Saan helposti huonon omatunnon, erityisesti liittyen edellisen postaukseni tyyppisiin suoritustilanteisiin. Krapula on erittäin hankala asia elämässäni. Näin ehkäisevää huumetyötä tekevänä kukkahattutätinä alkoholiin (ja muihin aineisiin) liittyvää pohdiskelua on saanut käydä jonkin verran itsensä kanssa. Antaako alkoholi jotain lisäarvoa tilanteisiin? Yhtä innokkaasti tanssisin tai nauttisin olostani selvin päin, mutta silti silloin tällöin juon. Se on toki sosiaalisesti hyväksytty tapa olla vähän normaalia riehakkaampi. Samanlaisia kokemuksia olen kuitenkin saanut ihan ilman viinaakin. Oman kokemukseni mukaan tämän asian liian pitkällinen pohtiminen johtaa vain suurempiin ongelmiin. Jos teen tästä itselleni ongelman, päädyn vaan vetämään kahta kovemmin silloin kun siihen "sorrun".
Joka tapauksessa eilen alkoholia nautin ja tänään saan elää seurausten kanssa. Monet tuntuvat käyttävän krapulaa tekosyynä löysäilyyn, pakottaahan se ottamaan rennosti. Itsehän en kuitenkaan tähän normaaliin suhtautumiseen kykene, vaan minun on pakonomaisesti puuhailtava kaikkea. Tänäänkin kävin kirpparilla, tein ruokaa, siivosin vähän, saunoin ja nyt olen aloittamassa tenttiin lukemista. Osittain tämä johtunee tarpeesta uskotella itselle, että ihan normaalistihan minä kykenen toimimaan vaikka vähän päätä särkee. Osa on varmaan sitäkin, etten vaan jaksa makoilla kipuilevan ihon, pään ja mahan kanssa (jotka vaanivat aina heti kun ajattelenkin alkoholipitoisia juomia) ja mielummin teen jotain pientä.
Yksin on huomattavasti vaikeampi olla tekemättä ihan mitään. Toisen kanssa voi helpoimmillaan vaan maata, yksin pikkuhiljaa seinät alkavat kaatua päälle. Toisaalta viime vuosien aikana olen ehkä maannut hiljaa paikallani ihan tarpeeksi varastoon tulevaisuudenkin varalle. Silloin kun on oikeasti ollut paska fiilis kotona tai itselläni, olen vaan maannut ja nukahdellut usein melkein kokonaisia päiviä. On ollut helpompi nukkua kuin jaksaa, puhumattakaan muiden ihmisten tapaamisesta, ja kun nukkuminen oli varsinkin yksiössä mahdotonta kun toinen kuuntelee jotain tai pitää itse meteliä, on vaan maattava. En aio enää tehdä niin. Mielummin puuhailen täällä pieniä asioitani kuin vietän iltoja ja öitä sängyssä vain miettimässä milloin on sellainen hetki, että kannattaa yrittää taas.
Opiskelustahan minun piti myös kirjoittaa. Tänään työn alla on aatehistorian tenttikirja valistusajasta. Sain historian aineopinto-oikeuden keväällä ja ilmoittauduin kahteen tenttiin optimistina. On totta, että varsinkin aluksi olin melko pettynyt yliopisto-opiskeluun. Odotin jotain jännempää ja odotin jotain hienompaa itseltäni. Vaatimustasoni on kyllä vuosien varrella skaalautunut järkevämmäksi ja tunnistan paremmin milloin teen hyvää työtä. Hyvää kirjallisuudenopiskelijaa minusta ei ole tullut. Olisin luultavasti ollut enemmän omiani kasvatustieteilijäksi, historiaan tai luonnontieteisiin, taloustiedekin olisi voinut mennä. Kirjallisuuden opiskeluun onnistuneesti ja hyvin vaaditaan erilaista kiinnostusta kuin mitä minulla on. Olen liian käytännöllinen ja suurten linjojen ihminen. Minulla ei ole paloa keskittyä niin spesifeihin asioihin, mitä kirjallisuudentutkiminen edellyttää. Haluan ongelman, joka ratkaistaan, en osaa tutkia vain tutkimisen vuoksi. Siksikin gradun tekeminen maistuu tällä hetkellä aika pahasti puulta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti