Eilisestä jäi vähän paha maku. Olin iloinen ja innostunut siihen asti kun pääsin kotiin ja melkein heti saman tien lähdin miehen kanssa ruokakauppaan. Ostimme aikuisten ihmisten asioita, eli vihanneksia. Minua ärsytti pikkuisen miehen halu tehdä vain vähän ostoksia, itse haluaisin ostaa kaikki viikon ruuat kerralla. Säästimme kuitenkin plussakortin ansiosta 80 snt ostaessamme kahdeksan jogurttia. Kaupasta matka jatkui Fantasiapeleihin (jogurtit unohdimme täysin, ne olivat autossa koko illan), jossa oli Vampire -korttipeli-ilta, johon suostuin lähtemään, koska mies sanoi opettavansa säännöt. Ei opettanut. Istuin huonossa asennossa selkänojattomassa tuolissa lukien melkein kolme tuntia.
Kun peli viimein loppui, Tatu sentään huomasi, että olen allapäin ja osti meille kamalan kallista jäätelöä, missä oli suklaajäätelön seassa vaahtokarkkia, toffeeta ja kalanmuotoisia suklaapaloja. Kun söimme sitä, saimme käskyn käydä kaupassa Tatun veljen puolesta, eli jouduimme kiireessä ajamaan markettiin, josta tarvittavia asioita sai (ja käymme ihan liian usein Tatun veljen puolesta kaupassa, ainakin minun mielestäni. Tatu keskeyttää aina hommansa sen takia). Oli jo hieman piristynyt jäätelöstä ja siitä, että mies lupasi seuraavalla kerralla opettaa ensin säännöt ennen kuin menemme minnekään missä on muita, mutta sitten kun ajoimme minua kotiin, mies suuttui bemarikuskille, joka ensin ohitti normaalivauhdissa ja sitten kun mies näytti keskisormea, painoi jarrut pohjaan moottoritiellä (kuinka lapsellisia miehet ovatkaan ratissa). Minua ärsytti ja kun pääsin kotiin, äiti alkoi marmattaa kun en ole vielä tehnyt kutsukortteja juhliin. Ärsyynnyin äitiin vielä enemmän, kun sille ei olisi kelvannut selitykseksi, että halusin teeskennellä että minulla on lomaa, ja menin ärsyyntyneenä nukkumaan. Nukuin huonosti heräillen ajattelemaan niitä kortteja.
Miksi kerron tämän? Koska mielestäni me ansaitsemme tietää, että muillakin ihmisillä on typeriä päiviä, joissa ei ole varsinaisesti mitään vikaa, mutta kaikki menee silti vähän huonosti. Tänään on sitten pakko ajaa keskustaan pyörällä ja ostaa jotkut korttipohjat ja ehkä jotain koristejuttua. Olen pahoillani, mutta ystäväni aion kutsua vain suullisesti, sillä en muista osoitteitanne, enkä jaksa askarella yhtään korttia enempää kuin on pakko. Kiitoskortit saatte, älkää pelätkö.
Saimme kuin saimmekin sen sohvan, joten on minun käytävä sitä katsomassa, vaikken aikonut tänään mennä Kortepohjaan. Tiedän, että jos menen, en tule kotiin ennen kuin sunnuntaina. Voisimme periaattessa nukkua siinä sohvassa kokeilunilosta, mutta pitäisi ostaa lakana joka sopii siihen. Se nyt toisaalta on ostettava kuitenkin, ehkä ostan sen jo tänään.
Riitelin miehen kanssa irkissä tänään aamulla, oli kanavalla tosin muitakin. Hänen mielestään esim. vakinaisten työntekijöiden irtisanomista pitää helpottaa, minä taas olin eri mieltä (ah, kuika syvällisiä ja tärkeitä asioita. Parasta on, että me uskomme niihin kaikella tällä nuoruuden innolla). Hän syytti, että minulla on "raivostuttavan naiivi näkökanta" kun olen sitä mieltä, että yrityksellä on vastuu työntekijälle hänen antamastaan panoksesta myös silloin kun yrityksellä on suvantovaihe. Vakinainen työ mielestäni tarkoittaa työntekijältä velvoitetta toimia työnantajan hyväksi ja työnantajalla on vastuu käyttää hyväkseen työntekijän osaamista, ei käyttää vain hyväksi. Ihmistä ei voi vaan viskata pois. Täytyy siitä palkita jotenkin että antaa koko panoksensa yritykselle. Määräaikaisella on aina toinen jalka oven raossa. Mies on siis sitä mieltä, että työnantajamaksut ovat liian korkeat ja ihmisiä on liian vaikea irtisanoa. Olemme ottaneet yhteen tästä kerran jos toisenkin, enkä voi ymmärtää kuinka kyvytön mies on ajattelemaan tätä minun puoleltani. Minä kyllä voisin argumentoida, jos pakko, hänen näkökantansa kautta, mutta hän ei ikinä minun.
Onneksi hän sentään tajuaa nykyään olla vaatimatta, että työttömien pitäisi pakolla ottaa vastaan mitä tahansa työtä koulutuksesta huolimatta, koska hänellähän olisi ollut viime keväänä tuolla systeemillä pakko mennä halveksimiinsa "paskaduuneihin". Tai ei halveksimiinsa, hän ei vaan halua puhuakaan vaihtoehdosta, jossa hän tekisi muuta kuin koulutustaan (jota siis ei pahemmin ole) vastaavaa työtä. Minä ajattelin kyllä seuraavaksi kesäksi pyrkiä pikaruokapaikkaan tai vastaavaan, jotta töitä olisi edes joskus talvellakin.
Kuten huomata saattaa, olen väsy ja ärsyyntynyt. Mielialat ovat taas luonnon armoilla, kun en voi syödä aina liuskoja peräkkäin. Voisin lähteä ajoissa ja ostaa ihan yksikseni jäätelön kaupungilla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti