Tulin juuri baarista, maksoin laskuja, palautin myöhässä olleen kirjaston kirjan ja söin jääkaappini jäädyttämistä aineksista kootun tortillan. Elämässäni on jotain todella pahasti vialla. Koen jostain syystä todella vahvaa halua pukea ajatuksiani tekstiksi, eikä mikään estä minua ( vaikka ehkä pitäisi).
"Todella vahvasti" on liioittelua. Suurin osa on ok. Olen vaan todella hukassa aina ajoittain. Yksi suurimmista ongelmista on se, ettei minulla ole väliä kellekään tällä hetkellä. Siis voinhan minä elää näin, pitää kivaa ja käydä töissä. Mutta mitä vitun väliä sillä on? Ennen pystyin puolustamaan olemassaoloani sillä, että pidin huolta toisesta. Tälläkin hetkellä minulla on hyviä ystäviä, mutta jos oikeasti kaatuisin suihkussa, murtaisin lonkkani ja kituisin viisi päivää ennen kuolemista nestehukkaan, kukaan ei huolestuisi. Tai no töistä varmaan soitettaisiin, mutta you get the point. Tiedän, että tämä on turhaa nillitystä, mutta silti. En osaa olla olemassa vain itseäni varten. Vasta nyt alan oikeasti ymmärtää, että tämä ei ole mikään välitila. Minä en mene jossain vaiheessa takaisin vanhaan ja kerro tästä tilanteesta viihdyttäviä anekdootteja. Tämä on tärkeä oivallus. Miksi kukaan ei anna minulle jotain mitalia? Tämä sunnuntai otti selvästi varaslähdön.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti