Painavaa asiaa (ehkä)

Taas yksi päivä toisten joukossa. En jaksa kaivaa rikkinäisiä kuulokkeitani laukusta, että kuulisin ylex:n aamua, joten palelen vain omassa hiljaisuudessani. Tämän päivän voi erottaa muista sillä, että ajattelin käydä syömässä ruokalassa. Tulin töihin jo vaille seitsemään, enkä jaksanut ottaa niin paljon eväitä mukaan, että selviäisin koko päivän. Siellä olisi joko lohikeittoa, á 3e tai lihapullia 4,3e. Vaikea valinta, mutta taidan ottaa halvemman.

En ole enää yhtään miinuksella työajassa, joten nyt täytyy tehdä pitkiä päiviä ihan vaan jotta saisin vapaata joskus. Joskin pohdin, että olisiko itse asiassa parempi pitää nyt tavallisia työpäiviä, kun ulkona on niin kiva ilma. Jos kärsin pitkää päivää, on vapaapäiväni kuitenkin sateinen ja inhottava kaikin puolin.

Ajattelin blogata tänään jostain vakavasta ja isosta asiasta. Tietysti te lukijat vakuuttuisitte kannastani, ihailisitte kirjoituksen luettuanne kykyäni viiltävään analyysiin ja tarkkaan tulkintaan ja lopulta maailma olisi parempi paikka. Koitin lukea uutisiakin sillä silmällä, että löytäisin jotain kommentoitavaa, mutta päivä on tylsä. Ainut mikä pisti silmään on tämä Madeleine, siis nelivuotias joka katosi hotellihuoneesta. Maailmassa varmasti katoaa nelivuotiaita useita päivässä ja jokainen on vanhemmilleen rakas, mutta silti me kuulemme vain tästä yhdestä tapauksesta, johon jopa kaikkien meidän ah, niin rakastama J.K. Rowling työnsi nenänsä. Nyt on käynyt ilmi, että hotellihuoneessa on verijälkiä, joita on koitettu siivota ja että Madeleine olisikin kuollut siellä tapaturmaisesti (?). Siis mitä? Miten on mahdollista, että vasta nyt löytyy jotain verijälkiä? Missä vanhemmat olivat jos kerta Madeleinen ruumis oli huoneessa kuten uutinen sanoo ainakin pari tuntia säilössä? Vaikka aluksi boikotoin noiden uutisten lukemista ihan vaan sen takia, että ne vievät palstatilaa uutisilta, jotka ihan oikeasti vaikuttavat meihin, on juttua pakko seurata. Kyynisenä ihmisenä odotan, että vanhemmat paljastuvat lapsensa murhaajiksi, tai "vahinkotappajiksi".

J.K. Rowlingin "hyväntekeväisyydestä" tulikin mieleen Oprahin kuuluisa jakso, jossa hän seuraa mitä ihmiset tekevät kun heille annetaan tonni ja käsketään auttaa tuntematonta. Moni ihminen liikuttui varmasti kaikista niistä hyvistä teoista, mutta itse kiristelin hampaitani. Siinä tuli niin ilmi ihmisten (amerikkalaisten) kyvyttömyys nähdä ongelmia. Esim.

• Kaksi naista käyttivät sen rahan yksinhuoltajaäidin make-overiin ja hänen lastensa talvikenkiin. Talvikengät ok, mutta make-over?! Tajuaisin kyllä uudet vaatteet, jotta näyttää hyvälle työhaastattelussa tms. tai vaikka hemmotteluillan ravintolassa kun lapsille on kerrankin hoitaja, mutta ei, useampi satanen käytettiin tuosta rahasta kosmetologiin ja parturiin.
• Eräät lähettivät Irakiin sotilaille paketteja, joissa oli leffoja ja popkornia. Tarvitseeko minun sanoa lisää?
• Yksinhuoltajaäidille annettiin se raha lahjakorttina Toys'r'usiin, jotta lapsilla olisi kivempi joulu. Olisiko ehkä ollut fiksumpaa antaa se kauppaan mistä saa tavaroita joita ihan oikeastikin tarvitaan? Rahasta olisi hyvin riittänyt kivoihin lahjoihin JA uusiin vaatteisiin.

Miksiköhän niitä ei ohjelmassa näytetty, jotka lahjoittivat rahan Punaiselle ristille tai Pelastusarmeijalle? Katsomossa varmasti oli niitäkin, jotka eivät keksineet mitään kyyneitä kirvoittavaa, vaan pohtivat missä raha tulisi varmasti käyttöön. Ovathan tuollaiset ylläluetellutkin asiat hienoja tavallaan, mutta omassa prioriteettilistassa ne ovat aika alhaalla. Jollekin pienelle järjestöllekin tonni on aika iso raha, sillä saisi vaikka lasten iltapäiväkerhoon aika mukavan määrän askartelutarpeita tai pelejä, ellei keksisi huutavampaa tarvetta. (Oli ohjelmassa fiksujakin lahjoituksia; kenkiä vähävaraisille lapsille, vaatteita kodittomille yms.)

Asiaan tavallaan liittyen, voitte moittia kyyniseksi, mutta minä näen kokonaisuuden yksilöä tärkeämpänä. Jossain oli määritelmä hyviksistä ja pahiksista, että pahikset ovat niitä jotka suosiolla uhraavat yhden, jotta kokonaisuus säilyy, mutta hyviksen pelastavat sen yhden laittaen kokonaisuuden likoon. Minä olisin suurimassa osassa tapauksia pahis. Ainakin yhteiskunnallisissa asioissa, vaikken ehkä yksityiselämässä. Se voi tuntua vaikka kuinka pahalle nähdä kerjääviä ihmisiä kadulla, mutta kuljen ohi antamatta mitään, sillä uskon että varani ja energiani tulevat parempaan käyttöön kokonaisuutta parantamalla. Uskon vakaasti siihen, että sitä voi parantaa. En ehkä tällä hetkellä tee niin paljoa asian eteen kun ihminen voisi, mutta teen kuitenkin järjestötyön kautta jotain, eivätkä kaikki tee sitäkään. Jotkut tyydyttävät huonon omatuntonsa vaan ostamalla Reilun kaupan banaaneja, koska uskovat että näin maailma pelastuu, eivätkä ota selvää tapahtuuko niin todellakin (Reilun kaupan kohdalla oikeastaan ei, kuuntele vaikkapa tämä radio-ohjelma). En sano, että kaikkien tulisi elää tietyllä tavalla, koska uskon myös siihen, että jos ihmiset elävät rauhassa ja selvittävät vain oman elämänsä, on sekin poissa koko maailman sotkuista. Itse haluan vaikuttaa ympäristööni, vain vaikka siihen mikä on ihan vaan näköpiirissä.

Puh, tulipas nyt kyyninen ja kukkahattutätiolo yhtä aikaa. Kirjoitan sekavasti, koska olen väsy, mutta antakaa anteeksi. Tämä siitä saa kun koittaa keksimällä keksiä painavaa asiaa sanottavaksi.

Sitten kevyempiin aiheisiin: Minun pitää laihtua. Olen lihonut useamman kilon joulusta ja tunnen itseni sen verran hyvin, että paino on saatava laskusuhdanteeseen, jottei se jämähdä. miehen pitäisi laihtua myös, joten nyt syksyllä tämän pitäisi onnistua helposti, voin alkaa käydä siellä yliopistoliikunnan tunneillakin. Minua pitää sitten kannustaa, jotta jaksan, olen kärttyinen jos en voi syödä aina kun tekee mieli.

Mitäs muuta... Näin unta ekasta koulupäivästä, se oli kivaa muuten, mutta hukkasin laukkuni ja eräs ihminen, josta en kovasti välitä oli jostain syystä siellä myös ja minun oli pakko olla mukava. Odotan oikeasti lapsellisella innolla kuun vaihdetta!