Syys

Olen vanha ja kuihtunut ja yksinäinen. Tai yksinäinen ja yksinäinen, ystäviä ja kavereita on onneksi. En vaan osaa olla sosiaalinen enää, olen liian suora ja liian katkera.

Siinä se sana tuli, katkera. Katkeruus on yksittäinen asia, jonka en halua kuuluvan luonteeseeni, mutta nyt se hiipii sisääni kuin bensa Okinawan saaren bunkkereihin toisessa maailmansodassa. Jonkun tarvitsee vaan iskeä kipinää ja palan elävältä. No, eipäs nyt ihan noin graafisen agstiseksi mennä, melkein alkaa olla jo rakkausrunot.com -ainesta. Mutta katkeruus on todella kuluttava tunne, kaihertaa koko ajan. Ja kaikki johtuu vain siitä, että Hän nyt sitten hengaa uuden tytön kanssa. Ei sen pitäisi minua häiritä! Minähän pääsen hänestä yli ilman mitään ongelmaa, sehän oli vaan hyvä asia, että huono suhde loppui! Ei todellakaan tunnu siltä nyt. Miksi minä jumitan koneella irkaten ja kooten itseluottamukseni ja -tuntemukseni palasia ja Hän löytää heti jonkun hengenheimolaisen, nörttitytön? Ihan epäreilua. On aika pirun vaikeaa päästä yli siitä kiintymyksestä jonka sain aikaiseksi sitä miestä kohtaan. Ja loukkaavaa, että hän vaan unohtaa ja siirtyy seuraavaan. Olinko minä vain joku motellihuone matkalla kirkkaaseen tulevaisuuteen? Ihan mukava, ja olivathan ne pöytälaatikon postikortit kivoja, mutta unohtuu heti kun pääsee seuraavaan.

Argh, tiedän, että tämä on niin perussettiä, mutta ottakaa huomioon, että käyn tätä läpi kuitenkin ensimmäistä kertaa. Minulle ei ole vielä valmista käyttäytyismallia näihin tunteisiin. Olen kyllä tottunut siihen, että minua epäillään ja joudun todistamaan itseäni muille tai siihen, että minun luottamukseni petetään (kyllä, uskokaa tai älkää, joskus annan itselleni luvan luottaa), mutta en ole tottunut kaipaamaan, vihaamaan, olemaan iloinen ja katkera yht'aikaa. On ihan liian vaikea jatkaa nyt yksin! Paradoksaalista, että läheisen pois meneminen juuri saa aikaan hirvittävän tarpeen läheiselle. Juuri kun tarvitsisin jonkun joka auttaisi tämän hämmennyksen ja uusien tunteiden kanssa, ei olekaan ketään sellaista ihmistä. Itseäni saan syyttää, miksi en ollut vahvempi ihminen, miksi piti päästää itsensä niin vaurioituvaan tilaan. Annoin ihan liikaa valta itseni yli. No, olenpahan fiksumpi ensi kerralla.

Olen siis kuitenkin jo sen verran yli, että tulevaisuus ei vituta. Tai siis vituttaa, abivuosi kuitenkin, mutta parisuhteilun osalta. Olen hei kuitenkin terve, nuori nainen, luulisi, että jollekulle kelpaa. Voisi kyllä lepäillä laakereillaan jonkin aikaa, sain sen EE:nkin tehtyä. Pohdin siis tyttöjen ja poikakirjojen päähenkilöihin kohdistuvia odotuksia. Paska tuli, mutta tuli sentään jotain, että pääsen läpi. Juhlistin sitä kavereiden kanssa kaupungilla, punaista absinttia. Näin Hänet ja sen tytön, mutta olintosi cool. Ja sorruin tekstailemaan Hänelle. Onneksi en kunnon kännissä, harkinta oli sentään mukana.

Saimme muuten uskomattoman huonoa palvelua Vihreässä haltiattaressa. Luulisi, että baarimikkoa kiinnostaisi myydä hyvän katteen erikoisjuomia, mutta nyrkkeily kuitenkin vei voiton.

Olin Tampereella käymässä ystävien luona, oli mukavaa. Junalla on kiva mennä. On muutenkin tulossa reissua, mm. Vaasaan lukiolaisten liiton liittokokoukseen. Nyt tekee oikeasti hyvää olla muualla kuin kotona. Jopa baarit on kivoja, tai siis enemmän kivoja kuin ennen.

Huoh, nukkuisi. Yksin. Kylmässä. Onneksi on sentään... no ehkä en sano sen enempää ;)