En ole vielä nähnyt ainuttakaan joulutonttua. Saattaisi johtua siitä, että nukun suurimman osan päivästä. Menen nukkumaan viimeistään kymmeneltä arkena ja oikeastaan viikonloppuinakin. Silti olen niin väsynyt, että päiväunet tulee otettua joko koulussa tai viimeistään kotona. Olen kehittänyt mainion tavan nukkua näyttäen sille että vain murjotan. Mahdollisimman pitkä kaulaliina kiedotaan tiukahkosti kaulan ympärille, takki levitetään jaloille ja sitten vain nojataan kaulatukeen ja torkutaan. Kun oppii oikean kulman missä istua selviää melkein perseen puutumatta. Filosofian ja historian tunneilla tämä onnistuu parhaiten, mutta enkku tarjoaa myös aika hyvät mahdollisuudet.
Tämä väsymys alkaa jo ottaa lievästi päähän. Kun on väsynyt, itkettää ja vituttaa paljon rankemmin koko ajan eikä saa mitään tehtyä. Olen päätynyt kolmeen mahdolliseen syyhyn:
- E-pillerit. Aiheuttavat masennusta ja hormonit tunnetusti vaikuttavat eri ihmisiin eri tavoin. Kasvaneet PMS-oireet voivat näkyä väsymyksenä.
- Koulu. Olen patalaiska, mutta tunnen siitä huonoa omatuntoa, joten stressaan koko ajan tekemättömistä koulutöistä, joita en oikeastaan missään vaiheessa rehellisesti sanoen ole aikonutkaan tehdä.
- Elämäntilanteeni. Olen murroskohdassa, en tunne vielä itseäni, etc. Olen seurustellut yhtämittaisesti nyt yli kahdeksan kuukautta ja niistä viimeisimmät olemme oikeastaan viettäneet 11 neliön huoneessa. Olemme hieman hukassa kumpikin, puhumattakaan kroonisesta rahattomuudesta. Haluan olla enemmän ihmisten seurassa, haluan olla aktiivinen ja tavata ihmisiä. Mieluiten poikaystäväni kanssa. Haluan ulos laatikosta!
Olen kyllä mielettömän onneton hoitamaan asioita. En edes osaa pitää sitä saatanan yhtätoista neliötä siistinä. Turhaudun kun en jotenkin saa itseäni niskasta kiinni missään asiassa. En saa säästettyä rahaa tai syötyä vähemmän. Itsekuri on päässyt löystymään aivan suunnattomasti. Nytkin vaan vedän joulutorttuja ja helkkarin suolaisia maissilastuja, vaikka pitäisi jo nukkua.
Pakollinen parisuhdeavautuminen: Olen onnellinen Hänen kanssaan, vaikka tahtoisinkin lisää kontakteja myös ulkomaailmaan. Olen tosin ollut pelottavan haluton, joten olen itse tehnyt normaalia enemmän aloitteita, jotta pääsisin eroon tästä tunteesta. Hassu logiikka, tiedän sen, eikä se varsinaisesti toimi. Seksi tosin on hyvää. En vain oikein jaksaisi harrastaa sitä. Mutta koska Me Naisissa neuvottiin, että haluttomuus lähtee harrastamalla seksiä, koska se vapauttaa jotain hormonia, niin yritetään nyt tätä.Olin The Arkin keikalla Tampereella tuossa männä viikolla ja tunsin itseni vanhaksi. Olin ensinnäkin taas vaihteeksi väsynyt ja hieman ärtynyt. Itse pääkallopaikalla taas tunsin itseni niin väsyneeksi kaiken maailman erilaisuuteen ja sen hyväksymiseen, että olisin voinut ampua kaikki ne nuoret tytöt, jotka pitävät itseään bi-seksuaaleina vain koska pitävät ystävätärtään kauniina. Olenko paha ihminen? Olen, mutta ainakin tietoinen siitä.
Nyt on pakko mennä nukkumaan, jotta jaksan vastata edes monivalintaan kokeessa. Sain Häneltä juuri vastausviestinä hyvän yön toivotukseen vain <3, vaikka olisin kaivannut jotain rakastavaa, hellää ja kannustavaa. Tuokin kyllä kelpaa ja tiedän, että Hän tekee juuri nyt jotain muuta, eikä keskity minuun. Olen kateellinen. Mutta näen Hänet huomenna, nukun taas Hänen kämpässään ja ehkä pyydän anteeksi tuikkuiluani viemällä jotain hyvää tai tekemällä jotain mukavaa Hänelle. Hän ansaitsisi parempaa kuin minun äksyilyni.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti