljeni estänyt sen. Mutta aika vähän olen koneelle kaivannut, alkaa pahasti näyttää sille, että minulla on jotain elämää. Olen juuri nyt kipeänä kotona, ihastuttava kevätflunssa päätti iskeä. Ärsyttävintä flunssassa on se, kun iho on aivan älyttömän kosketusherkkä; kaikki sattuu. Räkä menee ja yskiminen, mutta on raivostuttavaa kun ei voi edes maata mukavasti.

Parin viikon tapahtumat pähkinänkuoressa: Koeviikko oli ja meni stresseineen. Tein mm. historian tutkielmaa kello puoli neljään sunnuntaiyönä, mutta sain siitä silti 9 1/2, joten tästä voidaan päätellä, että olen yksinkertaisesti niin luonnollinen lahjakkuus, että opiskelu on aika turhaa. Tai sitten vaan osaan kuulostaa uskottavalle, vaikka sisältö puuttuisi. Muista kursseista aikas lailla kahdeksikkoja.
Teatteri sujuu, enää kaksi näytöstä jäljellä. Ei se tietenkään mikään älytön yleisömenestys ole ollut, mutta on se joka kerta kunnialla läpi päästy. Koko ajan ryhmän henki on parantunut, saattaa jopa hieman harmittaa että tiemme eroavat. Harmittaa vain yllättävän paljon että isäni ei pitänyt siitä. Sille ei sitten kelpaa mikään, mitä teen.

Mitään ihmeellistä ei siis ole tapahtunut.

Nyt on pakko taas vaihteeksi avautua parista asiasta. Ensinnäkin: PMS-oireet. Jumalan kirous naisille ja miehille välillisesti. On surullista, kun oma keho koittaa tuhota elämäni. Olen taas pari viikkoa kuin jonkin saatanallisen olennon riivaama, enkä voi kun katsoa vierestä. E-pillerit tietysti auttaisivat, mutta ajatus siitä, että minuun vielä lisätään hormoneja on hieman pelottava. Vanha uhkakuva, mutta miettikääs jos nyt aloitan pillerit, käytän niitä 45-vuotiaaksi, vaihdan vahvempiin vahdevuosien takia ja sitten ruumiini joudutaan käyttämään ravinnoksi ydinlaskeuman takia! Siinähän on niin hirveät kerrostumat, että miehillekin kasvaa maitorauhaset jo yhdestä puraisusta. No, kerään rohkeutta vielä vähän aikaa jotta saan soitettua gynekologille, siihen asti on kärsittävä.
Parasta on kun tietää käyttäytyvänsä epäloogisesti, mutta ei voi estää itseään. Esimerkki äidinkielen tunnilta: Tuntia oli jäljellä kaksikymmentä minuuttia, kun lähetin tekstiviestin miellyttävälle nuorelle miehelle kysyäkseni onko hän yhdeltä kaupungilla, jotta voisin viettää hänen kanssaan peruttujen musiikin tuntien ajan ennen manikyyriäni (en muuten ennen ollut käynyt manikyyrissä, nyt minulla on hienot mustat kynnet ja peukaloissa on oikein timantit). Olimme edellisenä iltana eronneet ehkä ainakin minun mielestäni hieman omituisissa merkeissä, ja kun en häntä ollut koululla nähnyt, vaikka kello oli jo melkein kaksitoista, alkoivat minulle epätyypilliset epäilykset vallata mieleni. Miksi hän ei vastaa? Odotin rauhassa minuuutin kaksi, kolmaskin vielä meni, neljännellä tulin jo levottomaksi, mutta viides alkoi jo olla tuskaa. En pystynyt keskittymään opetukseen, vaikka äidinkielenopettajani onkin elämäni mies, tuijotin vain kännykkääni jo maaniseksi muuttuvat odotuksen vallassa. Olinko tehnyt jotain väärin? Mikä minussa on vikana, tukahdutanko hänet, olenko liian vaativa/vaikea/omituinen/ruma/tyttö/frigidi..? Lash- vieressäni nauroi vain ahdingolleni kun olin käytökseltäni kuin stereotypia psykoottisesta naishenkilöstä. Tietysti tiesin, että on miljoona parempaa tapaa reagoida siihen, että viestiin ei vastata, voihan saaja olla vaikka puhelimen ulottumattomissa. Ja jos tuollaiseen viestiin ei vastaa edes sanomalla ei, ei saaja ole minkäänlaisen panikoinnin arvoinen. Mutta kerro se niille kaikille hormoneille, jotka rynnistävät kehoni läpi jokaisella sydämenlyönnillä. Kaikki tietysti selvisi kun tunti loppui ja kävelin pöydille missä MNN istui läppärinsä kanssa. Hän ei ollut vain huomannut kännynsä vibraa. Voidaan tietysti kysyä mikä on niin tarkaan vienyt hänen mielenkiintonsa, että ei hän huomaa tärinää nivusissaan...

Mutta en halua että saatte minusta nyt väärää kuvaa. Silloin kun olen terve, en ole mustasukkainen tai epäilevä. Minulle on aivan sama mitä vaikkapa MNN tekee muiden ihmisten kanssa, kunhan hän voi sen minulle sanoa. Jos joidenkin asioiden tekeminen muiden ihmisten kanssa saa hänelle niin huonon omantunnon, ettei hän voi minulle sanoa siitä, mutta hän tekee niin silti... Se on eri asia. Mutta oikeasti luotan ihmisiin niin paljon että en pilaa heidän elämäänsä omistushaluisuudella. En voi asettaa rajoja muille.

Toinen on käsite, josta onkin avauduttava, on omat rajat. Jos olette ikinä lukeneet ihastuttavia asioita nuoruudesta, tietänette että tämä on aikaa jolloin niitä omia rajoja etsitään. Minä oikeasti luulin, että rajani olivat selvillä. Minä olen itsenäinen ihminen ja minulla on terve minäkuva. Olin myös ehdottomasti sitä mieltä, että on julmaa aloittaa suhde toiseen ihmiseen, jos suhde omaan itseen ei ole moitteettomassa kunnossa. No, olen kai sentään vieläkin aika varma itsestäni ja tunnen itseni, mutta ne rajat...
Ongelma on, että pidän miellyttävästä nuoresta miehestä, ja kun pidän ihmisestä, haluan antaa hänelle mitä hän pyytääkin. En ikinä voisi kieltää miellyttävältä nuorelta mieheltä mitään mitä hän haluaa, jos vain voin sen antaa. Mutta tässä tuleekin ristiriita. Ihmiset ovat eri tasoilla. Minä en ole kovinkaan noh, kokenut missään mielessä. Olen vielä nuori ja viaton ja minun haluni ja tarpeeni poikeavat joissain suhteessa muiden haluista, se on itsestäänselvää. Vielä tästä ei ole tullut ongelmaa, eikä välttämättä tulekaan, mutta on mahdollista että minut laitetaan ehkä tiedostamattomasti sellaiseen tilanteeseen, missä joudun valitsemaan omien ja muiden intressien väliltä ja kun luonteeni mukaisesti valitsen muiden intressit, joudun ristiriitaan itseni kanssa. Aina sanotaan, että on oikeus kieltäytyä, eikä kukaan pakota, voin remahtaa ivalliseen nauruun. Ei se oikeassa elämässä niin mene. Ihminen pakottaa koko ajan itsensä tekemään asioita, ja se onkin se pahin pakottaja.
Siis jos ikinä haluatte pakottaa minua tekemään asioita, teidän ei tarvitse kuin pyytää ja oma mieleni hoitaa loput. Onneksi tämä ei ole vielä ongelma, eikö siitä toivottavasti sellaista tule.
Tämä voidaan tietysti ottaa myös osoituksena masokistisesta mielenlaadustani. Onhan alistuminen kivaa, mutta ei se aina ihmiselle hyvää tee.

Kerroinko jo, että lähdemme kesällä Pariisiin? Hiemanko tulee hauskaa, voimme veljeni Cherryheatin kanssa istua Montparnassen kahviloissa juomassa café au laitia, kierrellä Louvrea ja koko ajan molottaa käsittämätöntä ranskaa. Ei oteta huomioon sitä aspektia, että olen dans le ville d'amour veljeni kanssa, koska silloin alkaa jo kuulostaa laittomalle.

Nyt tekisi hieman mieli pelata... En ole pelannut mitään piiiitkin aikoihin. Olen Cherryheatin koneella ja voisin saman tien ratsata pornon. On täällä ainakin vanhoja DOS-pelejä, se latasi niitä kamalasti kun löysi jonkun abandonware -saitin. Olkaa hyvä ja kyselkää, jos haluatte minusta jotain kuulla, kommenttisysteemi saataa jopa toimia. Nyt, hyvästi taas hetkeksi.

Kaunista katsottavaa

Aloin jo saada jotain kohtausta kun tuo blogger ei avautunut... En minä siis addikti ole, tai mitään.

Tänään on siis se suuri päivä, täytän täydet 17 vuotta. Olen siis nainen kauneimmillaan (masentava ajatus, yöllä ei tapahtunut mitään ihmeparantumista) ja elämästäni on jäljellä testin mukaan 54 vuotta. Mitä olen saanut aikaan? Olen kohtuullisen terve, opiskelen, rahaa ei oikeastaan ole, työkokemus minimissä ja tapailen miellyttävää nuorta miestä. Olen matkustellut: autolla Euroopassa, Espanjassa Salou ja Barcelona, Englannin halki nopeasti ja Thaimaan Hua Hinissä ja Bankogissa on käyty. Elämänkokemusta on säälittävän vähän, johtuen tosiaan asuinpaikasta ja normista perhetaustasta.

Omituista kun asiaa alkaa miettiä siltä kannalta, että jos haluaisin jossain todella hyväksi, ei se ole enää mahdollista. Taitoluistelu ja muut urheilulajit ovat täysin poissuljettuja, olisi pitänyt aloittaa jo viisitoista vuotta aiemmin. Maailman parhaat kirjailijat ovat tähän ikään mennessä useasti kirjoittaneet jo useamman romaanin pöytälaatikkoon. Poliitikotkin ovat jo laatineet vetoomuksia ja ravanneet ties mitenkä monessa järjestössä ja mielenosoituksessa. Edes taiteilijaksi, näyttelijäksi tai kiletieteilijäksi ei minusta ole, kielelliset taidot kun kehittyvät jo varhaislapsuudessa (niin, pedofilia on silti kiellettyä, en usko että sinua uskotaan jos olet kieli lapsen kurkussa ja väität vain takovasi kun rauta on kuumaa) ja esim. Mozart taisi säveltää ensimmäisen oopperansa 12 vuotiaana. Luultavasti siis päädyn yhteiskunnan elätiksi, koska äitini ei pakottanut minua käymään balettitunneilla koko varhaislapsuuttani.

Toivottavasti kuitenkin joitain asioita on mahdollista oppia; jos ei ole, en usko että parisuhteilen kovinkaan kauaa (siis minä en juuri sanonut parisuhteilevani, minä en harrasta tuollaisia ilmauksia itseni yhteydessä. Koitan edelleen uskotella että en tarvitse toisia ihmisia ja niin edelleen). Ette voi uskoa, miten pahalle tuntuu kun en osaa antaa tarpeeksi ihmiselle, jolle haluaisin antaa mitä hän sattuu pyytämään. Hän antaa minulle niin paljon, enkä tarkoita vain mitään materialistista&fyysistä, mutta minä en osaa olla edes miellyttävä ja viihdyttävä. Perjantai-iltana sain jopa spontaanin itkukohtauksen, koska tunsin itseni harvinaisen suureksi epäonnistujaksi. Mutta onneksi suurimmaksi osaksi tunnen itseni juuri nyt ihmeellisen hyväksi, kevät jne. Elämä on... laiffia, tähän kuolee kuitenkin.

Olin ystävättäreni tupareissa eilen, oli miellyttävä ilta. Olisipa minullakin oma kämppä... Luultavasti asun kotona vielä 32-vuotiaana, jotta vältän opintolainat sun muut. Olisi vain ehkä ajankohtaista, että voisi viettää aikaa omassa tilassa, minne muita ihmisiä ei vaan pelmahda yhtäkkiä.

Koin positiivisen yllätyksen, kun näin miellyttävän nuoren miehen hihattomassa paidassa. Jotkut pitempi aikaiset ystäväni ovat joskus saattaneet kuulla minun hehkuttavan miesten käsiä, erityisesti olkavarsia. En voi sille mitään, hyvät, treenatut olkavarret vaan saavat (kuvainnollisesti) polveni notkumaan. Myös sormet ovat asia, johon aina kiinnittää huomiota. Itse asiassa on vain pari asiaa mitä on aina katsottava miehessä ja ne ovat sivuprofiili, kädet ja sormet sekä no, tämä on kyllä kuunneltava, mutta ääni. Tietysti sitten jos kyttäämään rupeaa, tulee muutkin asia katsottua ja hyväkuntoinen iho on pakollinen, mutta nuo ovat olennaisimmat. Joku taso kun on kontakteissa pidettävä ja näillä olen pärjänyt jo monta vuotta.

Nyt on pakko keskittyä olennaiseen, eli Annen äikän aineeseen ettei hän minua tapa.

ps. Emme katsoneet Ichi the Killeriä (tiedän, olin kirjottaittanut sen väärin) vaan Auditionin, jonka olinkin jo nähnyt. Oi kyllä mainio elokuva, näin siitä ja miellyttävästä nuoresta miehestä kohtuullisen kiinnostavaa unta...

Vihdoin koneella!

Aah, tätä nautintoa kun saan vihdoin hyväillä näppäimistöni hieman tahmaisia kirjasimia ja ihailla näyttöni virtaviivaista muotoa. Olen kovin pahoillani, etten ole kirjoittanut useampaan päivään, mutta valitettavasti äitini on joutunut kirjoittamaan viimeisiä työtekstejä, ja alkaa pahasti vaikuttaa sille, että minulla on elämää. Puhumattakaan veljeni CS:n pelaamisesta...

Ajattelin valittaa kaikki valitukseni kerralla pois, mutta kun nyt sitten pääsin tähän, tajusin että eihän minulla ole oikeasti mitään valituksen aihetta. Kaikki on aika hyvin (koulua lukuunottamatta) joten minä voin keskittyä nauttimaan kohtuullisen tasapainoisesta jaksosta elämässäni. Ainut on että on mahdotonta taata että tämä jatkuu.

Olen tehnyt kovin paljon asioita lyhyessä ajassa ja jättänyt vielä enemmän tekemättä. Lauantaina kävin elokuvissa miellyttävän nuoren miehen kanssa ja käytin häntä jopa meillä, vietimme hyvin mukavan illan. Vanhempani vaan ehkä vetävät ennätyksiä typerissä huomatuksissa; äidin kommentti oli vain että "katsoin, että joku tyttö ajaa autoa". Tänään hän tajusi sanoa että "ei kai se poika loukkaantunut, minä vain oikeasti katsoin niin".
On se hassua, miten omituisia asioita voi eri tilanteissa ajatella. En koko lauantaina saanut Jyrki Kataista päästäni, ja koska ajatukseni toimivat omituisesti, yhdistän hänet nyt ikuisesti joihinkin asioihin, mihin hän ei ihan kuulu. Sunnuntai menikin sitten miellyttäviä asioita ajatellessa ja David Bowieta kuunnellessa, vaikkakin kouluhommia olisi oikeasti ollut aivan liikaa. Perhe hieman ihmetteli kun makasin kolme tuntia selälläni ja lauloin Space Odditya.

Näytelmämme on aivan hirvittävä. Edes me itse emme tiedä mistä siinä on kyse, ohjaus on hävyttömän heikkoa ja näyttelijäntyössäkin on parantamisen varaa. Meillä on enää kaksi läpimenoa ennen ensi-iltaa (16.4 klo 15.oo vink, vink) ja vasta nyt ohjaaja alkaa sanoa asioita joita pitäisi parantaa. Onneksi tämä on "taidetta" eli voimme vedota siihen että "ette vaan tajuu, siis täähän ottaa tosi paljon kantaa siis tosi moneen asiaan". Ja nautin kovasti siitä boheemiuden tunteesta jonka tuosta touhusta saa.

Tiistaina oli IB-kolmosten potkiaiset, eli yleiset IB-bileet, joihin kerrankin otin osaa. Oli mainio ilta, nautin oikeasti olostani ja paransin ehkä jopa välejäni joihinkin luokkalaisiini. Ridge oli myös aika mainiolla tuulella ja hänen seuransa oli äärettömän no, paikkaan ja aikaan sopivaa. Huomasin että a) puhun parempaa englantia päissäni ja b) krapula voi iskeä myös odottamattomiin aikoihin. Keskiviikkopäivä vielä meni hyvin, pääsin koulusta jo kahdeltatoista mutta oli vikatikki syödä ja nukkua ennen Nuorten Ääntä. Kun heräsin, päänsärky ja huteruus iskivät täysillä päälle. Aika noloa, olin juonut vain kolme siideriä. Nuorten Äänessä vielä kävimme ostoksilla Kodin Anttillalla, katsoimme sohvaa ja sohvapöytää, minkä sitten löysimme. Oli kyllä omituisen surrealistinen perheolo kun neljä 16-vuotiasta tyttöä (ja niiden mukaiset jutut) ja yksi päälle kolmikymppinen nuorisotyönohjaaja, joka ei vielä ole tottunut elämän realiteetteihin, eli siihen että Sinkkuelämää on vielä kesy, testailevat arkkupöytiä.

Asiasta seitsemänteen, asenteeni pariskuntiin yleisillä paikoilla on muuttunut dramaattisesti. Ennen en kestänyt ajatustakaan yleisistä paikoista ja haulikkoa tuli hapuiltua parien läheisyydessä, mutta koin valistumisen ja tajusin mikä siinä on niin kivaa (sisäisen ekshibitionistin tyydyttämisen lisäksi): muut ihmiset vaan katoaa. Ei oikeasti tule ajateltua niitä siinä ympärillä olevia läheskään samalla intensiteetillä kuin yleensä (Jyrki Katainen vaan on aina häädettävä päästä) , ja se on kovin rauhoittavaa. Ilmeisesti olen ollut jossain fyysisen kontaktin paitsiossa, saan siitä ihan liikaa kiksejä.

Tänään oli muuten mainio sessio Huoneteatterin vanhalla sohvalla koulun aulassa. Harvoin noin "viatonta" nauru&nautinto-kaksikymmenminuuttista saa viettää. Tissit ovat yllättävän hauska asia, puhumattakaan muista ruumiinosista.

Tuosta tulikin mieleeni, että on pakko avautua hieman minäkuvastani, siis fyysisestä. Olen siinä onnellisessa tilassa, että minulla on aika terve itsetunto ja pystyn oikeasti viihtymään omassa kehossani. Nuorempana sitä oikeasti luuli että asioilla, kuten nenän leveydellä, olisi jotain tekemistä ihmisarvon kanssa, siis hiusten väri oli suoraan verrannollinen siihen kuinka menestyy elämässä. Nykyään sitä ymmärtää että jotkut asiat on pakko hyväksyä ja kyllä se luonto kaikille jotain antaa. Esimerkkinä rintani (niin, kukaan ei pakota sinua lukemaan tätä, jos punastuit, et taida tuntea minua). Suurimmalle osalle naisista kasvaa maitorauhaset tuossa hieman kymmenen vuoden paremmalla puolella ja niin tapahtui minullekin. Tämä oli kovin traumaattista ja siitä toipuminen kesti useamman vuoden. Nyt olen vihdoin tajunnut etteivät ne mihinkään katoa ja että ne ovat tietyissä tilanteissa varsinkin ehkä esteettisin osa minua. I admit it, I just love my breasts! Olemme itseasiassa keskustelleet rinnoista yllättävän paljon lähiaikoina ja olemme huomanneet että yllättävän monella naisella on jopa suurempi fiksaatio rintoihin kuin miehillä. Minkäs sille voi, ne vain ovat äärettömän hieno ruumiinosa, puhumattakaan siitä filosofisesta ja psykologisesta puolesta. Naiset tulevat aina voittamaan rinnan mitalla. Ja siihen on syynsä että kuljetaan rinnalla, eikä muilla ruumiinosilla.
Muutenkin olen vihdoinkin tajuamassa että on totta että itseluottamus sen viehättävyyden tuo. On vain ehkä hieman masentavaa että tarvitsin sen itseluottamuksen saamiseksi 11 kilon painonpudotuksen ja toisen ihmisen. Ja valokuvat minusta eivät vain suostu onnistumaan, näytelmäkuvatkin aivan kammottavia. Nainen on toisaalta kauneimmillaan 17-vuotiaana, eli joko kohta muuntaudun taianomaisesti vetäväksi pimuksi tai sitten ei auta kuin itkeä kun alamäki alkaa jo puolesta välistä.

Huomenna miellyttävän nuoren miehen luo katsomaan miellyttäviä elokuvia, kuten Itci, the killer ja lauantaina on ystävän tuparit. Sunnuntaina onkin sitten paniikki koeviikosta ja seitsemännettoista syntymäpäiväni. Nyt on pakko nukkua, etten ihan huomenna ole kuollut. Miellyttävä nuori mieskin jo hylkäsi minut irkissä, puhumattakaan kohta-ex-IB:läisestä, kestävyys noilla on aika heikko. Koitan kirjoitella useammin, mutta veljeni CS-harrastus hieman häiritsee elämääni, tai siis tietokoneiluani.

Syväluotausta

Tein persoonallisuustestin, joka osui hieman liiankin oikeaan.
www.saunalahti.fi/jawap/varit/varitest.ht

1. TILA JOTA TAVOITELEE TAI TAVOITTEIDEN MÄÄRITTÄMÄ KÄYTTÄYTYMINEN
Intensiivinen, elinvoimainen ja vilkas, nauttii toiminnasta. Aktiivisuus suuntautuu menestykseen tai valloitukseen ja pyrkimyksenä elää täysillä.

2. TILA JOSSA ON TAI NYKYTILANTEESEEN SOPIVA KÄYTTÄYTYMINEN
Nykyinen tilanne sisältää jonkin kriittisen tai vaarallisen elementin johon pakottava tarve löytää ratkaisu. Voi johtaa äkilliseen päättömään johtopäätökseen. Kieltäytyy muiden neuvoista.

3. ESTETYT TILAT TAI EPÄSOPIVA KÄYTTÄYTYMINEN NYKYTILASSA
Uskoo jäävänsä vähemmälle kuin pitäisi ja että häntä ei oikein ymmärretä tai ei saa asiaankuuluvva arvostusta. Tuntee olevansa pakotettu mukautumaan ja läheisissä suhteissaan ei saavuta tunnetta tunne-yhtenkuulumisesta.

Kykenee saamaan tyydytystä seksuaalisestä aktiviteetista.

4. STRESSIN LÄHTEET
Vaikuttaa kärsimättömältä ja kiihtyneeltä.
Ajattelee että elämällä olisi paljon enemmän tarjottavana ja että hänen pitäisi ehdottomasti löytää vastaanottavainen ja ymmärtäväinen ihmissuhde, siksi tarttuu jokaiseen mahdollisuuteen joka toteuttaisi toiveen. Tästä huolimatta säilyttää kriittisyyden ja estää haltioitumisen ellei aitous ja lahjomattomuus ole taattu. Tästä johtuen pitää tiukasti kontrollissa tunnesitoutumisen tietääkseen mikä hänen asemansa on. Vaatii täyttä vilpittömyyttä suojautuakseen taipumukseltaan olla liian luottavainen. Kontrolloitua myötämielisyyttä.

5. NYKYINEN ONGELMA
The fear thet he may be prevented from achieving the things he wants leads him to play his part with an urgent and hectic intensity.

The fear that he may be prevented from achieving the things he wants leads him to a restless search for satisfaction in the pursuit of illusory or meaningless activities.

Oikeastaan joka kohta osui oikeaan. Tein tuon kahdesti, ensimmäisellä kerralla mietin valintojani, ja ainut ero oli että toisella kerralla saan seksuaalista mielihyvää.

Viettämässä iltaa

Miten voi ihminen olla näin väsynyt ja persoonallisuushäiriöinen? Toisaalta nyt on ihan hyvä fiilis, olen Bronksilla (YADin keskustoimistolla) ystävien kanssa viettämässä iltaa. Minun oli tarkoitus lähteä kotiin nukkumaan jo kolmelta, kun kävinkin miellyttävän nuoren miehen kanssa olemassa sosiaalinen jo päivällä ja hän lähti lyseon perinteiseen pussikaljoitteluun. Ystäväni kuitenkin kaappasivat minut mukaansa ja nyt kello onkin jo puoli yhdeksän, eli olisi aika turha enää kiirehtiä kotiin.

Persoonallisuushäiriöstä: olen huomannut persoonassani omituisia muutoksia, joiden en toivo olevan pysyviä. Vielä ennen joulua olin huomattavasti epäsosiaalisempi, kyynisempi, sarkastisempi ja siis huomattavasti miellyttävämpi ihminen. Nykyään olen oikeasti pelottavan pinnallinen ja tyttömäinen, vaikka luulin aikaisemmin että ne ovat vain ihmeellisiä kopioituja ominaisuuksia. Varsinkin miellyttävän nuoren miehen seurassa en edes luultavasti tunnistaisi itseäni. Koitankin nyt sitten epätoivoisesti uskotella ihmisille, että oikeasti olen ihan niin hirvittävä kuin olenkin. Monimutkaista, tiedän, mutta en oikeasti voi elää itseni kanssa näin.

Emir, eräs ystäväni alun perin YAdin ja yhteisten kavereiden kautta, istuu juuri vieressäni soittamassa kitaraa. Hän ehdottomasti on ollut päivän kohokohta. Ajauduimme porukalla H&M:lle (en sentään ostanut mitään) ja stailasimme häntä vaaleanpunaiseksi. Hyvä puoli Emirissä on että hän ei ota (tai vaikuta ottavan) turhan vakavasti itseään tai muita asioita, mutta silti osaa olla vakavakin. Kävelimme käsi kädessä matkan tänne ja täytyy myöntää että tuollainen fyysinen kontakti saattaa olla ihan mukavaakin, joskin kämmenten hikoaminen on vakava ongelma. Täytyy ottaa projektiksi tuollainen kontakti jossain vaiheessa yleisellä paikalla miellyttävän nuoren miehen kanssa...

Fyysinen kontakti on minulle todella ongelmallinen asia. Olen aika tarkka toiseen ihmiseen koskemisesta ja jo kohteliasuussäännöt kieltävät ylenmääräiset kosketukset. En pysty olemaan luonnollinen jos yhtäkkiä "reviiriäni" loukataan. Tämä on ehdottomasti esto, josta pyrin eroon. Eihän se nyt käy päinsä että melkein 17-vuotias ihminen säpsähtelee aina kun joku hipaisee. Toivottavasti tätä vikaani siedetään, sillä siihen ei taida auttaa kuin aika.

Minua on kehuttu kovasti lähiaikoina ja toivon, ettei tämä "nouse päähän". Emir juuri oli ihana ja sanoi että olen neutraali ajattelija, eli en ole jämähtänyt naisenlogiikkaan. Myös ulkonäköäni ja luovia taitojani on kehuttu ja olen itse asiassa todella kiitollinen kehuista. Itseluottamukseni on noussut kohisten. Toisaalta tänään olekin sitten ollut aivan uskomattoman hidas muuten, ajatukset kuin kaurapuuroa. Aamullakin Keskisuomalaisen aprillipilan tajuaminen vei yli viisi minuuttia...

Huomenna luultavasti (toivottavasti) katsomaan Finding Neverland: toivottavasti en itke tai mitään, se ei ole kovinkaan soveliasta yleisellä paikalla. Saan taas nähdä Johnny Deppin, se mies on eräs maailman parhaista näyttelijöistä (ulkonäkö ei vaikuta asiaan ollenkaan...). Nyt aloitamme pelaamaan Twisteriä, kotiin sitten joskus yöllä.

Minulla on viikset!

Tulin juuri näytelmäharjoituksista. Minulla on viikset! Tarkemmin sanoen tänään koitimme maskeja, kävimme läpi valoja (joihin ohjaaja oli tyytyväinen; epäili vaan ettei osaa ajaa niitä) ja joku jonkun ystävä kävi ottamassa valokuvia. Oli kovin kiinnostavaa poseerata Vakiopaineen takapihalla auringonpaisteessa pilotti päällä kun ihmiset tuijottavat parvekkeilta ja kadulta. Mutta ne viikset; kokeilimme siis maskeja ja älykkäästi koitin saada itsestäni miehekkäämmän varjostamalla ylähuulta kajaalilla ja sainkin aikaan illuusion huonosta teiniviiksen kasvusta. Kajaali tunnetusti jämähtää aina vääriin paikkoihin, enkä ollut ottanut puhdistusainetta mukaan, joten saippualla sen sai irti vain ihosta jättäen sen kätevästi kaikkiin pieniin ihokarvoihin. Bussimatka menikin sitten peitellessä naamaa.

Muuten oli ihan normaali päivä, mikä on siis hyvin epänormaalia. Ainut todella omituinen asia oli taas vaihteeksi ruotsintunti. Olisin kovasti halunnut mennä katsomaan Schindlerin listan, siis sen elokuvan, mutta ruotsinatsi (mutta silti paras joka minulla on ollut) kielsi ja vetosi siihen että historian opettaja näyttää sen historian IB-ryhmäläisille. Olin siis siinä vaipumassa horrokseen kerrankin ajoissa ennen tunnin alkua, kun opettaja hyvin yllättyneen kuuloisesti kysyy jotain painostani ruotsiksi. Vastasin että olen laihtunut 11 kiloa joulusta ja hän sanoi että todella hienoa. Siis todella hienoa! Tuon voisi ottaa todella suurena loukkauksena; ei kenellekään saa hehkuttaa että on hienoa että on laihtunut. Ja vielä opettaja! Kyseli hän vielä lisää ja hehkutti että jättifint att du har itsekuria att göra så. Kiva kyllä että joku huomaa... Herra takarivisarkastikko kyllä koitti kovasti olla pahis ja kapinallinen, mutta epäilemme että hänellä ja ruotsin opettajalla on jotain juttua... Siihen malliin kipinöitä lentelee.

Nyt on pakko nukkua, ei kun siis tehdä töitä. Toivottavasti huominen on yhtä normaali kuin tämä päivä, en mitenkään jaksa tätä kaikkea jännitystä mitä minulle on siunaantunut.

Sairasta

Taas hyvin nukutun yön jälkeen hyvin sairas päivä. Herään nykyään aina kahden tai kolmen maissa yöllä, juon lasillisen vettä ja nukahdan uudelleen, mutta valitettavasti tuo uudelleen nukahtaminen ei ihan toiminut eilen ja valvoin kolmesta viiteen kuunnellen päässäni soivaa Katri Helenaa. Aamullahan ei tietenkään syödä mitään, mutta minun on ehdottomasti opittava olemaan juomatta kahvia tyhjään vatsaan. Hartiani ovat myös toivottoman jumissa, viikonloppu on pakko ottaa mahdollisimman rauhallisesti ja matalalla profiililla, etten ihan itseäni tapa.

Kuten eilen ennustin, tänään oli jännittävä päivä. Verhoja en ostanut, mutta sain elämäni ensimmäisen ja toisen ahdistuskohtauksen. Matematiikan tunnit ovat vaarallisia. Ajattelin ihan rauhassa Asioita, kunnes verkkokalvoilleni piirtyi kuva omituisesta kaavasta jonka merkitys oli vielä enemmän hepreaa kuin yleensä. Sain hillittyä itseäni etten suorastaan huutanut, että "mistä vitusta tuo d tulee?" ja sitten en enää saanutkaan hetkeen henkeä, näkökenttä oli pelottavan sumea ja olisin oksentanut, ellen kammoaisi sitä niin kovin. Ei tuo vielä mitään; pääsin kotiin vaille yksi, käänsin sohvan aurinkoon, laitoin Davidia soimaan ja jalat pettivät alta. Minä siis pyörryin aivan spontaanisti ensimmäistä kertaa eläissäni. Pelotti aivan saatanasti, filmi oli täysin poikki ainakin yhden kappaleen ajan. Vapisevin polvin sain itseni sohvalle, vaivuin horrokseen ja seuraavaksi olikin noustava linkkiin ja takaisin koululle. Syytän (yhteiskuntaa) omituisia ahdistavia asioita ja matematiikkaa, minulla alkaa lievästi olla olo että olen nurkassa enkä pääse pakoon.

Hallituksen kokouksessakin istuin tänään. Porukka onkin yllättävän mukava, tulemme huomattavasti paremmin toimeen kuin uskoinkaan. Nytkin on monta projektia meneillään ja uskoisin että pari lopulta sitten toteutuukin. Täytyy muistaa käydä lukkosepällä, olen tosin varma että minulla oli joku muukin tehtävä, mutta toivon että muut ovat unohtaneet sen yhtä lahjakkaasti kuin minä.

Setan nuorten kokous oli myös; tosin toiminta kärsii pahasta väen puutteesta. Pelasimme Aliasta ja täytyy myöntää, että se on peli mistä on pakko nauttia. Vetäjänä toimiva nainen on todella mukava ja välitön, hän antaa todella käteviä neuvoja.

Minua arvosteltiin tänään ja eilen aika vahvasti usealta taholta. Ystäväni arvostelivat mielenterveyttäni ja erästä miellyttävää nuorta miestä; vanhempani arvostelivat ruokailutapojani; puhelinkeskutelutaitoni olivat taas suurennuslasin alla ja koulussa minua arvosteltiin kuten aina normaalissa kanssakäymisessä. Sain kyllä hyvääkin palautetta mm. tästä blogista; Ridge kehui että kirjoitan viihdyttävästi ja kehotti jatkamaan samaa rataa. Ruokailutapojani on pakko puolustaa, syön täysin normaalisti ja riittävästi. Minua ei vain saa järkyttää millään tavoin, ennen kuin voin palata normaaliin ruuan määrään (enää kolme kiloa pois!) sillä alhainen verensokeri yhdistettynä hormonitoiminnan häiriöihin ja mihinkä tahansa häiritsevään voi olla hieman kohtalokasta. Odotan innolla että suutun kunnolla koulussa tai vaikkapa eräälle miellyttävälle nuorelle miehelle, saavatpahan nähdä minusta sen ei ihan niin omituisella tavalla miellyttävän puolen (huomattavaa on myös että itseluottamukseni on melkeinpä pilvissä, melkein oikeasti uskon että ihmiset pitävät minua miellyttävänä). Pelkään, jotkut ovat ihan oikeassa arvostellessaan erästä miellyttävää nuorta miestä, mutta silti on kovin omituista kuulla ihmisten puhuvan niin suoraan. Itse ainakin koitan pehmittää loukkauksia ja epäilyjä täysijärkisyydestä.

Puhelinkeskustelut ovat asia mitä en hallitse. Voin suunnitella kuulostavani vaikka kuinka älykkäälle ja "coolille" mutta kun kosken siihen helvetin kapistukseen aivoni kieltäytyvät toimimasta kunnolla. Vasta keskustelun jälkeen tajuan, että kuulostin aivan eri ihmiselle kuin oli tarkoitus ja puolet asioista mitä oli tarkoitus sanoa, jäi sanomatta ja korvautui omituisella epäolennaisella puhelinjutustelulla, josta ei edes jää mitään mielikuvaa. Tämä ilmiö on parhaiten havaittavissa kaikissa muissa keskusteluissa kuin perheenjäsenten ja Annen ja Lillin kanssa. Myös muut ihmiset, mukaan lukien ihmiset jotka eivät edes tunne minua kunnolla, huomaavat persoonallisuudessani todella huomattavan muutoksen heti kun minulle isketään puhelin käteen. Ongelmahan korjautuisi sillä että en puhuisi puheluja, mutta tekstivietit ovat kovin suppea tapa jakaa informaatiota ja netti meillä tunnetusti on kovin luotettava. On kai vain pakko jatkaa samaan malliin ja järkyttää ihmisiä luonnossa tavatessa olemalla (toivottavasti) fiksumpi ja epätyttömäisempi. Voisi tietysti kieltää ihmisiä soittamasta, mutta se olisi epäkohteliasta.

Läksyt ovat taas tekemättä ja huomenna saattaa hyvinkin olla ranskan artikkelin esittely, mutta ei se mitään. Nukkuminen on nyt huomattavsti parempi idea ja on vielä pakko lähettää pari sähköpostia. Onneksi huomenna kymmeneen ja luultavasti kerkeän kotiin ennen näytelmäharkkoja. Toivottavasti ohjaaja on edes hieman samaa mieltä valoista, olisi noloa jos ne on laitettava uudelleen...

Omituinen päivä

Tänään oli omituinen ja hämy päivä. Tänään oli todella omituinen ja hämy päivä. Tämän päivän hämyys ei ole vielä edes valjennut kaikessa loistossaan, vaikka alkaakin olla jo ehtoon puolella.

Ensinnäkin: Tein henkilökohtaisen ennätykseni aamurutiineissa. On äärettömän julmaa luottaa siihen, että kaikki oikeasti muistavat vaihtaa ajan kelloihin. Heräsin siis tunnin liian myöhään ja jouduin käymään suihkussa, laittamaan hiukseni, vaatettamaan itseni ja meikkaamaan kymmenessä minuutissa. Olin varma, että päivä tulee olemaan täysi katastrofi, varsinkin kun olin koittanut edellisenä iltana olla optimistinen ja päättänyt laittaa päälleni uuden hameeni, vaikka tiedän että alemmuuskompleksini jalkojeni suhteen aiheuttaa minulle suurta ahdistusta. Seuraavalla kerralla myös tarkistan, että sukkahousut ja hame sopivat yhteen, ihastuttava tunne kun hame nousee kitkan vuoksi koko ajan omituisiin asentoihin.

Toiseksi: Minua koitetaan integroida muiden elämiin! Aamulla historian tunnilla tajusin, että minulla alkaa olla paikka luokassamme; historian muistiinpanojani ainakin halutaan. Olen kai ainut, jolla on tapana kirjoittaa ne puhtaaksi koneella ja tekstitiedostoja kun on niin helppo jakaa. Voisin saman tien alkaa tehdä niitä kotisivuja, minne laittaa kaikki kirjoitukset, saattaahan niistä jollekin olla joskus hyötyä. Ihastuttavaa on myös kun eräs henkilö, jota jostain syystä kutsumme ystäväpiirissämme Ridgeksi, tuntuu luottavan apuuni. Hellyyttävää, kun hän koittaa vaiutta sille että on kuunnellut mitä läksyksi tulee, mutta on silti aivan pihalla.
Pelottava sosiaalinen tilanne oli kun vietin aikaa jo aiemmin mainitsemani erään miellyttävän nuoren miehen kanssa kaupungilla. Miellyttävä nuori mies aiheuttaa minulle suurta ahdistusta integrointihaluillaan. En ollut oma itseni kuin pari minuuttia parista tunnista johtuen jakautuneesta persoonastani ja lievän hermostuneesta tilastani ja onnistuinkin puhumaan itsestäni aivan uskomattoman paljon ja nopeasti. Kuinka onkaan mahdollista, että rakastaa ja vihaa omaa ääntään näin paljon yht'aikaisesti? Nuoren miehen motiivit ovat myöskin edelleen epäselvät, hänestä on kovin vaikeaa ottaa selvää.

Olen kuitenkin julma ja enkä anna kenenkään integroida itseäni yhtään nopeammin kuin itse haluan. Luokkaani tahdon kyllä kuulua, eikä rooli muistiinpanojen jakajana ole huono, mutta jos miellyttävä nuori mies on niin fiksu kuin luulen, ei hänkään painosta minua integroitumaan. Asioiden on tapahduttava omalla painollaan ja Luoja tietää, että jo sekin paino on minulle melkeinpä aivan liikaa. En myöskään suostu tekemään pitkän tähtäimen suunnitelmia mihinkään suuntaan, olen sellaisessa tilassa, että en pysty antamaan mitään lupauksia mistään.

Luojasta tulikin mieleeni, että taidanpa taas jättää isoskoulutuksen välistä. Tuttava kyllä kertoi linkissä huhusta, että perusisoja ei päästettäisi ollenkaan ripareille, eli minullakin olisi ehkä mahdollisuus päästä korruptoimaan taas yksi vuosiluokka. Ei, en oikeasti edes pahasti korruptoi niitä, osaan kyllä olla myös kovin asiallinen, vaikka ehkä muuta kuvaa saatan itsestäni antaa. Vinoutuneiden nuorten ryhmä taitaa kuitenkin vetää pidemmän korren, asuinpaikkani nuoret kun eivät enää jotenkin tunnu olevan samalla aaltopituudella.

Eilen katsoin tapani mukaan ohjelman Paritellen ja nauroin itseni kipeäksi. En tiedä mistä se johtuu, mutta samaistuin täysin siihen omituiseen uuteen tyyppiin, joka puhui koko ajan mitä sattuu. Säälittävyys tiettyyn asteeseen saakka on paheeni.

Huomenna on ostettava verhoja kahdeksan pilkku kaksi metriä, istuttava oppilaskunnan kokouksessa, juotava kahvia Nuorten äänessä ja podettava huonoa omatuntoa illalla isoskoulutuksen skippaamisesta. Jännittävä päivä siis.

ps. Ihania lausahduksia, koko elämänohjeeni löydettävissä:
http://www.brainyquote.com/quotes/authors/o/oscar_wilde.html

pss. David Bowie <3 Vihdoin kokoelma omana, ekstaasia riittä pitkäksi aikaa.

Ihmissuhteista

Vapaa maanantai on ehkä eräs turhimmista asioista maailmassa. Ei sunnuntai-iltana kuitenkaan ole tehnyt mitään niin rasittavaa, että jaksaisi nukkua koko päivää, mutta silti on täysin veto poissa. Onneksi sain taltutettua huonon omatuntoni kirjoittamalla jutun kravateista, ruotsiakin harjoitin ja aloitin jopa ystävättären äidinkielen ainetta. Tämä päivä on siis täysin omistettu mietiskelylle, tarkemmin ottaen suunnittelen kokevani suurta ahdistusta ihmissuhteiden takia.

Kuten monet tietävät, olen täysin onneton ihmissuhteilija. On silkkaa sattumanvaraisuutta, että minulle on siunaantunut pari kestävää ystävyyssuhdetta. Näitä kahta ystävätärtä arvostan enemmän kuin itsekään uskon, saatika muille kerron. Suurimmissa painajaisissani onnistun lopullisesti suututtamaan ja loukkaamaan heitä, ja he jättävät minut oman onneni nojaan. Eilen kuulin toiselta heistä ehkä hienoimman kohteliaisuuden ikinä, kun selitin jotain ihan innoissani puhelimessa. Hän alkoi nauraa ja sanoi hellästi: Sä oot omituinen, täysin outo. Melkein tuli kyyneliä silmiin, siis jos kivisydämeni osaisi itkeä. Onneksi olen löytänyt uusia, viihdyttäviä ja mukavia ihmisiä uudesta koulustani, suuret aplodit heille, pelastavat päiväni. Eräs heistä sai minut uskaltautumaan erääseen mukavaa nuorisoryhmään, jossa tosin ei ole kovinkaan montaa nuorison edustajaa, mutta toivon että siitä tulee vielä jotain ihastuttavaa.

Mitenköhän on muuten mahdollista, että joidenkin ihmisten kanssa on huomattavasti helpompi riidellä kuin toisten? Esimerkkinä eräs miellyttävä nuori mies. Olen tuntenut hänet ehkä hieman yli puoli vuotta, niin että oikeasti muistan nimenkin oikein, mutta olen silti riidellyt hänen kanssaan useammin kuin muiden ystävieni yhteensä. Voisin syyttää tästä häntä, mutta luulen että kerrankin on syypää lähempänä omaa napaa. Olen paha ihminen ja loukkaan häntä ilmeisesti melkeinpä kaikella mitä teen. Omaksi puolustuksekseni voin vain sanoa, että omat kokemukseni miellyttävien nuorten miesten mielenliikkeistä ovat harvinaisen rajoitetut, joten ei voida olettaa että minun olisi mahdollista reagoida jotenkin fiksusti mihinkään. Kun kaiken joutuu oppimaan kantapään kautta, vie se aikaa ja vaivaa. Onneksi rakkaat ystävättäreni ovat jaksaneet angstaustani, muuten joko syntyisi ruumiiita tai asiat olisivat vielä omituisemmalla tolalla.

Parisuhteesta on pakko mainita pari asiaa, joita olen pohtinut yllättävän paljon. Onko parisuhde asia minkä voi perustaa noin vain? Voiko olla eettiseti oikein tapailla jotakuta parisuhteen, ei ihmisen itsensä takia? Itse en tapailisi parisuhteen vuoksi, minusta nykyinen tapakulttuuri, jossa parisuhdetta metsästetään, on hirvittävä ja luotaantyöntävä. Toisessa ääripäässä on tietysti sitoumukseton tapailu, jossa otetaan vain hyöty ihmisen seurasta ja kartetaan parisuhdetta kuin pientä kuollutta eläintä. Itse olen onnettoman vanhanaikainen, rakastan kaikien soveliaisuussääntöjen soveltamista ja olen ehdottomasti sitä mieltä, että ihmiseen pitää kasvaa kiinni. Puolen vuoden sääntö on hyvä olemassa: jos vielä puolen vuoden päästä tuntuu tältä, on mahdollista, että asialle voisi tehdä jotain. Tämä päteen niin ystävyys- kuin parisuhdeasioihin. Tietysti tätä voidaan kritisoida hieman, noh, pitkäksi ja vaikeaksi taktiikaksi, varsinkin, kun en ole toista samaa taktiikka harrastavaa löytänyt, mutta itse mielummin kuvailen sitä maltilliseksi ja toimivaksi. Minun täytyy olla ensin selvillä itsestäni, sitten vasta muista.

Eilistä siittäjä-listaa on hieman tarkennettava. En siis todellakaan sovella samoja kriteerejä kumppaniin, ainoastaan spermaan. Nuo kriteerit ovat ainoastaan rodunjalostuksellisista syistä, parisuhteen perustamiseen minulla ei ole olemassa kriteerejä. Jos ihmisestä välittää, siitä välittää, eivät ne kriteerit asiaa auta.

Kaikki alkaa alusta

Tänään on sunnuntai ja kuten sunnuntailla on tapana, tämäkin matelee. Tämän sunnuntain ongelma on, että poden huonoa omatuntoa laiskuudesta. Pitäisi panostaa kouluun ja koulun lehteen, puhumattakaan ystävättären äidinkielen aineesta, mutta koska jostain tuntemattomasta syystä olen täydellisessä luovuuspaitsiossa, juutuin internetin ihmemaahan ja päättelin jonkun varmasti riemastuvan, jos alan vihdoin paljastella ajatuksiani blogin muodossa.

Kuinka väärässä voinkaan olla?

Mutta kun kerran aloitin, paljastellaan sitten. Kärsin pahasta kevättä rinnassa -olotilasta. Totta, minä juuri, vaikka tunnetusti olen tunne-elämältäni vakaa kuin Suomen erodoitunut kallioperä. Ihmiset ovat ihania, runous on juuri oikea tapa ilmaista mitä tahansa, kukalliset hameet ovat oikeasti kivoja ja elämä hämyä. En ymmärrä, kuinka olenkaan voinut joskus hamassa nuoruudessani kurtistella kulmiani tyttömäisyydelle ja vaaleanpunaiselle, nehän ovat juuri asioita jotka kuvastavat sieluni pohjimmaisia tuntoja. Ja blondaus tuntuu oikeasti hyvälle ajatukselle, kaikkihan tietävät, että blondeilla on hauskempaa ja herrat pitävät vaaleaveriköistä. Voi, jos ulkona ei olisi pakkasta ja loskaa, kirmailisin ympäriinsä ainoassa kukkamekossani paljain jaloin ja laulaisin Sound of Musicia. Sound of Music on ainut musikaali, mitä ennen vihasin, mutta en siis enää.

Haluan myös lapsen, oman pienen jälkeläisen, joka kuolaa, itkee ja kärsii vaippaihottumasta. Puhuisin sille ainakin neljää osaamaani kieltä jo kohdusta lähtien, muistaisin synnytyksessä soitaa nauhalta sydämensykettä, jotta mahdollisimman paljon aivosoluja säilyisi hengissä (niitä normaalisti kuolee synnytyksessä aivan hirveitä määriä. Hassua, ettei näitä kuolemia estämässä ole mitään pro braincell -liikettä) ja opettaisin sen ihatuttavaksi, kohteliaaksi ja spartalaisen täydelliseksi. Ongelma on siittäjä. Minullahan on täydelliset geenit ja minä saan kenet tahansa, mutta on yllättävän vaikeaa löytää sopivaa spermaa. Luovuttajan tulee olla ainakin terve, siis myös näkökyvyn on oltava hyvä, vasemmistolainen (poliittisen suuntauksen periytymistä ei varmaan ole tutkittu, mutta en ota riskejä), mieluiten blondi, jotta geeni ei häviä maailmasta, ja syntymäpainon on oltava ollut pieni, sillä en tahdo synnyttää mitään kuuden kilon kokoista mutaatiota.

Ihan kuin kevät ei itsessään riittäisi, olen tutustunut kovin intressantteihin ihmisiin. Tämän kokoiselta paikkakunnalta löytyy yllättävän paljon Rocky Horror Picture Show -faneja. Se johtuu joko siitä, että minä vedän niitä puoleeni tai me vain kaikki tunnemme vetoa tiettyihin paikkoihin, joihin keskitymme. Taidan ennemmin uskoa omaan vetovoimaani.

Kas, saisinpa näin paljon kirjoitettua normaaliakin tekstiä. Ällös pelkää, en usko että jaksan näin paljon kirjoittaa edes kerran viikkoon, mutta aika lupaava (ja epäminämainen) alku.