tiistaina, syyskuuta 25, 2007

Minulla on nyt hyvin paha olla

Minua ahdistaa, suututtaa, masentaa ja olen surullinen. Olen myös vähän mustasukkainen, kateellinen, epävarma ja näköjään käymässä läpi koko negatiivisten tunteiden skaalaani. Nyt on pakko tehdä lista. Listasta näen mitkä ongelmat on mahdollista poistaa.

  1. Vittu perkeleen saatanan näytelmä. Käsiohjelmaan mainospaikkojen myynti on minulle täysin mahdotonta, enkä ole saanut tietoja aiheesta, en tiedä mille tilille veloittaa yms.
  2. Opiskelut ovat sekaisin. En osaa olla näin toimettomana. Voisin kai väliajat päivistä lukea ja valmistella tehtäviä, mutta en osaa tehdä niitä, ennen kuin olen ollut useammilla luennoilla. Miksi tämä etenee näin hitaasti? Yksi luento aiheesta viikossa on pirun vähän, koska vaikka innostuisikin, unohtaa koko jutun seuravaan kertaan mennessä.
  3. Koti on sekainen. Likainen. Tiskit tiskaamatta ja nurkissa pölypalloja. Miksen osaa pitää tätä siistinä? On Tatun vuoro tiskata (näin tosin sanon aina) mutta se lähti hengaamaan yliopistolle. Kellariinkin pitäisi viedä kamaa ja parin kuukauden lehtiroskat odottavat poisviejäänsä.
  4. Tatu. Miksi emme osaa tehdä iltaisin muuta kuin istua koneella ja telkkarin ääressä? Miksi Tatu ei kerro monelta lähtee aamuisin ja monelta tulee takaisin? Miksi olen epätyytyväinen kun Tatu on kerrankin aktiivinen ja innostunut? Harmittaa olla näin huonolla tuulella, koska tartutan sen pian häneen.
  5. En raaski ostaa hienoja päällysverhoja, vaikka ne olisi tosi hienot.
  6. Uudet housuni keräävät pölyä ja hiuksia.
  7. Minulla on ikävä kotiin ja siihen päiväjärjestykseen, joka minulla oli vielä keväällä.
  8. Minua ärsyttää saamattomuuteni ja pelottaa suuri riskini jäädä vaan kotiin ja masentua.

Valitettavasti en ole tilassa, jossa suhtautuisin näihin rationaalisesti ja yksi kerrallaan poistaisin. Pelottaa kuinka minun käy.

Ei kommentteja: