keskiviikkona, heinäkuuta 20, 2005

Pariisista palattaessa

Ja taas on aikaa kulunut kuin tikkaria lapsen suussa, lähmääntyen, valuen suupielistä ja aiheuttaen pieniä haavaumia. Okei, ei ehkä parhaita kielikuviani, mutta turha odottaa mitään fiksua rättiväsyneeltä, hormonilääkityksen vaikutuksen alaisena olevalta ihmiseltä.

Olin töissä kaksi viikkoa helvetissä. Ehkä hieman vahvasti sanottu, sai siellä sentään ihan hyvää ruokaa. Olin siis tonnilaisena Vaajakosken ABC:llä. Muuten ihan ok hommaa, jalat vaan kipeytyivät seisomisesta ja hommaa ei ollut koko ajaksi, joten kävelimme vain ympyrää toisen tytön kanssa, joka oli siellä hommissa. Pahinta kuitenkin oli se, että ketjulla on sopimus Novan kanssa, eli siellä soitettiin vain Novaa. Samat kappaleet parhaimmillaan kolmesti 7 ja puolen tunnin aikana! Ja työaika, seitsämän ja puoli tuntia on naurettava palkaan verrattuna. Kun tuntupalkka on neljää euroa, ei moraali kovin korkealla ole.

Sen jälkeen viikko ja lähdin Pariisiin perheen kanssa. Olimme siellä kahdeksan päivää, joten kerkesimme nähdä kaikki suurimmat turistirysät, Eiffelin, Versaillesin linnan ja Disneyland Parisin (joka oli niin skitsofreeninen ja kamala paikka, että sen pitäisi olla k-18). Olisi ollut mukava reissu ilman vanhempia ja alaikäisyyttä. Ikävöin koko ajan Häntä, hyvin epäminämaiseen tapaan.

Nyt täytyy mennä, sori, näkemisiin.

Ei kommentteja: