Se ei nimittäin eilen ollut edes esityslistalla. Olin pyytänyt ja perustellut moneen kertaan, että ennen muuttoa kaikki pitäisi olla pestynä, siis vaatteet, matot ja astiat, niin että voisimme viedä niitä mahdollisimman helposti kasoissa, kun ei ole tarpeeksi muuttolaatikkoja. Voitte arvata, ettei mitään oltu pesty. Olin myös varautunut tähän ja pyysin että voisiko sen muuton ajaksi laittaa ensimmäiset pesukoneelliset tulemaan jo aamusta, mutta ei, aamulla miehellä kai oli parempaa tekemistä (olen ilkeä, tiedän että koko päivän mies purki ja laittoi kamojaan, mutta silti ärrh).
Meitä oli minä ja mies ja kolme poikaa, Touran, Polo ja meidän auto, emmekä silti saaneet kaikkia miehen tavaroita sinne. Miten niin pieneen kämppään mahtuu niin paljon tavaraa? Miehellä on kaikkea; erilaisia lehtiä, joita säilytetään, kirjoja, cd- ja dvd-levyjä, pikku-ukkoja ja niiden maisemia, softausaseita, hapkidopuku, kolme pöytätietokonetta, neljä näyttöä, läppäri, kameroita, piirrustusvehkeitä ja kolmenkymmenen litran sammioita täynnä kotiviiniä. Puhumattakaan siitä isosta hyllyköstä ja työpöydästä. Koin itseni mitättömäksi ja riittämättömäksi sen tavarapaljouden keskellä. Mitä minun mukanani muuttaa? Taulu, sänky, kirjoja, leffoja ja vaatteita. Parit lakanat ja vähän astioita. Taulua ja sänkyä lukuunottamatta kaikki muu mahtuu kahteen pahvilaatikkoon. Tunnenkohan tuota asuntoa kodiksi, kun omat tavarani hukkuvat sinne miehen tavaroiden sekaan?
Onhan siellä sitten tietysti meidän sohva ja meidän pesukone ja meidän eteisen pöytä. Ja myöhemmin sinne tulevat meidän verhot ja toivottavasti meidän matot ja ruokapöytä. Ja meidän paperit keittiönkaappeihin.
Ärsyttää vaan kun tämä kesä on niin sateinen, tosiaan harmittaa ajatus pyöräilystä töihin sateessa joka aamu. Mutta toisaalta haluaisin muuttaa saman tien sinne asuntoon kokonaan, koska muuten mies saa etulyöntiaseman, ehtii laittaa jo kaiken niin kuin Hän haluaa, enkä tunne olevani kotona, vaan Hänen kotonaan. Olisin siksi halunnut muuttaa sellaisena viikonloppuna, että minullakin on aikaa, jotta tekisimme yhdessä kodin. Nyt olen päivät töissä, enkä voi olla siellä kun mies puuhaa. Hän nukkui ensimmäisen yönsä siellä yksin, niin ei ollut edellisessä kämpässä, minä olin siellä alusta lähtien.
En ole tarvinnut kortisonia kuin satunnaisesti koulun loppumisen jälkeen, siihen kun loppui myös pahin stressi. Kärsin siis atooppisesta ihosta, joka pahenee stressistä. Onneksi se ei oirehdi kovin näkyvästi, kaulasta ja ranteista sen joskus näkee.
Nyt parin päivän aikana se on kuitenkin leimahtanut potenssiin kymmenen. Tuntuu erityisen pahalle, koska pitkään se oli aika oireeton, nyt se on taas yht'äkkiä sama kuin kouluaikaan. Se alkoi salakavalasti pienistä kuivista kohdista ranteiden sisäsyrjällä ja nyt sitten kutittaa koko kehoa. Olen niin väsynyt, että vaan ohimennen huomion missä raapimista kaivattaisiin juuri nyt ja tunnen itseni lehmäksi, joka hätistelee hännällään laiskasti kärpäsiä kun ohimennen raapaisen polvitaivetta tai lapaluuta. Tekisi mieli ottaa paita pois, mutta töissä se ei käy päinsä. Ilman ritsikoita tosin voisi kokeilla. Vielä en näytä kovin pahalle, vain toinen sääri on rikki ja maha punatäpläinen, eikä niitä tarvitse näyttää. Olisi vaan ollut kiva olla nätti uuteen asuntoon, vaikka se kuulostaakin lapselliselle.
Keksin toisenkin asian mitä haluaisin tuparilahjaksi, mutten muista enää mitä se oli. Koristetyynyjä täytyy meidän jossain vaiheessa hankkia. Aijoo, kukkia, erityisesti ruukuissa, saa tuoda. Meillä kuitenkin on lasitettu parveke. Mutta siis en odota lahjoja, emmekä sen takia pidä tupareita. Rahaa ei ole meillä kellään liikaa, joten mukavampaa on jos tulette joskus käymään maitopurkin kanssa, niin saadaan lettuja.
Suunnittelin, että voisimme juhlia syyskuun ensimmäinen päivä. Minulla on yo-juhlat sitä edellisenä päivänä, joten saisimme sieltä rääppiäiset ja voisi siis samalla juhlistaa lakkiani, opiskelupaikkaani ja asuntoa.
Nyt täytyy jatkaa töitä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti