Maanantaifiilis tosiaankin, ulkona paistaa vihdoin aurinko ja minä palelen täällä koneen ääressä. Joudun rehellisesti puhaltelemaan sormiini etteivät ne jähmety kouristuksen omaisiin asentoihin näppikselle. Pahemmin ei sentään nukuta.
Minulla oli hieno idea hyödyntää suuria vaatehuoneitamme. Pöllin idean bigbrotherista ja eräästä satunnaisesta blogista. Olisin halunnut laittaa miehen videokameran jalustalleen ja nauhoitusvalmiiksi, niin että aina kun olisi kivaa tai vituttaisi, voisi käydä juttelemassa kameralle. Mies ei tietenkään innostunut ajatuksesta, ihan liian vaivalloista ja kallista nauhoineen ja editoimisineen, mutta ehdotti itse blogin pystyyn laittamista. Nyt meillä sitten on avoliittoblogi, jonka löydätte ehkä profiilini kautta tai jostain. Ei mies tosin vielä saanut aikaiseksi sinne mitään kirjoittaa, minä vaan aloitin.
Pitäisi käydä näöntarkastuksessa, silmät taitavat olla muutakin kuin väsyneet. Pitäisi käydä myös keskussa ostamassa kutsukortiaineksia, joihin printtailla.
Ai niin, mies tapasi uuden naishenkilön! Hän oli kavereidensa ja niiden kavereiden kanssa ihan perinteisellä pussikaljalla pitkästä aikaa, lähti vielä ihan ex tempore, ja seuraavana päivänä varmisteli, että on ihan ok, että vaihtoi yhteystietoja porukassa olleen tytön kanssa. Minulle asia tietysti oli ok, siihen asti kun mies itse manasi esiin menneisyyden haamuja ja sanoi, että haluaa tehdä minulle selväksi, ettei tämä tyttö ole mikään nörttityttö#2 (nörttityttö oli se jota mies yritti ollessamme erossa). En ollut edes ajatellut asiaa, ennen kuin hän sanoi sen ääneen ja sitten tietenkin iski paha aavistus. No mutta joo, ei ole mikään iso asia, enkä epäile mitään sen kummempaa, koska tunnen miehen ja tiedän että jostain syystä hän ystävystyy tietynlaisten ihmisten kanssa. Se on vaan hassua, että en olisi edes miettinyt asiaa sen enempää, ellei mies olisi itse vakuutellut niin kovasti.
Juttelimme miehen kanssa minun hyvin vähästä mustasukkaisuudestani ja kysyin häneltä onko hän mustasukkainen minusta. Häntä on edelleen jäänyt kaihertamaan se ainut kerta kun oli jotain muuta, eli juuri ennen kuin palasimme yhteen. Olemme siitäkin puhuneet useampaan kertaan, enkä tiedä voinko sitä mustasukkaisuutta miehestä poistaa. Toivottavasti se ei kuitenkaan häntä pahasti kaiverra.
Nyt iski paha väsy, taidan tuijottaa hetken vaan ruutua ja palella.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti