On tosiaankin harvoja asioita joista en kehtaa puhua. Voisi jopa sanoa, että minun tarvitsee puhua asioista jotta voin käsitellä ne päässäni. Uskon myös vahvasti siihen, että yhteiskunnassamme on liikaa tarpeettomia tabuja.
Löysin kuitenkin blogin (johon en laita linkkiä, löysin sen sattumalta blogilistalta) joka sai minut jäsentämään ajatusmaailmaani ja suhtautumistani tähän blogiin. En ikinä, ikinä kehtaisi kertoa sellaisia asioita. Kyseinen bloggaaja tosin tekee sen täysin nimettä kun minut on tarkoituksellisesti helppo jäljittää. Ensinnäkään en tietenkään voisi kertoa toisista ihmisistä sellaisia asioita enkä toisekseen yksinkertaisesti vaan voisi kertoa itsestäni niin tarkkoja yksityiskohtia.
Yksityiskohdat ovat oleellisia. Pari tiedonmurusta pitää mielenkiinnon yllä, mutta liika on liikaa ja mielenkiinto häviää. Jos kertoisin itsestäni tiettyjä asioita, kokisin kuluvani loppuun, avautuvani liikaa ja häviäväni, tulevani arkiseksi ja tylsäksi.
Valittelin eilen irkissä eräälle henkilölle, että on tylsä, kun ei varsinaisesti ollut ainakaan sillä hetkellä ketään, jolle voisi kertoa tietyistä asioista. Nämäkin asiat joista nyt puhun, ovat kuitenkin sellaisia, että tiettyjen ihmisten kanssa kahdenkesken niitä voisi ehkä puida. Haluan hehkuttaa ja se menee vähän hukkaan, jos toinen ei tiedä yhtään mistä puhun.
Plääh, en saa pidettyä ajatuksia koossa. Pointtini oli, että vaikka kuinka jotkut kauhistelevat miten avoimesti joskus tilitän, on minullakin rajat. Joistain asioista voi kertoa vain niille, joiden tietää olevan ok niiden kanssa. Tämä pätee minulla kaikkiin elämänalueisiin, että vaikka oletattekin että puhun jostain navanalusjutuista, niin olette ainakin osaksi väärässä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti