Opiskelijaelämäni on pyörähtänyt käyntiin ja niin on ilmeisesti joku tuhoisa ajatusketju päässänikin. Perinteiseen tapaan kun jotain saa, siihen ei enää ole tyytyväinen...
Noh, en varsinaisesti ole epätyytyväinenkään. Opiskeluista nyt ei voi vielä sanoa mitään, kun kursseista on ollut vain aloitukset. Kirjallisuuden peruskurssit vaikuttavat aika helpoille kun tein samanlaisia tehtäviä lukiossa ja tajusin, että ihan jo valitsemillani kursseilla esiintulevan aineiston käyttäminen EE:ni uudelleenkäsittelyyn tekisi siitä proseminaarityön. Suomen kieli on luultavasti juuri niin kuivaa kuin oletinkin, mutta viehätykseni kuiviin asioihin ehkä helpottaa niiden läpikäymistä. Ongelma vaan on lahjakkuuteni nukahtaa vaikka kuinka koittaisin kuunnella. Selvisin kuitenkin aika hyvin perjantaisesta massaluennosta, joka alkoi kahdeksalta ja kesti kahteentoista. Kyseessä oli johdatus kielitieteeseen, ei siis edes oikeasti mitään asiaa, ja JYY: uusien bileet olivat juuri edellisenä iltana. Olivat hyvät bileet, mutta aamulla en suoraan sanoen tiennyt olenko vain väsynyt, krapulassa vai edelleen humalassa. Humalatila iski ovelasti vasta kun pääsin kotiin.
Olin kyseisissä bileissä muiden kirjallisuuden fuksien kanssa. Tajusin vasta tällä viikolla, että ryhmässä on kaksi muutakin lyseolaista. Hieman noloa kun en tunnistanut heitä ennen kuin sanoivat olevansa täältä. No mutta, kumpikaan ei tunnu hautovan murhaa tai mitään. En osaa oikein sanoa, onko ryhmässä ketään, jonka kanssa ystävystyisin paremmin. Olen jotenkin skeptinen. On niin pirun vaikeaa tulla toimeen ihmisten kanssa.
Olen ollut hieman sininen muutenkin. Kotona ei ole tuntunut kodille, kummassakaan siis. Miehen läsnäolo on asunnossamme jotenkin liian dominoiva, hänen tavaransa ja tapansa eivät vielä toimi omieni kanssa. Haluaisin oman sopen asuntoon, samalla lailla kuin kotikotona olin omassa huoneessa sängyllä pienessä valokeilassa joko lukien tai nukkuen. Valo on yllättävän tärkeää. Täytyy käydä ostamassa lukulamppu makuuhuoneeseen, jotta voin käpertyä sinne. Sohva on vähän liian pieni ja samassa huoneessa kaiken muun kanssa. Minulla on oikeus omaan tilaan, eikö olekin?
Olemme tehneet ihan liikaa ruokaa tällä viikolla, eikä se lopu tähän. Viime viikonloppuna viisi litraa sosekeittoa, jota on edelleen jäljellä, makaronilaatikko, currykastiketta, sämpylöitä, pullaa, vohveleita, lohta eilen kastikkeen kera, salaattia ja tänään vielä tortilloja. En tiedä syytä tälle ruokaorgialle, olen syönyt joka päivä yliopistollakin. Ehkä koitan tuhlata rahat, jotta vältyn verhojen valitsemiselta.
Pitäisi jaksaa lähteä Ween Maan Wiljaa -markkinoille ennen kuin kaikki on loppu. Voisin nostaa jopa rahaa sitä varten. Tekisi mieli sellaista valkosipulihunajaa tai jotain vastaavaa herkkua. Jospa tänään joku lähtisi mukaani, eilen kaikilla oli menoa. Jos Tatu heräisi, se tuli eilen nukkumaan vasta joskus neljältä. Minulla on töitäkin tehtävänä, mittarin selvennyskaaviota pitäisi koittaa saada tänään valmiiksi. En oikeastaan haluaisi, mutta minulle on opetettu ettei töistä kieltäydytä.
Että tällaisia kuulumisia, vähän surullinen olo, mutta eiköhän se tästä. Olkaa yhteyksissä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti