sunnuntai, elokuuta 24, 2008

Hermeneuttinen kehäraakki

Otsikosta voi päätellä, että kirjallisuuden teorian tenttiin lukeminen edistyy ihan ns. vitun hyvin. Järjettömiä lauseita, tenttiteoksia, jotka sopisivat paremmin hakuteoksiksi ja ihan suvereenia diskurssin ja kontekstin sekoittamista. Ei ole minun alaani, ei. Ehkä olen vain liian jumittunut omaan pedagogiseen diskurssiini, että voisin nähdä ontologisten pohdintojen arvon, mene ja tiedä...

Mutta kuulumisia ja mietintöjä. Ensinnäkin, kesä on mennyt ihan jees, raha on riittänyt eikä nälkää ole nähty. Iho on vihoitellut aika rajusti, ihotautilääkärille olisi nyt lähete. En ole saanut aurinkoa kun on satanut ihan pirusti. Komein auringonpaiste oli taas Puntalan punkrockissa, joka taisi jäädä nyt viimeiseksi. Ne punkkarit on nyt jo nähty, neljästi.

Kävin Riikassa, se olikin sitten vähän eksoottisempi reissu. Pohjoismaiden ja balttian maiden amatööriteattereiden festivaaleilla viisi päivää. Majoitus oli Neuvostoliiton aikaisessa sisäoppilaitoksessa vähävaraisille lapsille, jossa pääsin sentään kerran lämpimään suihkuun. Iho tulehtui rajusti, onneksi se jo on alkanut vähän parantua. Esitykset oli ihan hyviä, mitä nyt ei ihan pysynyt hereillä kielimuurin takia.

Tulen muuten näkymään telkkarissa. Kävin keväällä Toukofesteille laulaa luikauttamassa Tartu mikkiin -ohjelman teltassa karaokea ja minulle soitettiin että pätkä on valittu ja saan mennä katsomaan nauhoituksia. Mikäs siinä, reissu Tampereelle kelpaa. Laulamisenihan on ihan kamalaa, mutta eiköhän tästä selvitä kunnialla.

Syksy tuo mukanaan opintoja ja mahdollisesti töitä. Aloitan propedeuttisen matematiikan ja ranskan kieliopin kursseilla. Vuosi jatkuu Nietzschellä ja proseminaarilla ja päättyy luultavasti stressiin opintopisteiden riittävyydestä. Eli kiintoisaa puuhastelua.

Ranteeni on kuolemaisillaan tällä miniläppärillä kirjoittaessani. Omanihan meni hienosti särölle, ja vakuutusrahat tulivat juuri tilille. Uusi sitä kai pitäisi hankkia, pari sataa vaan pitää pistää opintolainasta väliä, että saa taas hienon.
Nyt miehen chili-pekoni-makaroonilaatikon pariin.

Ei kommentteja: