Eilen ei ollut hyvä päivä, oli paha olo eikä syömisestä oikein tullut mitään. Vaniljajäätelö hillon kanssa meni tosin mainiosti alas. Otin kolmen tunnin päiväunet ja pelasin sitten viisi tuntia Xboxilla. Olo jatkuu aika samana.
Tarvitsen jalkalampun (itse asiassa kaksi, toisen näytelmään ja toisen kotiin), palan kaidetta, edelleen sen karttapallon ja kolme, neljä mainostajaa ja olen jo oikeastaan myöhässä. Vittu.
Olisikin joku elimellinen vika. Kävisin lääkärissä ja sitten olisin energinen ja hoitaisin hommat kunnolla, enkä jumittelisi ja jämähtäisi. Tein sentään ne työttyöt, eli mittarikuvat. Kuusi tuntia ja kai samalla palkalla kuin kesällä, eli vähän rahaa mutta kuitenkin. Sain kaksi ilmaista leipää sattumalta, kun olin Pinkossa, ne oli kai tarkoitettu työttömille, mutta opiskelija on tarpeeksi lähellä.
Ei meillä kyllä ole rahasta puutetta, Tatullakin on vähän töitä, niin kaikki on sillä suunnalla hyvin. Edelleen puuttuu verhot.
Emmekä ole ottaneet kiitoskorttikuvia. Onko niissä pakko olla siinä mekossa?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti