Kuinka onkaan mahdollista, että näin pieneen asuntoon mahtuu näin älytön etäisyys minun läppärinurkkani ja Tatun työpöydän välille? Tuntuu mahdottomalle nousta ja taas kerran mennä luo tullakseni vain hetken päästä takaisin entistä yksinäisempänä.
Viimeksi kun kirjoitin, sanoin että ihmeellisen hyvä tuuli jatkuu ja jatkuu. No ei jatku enää. Kummallakin on syysmasennusta. Ongelma on, että se manifestoituu eri tavalla. Miehen masennus vie kaiken halun olla lähekkäin ja minä taas juuri piristyisin siitä. Koita tässä nyt sitten olla. En jaksa näin pitkiä kuivia kausia! Tulen ärsyttäväksi, nalkuttavaksi ja mankuvaksi mikä tekee minusta vielä entistä epähaluttavamman. Asiaa ei auta, etten ole tyytyväinen yliopisto-opintoihin.
Yliopisto. Vitun akateeminen viikko. Mitä järkeä on siinä, että viikonloppuni yleensä alkaa jo keskiviikkona? Työtä on naurettavan vähän, ja tunnen itseni tarpeettomaksi. En ole saanut ystäviä, en osaa tenttiä, ala ei ehkä olekaan oikea ja ärsyttää humanistimeininki. Me ei ehkä edes hankita haalareita, kun tuntuu mahdottomalle saada edes kymmenen halukasta! Kasvatustieteiden luennoitsijan kammottava tahallisen provosoiva tyyli opettaa saa karvat pystyyn, varsinkin kun kaikki saakelin bimbot liikuntatieteiden opiskelijatytöt kikattaa ihastuksissaan.
Suomen kielen rakenteen tentti olisi 14. päivä ja haluaisin päästä sen läpi ensimmäisellä kerralla, mutta saas nähdä. Olen edelleen nukahtanut jokaiselle kerralle, vaikka siellä onkin sympaattinen luennoitsija.
Valopilkkuna mainittakoon kuitenkin kasvatustieteiden kotiryhmän vetäjä, joka on kiinnostavan persoonallisen oloinen. Emme tee opettajaportfoliota tms. mitä muut, vaan filosofisen minuussalkun. Eikö kuulostakin pelottavalle? Juuri tuota minä kaipaan, edes jonkinlaista haastetta. Kirjoitin ensimmäisen esseenikin kirjallisuuden kurssille parissa tunnissa ja sain 4+.
Vielä jotta tuntisin itseni vielä epävarmemmaksi kotirintamalla, Tatu kertoi eilen, että on aloittanut "päiväkirjan" johon purkaa ajatuksiaan viime vuosilta, enkä minä saa koittaa lukea sitä missään tapauksessa. Ei noin saa tehdä! Vaikuttaa ensinnäkin sille, että oikeasti se haluaisi että lukisin sen jotta jokin laukeaisi ja menisi ohi, en tosin tiedä mikä. Ja toisekseen on aina huono että mies ajattelee liikaa. Aina kun niin on käynyt, olemme eronneet. Nyt Tatu tosin vakuuttaa ettei kyseessä ole mikään sellaiseen johtava, mutta epävarmuudessani rypiessä kuvittelen koko ajan pahinta. Olen ollut omituisen mustasukkainenkin.
Alan olla epäjohdonmukainen. Ystävyyssuhteeni eivät tunnu toimivan ja uusiin ihmisiin tutustuminen ei edes facebookin välityksellä onnistu. Se on muuten höpsöistä höpsöin sivusto. Termi "friend" on minulle mahdoton, se on liian vakava. Eli en luultavasti uskalla lisätä sinua, lisää sinä minut jos koet teon tarpeelliseksi. Olen erikoistunut sensuroimattomisen testien laatimiseen, vampyyriksi en aio muuttua missään vaiheessa.
Oli vielä jokin ehdottomasti tarpeellinen kerrottava, mutten enää muista. Tämä helpotti hieman, ehkä saan intoa yrittää houkutella miestä koneen äärestä telkkarin ääreen.
1 kommentti:
Ota aktiivisesti osaa oheistoimintaan vaikkapa omaa ainejärjestöäsi ponnelautana käyttäen. Sieltä niitä ystäviä saa ja akateemisen vapauden suoma teennäinen kiireettömyyden tunne ei masenna mieltä, jos niin haluaa.
Itse ainakin verkostoiduin amkissa tällä keinoin ja järjestäytymisen Mekassa, yliopistossa, se ei liene ainakaan vaikeampaa.
Lähetä kommentti