Olen flunssassa ja kuumeessa, kovin epämiellyttävä olo. Varsinkin kun tietää, että huomenna on mentävä kouluun, kun on jo niin paljon poissaoloja, että olen ihan jäljessä. Pahinta kaikesta, täällä ei ole kukaan silittämässä päätäni, tuomassa vettä ja lohduttamassa. Poikaystäväni on pelaamassa kavereidensa kanssa pikku-ukoilla ja minulla on ikävä. Näin hänet viimeksi, katsotaas, 28 tuntia sitten ja olen ihan raunioina. Johtuu kyllä flunssasta, mutta eikö olisi ihanaa ja romanttista jos riutuisin rakkaudesta. Valitettavasti en ole mikää Nuori Werther, tekee vain mieli suklaata ja olin ajatellut nakittaa Hänet hakemaan sitä.
Sain nukkua Hänen vieressään ja se oli äärettömän miellyttävää. Sai nukahtaa vain siihen ja herättää aamulla tökkimällä kylkeen. Yövyimme Hänen kaverinsa luona. Epäilen, että kuumeeni johtuu juuri siitä, että nukuimme siellä; parvekkeen ovi ei ollut kunnolla kiinni.
Eli siis, perjantaina oli tarkoitukseni mennä heti kotiin, koska tunsin oloni heikoksi ja hartiani olivat niin jumissa, että huimasi. Menin kuitenkin poikaystäväni ja Hänen kaverinsa kanssa Parnell'siin pelaamaan biljardia, josta en jaksanut lähteä kotiin. Ajattelin mennä poikaystävälleni ja lähteä sieltä kotiin sitten kun Hän lähtisi ystävälleen. Laiskuus kuitenkin iski ja lähdinkin mukaan. Sieltä siirryimme jonnekin omakotialueelle erään koulumme opettajan tyhjään asuntoon, jossa piti olla ihmisiä, mutta tunnelma oli jokseenkin matala ja lähdimme jossain vaiheessa takaisin Hänen kaverinsa kämpälle. Kämpän omistaja jatkoi baariin, joten saimme nukahtaa ihan rauhassa parisänkyyn. Omituinen fakta: Vaikka olemmekin nyt nukkuneet joitakin kertoja yhdessä, emme koskaan ole harrastaneet seksiä ja nukahtaneet sitten sylikkäin. Harrastamme seksiä aina aamulla.
Juoduin vihdoin paljastamaan, etten ole yli-ihminen aamuisinkaan. Aina ennen kun olemme nukkuneet yhdessä, olen herännyt ennen Häntä ja käynyt pesemässä hampaat yms. jotta olisin raikas ja nätti. Nyt se ei ollut mahdollista, mutta ei se näyttänyt kovasti häiritsevän.
Olen nyt menstruoinut 13 päivää. Kuinka se on mahdollista, kysytte. Helppoa, vastaan, aloittakaa vain e-pillerit. Tämä on tuskaa, kuvainnollisesti tosin. Tekee aika helkkaristi mieli luopua koko paskasta, mutta minulle on vakuutettu, että tämä on normaalia aloitusvaiheessa. Pelkään, että minulla on anemia, oireita oli jo viime keväänä ja tälläinen vuoto ei varmaan auta asiaa. Ilmeisesti täytyy käydä mahdollisimman nopeasti mittauttamassa hemoglobiini, etten mene ihan sairaaksi.
Olen muuten tosiaan koulumme lehden uusi päätoimittaja. Minun ei anneta tehdä mitään, mutta saanpahan nimeni "parrasvaloihin". Pitäisi kirjoitta siihen itse asiassa juuri nyt...
Kuin myös filosofian dialogia ja pitäisi laskea matikkaa, mutta en tosiaankaan saa aikaiseksi. Murehdin liikaa Hänen asioitaan ja olen liian kuumeinen mihinkään.
Olen vaikeassa tilanteessa, kun minun pitäisi tukea poikaystävääni, mutta en osaa. Hänellä on ongelmia perheensä ja elämänsä kanssa, enkä voi auttaa muuten kuin kuuntelemalla. Tekisin mitä vain, että asiat selviäisivät, mutta mikään ei ole minun vallassani. Turhauduin jossain vaiheessa ja ilmoitin Hänelle, etten oikeasti halua kuulla näitä asioita, mutta kaduin heti mitä olin sanonut. Haluan minä kuulla, mutta tiedän etten voi auttaa, eikä Hän ratkaise asioita samalla tavalla kuin minä. Ja tunnen itseni pahaksi ihmiseksi, kun vaadin Häneltä huomiota nyt. Jos olisimme rationaalisia, pitäisimme varmaan hetken hiljaiseloa ja antaisimme kummankin laittaa omaa elämäänsä kuntoon, mutta en todellakaan halua olla rationaalinen. Haluan Hänet viereeni, jotta voin silittää Hänen hiuksiaan ja Hän voi pitää minusta kiinni. En oikeastaan halua, että meillä on erillisiä elämiä setvittävänä, haluan yhteisen elämän.
En ole varma olenko oikeasti tuota mieltä. Joskun vaikuttaa sille että voisin pystyä siihen ja haluaisin sitä, mutta joskus on taas hetkiä, etten todellakaan tiedä mitä haluan. Rakastan Häntä, en vain ole varma pystynkö siihen loppuelämääni. Olenko paha ihminen koska en voi sanoa että pystyn? Olen vasta 17. Elämä edessä ja varmasti ihan hyvä sellainen.
Voisinpa sanoa, että pystyn tai en, tällä hetkellä todella haluan tätä. Oikeastaan vain aika voi näyttää kasvammeko me yhteen niin että pystymme yhteiseen elämään. En lähde pakottamaan meitä kumpaakaan siihen, mutta olen oikeasti valmis tekemään töitä tämän eteen. (Suurta puhetta 5 ja puoli kuukautta seurustelleelta, mutta sellaista se on. Ei nuoruus tee minusta vähemmän vilpitöntä)
Olen nyt tosiaan niin kuumeessa, etten ajattele suoraan, enkä edes vinoon, mikä on jo vakava merkki. Kiitos kommenteista, on hauska, että joku lukee tätä. Pitäisi varmaan useammin kertoa ystäville että arvostan heitä.
Nyt jään odottamaan josko Hän ottaisi vaikka yhteyttä.
ps. Pelaamme salamurhaajapeliä Yadilaisporukassa ja olen pelinjohtaja. Hän on myös järkkäämässä larppia, ja olen kai siinäkin mukana. Jännää! Lisää joskus myöhemmin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti