Olen pitkästä pitkästä pitkästä aikaa onnellinen

Minulla menee hyvin!

Tämän vaan halusin sanoa.

Ei vaan, voin sanoa muutakin.

Onnellisuus johtuu suurelta osalta siitä, että pahin stressini, eli parisuhde, on kunnossa. Siis todella kunnossa. Miehen masennus on hoidossa ja hän on pirteämpi ja iloisempi kuin kolmeen vuoteen. Aivan uskomatonta, että olemme voineet palata siihen oloon, mikä oli silloin ihan ensimmäisenä kesänä. Itse asiassa olo on jopa parempi, koska nyt on kuitenkin jo kaikkea takana sen verran että tuntee itseään ja toista paremmin. Alan jopa itsekin pikkuhiljaa rentoutua ja uskoa, että tässä on toivoa. Mies jopa lauloi minulle eilen! Miljoonasadetta! (ja ihan kamalan typerää suomirapparodiaa, mutta mitä pienistä)

Koulu... Noh, koulua on. Proseminaari on käynnissä ja aihe on ihan hajallaan. Siksi löysinkin intoa päivittää tätä kun pitäisi tehdä tiedonhakutehtävää ja löytää 8-10 hyvää lähdettä. Tällä hetkellä haluaisin tutkia äidinkielen oppikirjojen kirjallisuuskatkelmia, mutta on hyvin vaikea määritellä tarkkaa tutkimuskysymystä. Olisiko hyviä ideoita?
Suomen kurssit jatkuvat omalla painollaan, kohta pitäisi tehtäviäkin tehdä. Astevaihtelua alkaa olla jo hallussa, minun pitäisi nyt periaatteessa osata sanoa onko 'ojensi' vai 'ojenti' oikea vaihtoehto. Kaipa se on se 'ojenti', sillä nt-yhtymä ei kai voi vaihtua heikossakaan asteessa s:ksi, vaan siitä tulisi nn... Hämmentävää kaikin puolin, eiköhän mennä taas rimaa hipoen läpi.

Harkitsin tuossa ohimennen ihan vakavasti lääkikseen hakemista. Kävin lukemassa sitä pääsykoekirjaa, mutta huomasin sitten että näin heikoilla kemian tiedoilla hommasta voisi tulla hieman tuskallista. Kaipaan jotain käytännöllistä ja teknistä. Puheviestintä on muuten sellaista huttua, ettei rajaa. Kuinka amerikkalaista voi olla?! En luultavasti tule elämässäni käyttämään noiden pakollisten kurssien asioita mihinkään, ellei minun pidä sielu verta itkien opettaa niitä eteenpäin.

Että kun on oikeasti mukava päivä. Iho tosin koittaa taas vaihteeksi hilseillä irti, mutta jalat sentään ovat parantuneet tosi hyvin. Enää eivät vuoda vertakaan oikeastaan ollenkaan. Edelleen tosin vähän rumat mutta se on nyt on pientä. Sain äsken imuroitua torstain illanistujaisten jäljetkin pois, innostuin vähän liikaa ruuanlaitosta kun tuli miehen koulukavereita ja pari omaani käymään. Tein suklaakakun, piiraan, feta-pesto-pastasalaattia ja tuulihattuja. Ihan onnellisia olisivat olleet pelkkien sipsienkin kanssa. Mutta tulipahan itselle hyvä ja tyytyväinen mieli.

Voisin koittaa vielä hieman kaivaa noita kirjaston tietokantoja. Pitäkäähän yhteyttä!

Hermeneuttinen kehäraakki

Otsikosta voi päätellä, että kirjallisuuden teorian tenttiin lukeminen edistyy ihan ns. vitun hyvin. Järjettömiä lauseita, tenttiteoksia, jotka sopisivat paremmin hakuteoksiksi ja ihan suvereenia diskurssin ja kontekstin sekoittamista. Ei ole minun alaani, ei. Ehkä olen vain liian jumittunut omaan pedagogiseen diskurssiini, että voisin nähdä ontologisten pohdintojen arvon, mene ja tiedä...

Mutta kuulumisia ja mietintöjä. Ensinnäkin, kesä on mennyt ihan jees, raha on riittänyt eikä nälkää ole nähty. Iho on vihoitellut aika rajusti, ihotautilääkärille olisi nyt lähete. En ole saanut aurinkoa kun on satanut ihan pirusti. Komein auringonpaiste oli taas Puntalan punkrockissa, joka taisi jäädä nyt viimeiseksi. Ne punkkarit on nyt jo nähty, neljästi.

Kävin Riikassa, se olikin sitten vähän eksoottisempi reissu. Pohjoismaiden ja balttian maiden amatööriteattereiden festivaaleilla viisi päivää. Majoitus oli Neuvostoliiton aikaisessa sisäoppilaitoksessa vähävaraisille lapsille, jossa pääsin sentään kerran lämpimään suihkuun. Iho tulehtui rajusti, onneksi se jo on alkanut vähän parantua. Esitykset oli ihan hyviä, mitä nyt ei ihan pysynyt hereillä kielimuurin takia.

Tulen muuten näkymään telkkarissa. Kävin keväällä Toukofesteille laulaa luikauttamassa Tartu mikkiin -ohjelman teltassa karaokea ja minulle soitettiin että pätkä on valittu ja saan mennä katsomaan nauhoituksia. Mikäs siinä, reissu Tampereelle kelpaa. Laulamisenihan on ihan kamalaa, mutta eiköhän tästä selvitä kunnialla.

Syksy tuo mukanaan opintoja ja mahdollisesti töitä. Aloitan propedeuttisen matematiikan ja ranskan kieliopin kursseilla. Vuosi jatkuu Nietzschellä ja proseminaarilla ja päättyy luultavasti stressiin opintopisteiden riittävyydestä. Eli kiintoisaa puuhastelua.

Ranteeni on kuolemaisillaan tällä miniläppärillä kirjoittaessani. Omanihan meni hienosti särölle, ja vakuutusrahat tulivat juuri tilille. Uusi sitä kai pitäisi hankkia, pari sataa vaan pitää pistää opintolainasta väliä, että saa taas hienon.
Nyt miehen chili-pekoni-makaroonilaatikon pariin.

Johan tässä tovi vierähtikin

Onnistuin tekemään kohtuullisen aikataulukömmähdyksen. Oletin jostain syystä, että heinäkuun tenttipäivä on vasta joskus puolen kuun maissa ja ajattelin viikon alussa meneväni hakemaan kirjat. Samana päivänä kun kirjastoon olin menossa, tapasin tuttavan, joka valisti että tentti onkin jo 7. päivä. Että kotimaisen kirjallisuuden tuntemus II, seitsemässä päivässä, täältä tullaan... Noh, olen jo suurimman osan: Nuorena nukkunut, Putkinotko, Punainen viiva, Köyhää kansaa, Anna Liisa, Rautatie, Tulitikkuja lainaamassa ja Meriluodon kokoelman. Vielä olisi joitain pahoja jäljellä, kuten Helkavirret ja Isänmaa, mutta eiköhän tämä tästä. Kyllä sitä pystyy kirjan tai kolme päivässä lukemaan (ja vähän kirjoittamaan blogia välissä. Ja pelaamaan Wii:llä).

Wii:lle olemmekin saaneet reilusti uusia pelejä, useamman kymmenen, tervetuloa vaan pelaamaan. Ihan tenniksestä Indiana Jonesiin olisi tarjolla. Olen itse menossa läpi Super Paper Mariota, hyvin mainio peli kerrassaan. Aloitin myös pc:llä Baldur's gaten, mutta se tökkäsi pahasti jo siihen hahmonluontiin. Tahdon vaan heti päästä tekemään jotain. Ja asioiden tarvitsee olla tarpeeksi iso ja selviä, että näen ne.

Olen saanut uudet silmälasit, vanhemmat sponsoroivat, kun en enää voinut ajaa edellisillä autoa. En silti oikein luota näkökykyyni, tuntuu että pienet asiat karkaavat. Voi se olla vain jotain piiloväsymystäkin. En kyllä ihmettelisi, kutina on palannut taas joinain öinä pahana. Itikat ei saisi yhtään purra ja selkä hikoaa liikaa sohvalla maatessa. Sain ensimmäistä kertaa myös ihan allergisen reaktion, herneistä tuli ihottumaan mahaan. Ei kiva, herneet ovat suosikkikesäherkkuni.

Minulla on oikeastaan ollut aika hyvä kesä kotirintamalla. Miehen kanssa menee hyvin, kohta tulee tieto sen koulusta, ja minä olen saanut kouluhommat muuten tehtyä (paitsi sen saakelin tekstianalyysin esseen). On ollut ihanaa helliä ja kelliä, nukkua pitkään ja höpistä turhia. Olen myös nähnyt ystäviä, enemmänkin tosin voisi. Nyt tämän tentin jälkeen on taas hyvin aikaa, joskin Jkl:n Kesä on sitten, teen siellä ruokajuttuja sen viikon.

Kävin YADin kesäleirillä ja Provinssirockissakin pyörähdin. Provinssissa parasta ehdottomasti oli Paula Koivuniemi, muita hyviä Ismo Alanko Teholla, Eläkeläiset ja Mokoma. Leirillä parasta oli puhuminen ja sellainen turhan töösäily, oleskelu vain. Voitin mato-ongella virvelimiehet ja saan uuden hupparin! Sain jotain sulkavia, luulin ahveniksi kun ei ollut punaisia silmiä kuin särjillä. Järvessähän on siis normaalisti vain ahvenaa ja särkeä.

Siskon poikaystävä oli juuri käynyt stalkkaamassa minua galleriassa. En ollut etsinyt siskoani sieltä pitkään aikaan, mutta nyt koin suorastaan velvollisuudeksi kun noin kutsutaan. Ja pidinkin sille sitten puhuttelun kun tyttö ei osaa näköjään olla ihmisiksi. On siskokset kohtuullisen kaukana toisistaan, välillä vähän hirvittää. Pitäisi järjen mukana, höhlä likka.

Mitäpä muuta ihmisen eloon, eipä kai sen kummempia. Syrän on koko kevään ja kesän ollut ihan flirttiä täynnä, mutta nyt helpottaa, kun on oltu niin kaksistaan miehen kanssa. Ei minusta muiden kanssa pelaajaksi ole. Ja tämä saakelin kirjoitustyyli tarttuu noista tenttikirjoista kuin rutto! Unille siis, ei tässä muuta voi. Voikaa hyvin ja paksusti, kaipa tiedätte että lihavuuskin tarkoittaa vain sitä että olemme kaikki hiukan lähempänä toisimme <3 (johan oli imelää. Sydän? Itsestään siihen popsahti, ei minusta moinen)

Kummallinen kesä

Olen ollut ahdistunut, mustasukkainen, onnellinen, tasapainoinen, murhanhimoinen, tyytyväinen ja seitsämääsataamiljoonaa muuta tunnetta yhtä aikaa, tai ainakin todella nopeasti peräkkäin. On ollut vaikeaa ja helppoa ja aaaaAAaaaaooooOoooh kaikkea. Vihaaaaaaaan kaikkia maailman goottityttöjä, se sanottakoon heti.

Elämäämme astui siis toinen nainen, ohimennen toivottavasti ja viattomasti. Olen todella iloinen siitä, että mies puhui rehellisesti aiheesta ja tiedän missä mennään, ja ettei hän ole uhka, mutta vittu voin silti olla mustasukkainen. Todella puhdistavaa purkaa yhteen aiheeseen ahdistusta kaikesta mahdollisesta...

En oikein jaksa kirjoittaa nyt, mutta pakko kai se on kun aloitin. Haluaisin vaan möyriä lattialla ja äännellä kuin alkueläin. En edes tiedä mistä tämä johtuu. On ikävä sosiaalisia kontakteja ja tanssimista. Ja lähipiirissä on tapahtunut muutoksia, joista en pidä. Koska ne eivät ole olleet kaikille hyväksi. Murr.

Ei vittu ei onnistu, huomenna tentti Kalevala yms. nyt jotain muuta ja plaah.

Tylsä päivä

On ollut mainion aurinkoista, vaikka lenkillä olenkin ilmeisesti polttanut hieman käsivarteni. Seuraavalla viikolla ilmeisesti sataakin räntään, mikäs sen rattoisampaa.

Olen siis lenkkeillyt, koitan saada vähän painoa pois. Ylimääräinen kun juuri kertyy vyötärölle, eivätkä housut mahdu kunnolla jalkaan. Jos saisi painon siihen 58-60-akselille, eli vajaa viitisen kiloa pois. Siitä onkin jo kolmisen vuotta kun painoin alle 60kg. Sehän varmasti auttaa asiaa, että juuri leivoin pari pellillistä voisilmäpullia.

Olen lueskellut muiden ihmisten blogeja ja huomannut, että useissa on kuvia. Enpä tiedä... Miksi minä laittaisin omaan tekstiini kuvia, kun itsekin aina hyppään ne yli? Galleriaan tosin laitoin uudestaan vanhan kuvan minusta siilitukalla.

Sain lääkäriltä reseptit kuuteen eri lääkkeeseen ja voiteeseen. Menee siis koko kesä kun testaan mikä toimii. Vapun reipas punaviinihumala hävitti tietysti ihottumani juuri ennen lääkärikäyntiä, joten hän ei tuntunut ottavan minua kovinkaan tosissaan, määräsi vaan niitä aineita. Ei tämä taida allergiaa olla, epäilen enemmän psykosomaattiseksi reaktioksi.

Ärsyttää, että omassa elämässä vaikeat ja ärsyttävät asiat ovatkin maailman muiden ihmisten mittakaavalla hyvin pieniä. Lapsellinen ajatus kiertää päässäni: miksen voisi saada jotain ihan oikeaa ongelmaa tai onnettomuutta, jotta saisin valittaa puhtaalla omalla tunnolla. Naurettava ajatus, mutta veikkaisin etten ole ainut joka tätä on joskus miettinyt.

Taidan pelata vähän peliä ja herätä huomenna "aikaisin". Jos olisin ahkera, kävisin lenkillä ennen ranskaa. Tulkaa hei joku päivä pelaamaan mun kanssa Wiillä?

Sadas entry

Ei luoja, olenko oikeasti se ihminen joka on kirjoittanut nämä kaikki asiat. En usko olevani. Olen paljon hillitympi ja harmaampi. Blogini on se osa minusta, joka olisi halunnut viettää teini-iän. Pitäisiköhän aloittaa uusi, joka kuvastaisi tämän hetkistä minua paremmin? Ehkäpä vain muutan ulkoasua.

Aloitin tämä kirjoittamisen silloin kun elämässäni tapahtui paljon. Kumpaankohan suuntaan korrelaatio on, asiat saivat minut kirjoittamaan, vai asiat tapahtuivat koska kirjoitin? Vaikea sanoa. Ehkäpä tämä on kuitenkin auttanut minua hyväksymään itsestäni myös sitä ensimmäisessä entryssä hehkuttamaani vaaleanpunaista puolta.

Etsin juuri ne kirjoitukset, joissa olen ollut riidoissa miehen kanssa. Niitä on aika monta. Meillä oli taas hyvin paha yhteenotto tässä viime viikolla. Tällä kertaa minä kuitenkin pidin pääni. Ellei mies huolehdi tietyistä asioista omaan hyvinvointiinsa liittyen minä lähden. Mies antoi periksi. Niin tiukoille kuitenkin meni, että olin jo aivan orientoitunut lähtemään. Mietin kaikki käytännönasiat valmiiksi ja itkin pahimmat itkuni. Oli siis aivan järkytys kun kävikin ilmi, että mies haluaa sopia. Jos tiedätte tarkemmin asiasta, olette sitä mieltä, että minun olisi pitänyt kävellä pois ja antaa olla. Mutta toisaalta ne jotka ovat olleet samanlaisessa tilanteessa muistavat että ei siitä vaan lähdetä. Jos tässä käy hyvin, on onnellinen kun jaksoi silloin joskus ja jos käy paskasti, tietää ettei silloin vaan olisi voinut lähteä, ei ollut vielä valmis. Toivon tietysti ensimmäistä vaihtoehtoa.

Olemme kuitenkin olleet yleisesti ottaen onnellisempia lähiaikoina. En ole tottunut tähän. Omituista nähdä kun mies hymyilee niin paljon ja jaksaa pitää sylissä ja puhua. Tykkään tästä. En tykkää siitä, että riitelemme asioista joista en voi vaan koskaan antaa periksi, mutta ehkä pääsemme tästä yli.

Tiistaina on liikuntanäytös Vaajakoskella, pääsen esiintymään. Tiistaina on myös kaksi tenttiä, joista tosin osallistun vain toiseen. Lauantain keskiaikatentti ei mennyt hyvin eikä huonosti, mutta veikkaan etten saa opinto-oikeutta niin ympäripyöreillä vastauksilla.

Olen myös ystävystynyt paremmin parinkin naishenkilön kanssa, mikä on aivan mainiota. Toinen on koulusta ja toinen on miehen exiä. Olen todella kaivannut ihmiskontakteja, mutta pelkään kamalasti, että saan asiat menemään vituilleen. Noh, aika näyttää.

Nyt unille, huomenna ranskan esitelmä Jules Vernestä. Kauniita unia!

Jotain hämmentävää

Kuka oletkaan Maisku, joka kommentoit lukevasi blogiani ladydee.vuodatus.net -blogiin, ilmianna itsesi. Vähänkö jää moinen häiritsemään!

Mutta muutakin hämmentävää on maailmassa. Kuten se, että omistan nyt merimelonnasta kertovan kirjan. Ja täytin tänään 20, enkä ole enää teini. Nyt minulla ei enää ole oikeutta teinisekoiluihin, tästä eteenpäin ne lasketaan keski-iän kriisin ensimainingeiksi. Pelottava ajatus. Vielä pelottavampi ajatus on se, ettei minulla ole enää kuin viisi vuotta hyvää hedelmällistä aikaa jäljellä, siitä eteenpäin menee vain alaspäin. Mutta jos valmistuisin neljässä vuodessa, olisi aikaa hankkia ihan hyvin ura ja lapsi samaan aikaan... (ihan olen realisti, eikös vaan)

Vietin syntymäpäivääni käymällä valohoidossa, joka ensimmäistä kertaa tuntui pahalle, ja syömällä kotona itse valmistamaani ruokaa itse tiskaamistani astioista. Raavin itseäni myös pahasti koko päivän ja illalla keskustelin insinööri-isäni kanssa siitä, etten välttämättä olekaan luonnonlahjakkuus Excelin käytössä, ennen kuin menin tanssiharkkoihin. Illalla söimme popkorneja ja Instant dippiä (jota ei internetin mukaan ole olemassakaan; purkki jauhetta, johon sekoitetaan vain vesi). Tämän kerroin teille nyt ihan vaan jotta muistaisin tämän itse joskus.

Toinen asia minkä aion muistaa on miltä näytin oikeasti tämän ikäisenä. Kunhan ihoni (toivottavasti) paranee, aion otattaa itsestäni kuvia, alasti. Sellaisia taiteellisia. Ihan oikeasti. Tyylikkäitä. Ei yhtään erotiikkaa mukana. Siihen nyt tuntuu tosin menevän hetki.

Jos ette ole sattuneet huomaamaan, nämä iho-ongelmat vituttavat minua massiivisesti. Tunnen taas olevani ruma, rikki ja kelvoton. Inhottava istua nytkin sohvalla läppäri sylissä, kun tiedän pelkästään sen, että käsivarteni olevat kyljissä kiinni aiheuttaa hikeä ja ihottumaa. Puhumattakaan siitä että istun jalat ristissä. Vähän väliä raapaisen itseäni hieman sieltä sun täältä, enkä pysty olemaan paikoillani tai keskittymään tai olemaan tai koskemaan. Jos en olisi niin ihastuttavan positiivinen ja toivoa täynnä, hyppäisin junan alle. Nyt vielä hyvä kortisoni ja nukutuslääkkeet ovat lopussa, eli stressaan jo pelkästään sitä. Olen kohtuullisen onneton aiheen vuoksi (tai luode, heh heh heh saatana).

Mies on ollut poikkeuksellisen onnellinen ja hellinyt minua viime päivät. Puhuimme jopa vahingossa vakavasti. Hänellä on ilmeisesti sitoutumiskammoa. Ymmärrän toisaalta hyvin. Hän on kaikki päivät kotona, ei näe ihmisiä, joten pienikin flirtti uppoaa aika pirun hyvin. Olen vaan mustasukkainen, tietysti. Mutta pääsinpäs pussaamaan yhtä tyttöä, se oli kivaa. Onkohan oikein haaveilla sitä, että saisi pussailla elämässä vielä lisääkin tyttöjä? Tarkoittaako tuollainen toive sitä ettei parisuhteemme tule onnistumaan? Olen huonolla tuulella juuri nyt, kulutin synttärienergian loppuun.

Taidankin itse asiassa mennä vaan sänkyyn ja ehkä halia itseäni hieman.

Matkasta palanneena

Kävin ja koin, Tartton siis. Meno onnistui mukavasti, mutta heti ensimmäisenä aamuna kurkku oli kipeä ja kuume nousemassa. Koko reissu meni siis sairastaessa, ja olen edelleen räkäinen ja yskäinen. Hieman alkoi jo koti-ikävä vaivata puolessa välissä reissua.

Mutta siis, mitäpä siitä kertoisi. Voin suositella kulttuurikohteeksi. Jkl:ää pienempi yliopistokaupunki, missä oli kuitenkin kaksi isoa teatteria, oopperaa, balettia, tuomiokirkko ja useita museoita. Ehkä matka olisi voinut olla päivän lyhyempi, kaksi tai kolme päivää olisi ihan sopiva, mutta kuumeessa ei haitannut, ettei koko ajan oltu menossa. Lelumuseo ja Tartton yliopiston historiallinen museo ovat suosittelemisen arvoisia. Ylioppilaskylän hostelli, missä yövyimme oli hyvä tarkoitukseensa, eikä syöminen (tai juominen) ollut kallista. Huomattavasti halvempi kuin Tallinna. Oli kyllä melkein kulttuurishokki tajuta kuinka erilaista Neuvostoliitossa oikein oli.

Olin toivonut, että matka vähentäisi epämääräistä pahan olon tunnetta, jota olen tuntenut jo pidempään. Kuume kuitenkin pilasi suunnitelmat ja olen edelleen kevätmasentunut. Parisuhteeni (-mme) ei ole ihan kohdillaan. Enkä osaa korjata sitä. Ja olen kokenut pahaa omanarvontunteen puutetta, koska arvojani on koeteltu.

Yksittäinen tapaus: Olin Tatun ja kahden hänen kaverinsa kanssa Passionissa istumassa, edelleen kuumeessa, rumissa vaatteissa ja täysin ex tempore. (Rumat vaatteet mainittakoon siksi, että kerrankin harmitti ihan spontaanisti, koska toinen niistä pojista oli aikas vetoavan näköinen) Kaikki pojat olivat varattuja. Silti he puhuivat siitä kuinka pokata teinipillua viikonloppuna. Vähän vitutti ja tuntui pahalta. Jos todella moni muu sallii syrjähyppyilyn, olenko väärässä jos itse tuomitsen sen? Samaa olen joutunut kysymään huumausaineisiin ja laillisuuteen liittyen. Olenko vaan vanhanaikainen tiukkis? Ovatko arvoni vääriä? Mitä arvoa minulla on, jos edustamani arvot ovatkin vaan naurettavia muiden mielestä?

Hölmöjä kysymyksiä, mehän olemme kaikki yhdessä erilaisia ja yhtä arvokkaita, kuten kasvatussosiologia minulle väittää. Joskus vaan olisi kiva aloittaa elämänsä alusta, ehkä osuisi parempaan ympäristöön ja tajuaisi ettei tarvitse harata vastaan kaikessa.

Nyt voisi tehdä vähän naan-leipää ihan vaan koska voin, ja huomenna nähdä erästä neitoa, joka on mukavaa seuraa.

Se on sitten kevät

Hyvä iltaa, hyvää iltaa, naiset ja herrat!
Olemme kokoontuneet tänne pitkästä aikaa juhlistamaan kevään tuloa ja monia, monia mukavia asioita maailmassa.

On tosiaan aikaa siitä kun viimeksi kirjoitin, ja asioita on tapahtunut tai ainakin olen ajatellut. Ensinnä tärkein, eli olen käynyt valohoidossa (johon minun olisi pitänyt päästä jo lukiossa) ja alan ehkä parantua. En ole viikkoon ottanut Ataraxia kutinaan, eli hyvään suuntaan ollaan menossa. Luulin vain ensimmäisen hoitoviikon ajan etten saisi käyttää yhtä aikaa kortisonia ja kaikki vaan paheni, mutta onneksi kysyin asiaa ja nyt olen jo lähellä normaalia. Ehkäpä voin jopa käyttää Viron reissulla rintaliivejä ja ihan tavallista kauluspaitaa, se olisikin hienoa pitkästä aikaa. Huomenna on kuudes hoitokerta eli vielä 9 jäljellä, saan olla siellä jo valtaisat neljä minuuttia.

Huomenna ajamme Ikean kautta Helsinki-Vantaan lentokentälle hakemaan äitiä Kiinan matkalta ja parin viikon päästä lähden ainejärjestön mukana Tarttoon viideksi päiväksi. Jännittävää menoa tiedossa. Saan reissun synttärilahjaksi, niin rahasta ei tarvitse huolehtia. Tulen siis huhtikuussa vanhaksi, eli täytän 20. Jännittävää, suunnittelen massiivisia monen kakun juhlia kaikille mahdollisille tutuille. Teen ainakin Marianne-jäädykettä.

Opiskeluni edistyvät hienosti ja luultavasti opiskelen kesän, eli tentin pirusti kaunokirjallisuutta. Tällä hetkellä olisi suunnitelmissa suorittaa ainakin kaikki kirjallisuuden perus- ja aineopinnot kahteen vuoteen, eli proseminaarikin jo toisena vuonna. Suomenkin perusopinnot saan kasaan jo tänä vuonna (lukuunottamatta jotain typerää johdatus kielitieteeseen 3 -kurssia, jonka olemassaoloa en muistanut) ja jos tämä tahti jatkuu, saan nekin suunnilleen kokoon kahteen vuoteen. Kohtuullisen hauskaa, että Kela vaatii jos opiskelee 12kk 76,5op ja teen ehkä noin 110. Ja on ollut ihan liian helppoa.

Olen kyllä oppinut uusia asioita, erityisesti suomessa. Kuten että sanassa "alkaapi" tavu pi onkin analogiamallin mukainen kolmetavuisista sanoista, sillä alunperin vain painollisen tavun jälkeen tuli pi, painottoman jälkeen tuli vi. Tämä tieto helpottaa varmasti elämääni ihan pirusti. Muinaissuomen, eli kun siis Kirjasuomen kehitys -kurssi on kyllä aika kova testi motivaatiolle.

Mutta mitäs sitten tekisin jos saisin paperit neljään tai neljään ja puoleen vuoteen? Tein kasvatustieteeseen (täyttä pilipalia koko homma, imo) elämänpolkuni, eli suoran janan syntymästä tähän hetkeen. Ja siis oikeasti elämäni on edennyt hyvin suoraviivaisesti. Nyt on sellainen olo, että jos haluan tehdä jotain sen viivan muuttamiseksi, se pitäisi tehdä tässä lähiaikoina. Taidan ainakin koittaa saada historian sivuaineeksi. Sehän tekee minusta jotenkin värikkäämmän ihmisen ja lisää kiinnostavia mahdollisuuksia, eikö totta?

En kyllä angstaile nyt pahemmin, on kiva ajatus suoriutua nopeasti työelämään. On vaan hieman sellainen olo, että voisihan tässä jotain jännääkin tehdä. Olen jämähtänyt kotiin ja sohvalle aika pahasti. Olen Opuksen sihteeri nykyään ja tanssi on kerran viikossa, mutta muuten kaikki harrastukset ovat jääneet. Pelottavaa on, että minua ei edes oikein haittaa. Jätin ranskan kurssinkin pois, jotta voin nukkua aamuisin pitkään. Mutta toisaalta, ehkä kesä innostaa.

Tanssista muuten sen verran, että kisoissa meni hyvin. Kehuja tuli, suoritus oli hyvä. Yksi mutta. Meidät diskattiin ryhmätanssiin sopimattoman musiikin takia. Vähän otti päähän. Hyvin samantyyppinen musiikki meni kuitenkin läpi, joten kyse oli ihan vaan yhden tuomarin mielipiteestä. Mutta ei se mitään, huhtikuussa uudet kisat vapaasarjassa, jossa musiikki ainakin menee läpi.

Nyt täytyy kuitenkin mennä taas unille, jotta huomenna jaksan ajaa. Jos teillä on hyviä kesätyöpaikkoja, saa ehdottaa. Kunhan työ ei ole kovin likaista tai kemikaalista. Lastenhoito, siistit sisätyöt... MOLissa etsittiin ennustajaa, mutten usko että minulla on tarpeeksi mukava puhelinääni. Jos Rakel Liekki aloitti pornouransa seksipuhelimesta, mihin minä päätyisin ennustajanhommasta?

Hyvä fiilis

Heipä hei pitkästä aikaa. Minulla on yllättävän hyvä olla. Sillai sisäisesti. Paitsi että maha on vähän kipeä. Tämä johtuu siitä, että minulla on kauhean mukava poikaystävä. On ollut jo joulusta asti. Ja parista muustakin jutusta.

Mutta parasta on se, että mies tulee joka yö ihan oikeasti hymyillen nukkumaan ihan viereen. Sitten noin kahden minuutin päästä minun on pakko siirtyä kauemmas, sillä kutisen niin pahasti, mutta kuitenkin. Kivaa on kanssa se, että... Hmm, meinasin sanoa, että olen löytänyt taas hetkeksi paikkani maailmassa, mutta en ole.

Olen alkanut miettiä haluaisinko ottaa puolen vuoden tai vuoden tauon yliopistolta ja lähteä Orivedelle opiskelemaan kirjoittamista. Tai minne vaan muualle. Ei olisi pitänyt kirjoittaa tuota lausetta, koska se ei vaikuta enää nyt niin hyvälle. Mutta idea oli kuitenkin, että jos en tee sitä joskus tässä nyt, en tee sitä koskaan. Ja olen ihminen joka tarvitsee opetusta, yksikseni en opi. Haluaisiko joku heittää minulle sellaisen 4500€?

Pitäisi kirjoittaa ainejärjestön lehteen juttu valmiiksi. En ehkä olisi suostunut, jos olisin tiennyt, että sitä myydään messuilla, mutta onneksi saan erikoisluvan olla ilman nimeäni. Pääsen ehkä myös haastattelemaan jotain kirjailijaa kyseisille messuille huhtikuussa siis, se voi olla kivaa.

Aloitin terveyspäiväkirjan pitämisen, eli listaan ruuan, unen ja vaivat. Laitoin juuri keltaisella kaikki ruuat jotka olisin voinut jättää pois, ei hyvä idea. Joka päivä oli jotain herkkua ja vieläpä korvasin niille ruokaa. Mutta ei se mitään, idea onkin etsiä yhteys terveydentilan ja vaikkapa ruuan välillä.

Ja hienoin uutinen viimeiksi, Alastonkuvia voitti Työväen näyttämöpäivillä! Yleisö äänesti sen parhaaksi, aika yllättäen itse asiassa minusta.

Uusi vuosi, ihan kivaa

Olen hyvällä hyvällä tuulella. Ja koska olen hyvällä tuulella jo useampaa päivää, minulla ei ole pahemmin sanottavaa. Siksi päätin laittaa teille linkkejä juttuihin, joita olen kirjoittanut. Laitoin joitain talteen internetin syövereihin, koska koneelleni ei voi todellakaan kaikkea säilöä. Luultavasti joskus laitan niitä lisää, se ei kuitenkaan tarkoita että alkaisin pitää pistokokeita siitä onko joku niitä lukenut.

Novelli, jonka kirjoitin ihan vapaaehtoisesti abivuonna vapaa-ajalla. Sen kirjoittaminen oli itsellenikin niin suuri yllätys, etten vieläkään tiedä mitä sille tekisin. Pieni uudelleenkirjoitus ei tekisi pahaa.
Jouluinen tarina, jonka kirjoitin lukion ykkösellä, ja joka ponnisteluistani huolimatta jäi julkaisematta Jormassa.
Koulujuttuja, kuten extended essayni ja ihan esimerkkinä yksinkertainen kurssianalyysi syksyltä.

Jos haluatte, voitte löytää vielä hienon K-18-tyylinäytteen, mutta suoraa linkkiä en laita.

Joululoma on mennyt todella hyvin. Jouluaattona paistoin ensimmäisen kinkkuni ikinä ja se onnistui hyvin. En edes joutunut pesemään uunia (koska miehen veli tekee sen). Sain kivoja lahjoja, kuten hiustenleikkuun ja lahjakortin ravintolaan, mikä pitäisi käyttää tässä viikon sisään. Itse annoin hyvin vähän lahjoja, mutta ei se mitään. Uutena vuotena olin hyvissä bileissä, joissa oli hyvä dj.

Tänään otin tauon nukkumiselta ja Buffyn katsomiselta käydäkseni teatterissa vanhempieni kanssa. Katsoimme näytelmän Viulunsoittaja katolla, ja ehkä ennakkoasenteeni oli väärä, mutten oikein syttynyt. Näytelmästä puuttui syvyys ja se vaan rullasi eteenpäin pysähtymättä mihinkään. Aihe ja teemat olisivat olleet kiinnostavampia. Asiaa ei auttanut se, että istuin toisella rivillä ja kaikki näyttelijöiden eleet tuntuivat jättiläismäisille.