Aah, tätä nautintoa kun saan vihdoin hyväillä näppäimistöni hieman tahmaisia kirjasimia ja ihailla näyttöni virtaviivaista muotoa. Olen kovin pahoillani, etten ole kirjoittanut useampaan päivään, mutta valitettavasti äitini on joutunut kirjoittamaan viimeisiä työtekstejä, ja alkaa pahasti vaikuttaa sille, että minulla on elämää. Puhumattakaan veljeni CS:n pelaamisesta...
Ajattelin valittaa kaikki valitukseni kerralla pois, mutta kun nyt sitten pääsin tähän, tajusin että eihän minulla ole oikeasti mitään valituksen aihetta. Kaikki on aika hyvin (koulua lukuunottamatta) joten minä voin keskittyä nauttimaan kohtuullisen tasapainoisesta jaksosta elämässäni. Ainut on että on mahdotonta taata että tämä jatkuu.
Olen tehnyt kovin paljon asioita lyhyessä ajassa ja jättänyt vielä enemmän tekemättä. Lauantaina kävin elokuvissa miellyttävän nuoren miehen kanssa ja käytin häntä jopa meillä, vietimme hyvin mukavan illan. Vanhempani vaan ehkä vetävät ennätyksiä typerissä huomatuksissa; äidin kommentti oli vain että "katsoin, että joku tyttö ajaa autoa". Tänään hän tajusi sanoa että "ei kai se poika loukkaantunut, minä vain oikeasti katsoin niin".
On se hassua, miten omituisia asioita voi eri tilanteissa ajatella. En koko lauantaina saanut Jyrki Kataista päästäni, ja koska ajatukseni toimivat omituisesti, yhdistän hänet nyt ikuisesti joihinkin asioihin, mihin hän ei ihan kuulu. Sunnuntai menikin sitten miellyttäviä asioita ajatellessa ja David Bowieta kuunnellessa, vaikkakin kouluhommia olisi oikeasti ollut aivan liikaa. Perhe hieman ihmetteli kun makasin kolme tuntia selälläni ja lauloin Space Odditya.
Näytelmämme on aivan hirvittävä. Edes me itse emme tiedä mistä siinä on kyse, ohjaus on hävyttömän heikkoa ja näyttelijäntyössäkin on parantamisen varaa. Meillä on enää kaksi läpimenoa ennen ensi-iltaa (16.4 klo 15.oo vink, vink) ja vasta nyt ohjaaja alkaa sanoa asioita joita pitäisi parantaa. Onneksi tämä on "taidetta" eli voimme vedota siihen että "ette vaan tajuu, siis täähän ottaa tosi paljon kantaa siis tosi moneen asiaan". Ja nautin kovasti siitä boheemiuden tunteesta jonka tuosta touhusta saa.
Tiistaina oli IB-kolmosten potkiaiset, eli yleiset IB-bileet, joihin kerrankin otin osaa. Oli mainio ilta, nautin oikeasti olostani ja paransin ehkä jopa välejäni joihinkin luokkalaisiini. Ridge oli myös aika mainiolla tuulella ja hänen seuransa oli äärettömän no, paikkaan ja aikaan sopivaa. Huomasin että a) puhun parempaa englantia päissäni ja b) krapula voi iskeä myös odottamattomiin aikoihin. Keskiviikkopäivä vielä meni hyvin, pääsin koulusta jo kahdeltatoista mutta oli vikatikki syödä ja nukkua ennen Nuorten Ääntä. Kun heräsin, päänsärky ja huteruus iskivät täysillä päälle. Aika noloa, olin juonut vain kolme siideriä. Nuorten Äänessä vielä kävimme ostoksilla Kodin Anttillalla, katsoimme sohvaa ja sohvapöytää, minkä sitten löysimme. Oli kyllä omituisen surrealistinen perheolo kun neljä 16-vuotiasta tyttöä (ja niiden mukaiset jutut) ja yksi päälle kolmikymppinen nuorisotyönohjaaja, joka ei vielä ole tottunut elämän realiteetteihin, eli siihen että Sinkkuelämää on vielä kesy, testailevat arkkupöytiä.
Asiasta seitsemänteen, asenteeni pariskuntiin yleisillä paikoilla on muuttunut dramaattisesti. Ennen en kestänyt ajatustakaan yleisistä paikoista ja haulikkoa tuli hapuiltua parien läheisyydessä, mutta koin valistumisen ja tajusin mikä siinä on niin kivaa (sisäisen ekshibitionistin tyydyttämisen lisäksi): muut ihmiset vaan katoaa. Ei oikeasti tule ajateltua niitä siinä ympärillä olevia läheskään samalla intensiteetillä kuin yleensä (Jyrki Katainen vaan on aina häädettävä päästä) , ja se on kovin rauhoittavaa. Ilmeisesti olen ollut jossain fyysisen kontaktin paitsiossa, saan siitä ihan liikaa kiksejä.
Tänään oli muuten mainio sessio Huoneteatterin vanhalla sohvalla koulun aulassa. Harvoin noin "viatonta" nauru&nautinto-kaksikymmenminuuttista saa viettää. Tissit ovat yllättävän hauska asia, puhumattakaan muista ruumiinosista.
Tuosta tulikin mieleeni, että on pakko avautua hieman minäkuvastani, siis fyysisestä. Olen siinä onnellisessa tilassa, että minulla on aika terve itsetunto ja pystyn oikeasti viihtymään omassa kehossani. Nuorempana sitä oikeasti luuli että asioilla, kuten nenän leveydellä, olisi jotain tekemistä ihmisarvon kanssa, siis hiusten väri oli suoraan verrannollinen siihen kuinka menestyy elämässä. Nykyään sitä ymmärtää että jotkut asiat on pakko hyväksyä ja kyllä se luonto kaikille jotain antaa. Esimerkkinä rintani (niin, kukaan ei pakota sinua lukemaan tätä, jos punastuit, et taida tuntea minua). Suurimmalle osalle naisista kasvaa maitorauhaset tuossa hieman kymmenen vuoden paremmalla puolella ja niin tapahtui minullekin. Tämä oli kovin traumaattista ja siitä toipuminen kesti useamman vuoden. Nyt olen vihdoin tajunnut etteivät ne mihinkään katoa ja että ne ovat tietyissä tilanteissa varsinkin ehkä esteettisin osa minua. I admit it, I just love my breasts! Olemme itseasiassa keskustelleet rinnoista yllättävän paljon lähiaikoina ja olemme huomanneet että yllättävän monella naisella on jopa suurempi fiksaatio rintoihin kuin miehillä. Minkäs sille voi, ne vain ovat äärettömän hieno ruumiinosa, puhumattakaan siitä filosofisesta ja psykologisesta puolesta. Naiset tulevat aina voittamaan rinnan mitalla. Ja siihen on syynsä että kuljetaan rinnalla, eikä muilla ruumiinosilla.
Muutenkin olen vihdoinkin tajuamassa että on totta että itseluottamus sen viehättävyyden tuo. On vain ehkä hieman masentavaa että tarvitsin sen itseluottamuksen saamiseksi 11 kilon painonpudotuksen ja toisen ihmisen. Ja valokuvat minusta eivät vain suostu onnistumaan, näytelmäkuvatkin aivan kammottavia. Nainen on toisaalta kauneimmillaan 17-vuotiaana, eli joko kohta muuntaudun taianomaisesti vetäväksi pimuksi tai sitten ei auta kuin itkeä kun alamäki alkaa jo puolesta välistä.
Huomenna miellyttävän nuoren miehen luo katsomaan miellyttäviä elokuvia, kuten Itci, the killer ja lauantaina on ystävän tuparit. Sunnuntaina onkin sitten paniikki koeviikosta ja seitsemännettoista syntymäpäiväni. Nyt on pakko nukkua, etten ihan huomenna ole kuollut. Miellyttävä nuori mieskin jo hylkäsi minut irkissä, puhumattakaan kohta-ex-IB:läisestä, kestävyys noilla on aika heikko. Koitan kirjoitella useammin, mutta veljeni CS-harrastus hieman häiritsee elämääni, tai siis tietokoneiluani.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti