Nyt on sellainen sunnuntai, että pakko fiilistellä vähän angstilistaa. Sillä on 11 kappaletta, eli noin 40 minuuttia musiikkia, se riittänee. Alkaa Peltoniemen Hintriikan surumarssilla ja päättyy Stairway to Heaveniin. En ole kovinkaan kekseliäs näiden kanssa.
Olen edelleen sairas, koska en missään vaiheessa rauhoittunut sairastamaan, vaan olen huidellut ympäriinsä totuttuun tapaan. Kävin eilen katsomassa tanssiteatteri Krampin Romeon ja Julian ja olin täysin myyty. Liikekieli on todella kaunista, pääosapari oli mahtava ja olen niin kateellinen, että jotkut saavat tehdä tuollaista! Näytelmässä erityisesti teini-ihastumisen esittäminen ilman katsojan myötähäpeää oli aivan ihastuttavaa. Olen ollut myös illat humputtelemassa, toissapäivänä hallituksen kokous pidettiin veneellä ja eilen fiilisteltiin millaista oli olla 18-vuotias opiskelukaverin synttäreillä. Omassa olemisessani ei ole tapahtunut kovinkaan suuria muutoksia, kuten voitte tätä blogia vuoteen 2006 selaamalla todeta. Suurin ero lienee se, että olen reilummin iloinen ja ylpeä omista saavutuksistani.
Miksi pitikään herätä niin aikaisin? Heräsin jo ennen kymmentä, eli tämä sunnuntai on ainakin pari tuntia pidempi kuin mitä se tarvitsisi olla. Nukkuminen ei enää onnistunut, koska olen räkäinen ja nuhjuinen ja yskin. Olen myös kehittänyt melko vakuuttavan matalan äänen, onneksi se ei lähtenyt kokonaan. Ihoni on kipeä ja koska lahjoitin kortisonini veljelleni, en saa sitä kuntoon. Nyt kaipaisin päänsilittelyä jos koskaan olen sellaista kaivannut.
Tänään on flunssan lisäksi ikäväpäivä, vaikka realistina voinkin aina saman tien kumota kaipuuni kultaiseen menneeseen. Sain eilen kuulla, että eksälläni on tänään treffit jonkun tyypin kanssa. Tiesin, että ero tuntuisi jotenkin konkreettisemmalle sitten, kun hän löytäisi jotain muuta seuraa, joten nyt en oikein tiedä mitä tunnen. Tunnenko vähän pahaa mieltä siitä, että meidän väliltämme asiat ovat ohi ja hän alkaa tapailla muita? Vai luulenko, että tuntisin niin ja nyt vaan oletan itseni niin tekevän? Onpa taas hankalaa näin sunnuntain kunniaksi. Joka tapauksessa olen mieli maassa, eikä kukaan ole sosiaalinen sunnuntaina ennen puolta päivää.
On itse asiassa kyllä ihan hyvä olla yksin kotona hiljaisuuden vallitessa sängyssä väsyneen raukeana. Tai no nyt.fi:n innoittamana Bad Romancea kuunnellen, jaksoin angstilistaa vain kolmen kappaleen ajan. Epäilen liioittelevani sosiaalisen elämän tarvettani. Epäilen kaikkea näköjään tänään. Sen siitä saa, kun ei ole mitään mikä laittaisi asiat mittasuhteeseen. Sue Townsendin Adrian Mole -kirjat eivät auta, vaikka hauskoja ovatkin. Tämä satunnaisest poikkoileva ajatuksenvirta on nyt katkaistava ennen kuin menetän kokonaan toivoni.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti