Olen nyt sitten kipeä, niin kuin eilen ajattelinkin. Illalla oli kuumetta se 37,1, mikä aiheuttaa minulle jo aina epämiellyttävän olon. Olen kuitenkin flunssalääkkeen voimalla töissä, koska täytyy tehdä niitä tunteja sisään. Voisin melkein lyödä vetoa, ettei tämä kuume laske, enkä pääse edes sinne festareille. Noh, jos niin käy, niin otan sairasvapaata kuitenkin sen perjantain, että voin potea vähän pidemmän viikonlopun. Vaikuttaakohan se epäilyttävälle, että ottaa juuri perjantain vapaaksi? Toivottavasti ei, ja jos kuitenkin menen maanantaina töihin tai annan todistuksen, niin ei kai siinä mitään.
Äidilläni taitaa sittenkin olla ihan intoa ajaa minut kotoa. Hän toi minulle jo yhden pahvilaatikonkin ja sanoi, että olisi helppoa pakata kaikki yläkaappikamat siihen. Yläkaappi sisältää kaiken mitä olen saanut lahjaksi omaan kotiin. Pakkasin siis pari kattilaa, ruokailuvälineet, sähkövatkaimen, mummolta saadut kaitaliinat, ja sekalaisia muita tavaroita isoon laatikkoon. Kaikki DVD:ni ovat siellä, osa kirjoistani ja melkeipä suurin osa muusta irtaimistosta. Voisin väittää, että selviäisin toisen samankokoisen pahvilaatikon kanssa kaikkine kamoineni, jos sänkyä ei lasketa. Minulla on hämmentävän vähän tavaraa.
Sunnuntaina ajattelin mennä pesemään uutta asuntoa ja oli minulla hieno suunnitelma myös päällystää niitä hyllyjä. En ole vaan löytänyt vielä paperia tai vahakangasta. Olisi vaan niin helppoa tehdä se ennen tavaroiden laittamista.
Pesukone tuli eilen ja kävi ilmi, että asia ei olekaan niin yksikertainen. Oletimme, että keskellä kylpyhuonetta olevat putkenpäät olisivat poismenevälle vedelle ja tulevalle vedelle. Eivät taida olla. Ja jos kone on sillä paikalle mille suunnittelimme, se ei yltä sähköön, mutta jos se on paikalla mistä ylttää sähköön, se ei yltä veteen. Ne miehet, jotka toivat sen olivat hieman ihmeissään, että mikä nero sen kylppärin on suunnitellut. Pitää varmaan ottaa isä mukaan ja miettiä sen kanssa asiaa, ettemme tee mitään idioottimaista. Olen nimittäin ihan varma, että se toinen putki on sille poistuvalle vedelle...
Oli mukava kun mies oli eilen minun kotonani käymässä ja katsottiin vaan ihan turhia telkkariohjelmia ja syötiin sipsiä. Minä aioin laihtua kun muutamme yhteen ja taidan pakottaa miehen samoille ruuille, ettei ole ikävää yksin. Paljon kasviksia, niitä mitkä on halpoja nyt, jos niitä on olemassa. Rahaa tulee menemään aika paljon nyt, eikä minulla sitä ole tuhlattavaksi asti, joten muistakaa tuoda maitoa mukana jos haluatte sitä kahviin! Eipä sen ostaminen meidän huushollissa ole rahasta kiinni, kumpikaan vaan ei juo maitoa pahemmin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti