Juu, elikkäs tässä taas nähdään, että on täysin turha laittaa uneliaita ihmisiä ATK-luokkaan. Meidän piti tehdä biologiasivut itsellemme ja turha hauskaahan se on. Olen tosin nukkunut kymmenen tunnin yöunet, joten en minä nyt niin kovin uupunut ole. Biologia vaan on niin typerää, en halua opiskella sitä ja opettajakin vaikuttaa kiinnostuneemmalle koneista kuin kasveista. Ja puhuu liian hiljaa.
Pääsen tänään kahdeltatoista. Ai mutta enhän pääsekään, minulla on ruotsia puoli viiteen! Perkele, varmaan jaksan olla noilla tunneilla, kolme tuntia ennen sitä kun on vapaata.
TOK-risteily, eli tietoteorian seminaari, eli ryyppäystä laivalla on tulossa. Laitoin itseni Ridgen ja erään toisen mieshenkilön kanssa hyttiin, mutta poikaystäväni ei ehkä pidä ideasta. Hän ei luota siihen, että kännissäkin, vaikka olenkin hellyydenkaipuinen, muistan koko ajan Hänet ja käyttäydyn sen mukaisesti. Minulla ei ole tarvetta maata muiden henkilöiden kanssa. Minulla on lievä tarve olla alasti, mutta ajattelin värvätä ihmisiä vahtimaan etten paljastele itseäni, koska sekin loukkaisi Häntä. On jokseenkin omituista lukea itsensä sanovan noin, en anna itseni tehdä jotain viatonta (ja alastomuus on viatonta, ei se johda mihinkään) koska pelkään, että Hän loukkaantuu. Onko Hän veljensä vartija? Tai siis minun vartijani ja veljensä vartija.
En halua loukata häntä, tiedän ettei hänkään tahallaan loukkaa minua. Hän on silti mies, eikä ajattele aina mitä sanoo, mutta koska olen iso tyttö, osaan suhtautua ja suodattaa sellaiset asiat. Minä taas olen paha ihminen ja sanon joskus loukkaavia asioita. On jokseenkin hölmöä sanoa jotain ärsyttävää vain koska on ärsyyntynyt tai haluaa huomiota. Siitä ei tule kenellekään hyvä mieli.
Marialle suuri kiitos kauniista kommentista.
Olen Suuren Ongelma edessä. Perjantaina on Lyseon Gaala, kiva iltapukujuhla, missä tanssitaan ja niin pois päin. Minulla ei ole sopivaa pukua! Joudun toppamaan rintsikoitani ehkä kolme kokoa, jotta pukuni näyttää kivalle ja silti on otettava sisään puvun yläosasta. Noloa... Mutta jos se nyt onnistuu, on kiva päästä yleiselle paikalle nättinä. Torstaina luovutan hiusteni kanssa ja menen parturiin, joten niistäkään ei pitäisi olla ongelmaa.
Olin kyllä nätti perjantainakin. Minulla oli päällä uudet, kopisevat kengät ja hame ja olin hyvin harmissani, kun eräs neiti ei ollut koulussa. Olisin halunnut kopistella hänet suohon.
Taidan nyt keskittyä hetken veden ihmeellisiin ominaisuuksiin...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti