Tänään on sunnuntai ja kuten sunnuntailla on tapana, tämäkin matelee. Tämän sunnuntain ongelma on, että poden huonoa omatuntoa laiskuudesta. Pitäisi panostaa kouluun ja koulun lehteen, puhumattakaan ystävättären äidinkielen aineesta, mutta koska jostain tuntemattomasta syystä olen täydellisessä luovuuspaitsiossa, juutuin internetin ihmemaahan ja päättelin jonkun varmasti riemastuvan, jos alan vihdoin paljastella ajatuksiani blogin muodossa.
Kuinka väärässä voinkaan olla?
Mutta kun kerran aloitin, paljastellaan sitten. Kärsin pahasta kevättä rinnassa -olotilasta. Totta, minä juuri, vaikka tunnetusti olen tunne-elämältäni vakaa kuin Suomen erodoitunut kallioperä. Ihmiset ovat ihania, runous on juuri oikea tapa ilmaista mitä tahansa, kukalliset hameet ovat oikeasti kivoja ja elämä hämyä. En ymmärrä, kuinka olenkaan voinut joskus hamassa nuoruudessani kurtistella kulmiani tyttömäisyydelle ja vaaleanpunaiselle, nehän ovat juuri asioita jotka kuvastavat sieluni pohjimmaisia tuntoja. Ja blondaus tuntuu oikeasti hyvälle ajatukselle, kaikkihan tietävät, että blondeilla on hauskempaa ja herrat pitävät vaaleaveriköistä. Voi, jos ulkona ei olisi pakkasta ja loskaa, kirmailisin ympäriinsä ainoassa kukkamekossani paljain jaloin ja laulaisin Sound of Musicia. Sound of Music on ainut musikaali, mitä ennen vihasin, mutta en siis enää.
Haluan myös lapsen, oman pienen jälkeläisen, joka kuolaa, itkee ja kärsii vaippaihottumasta. Puhuisin sille ainakin neljää osaamaani kieltä jo kohdusta lähtien, muistaisin synnytyksessä soitaa nauhalta sydämensykettä, jotta mahdollisimman paljon aivosoluja säilyisi hengissä (niitä normaalisti kuolee synnytyksessä aivan hirveitä määriä. Hassua, ettei näitä kuolemia estämässä ole mitään pro braincell -liikettä) ja opettaisin sen ihatuttavaksi, kohteliaaksi ja spartalaisen täydelliseksi. Ongelma on siittäjä. Minullahan on täydelliset geenit ja minä saan kenet tahansa, mutta on yllättävän vaikeaa löytää sopivaa spermaa. Luovuttajan tulee olla ainakin terve, siis myös näkökyvyn on oltava hyvä, vasemmistolainen (poliittisen suuntauksen periytymistä ei varmaan ole tutkittu, mutta en ota riskejä), mieluiten blondi, jotta geeni ei häviä maailmasta, ja syntymäpainon on oltava ollut pieni, sillä en tahdo synnyttää mitään kuuden kilon kokoista mutaatiota.
Ihan kuin kevät ei itsessään riittäisi, olen tutustunut kovin intressantteihin ihmisiin. Tämän kokoiselta paikkakunnalta löytyy yllättävän paljon Rocky Horror Picture Show -faneja. Se johtuu joko siitä, että minä vedän niitä puoleeni tai me vain kaikki tunnemme vetoa tiettyihin paikkoihin, joihin keskitymme. Taidan ennemmin uskoa omaan vetovoimaani.
Kas, saisinpa näin paljon kirjoitettua normaaliakin tekstiä. Ällös pelkää, en usko että jaksan näin paljon kirjoittaa edes kerran viikkoon, mutta aika lupaava (ja epäminämainen) alku.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti