Ihmissuhteista

Vapaa maanantai on ehkä eräs turhimmista asioista maailmassa. Ei sunnuntai-iltana kuitenkaan ole tehnyt mitään niin rasittavaa, että jaksaisi nukkua koko päivää, mutta silti on täysin veto poissa. Onneksi sain taltutettua huonon omatuntoni kirjoittamalla jutun kravateista, ruotsiakin harjoitin ja aloitin jopa ystävättären äidinkielen ainetta. Tämä päivä on siis täysin omistettu mietiskelylle, tarkemmin ottaen suunnittelen kokevani suurta ahdistusta ihmissuhteiden takia.

Kuten monet tietävät, olen täysin onneton ihmissuhteilija. On silkkaa sattumanvaraisuutta, että minulle on siunaantunut pari kestävää ystävyyssuhdetta. Näitä kahta ystävätärtä arvostan enemmän kuin itsekään uskon, saatika muille kerron. Suurimmissa painajaisissani onnistun lopullisesti suututtamaan ja loukkaamaan heitä, ja he jättävät minut oman onneni nojaan. Eilen kuulin toiselta heistä ehkä hienoimman kohteliaisuuden ikinä, kun selitin jotain ihan innoissani puhelimessa. Hän alkoi nauraa ja sanoi hellästi: Sä oot omituinen, täysin outo. Melkein tuli kyyneliä silmiin, siis jos kivisydämeni osaisi itkeä. Onneksi olen löytänyt uusia, viihdyttäviä ja mukavia ihmisiä uudesta koulustani, suuret aplodit heille, pelastavat päiväni. Eräs heistä sai minut uskaltautumaan erääseen mukavaa nuorisoryhmään, jossa tosin ei ole kovinkaan montaa nuorison edustajaa, mutta toivon että siitä tulee vielä jotain ihastuttavaa.

Mitenköhän on muuten mahdollista, että joidenkin ihmisten kanssa on huomattavasti helpompi riidellä kuin toisten? Esimerkkinä eräs miellyttävä nuori mies. Olen tuntenut hänet ehkä hieman yli puoli vuotta, niin että oikeasti muistan nimenkin oikein, mutta olen silti riidellyt hänen kanssaan useammin kuin muiden ystävieni yhteensä. Voisin syyttää tästä häntä, mutta luulen että kerrankin on syypää lähempänä omaa napaa. Olen paha ihminen ja loukkaan häntä ilmeisesti melkeinpä kaikella mitä teen. Omaksi puolustuksekseni voin vain sanoa, että omat kokemukseni miellyttävien nuorten miesten mielenliikkeistä ovat harvinaisen rajoitetut, joten ei voida olettaa että minun olisi mahdollista reagoida jotenkin fiksusti mihinkään. Kun kaiken joutuu oppimaan kantapään kautta, vie se aikaa ja vaivaa. Onneksi rakkaat ystävättäreni ovat jaksaneet angstaustani, muuten joko syntyisi ruumiiita tai asiat olisivat vielä omituisemmalla tolalla.

Parisuhteesta on pakko mainita pari asiaa, joita olen pohtinut yllättävän paljon. Onko parisuhde asia minkä voi perustaa noin vain? Voiko olla eettiseti oikein tapailla jotakuta parisuhteen, ei ihmisen itsensä takia? Itse en tapailisi parisuhteen vuoksi, minusta nykyinen tapakulttuuri, jossa parisuhdetta metsästetään, on hirvittävä ja luotaantyöntävä. Toisessa ääripäässä on tietysti sitoumukseton tapailu, jossa otetaan vain hyöty ihmisen seurasta ja kartetaan parisuhdetta kuin pientä kuollutta eläintä. Itse olen onnettoman vanhanaikainen, rakastan kaikien soveliaisuussääntöjen soveltamista ja olen ehdottomasti sitä mieltä, että ihmiseen pitää kasvaa kiinni. Puolen vuoden sääntö on hyvä olemassa: jos vielä puolen vuoden päästä tuntuu tältä, on mahdollista, että asialle voisi tehdä jotain. Tämä päteen niin ystävyys- kuin parisuhdeasioihin. Tietysti tätä voidaan kritisoida hieman, noh, pitkäksi ja vaikeaksi taktiikaksi, varsinkin, kun en ole toista samaa taktiikka harrastavaa löytänyt, mutta itse mielummin kuvailen sitä maltilliseksi ja toimivaksi. Minun täytyy olla ensin selvillä itsestäni, sitten vasta muista.

Eilistä siittäjä-listaa on hieman tarkennettava. En siis todellakaan sovella samoja kriteerejä kumppaniin, ainoastaan spermaan. Nuo kriteerit ovat ainoastaan rodunjalostuksellisista syistä, parisuhteen perustamiseen minulla ei ole olemassa kriteerejä. Jos ihmisestä välittää, siitä välittää, eivät ne kriteerit asiaa auta.