No niin

Olen pahoillani, olen ollut poissa koneelta jo aivan liian kauan. Jaettu netti on ilmeisesti mahdottomuus, joten aina kun olen ollut menossa koneelle, on veljeni estänyt sen. Mutta aika vähän olen koneelle kaivannut, alkaa pahasti näyttää sille, että minulla on jotain elämää. Olen juuri nyt kipeänä kotona, ihastuttava kevätflunssa päätti iskeä. Ärsyttävintä flunssassa on se, kun iho on aivan älyttömän kosketusherkkä; kaikki sattuu. Räkä menee ja yskiminen, mutta on raivostuttavaa kun ei voi edes maata mukavasti.

Parin viikon tapahtumat pähkinänkuoressa: Koeviikko oli ja meni stresseineen. Tein mm. historian tutkielmaa kello puoli neljään sunnuntaiyönä, mutta sain siitä silti 9 1/2, joten tästä voidaan päätellä, että olen yksinkertaisesti niin luonnollinen lahjakkuus, että opiskelu on aika turhaa. Tai sitten vaan osaan kuulostaa uskottavalle, vaikka sisältö puuttuisi. Muista kursseista aikas lailla kahdeksikkoja.
Teatteri sujuu, enää kaksi näytöstä jäljellä. Ei se tietenkään mikään älytön yleisömenestys ole ollut, mutta on se joka kerta kunnialla läpi päästy. Koko ajan ryhmän henki on parantunut, saattaa jopa hieman harmittaa että tiemme eroavat. Harmittaa vain yllättävän paljon että isäni ei pitänyt siitä. Sille ei sitten kelpaa mikään, mitä teen.

Mitään ihmeellistä ei siis ole tapahtunut.

Nyt on pakko taas vaihteeksi avautua parista asiasta. Ensinnäkin: PMS-oireet. Jumalan kirous naisille ja miehille välillisesti. On surullista, kun oma keho koittaa tuhota elämäni. Olen taas pari viikkoa kuin jonkin saatanallisen olennon riivaama, enkä voi kun katsoa vierestä. E-pillerit tietysti auttaisivat, mutta ajatus siitä, että minuun vielä lisätään hormoneja on hieman pelottava. Vanha uhkakuva, mutta miettikääs jos nyt aloitan pillerit, käytän niitä 45-vuotiaaksi, vaihdan vahvempiin vahdevuosien takia ja sitten ruumiini joudutaan käyttämään ravinnoksi ydinlaskeuman takia! Siinähän on niin hirveät kerrostumat, että miehillekin kasvaa maitorauhaset jo yhdestä puraisusta. No, kerään rohkeutta vielä vähän aikaa jotta saan soitettua gynekologille, siihen asti on kärsittävä.
Parasta on kun tietää käyttäytyvänsä epäloogisesti, mutta ei voi estää itseään. Esimerkki äidinkielen tunnilta: Tuntia oli jäljellä kaksikymmentä minuuttia, kun lähetin tekstiviestin miellyttävälle nuorelle miehelle kysyäkseni onko hän yhdeltä kaupungilla, jotta voisin viettää hänen kanssaan peruttujen musiikin tuntien ajan ennen manikyyriäni (en muuten ennen ollut käynyt manikyyrissä, nyt minulla on hienot mustat kynnet ja peukaloissa on oikein timantit). Olimme edellisenä iltana eronneet ehkä ainakin minun mielestäni hieman omituisissa merkeissä, ja kun en häntä ollut koululla nähnyt, vaikka kello oli jo melkein kaksitoista, alkoivat minulle epätyypilliset epäilykset vallata mieleni. Miksi hän ei vastaa? Odotin rauhassa minuuutin kaksi, kolmaskin vielä meni, neljännellä tulin jo levottomaksi, mutta viides alkoi jo olla tuskaa. En pystynyt keskittymään opetukseen, vaikka äidinkielenopettajani onkin elämäni mies, tuijotin vain kännykkääni jo maaniseksi muuttuvat odotuksen vallassa. Olinko tehnyt jotain väärin? Mikä minussa on vikana, tukahdutanko hänet, olenko liian vaativa/vaikea/omituinen/ruma/tyttö/frigidi..? Lash- vieressäni nauroi vain ahdingolleni kun olin käytökseltäni kuin stereotypia psykoottisesta naishenkilöstä. Tietysti tiesin, että on miljoona parempaa tapaa reagoida siihen, että viestiin ei vastata, voihan saaja olla vaikka puhelimen ulottumattomissa. Ja jos tuollaiseen viestiin ei vastaa edes sanomalla ei, ei saaja ole minkäänlaisen panikoinnin arvoinen. Mutta kerro se niille kaikille hormoneille, jotka rynnistävät kehoni läpi jokaisella sydämenlyönnillä. Kaikki tietysti selvisi kun tunti loppui ja kävelin pöydille missä MNN istui läppärinsä kanssa. Hän ei ollut vain huomannut kännynsä vibraa. Voidaan tietysti kysyä mikä on niin tarkaan vienyt hänen mielenkiintonsa, että ei hän huomaa tärinää nivusissaan...

Mutta en halua että saatte minusta nyt väärää kuvaa. Silloin kun olen terve, en ole mustasukkainen tai epäilevä. Minulle on aivan sama mitä vaikkapa MNN tekee muiden ihmisten kanssa, kunhan hän voi sen minulle sanoa. Jos joidenkin asioiden tekeminen muiden ihmisten kanssa saa hänelle niin huonon omantunnon, ettei hän voi minulle sanoa siitä, mutta hän tekee niin silti... Se on eri asia. Mutta oikeasti luotan ihmisiin niin paljon että en pilaa heidän elämäänsä omistushaluisuudella. En voi asettaa rajoja muille.

Toinen on käsite, josta onkin avauduttava, on omat rajat. Jos olette ikinä lukeneet ihastuttavia asioita nuoruudesta, tietänette että tämä on aikaa jolloin niitä omia rajoja etsitään. Minä oikeasti luulin, että rajani olivat selvillä. Minä olen itsenäinen ihminen ja minulla on terve minäkuva. Olin myös ehdottomasti sitä mieltä, että on julmaa aloittaa suhde toiseen ihmiseen, jos suhde omaan itseen ei ole moitteettomassa kunnossa. No, olen kai sentään vieläkin aika varma itsestäni ja tunnen itseni, mutta ne rajat...
Ongelma on, että pidän miellyttävästä nuoresta miehestä, ja kun pidän ihmisestä, haluan antaa hänelle mitä hän pyytääkin. En ikinä voisi kieltää miellyttävältä nuorelta mieheltä mitään mitä hän haluaa, jos vain voin sen antaa. Mutta tässä tuleekin ristiriita. Ihmiset ovat eri tasoilla. Minä en ole kovinkaan noh, kokenut missään mielessä. Olen vielä nuori ja viaton ja minun haluni ja tarpeeni poikeavat joissain suhteessa muiden haluista, se on itsestäänselvää. Vielä tästä ei ole tullut ongelmaa, eikä välttämättä tulekaan, mutta on mahdollista että minut laitetaan ehkä tiedostamattomasti sellaiseen tilanteeseen, missä joudun valitsemaan omien ja muiden intressien väliltä ja kun luonteeni mukaisesti valitsen muiden intressit, joudun ristiriitaan itseni kanssa. Aina sanotaan, että on oikeus kieltäytyä, eikä kukaan pakota, voin remahtaa ivalliseen nauruun. Ei se oikeassa elämässä niin mene. Ihminen pakottaa koko ajan itsensä tekemään asioita, ja se onkin se pahin pakottaja.
Siis jos ikinä haluatte pakottaa minua tekemään asioita, teidän ei tarvitse kuin pyytää ja oma mieleni hoitaa loput. Onneksi tämä ei ole vielä ongelma, eikö siitä toivottavasti sellaista tule.
Tämä voidaan tietysti ottaa myös osoituksena masokistisesta mielenlaadustani. Onhan alistuminen kivaa, mutta ei se aina ihmiselle hyvää tee.

Kerroinko jo, että lähdemme kesällä Pariisiin? Hiemanko tulee hauskaa, voimme veljeni Cherryheatin kanssa istua Montparnassen kahviloissa juomassa café au laitia, kierrellä Louvrea ja koko ajan molottaa käsittämätöntä ranskaa. Ei oteta huomioon sitä aspektia, että olen dans le ville d'amour veljeni kanssa, koska silloin alkaa jo kuulostaa laittomalle.

Nyt tekisi hieman mieli pelata... En ole pelannut mitään piiiitkin aikoihin. Olen Cherryheatin koneella ja voisin saman tien ratsata pornon. On täällä ainakin vanhoja DOS-pelejä, se latasi niitä kamalasti kun löysi jonkun abandonware -saitin. Olkaa hyvä ja kyselkää, jos haluatte minusta jotain kuulla, kommenttisysteemi saataa jopa toimia. Nyt, hyvästi taas hetkeksi.

Kaunista katsottavaa

Aloin jo saada jotain kohtausta kun tuo blogger ei avautunut... En minä siis addikti ole, tai mitään.

Tänään on siis se suuri päivä, täytän täydet 17 vuotta. Olen siis nainen kauneimmillaan (masentava ajatus, yöllä ei tapahtunut mitään ihmeparantumista) ja elämästäni on jäljellä testin mukaan 54 vuotta. Mitä olen saanut aikaan? Olen kohtuullisen terve, opiskelen, rahaa ei oikeastaan ole, työkokemus minimissä ja tapailen miellyttävää nuorta miestä. Olen matkustellut: autolla Euroopassa, Espanjassa Salou ja Barcelona, Englannin halki nopeasti ja Thaimaan Hua Hinissä ja Bankogissa on käyty. Elämänkokemusta on säälittävän vähän, johtuen tosiaan asuinpaikasta ja normista perhetaustasta.

Omituista kun asiaa alkaa miettiä siltä kannalta, että jos haluaisin jossain todella hyväksi, ei se ole enää mahdollista. Taitoluistelu ja muut urheilulajit ovat täysin poissuljettuja, olisi pitänyt aloittaa jo viisitoista vuotta aiemmin. Maailman parhaat kirjailijat ovat tähän ikään mennessä useasti kirjoittaneet jo useamman romaanin pöytälaatikkoon. Poliitikotkin ovat jo laatineet vetoomuksia ja ravanneet ties mitenkä monessa järjestössä ja mielenosoituksessa. Edes taiteilijaksi, näyttelijäksi tai kiletieteilijäksi ei minusta ole, kielelliset taidot kun kehittyvät jo varhaislapsuudessa (niin, pedofilia on silti kiellettyä, en usko että sinua uskotaan jos olet kieli lapsen kurkussa ja väität vain takovasi kun rauta on kuumaa) ja esim. Mozart taisi säveltää ensimmäisen oopperansa 12 vuotiaana. Luultavasti siis päädyn yhteiskunnan elätiksi, koska äitini ei pakottanut minua käymään balettitunneilla koko varhaislapsuuttani.

Toivottavasti kuitenkin joitain asioita on mahdollista oppia; jos ei ole, en usko että parisuhteilen kovinkaan kauaa (siis minä en juuri sanonut parisuhteilevani, minä en harrasta tuollaisia ilmauksia itseni yhteydessä. Koitan edelleen uskotella että en tarvitse toisia ihmisia ja niin edelleen). Ette voi uskoa, miten pahalle tuntuu kun en osaa antaa tarpeeksi ihmiselle, jolle haluaisin antaa mitä hän sattuu pyytämään. Hän antaa minulle niin paljon, enkä tarkoita vain mitään materialistista&fyysistä, mutta minä en osaa olla edes miellyttävä ja viihdyttävä. Perjantai-iltana sain jopa spontaanin itkukohtauksen, koska tunsin itseni harvinaisen suureksi epäonnistujaksi. Mutta onneksi suurimmaksi osaksi tunnen itseni juuri nyt ihmeellisen hyväksi, kevät jne. Elämä on... laiffia, tähän kuolee kuitenkin.

Olin ystävättäreni tupareissa eilen, oli miellyttävä ilta. Olisipa minullakin oma kämppä... Luultavasti asun kotona vielä 32-vuotiaana, jotta vältän opintolainat sun muut. Olisi vain ehkä ajankohtaista, että voisi viettää aikaa omassa tilassa, minne muita ihmisiä ei vaan pelmahda yhtäkkiä.

Koin positiivisen yllätyksen, kun näin miellyttävän nuoren miehen hihattomassa paidassa. Jotkut pitempi aikaiset ystäväni ovat joskus saattaneet kuulla minun hehkuttavan miesten käsiä, erityisesti olkavarsia. En voi sille mitään, hyvät, treenatut olkavarret vaan saavat (kuvainnollisesti) polveni notkumaan. Myös sormet ovat asia, johon aina kiinnittää huomiota. Itse asiassa on vain pari asiaa mitä on aina katsottava miehessä ja ne ovat sivuprofiili, kädet ja sormet sekä no, tämä on kyllä kuunneltava, mutta ääni. Tietysti sitten jos kyttäämään rupeaa, tulee muutkin asia katsottua ja hyväkuntoinen iho on pakollinen, mutta nuo ovat olennaisimmat. Joku taso kun on kontakteissa pidettävä ja näillä olen pärjänyt jo monta vuotta.

Nyt on pakko keskittyä olennaiseen, eli Annen äikän aineeseen ettei hän minua tapa.

ps. Emme katsoneet Ichi the Killeriä (tiedän, olin kirjottaittanut sen väärin) vaan Auditionin, jonka olinkin jo nähnyt. Oi kyllä mainio elokuva, näin siitä ja miellyttävästä nuoresta miehestä kohtuullisen kiinnostavaa unta...

Vihdoin koneella!

Aah, tätä nautintoa kun saan vihdoin hyväillä näppäimistöni hieman tahmaisia kirjasimia ja ihailla näyttöni virtaviivaista muotoa. Olen kovin pahoillani, etten ole kirjoittanut useampaan päivään, mutta valitettavasti äitini on joutunut kirjoittamaan viimeisiä työtekstejä, ja alkaa pahasti vaikuttaa sille, että minulla on elämää. Puhumattakaan veljeni CS:n pelaamisesta...

Ajattelin valittaa kaikki valitukseni kerralla pois, mutta kun nyt sitten pääsin tähän, tajusin että eihän minulla ole oikeasti mitään valituksen aihetta. Kaikki on aika hyvin (koulua lukuunottamatta) joten minä voin keskittyä nauttimaan kohtuullisen tasapainoisesta jaksosta elämässäni. Ainut on että on mahdotonta taata että tämä jatkuu.

Olen tehnyt kovin paljon asioita lyhyessä ajassa ja jättänyt vielä enemmän tekemättä. Lauantaina kävin elokuvissa miellyttävän nuoren miehen kanssa ja käytin häntä jopa meillä, vietimme hyvin mukavan illan. Vanhempani vaan ehkä vetävät ennätyksiä typerissä huomatuksissa; äidin kommentti oli vain että "katsoin, että joku tyttö ajaa autoa". Tänään hän tajusi sanoa että "ei kai se poika loukkaantunut, minä vain oikeasti katsoin niin".
On se hassua, miten omituisia asioita voi eri tilanteissa ajatella. En koko lauantaina saanut Jyrki Kataista päästäni, ja koska ajatukseni toimivat omituisesti, yhdistän hänet nyt ikuisesti joihinkin asioihin, mihin hän ei ihan kuulu. Sunnuntai menikin sitten miellyttäviä asioita ajatellessa ja David Bowieta kuunnellessa, vaikkakin kouluhommia olisi oikeasti ollut aivan liikaa. Perhe hieman ihmetteli kun makasin kolme tuntia selälläni ja lauloin Space Odditya.

Näytelmämme on aivan hirvittävä. Edes me itse emme tiedä mistä siinä on kyse, ohjaus on hävyttömän heikkoa ja näyttelijäntyössäkin on parantamisen varaa. Meillä on enää kaksi läpimenoa ennen ensi-iltaa (16.4 klo 15.oo vink, vink) ja vasta nyt ohjaaja alkaa sanoa asioita joita pitäisi parantaa. Onneksi tämä on "taidetta" eli voimme vedota siihen että "ette vaan tajuu, siis täähän ottaa tosi paljon kantaa siis tosi moneen asiaan". Ja nautin kovasti siitä boheemiuden tunteesta jonka tuosta touhusta saa.

Tiistaina oli IB-kolmosten potkiaiset, eli yleiset IB-bileet, joihin kerrankin otin osaa. Oli mainio ilta, nautin oikeasti olostani ja paransin ehkä jopa välejäni joihinkin luokkalaisiini. Ridge oli myös aika mainiolla tuulella ja hänen seuransa oli äärettömän no, paikkaan ja aikaan sopivaa. Huomasin että a) puhun parempaa englantia päissäni ja b) krapula voi iskeä myös odottamattomiin aikoihin. Keskiviikkopäivä vielä meni hyvin, pääsin koulusta jo kahdeltatoista mutta oli vikatikki syödä ja nukkua ennen Nuorten Ääntä. Kun heräsin, päänsärky ja huteruus iskivät täysillä päälle. Aika noloa, olin juonut vain kolme siideriä. Nuorten Äänessä vielä kävimme ostoksilla Kodin Anttillalla, katsoimme sohvaa ja sohvapöytää, minkä sitten löysimme. Oli kyllä omituisen surrealistinen perheolo kun neljä 16-vuotiasta tyttöä (ja niiden mukaiset jutut) ja yksi päälle kolmikymppinen nuorisotyönohjaaja, joka ei vielä ole tottunut elämän realiteetteihin, eli siihen että Sinkkuelämää on vielä kesy, testailevat arkkupöytiä.

Asiasta seitsemänteen, asenteeni pariskuntiin yleisillä paikoilla on muuttunut dramaattisesti. Ennen en kestänyt ajatustakaan yleisistä paikoista ja haulikkoa tuli hapuiltua parien läheisyydessä, mutta koin valistumisen ja tajusin mikä siinä on niin kivaa (sisäisen ekshibitionistin tyydyttämisen lisäksi): muut ihmiset vaan katoaa. Ei oikeasti tule ajateltua niitä siinä ympärillä olevia läheskään samalla intensiteetillä kuin yleensä (Jyrki Katainen vaan on aina häädettävä päästä) , ja se on kovin rauhoittavaa. Ilmeisesti olen ollut jossain fyysisen kontaktin paitsiossa, saan siitä ihan liikaa kiksejä.

Tänään oli muuten mainio sessio Huoneteatterin vanhalla sohvalla koulun aulassa. Harvoin noin "viatonta" nauru&nautinto-kaksikymmenminuuttista saa viettää. Tissit ovat yllättävän hauska asia, puhumattakaan muista ruumiinosista.

Tuosta tulikin mieleeni, että on pakko avautua hieman minäkuvastani, siis fyysisestä. Olen siinä onnellisessa tilassa, että minulla on aika terve itsetunto ja pystyn oikeasti viihtymään omassa kehossani. Nuorempana sitä oikeasti luuli että asioilla, kuten nenän leveydellä, olisi jotain tekemistä ihmisarvon kanssa, siis hiusten väri oli suoraan verrannollinen siihen kuinka menestyy elämässä. Nykyään sitä ymmärtää että jotkut asiat on pakko hyväksyä ja kyllä se luonto kaikille jotain antaa. Esimerkkinä rintani (niin, kukaan ei pakota sinua lukemaan tätä, jos punastuit, et taida tuntea minua). Suurimmalle osalle naisista kasvaa maitorauhaset tuossa hieman kymmenen vuoden paremmalla puolella ja niin tapahtui minullekin. Tämä oli kovin traumaattista ja siitä toipuminen kesti useamman vuoden. Nyt olen vihdoin tajunnut etteivät ne mihinkään katoa ja että ne ovat tietyissä tilanteissa varsinkin ehkä esteettisin osa minua. I admit it, I just love my breasts! Olemme itseasiassa keskustelleet rinnoista yllättävän paljon lähiaikoina ja olemme huomanneet että yllättävän monella naisella on jopa suurempi fiksaatio rintoihin kuin miehillä. Minkäs sille voi, ne vain ovat äärettömän hieno ruumiinosa, puhumattakaan siitä filosofisesta ja psykologisesta puolesta. Naiset tulevat aina voittamaan rinnan mitalla. Ja siihen on syynsä että kuljetaan rinnalla, eikä muilla ruumiinosilla.
Muutenkin olen vihdoinkin tajuamassa että on totta että itseluottamus sen viehättävyyden tuo. On vain ehkä hieman masentavaa että tarvitsin sen itseluottamuksen saamiseksi 11 kilon painonpudotuksen ja toisen ihmisen. Ja valokuvat minusta eivät vain suostu onnistumaan, näytelmäkuvatkin aivan kammottavia. Nainen on toisaalta kauneimmillaan 17-vuotiaana, eli joko kohta muuntaudun taianomaisesti vetäväksi pimuksi tai sitten ei auta kuin itkeä kun alamäki alkaa jo puolesta välistä.

Huomenna miellyttävän nuoren miehen luo katsomaan miellyttäviä elokuvia, kuten Itci, the killer ja lauantaina on ystävän tuparit. Sunnuntaina onkin sitten paniikki koeviikosta ja seitsemännettoista syntymäpäiväni. Nyt on pakko nukkua, etten ihan huomenna ole kuollut. Miellyttävä nuori mieskin jo hylkäsi minut irkissä, puhumattakaan kohta-ex-IB:läisestä, kestävyys noilla on aika heikko. Koitan kirjoitella useammin, mutta veljeni CS-harrastus hieman häiritsee elämääni, tai siis tietokoneiluani.

Syväluotausta

Tein persoonallisuustestin, joka osui hieman liiankin oikeaan.
www.saunalahti.fi/jawap/varit/varitest.ht

1. TILA JOTA TAVOITELEE TAI TAVOITTEIDEN MÄÄRITTÄMÄ KÄYTTÄYTYMINEN
Intensiivinen, elinvoimainen ja vilkas, nauttii toiminnasta. Aktiivisuus suuntautuu menestykseen tai valloitukseen ja pyrkimyksenä elää täysillä.

2. TILA JOSSA ON TAI NYKYTILANTEESEEN SOPIVA KÄYTTÄYTYMINEN
Nykyinen tilanne sisältää jonkin kriittisen tai vaarallisen elementin johon pakottava tarve löytää ratkaisu. Voi johtaa äkilliseen päättömään johtopäätökseen. Kieltäytyy muiden neuvoista.

3. ESTETYT TILAT TAI EPÄSOPIVA KÄYTTÄYTYMINEN NYKYTILASSA
Uskoo jäävänsä vähemmälle kuin pitäisi ja että häntä ei oikein ymmärretä tai ei saa asiaankuuluvva arvostusta. Tuntee olevansa pakotettu mukautumaan ja läheisissä suhteissaan ei saavuta tunnetta tunne-yhtenkuulumisesta.

Kykenee saamaan tyydytystä seksuaalisestä aktiviteetista.

4. STRESSIN LÄHTEET
Vaikuttaa kärsimättömältä ja kiihtyneeltä.
Ajattelee että elämällä olisi paljon enemmän tarjottavana ja että hänen pitäisi ehdottomasti löytää vastaanottavainen ja ymmärtäväinen ihmissuhde, siksi tarttuu jokaiseen mahdollisuuteen joka toteuttaisi toiveen. Tästä huolimatta säilyttää kriittisyyden ja estää haltioitumisen ellei aitous ja lahjomattomuus ole taattu. Tästä johtuen pitää tiukasti kontrollissa tunnesitoutumisen tietääkseen mikä hänen asemansa on. Vaatii täyttä vilpittömyyttä suojautuakseen taipumukseltaan olla liian luottavainen. Kontrolloitua myötämielisyyttä.

5. NYKYINEN ONGELMA
The fear thet he may be prevented from achieving the things he wants leads him to play his part with an urgent and hectic intensity.

The fear that he may be prevented from achieving the things he wants leads him to a restless search for satisfaction in the pursuit of illusory or meaningless activities.

Oikeastaan joka kohta osui oikeaan. Tein tuon kahdesti, ensimmäisellä kerralla mietin valintojani, ja ainut ero oli että toisella kerralla saan seksuaalista mielihyvää.

Viettämässä iltaa

Miten voi ihminen olla näin väsynyt ja persoonallisuushäiriöinen? Toisaalta nyt on ihan hyvä fiilis, olen Bronksilla (YADin keskustoimistolla) ystävien kanssa viettämässä iltaa. Minun oli tarkoitus lähteä kotiin nukkumaan jo kolmelta, kun kävinkin miellyttävän nuoren miehen kanssa olemassa sosiaalinen jo päivällä ja hän lähti lyseon perinteiseen pussikaljoitteluun. Ystäväni kuitenkin kaappasivat minut mukaansa ja nyt kello onkin jo puoli yhdeksän, eli olisi aika turha enää kiirehtiä kotiin.

Persoonallisuushäiriöstä: olen huomannut persoonassani omituisia muutoksia, joiden en toivo olevan pysyviä. Vielä ennen joulua olin huomattavasti epäsosiaalisempi, kyynisempi, sarkastisempi ja siis huomattavasti miellyttävämpi ihminen. Nykyään olen oikeasti pelottavan pinnallinen ja tyttömäinen, vaikka luulin aikaisemmin että ne ovat vain ihmeellisiä kopioituja ominaisuuksia. Varsinkin miellyttävän nuoren miehen seurassa en edes luultavasti tunnistaisi itseäni. Koitankin nyt sitten epätoivoisesti uskotella ihmisille, että oikeasti olen ihan niin hirvittävä kuin olenkin. Monimutkaista, tiedän, mutta en oikeasti voi elää itseni kanssa näin.

Emir, eräs ystäväni alun perin YAdin ja yhteisten kavereiden kautta, istuu juuri vieressäni soittamassa kitaraa. Hän ehdottomasti on ollut päivän kohokohta. Ajauduimme porukalla H&M:lle (en sentään ostanut mitään) ja stailasimme häntä vaaleanpunaiseksi. Hyvä puoli Emirissä on että hän ei ota (tai vaikuta ottavan) turhan vakavasti itseään tai muita asioita, mutta silti osaa olla vakavakin. Kävelimme käsi kädessä matkan tänne ja täytyy myöntää että tuollainen fyysinen kontakti saattaa olla ihan mukavaakin, joskin kämmenten hikoaminen on vakava ongelma. Täytyy ottaa projektiksi tuollainen kontakti jossain vaiheessa yleisellä paikalla miellyttävän nuoren miehen kanssa...

Fyysinen kontakti on minulle todella ongelmallinen asia. Olen aika tarkka toiseen ihmiseen koskemisesta ja jo kohteliasuussäännöt kieltävät ylenmääräiset kosketukset. En pysty olemaan luonnollinen jos yhtäkkiä "reviiriäni" loukataan. Tämä on ehdottomasti esto, josta pyrin eroon. Eihän se nyt käy päinsä että melkein 17-vuotias ihminen säpsähtelee aina kun joku hipaisee. Toivottavasti tätä vikaani siedetään, sillä siihen ei taida auttaa kuin aika.

Minua on kehuttu kovasti lähiaikoina ja toivon, ettei tämä "nouse päähän". Emir juuri oli ihana ja sanoi että olen neutraali ajattelija, eli en ole jämähtänyt naisenlogiikkaan. Myös ulkonäköäni ja luovia taitojani on kehuttu ja olen itse asiassa todella kiitollinen kehuista. Itseluottamukseni on noussut kohisten. Toisaalta tänään olekin sitten ollut aivan uskomattoman hidas muuten, ajatukset kuin kaurapuuroa. Aamullakin Keskisuomalaisen aprillipilan tajuaminen vei yli viisi minuuttia...

Huomenna luultavasti (toivottavasti) katsomaan Finding Neverland: toivottavasti en itke tai mitään, se ei ole kovinkaan soveliasta yleisellä paikalla. Saan taas nähdä Johnny Deppin, se mies on eräs maailman parhaista näyttelijöistä (ulkonäkö ei vaikuta asiaan ollenkaan...). Nyt aloitamme pelaamaan Twisteriä, kotiin sitten joskus yöllä.