Sairasta

Taas hyvin nukutun yön jälkeen hyvin sairas päivä. Herään nykyään aina kahden tai kolmen maissa yöllä, juon lasillisen vettä ja nukahdan uudelleen, mutta valitettavasti tuo uudelleen nukahtaminen ei ihan toiminut eilen ja valvoin kolmesta viiteen kuunnellen päässäni soivaa Katri Helenaa. Aamullahan ei tietenkään syödä mitään, mutta minun on ehdottomasti opittava olemaan juomatta kahvia tyhjään vatsaan. Hartiani ovat myös toivottoman jumissa, viikonloppu on pakko ottaa mahdollisimman rauhallisesti ja matalalla profiililla, etten ihan itseäni tapa.

Kuten eilen ennustin, tänään oli jännittävä päivä. Verhoja en ostanut, mutta sain elämäni ensimmäisen ja toisen ahdistuskohtauksen. Matematiikan tunnit ovat vaarallisia. Ajattelin ihan rauhassa Asioita, kunnes verkkokalvoilleni piirtyi kuva omituisesta kaavasta jonka merkitys oli vielä enemmän hepreaa kuin yleensä. Sain hillittyä itseäni etten suorastaan huutanut, että "mistä vitusta tuo d tulee?" ja sitten en enää saanutkaan hetkeen henkeä, näkökenttä oli pelottavan sumea ja olisin oksentanut, ellen kammoaisi sitä niin kovin. Ei tuo vielä mitään; pääsin kotiin vaille yksi, käänsin sohvan aurinkoon, laitoin Davidia soimaan ja jalat pettivät alta. Minä siis pyörryin aivan spontaanisti ensimmäistä kertaa eläissäni. Pelotti aivan saatanasti, filmi oli täysin poikki ainakin yhden kappaleen ajan. Vapisevin polvin sain itseni sohvalle, vaivuin horrokseen ja seuraavaksi olikin noustava linkkiin ja takaisin koululle. Syytän (yhteiskuntaa) omituisia ahdistavia asioita ja matematiikkaa, minulla alkaa lievästi olla olo että olen nurkassa enkä pääse pakoon.

Hallituksen kokouksessakin istuin tänään. Porukka onkin yllättävän mukava, tulemme huomattavasti paremmin toimeen kuin uskoinkaan. Nytkin on monta projektia meneillään ja uskoisin että pari lopulta sitten toteutuukin. Täytyy muistaa käydä lukkosepällä, olen tosin varma että minulla oli joku muukin tehtävä, mutta toivon että muut ovat unohtaneet sen yhtä lahjakkaasti kuin minä.

Setan nuorten kokous oli myös; tosin toiminta kärsii pahasta väen puutteesta. Pelasimme Aliasta ja täytyy myöntää, että se on peli mistä on pakko nauttia. Vetäjänä toimiva nainen on todella mukava ja välitön, hän antaa todella käteviä neuvoja.

Minua arvosteltiin tänään ja eilen aika vahvasti usealta taholta. Ystäväni arvostelivat mielenterveyttäni ja erästä miellyttävää nuorta miestä; vanhempani arvostelivat ruokailutapojani; puhelinkeskutelutaitoni olivat taas suurennuslasin alla ja koulussa minua arvosteltiin kuten aina normaalissa kanssakäymisessä. Sain kyllä hyvääkin palautetta mm. tästä blogista; Ridge kehui että kirjoitan viihdyttävästi ja kehotti jatkamaan samaa rataa. Ruokailutapojani on pakko puolustaa, syön täysin normaalisti ja riittävästi. Minua ei vain saa järkyttää millään tavoin, ennen kuin voin palata normaaliin ruuan määrään (enää kolme kiloa pois!) sillä alhainen verensokeri yhdistettynä hormonitoiminnan häiriöihin ja mihinkä tahansa häiritsevään voi olla hieman kohtalokasta. Odotan innolla että suutun kunnolla koulussa tai vaikkapa eräälle miellyttävälle nuorelle miehelle, saavatpahan nähdä minusta sen ei ihan niin omituisella tavalla miellyttävän puolen (huomattavaa on myös että itseluottamukseni on melkeinpä pilvissä, melkein oikeasti uskon että ihmiset pitävät minua miellyttävänä). Pelkään, jotkut ovat ihan oikeassa arvostellessaan erästä miellyttävää nuorta miestä, mutta silti on kovin omituista kuulla ihmisten puhuvan niin suoraan. Itse ainakin koitan pehmittää loukkauksia ja epäilyjä täysijärkisyydestä.

Puhelinkeskustelut ovat asia mitä en hallitse. Voin suunnitella kuulostavani vaikka kuinka älykkäälle ja "coolille" mutta kun kosken siihen helvetin kapistukseen aivoni kieltäytyvät toimimasta kunnolla. Vasta keskustelun jälkeen tajuan, että kuulostin aivan eri ihmiselle kuin oli tarkoitus ja puolet asioista mitä oli tarkoitus sanoa, jäi sanomatta ja korvautui omituisella epäolennaisella puhelinjutustelulla, josta ei edes jää mitään mielikuvaa. Tämä ilmiö on parhaiten havaittavissa kaikissa muissa keskusteluissa kuin perheenjäsenten ja Annen ja Lillin kanssa. Myös muut ihmiset, mukaan lukien ihmiset jotka eivät edes tunne minua kunnolla, huomaavat persoonallisuudessani todella huomattavan muutoksen heti kun minulle isketään puhelin käteen. Ongelmahan korjautuisi sillä että en puhuisi puheluja, mutta tekstivietit ovat kovin suppea tapa jakaa informaatiota ja netti meillä tunnetusti on kovin luotettava. On kai vain pakko jatkaa samaan malliin ja järkyttää ihmisiä luonnossa tavatessa olemalla (toivottavasti) fiksumpi ja epätyttömäisempi. Voisi tietysti kieltää ihmisiä soittamasta, mutta se olisi epäkohteliasta.

Läksyt ovat taas tekemättä ja huomenna saattaa hyvinkin olla ranskan artikkelin esittely, mutta ei se mitään. Nukkuminen on nyt huomattavsti parempi idea ja on vielä pakko lähettää pari sähköpostia. Onneksi huomenna kymmeneen ja luultavasti kerkeän kotiin ennen näytelmäharkkoja. Toivottavasti ohjaaja on edes hieman samaa mieltä valoista, olisi noloa jos ne on laitettava uudelleen...