Minulla on nyt ihan hyvä olo. Stereoissa pauhaa Queen ja Muse, Johanna Sinisalo on mainio kirjailija ja illalla saa pahaa kuoharia, kun on Kielletyn puheeaiheen viimeinen näytös.
Niin, olen nyt vapaa kuin taivaan lintu. Tatu jätti minut ihastuttavan jahkailun jälkeen. Itkin kamalasti, ikävä oli kova, sitten sain tietää asioita, jotka avasivat lopullisesti silmäni kuinka paska jätkä hän on, olin euforinen, joskin se loppui ja itkin taas. Nyt olen vähän tasaantunut, itku tulee vain kun tekee mieli jonkun lähelle.
Pahinta on kun takaraivossa koko ajan oikeastaan oli tieto siitä, että suhde oli paska, mutta ajattelin vain että tämä nyt on sitä kuuluisaa työtä suhteen eteen. Tekisi niin mieli haukkua sitä miestä, mutta näen niin selvästi omat virheeni. Minun ei olisi ikinä pitänyt alistua tilanteeseen, joka ei tuntunut hyvältä. Olen vanhentunut parissa viikossa kymmenen vuotta.
Miten ikinä kuvittelin, että irkissä alkanut ja kehittynyt suhde voisi toimia? Luulisin, että yksinkertaisesti se seikka, että Tatu oli ensimmäinen joka osoitti kiinnostuksensa noin selvästi, oli suurin motivaattorini koko suhteeseen. Tietysti kiinnyin häneen ihan helvetisti, hän ei taida vieläkään tajuta kuinka hyvin tunnen hänet. Hän särki sydämeni ja identiteettini, jota olin varovaisesti rakentanut yhteisille asioille ja tulevaisuuden suunnitelmille. Ei ole kivaa nyt viimeisenä ja stressaavimpana vuotena lukiota rakentaa itseään uudelleen. Kaikki koulutyöt retuperällä kun olen ollut toimintakyvytön. Hän tosiaan siis piti minua ihastuttavassa epävarmuuden tilassa yli viikon, ennen kuin jätti minut irkissä(!). Paska temppu. Oli hän kyllä etäinen jo ennen sitä, yliopiston alku sitten oli viimeinen pisara.
Puhumme nyt irkissä, enemmän kuin suhteemme aika yleensä ottaen. Miksi minä en kelvannuut edes tunnevammaiselle nörtille? Olipa julmasti sanottu, mutta minulla on saatana vieköön oikeus olla katkera.
Nyt aloitan teinielämäni oikeasti. Baarit, kännisekoilut, säpinä omituisten ihmiset kanssa... Koko paketti. Nyt on ihan hyvä fiilis. Erään fiksun yadilaisen sanoin, parhaat miehet (ja naiset) ovat edessä päin.
2 kommenttia:
Älä suotta pohdi, mikset kelvannut "tunnevammaiselle nörtille". Pohdi mieluummin, miksi olisit itse halunnut pitää sellaisen. Ihminen kiintyy joskus kaikenlaisiin kikkareisiin ja tunkiorottiin ja jälkikäteen ihmettelee, miksi hitossa meni ruokkimaan sellaista.
Pienenä ne ovat niin söpöjä, mutta niistä on hyvä hankkiutua eroon ennen kuin on myöhäistä. Kirpaiseehan se, kun piikki kiskaistaan persuuksista irti, mutta sen jälkeen helpottaa. Sitten voi pistää todellisen ihmissuhteen tilaukseen.
t. mr. Been (There)
Miten se osaakin tuntua niin pahalta? Kai jätetyksi tuleminen viestii automaattisesti "et kelpaa, et ole tarpeeksi sitä ja tätä" ja sitten kokee itsensä haavoittuneeksi kaikista niistä yhteisistä hetkistä, toiselta opituista asioista ja hänen kanssaan jaetuista kokemuksista.
Hienoa kuitenkin, miten hyvin olet päässyt miehestä yli. Ihailtavan hyvin noin lyhyessä ajassa, katkeroitumisella ei todellakaan kannata nuoruuttaan pilata. Monia hyviä hetkiä on varmasti vielä edessä.
t. sivusta seurannut
Lähetä kommentti