Olen hyvällä tuulella, vaikka maha on sekaisin huonosta pitsasta. Tulin juuri populaarikulttuurin luennolta, jossa aiheena oli sellainen anarkofeministinen taidelesboryhmittymä 80-luvulla. Pitäisi kirjoittaa luentopäiväkirjaan saman tien, olisi vielä ajatuksia.
Tämä ei nyt liity hyvään oloon, mutta täytyy sanoa, että tuo lesbo-osuus ei kiinnostanut luennossa. Olen niin kyllästynyt kaikkeen erilaiseen. Miksei kaikki vaan voi olla hiljaa ja rauhassa sitä mitä ovat? Luennolla tunsin itseni mielettömän konservatiiviseksi kun mietin vaan koko ajan kuinka lapselliselle anarkistien ja talonvaltaajapostfeministien jutut kuulostivat. Ehkä se vain johtuu siitä, että olen kasvanut pessimistiseksi konservatiiviksi.
Niin joo, oli ensi-ilta, ja siellä jopa porukkaa (joskin ehkä hieman viimetinkaan paikalle houkuteltuina ja huijattuina jotta sali olisi täysi). Näytelmä meni hyvin, hieman olivat näyttelijät ehkä hermostuneita, mutta silti. Arvostelu lehdessäkin oli positiivinen. Sain vähäsen kehuja, mutta tuottajan homma ei ole minulle. Olen aika varma, että joskus teen sitä taas, mutta en vähään aikaan.
Haluaisin puhua sellaisista jutuista, joista ei saisi puhua kuin ihmiselle, jonka kanssa niitä tekee. Olen niistä nyt aika iloinen, mutta kehityksen suunta hämmentää. Pidetäänkö se tyttöjen ilta?
Maria kävi meillä ja se oli mukavaa. Tuli hauska olo, kun joku toinenkin voi olla olemassa näiden seinien sisällä. Olin jo alkanut uskoa, että ovesta astun aina omituiseen omaan universumiini, jossa olemme vain minä ja Tatu.
Tatu on ollut niin mukava ja iloinen jo monta päivää, että olen tietysti iloinen, mutta myös hämmentynyt. Saa nähdä kuinka tilanne kehittyy.
Etsikäätten minut facebookista, nyt täytyy keskittyä möllimään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti