Hullua, olen alkanut pitää CMX:stä. Sehän on siis tässä perheessä suurempi synti kuin... Noh, en sano kun en keksi kovin suurta syntiä, josta olisimme samaa mieltä. Voi vitsi kun tykkäänkin! Olen aika varma, että juuri tämä on se tunne kun vaikkapa nai parisuhteen ulkopuolista henkilöä ja jännittää jääkö kiinni. Tästä tosin jää helposti, kun Tatu näkee Last.fm:stä viimeistään mitä olen kuunnellut sen poissaollessa.
Tämä on epäreilua, kun Tatu kyllä saa tietää, mitä minä teen kotona kun se on baarissa, mutta minä en saa tietää mitä se tekee siellä. Minulla on paha olla. Pahinta on epäillä silloin kun on oikeasti syytä. En usko, että sillä olisi pokkaa, nyt, kaiken jälkeen... Mutta kun en tiedä. Meillä on tavallaan sopimus, että kunhan mies kertoo kaiken, niin voi tehdä juttuja, mutten tiedä ymmärtääkö se sen että kertoo etu- vai jälkikäteen. Enkä oikeasti edes halua kuulla. Miksen vaan voi luottaa?! Olen mielettömän vihainen itselleni.
Missä vaiheessa minusta tuli tällainen ihmisraunio?
Missä on se iloinen, tasapainoinen ja itseluottamusta uhkuva tyttö, joka ihan oikeasti olin joskus kolme vuotta sitten? Ja miksi vitussa olen näin masentunut vaikka kaikki on hyvin?!
1 kommentti:
Mulle on kuule käynyt ihan samoin! Osa CMX:n tuotannosta ei enää yllättäen olekaan niin paskaa. Ja mainitsin siitä #jkl-Lyseolla enkä saanut edes turpaani.
Lähetä kommentti