Viikonloppuna teimme miehen perheen kanssa matkan Turkuun heidän serkkunsa häihin. Ihan hyvät häät, mainiota ruokaa, mutta nuhjuinen hotelliyö. Reissu antaa hyvän mahdollisuuden hieman valottaa sitä, kuinka meidän "perheessä" riidellään.
Ensinnäkin, mies ei olisi halunnut lähteä koko reissulle, joten minun vastuullani oli tehdä reissusta mahdollisimman siedettävä ja erityisesti reissuun lähdöstä kitkaton. Kaikki oli jo menossa hyvin; uusi puku oli ostettu jo keväällä, olin maininnut jo pari viikkoa aikaisemmin, että pesee valmiiksi paitansa ja sukkansa, ja kaikin puolin on koittanut tehdä tästä mahdollisimman kivutonta. Perjantaina kuitenkin lähdimme huonekaluostoksille, josta minulla oli huonoja aavistuksia jo ennen koko kauppoja.
Koitimme etsiä sohvaa ja löysimmekin eräästä kaupasta ihan livenä aohvan jota olimme katsoneet netissä. Paikan päällä katsoessa sohva kuitenkin mielestäni oli ihan liian suuri ja kun tästä huomautin, näin kuinka hyvä tuuli pyyhkiytyi miehen kasvoilta. Hän hyökkäsi kysymällä ylenkatseellisesti, että miten minä sitten aioin mahduttaa eteenpäin avautuvat sohvan kämppään. Koitin puolustautua ja vedota siihen, että olin piirtänyt hänelle kuvankin. Tässä tilanteessa riidan välttäminen olisi vielä ollut mahdollista.
Hän ei sitä ollut katsonut, koska se ei kuitenkaan ollut mittakaavassa ja sormellaan piirsi mitä oli itse tarkoittanut. Kuuntelin tarkkaan (kerrankin) ja kysyin, että aikooko hän tosiaan, että hyllyjä mahtuisi koko seinälle kuten hän oli sanonut, seinästä oviseinään asti. Silloinhan ovi ei mahtuisi aukeamaan. Emme kumpikaan ymmärtäneet mitä toinen tarkoitti ja kun kysyin toiste, mies veti herneen nenään ja lähti kävelemään. Väitin kuulemma tahallani vastaan, vain idiootti ei ymmärrä mitä hän tarkoittaa ja hän ei mihinkään häihin lähde.
Tästä selvisimme pienellä itkulla, miehen murjotuskohtauksella ja jatkamalla reissua. Pääsimme aamulla lähtemään, kun olin koko illan vaatinut miestä laittamaan kaiken valmiiksi matkalaukkuun ja oletinkin, että kaikki oli hyvin. Aamulla autossa iso riita miehen ja veljen kanssa vältettiin vain hiuksenhienosti, mutta pahin tapahtui hotellissa, kun valmistauduimme itse juhlaan. Mukana oli vanha, liian pieni puku. Olin ihan varma, että olin laittanut matkalaukkuun sen puvun, minkä mies antoi, eli tämä ei voinut olla minun vikani. Mutta miehen logiikalla juuri sitä tämä oli. Olin laittanut hänen uuden pukunsa hämäävästi kaappiin ja hän otti tietysti sen joka oli etualalla, koska se toinen näytti siltä, ettei sitä ole hetkeen käytetty. No anteeksi perkeleesti, että joskus on ollut pakko siivota sitä vitun huonetta! Aikaa oli viisi minuuttia, ennen kuin kyyti tulee ja mies sanoo, ettei lähde. Jos lähtee on vain tasan ruuan, ei sekunttiakaan pitempään. Lähdimme kuitenkin ja mieskin leppyi illan aikana, ja itse tilaisuus meni hyvin. Kirkossa emme olleet, se on miehelle periaatteen asia.
Että tällaista. Miehellä on siis paha tapa reagoida vahvasti (se on sitä temperamenttiä, eihän sille voi mitään...) ja syyttää aina muita. Ihan mistä tahansa voi syyttää muita. Minun tekisi vaan niin kovasti mieli joskus vaan huutaa täysilaidallinen suoraan päin naamaa. Kaikista pahin on se, että mies on hiljaa. Hän voi olla sanomatta mitään parikin tuntia, sitä pidempää en anna. Minulle jo viisi minuuttia on liikaa. Miksi minä aina annan periksi riitatilanteessa (joskin myöhemmin saan yleensä tahtoni läpi)? Minä olen aina se, joka pyytää anteeksi. Nyt kesällä emme ole riidelleen kunnolla ollenkaan, nämä olivat ainoat pahat riidat pitkään aikaan. Se on pitemmän päälle niin rasittavaa aina ottaa syy niskoilleen, vaikka jälkeenpäin toinen pyytäisi anteeksi.
Katkera vuodatus siis tällä kertaa. Joskus on jopa tullut mieleen, että riidelleessä mies tahallaan agitoi, jotta saisi minut tekemään päätöksen, jota en halua. "Tässä tämä vitun rengas takaisin, jos muu ei sinua onnelliseksi tee". Silloinhan se ei olisi hänen syynsä, vaan minun, joka itse teon teki. Tämä ajatus kuitenkin käy mielessä vain niinä huonoina hetkinä, joita ei ole paljon.
Joskus kuitenkin toivoisi vähän pienempää määrää sitä temperamenttia, puhumattakaan kirosanoista.
2 kommenttia:
Uh, kuinka keskenkasvuista käytöstä mieheltäsi! Eiköhän aikuinen mies huolehdi itse vaatteistaan. Ja koska häät olivat miehesi suvun piirissä, olisi tietenkin hänen velvollisuutensa hoitaa, että matka on sinulle mukava ja ongelmaton, eikä päinvastoin!
Miehesi tuntuu käyttäytyvän kuin olisit hänen äitinsä ja hän itse maksimissaan 12-13-vuotias. Ei hyvä. Kyse ei ole temperamentistä, vaan kypsymättömyydestä. Asia kannattaisi ottaa puheeksi. Ei huonoa käytöstä tarvitse sietää - ja kannattaa koettaa vaikuttaa asioihin pian, etteivät roolinne jähmety. Joko päästät miehen kasvamaan, tai koetat, josko saisit hänet omaksumaan aikuisen roolin.
T. Satunnainen lukija
Tiedän hyvin itsekin, että miehen tapa riidellä on kuin 12-vuotiaan. Olemme puhuneet asiasta paljon, ja olemme nähdäkseni jo hyvällä alulla parempaan käyttäytymiseen :)
Taistelen koko ajan äidiksi rooliutumista vastaan, ja tällä kerralla se jopa onnistui aika hyvin, vaikkei se sille kuullosta; mies kuitenkin hoiti asiat, osti uuden paidan omasta aloitteestaan yms. ja vältti selvästi riitoja, joita olisi matkalla selvästi jo tulossa.
Lähetä kommentti