En todellakaan ole suunniteltu istumaan koneen ääressä kahdeksaa tuntia tehden työtä johon en ole pätevä. Päätäni särkee ja unohdin vielä sormuksenikin kotiin, tänään ei ole hyvä päivä.
Olen siis töissä, kolmatta päivää ja edelleen käsittelen samaa dokumenttia. Olen ihan hukassa ja alikoulutettu, mutta kiinteällä ja ihan kivan kokoisella palkalla, joten on se puurrettava.
Kirjoitin viimeksi mockien aikaan. Noh, loppukokeet menivät hyvin, olin hyvin tyytyväinen matikan suoritukseeni. Tulokset tulevat heinäkuun alussa, jännittää tietysti.
Enemmän jännittää pääsykokeen tulos, hain siis Jkl:n yliopistoon suomen kieleen ja kirjallisuuteen kaikkien kokeiden kautta. Paras mahdollisuus on äikän opeksi kirjallisuuden kautta, silloin pitäisi olla parhaiden yhdeksän joukossa 76:sta. Eli mahdollisuudet eivät ole mahtavat, vaikka lähtöpisteet ovat ihan ok (vielä nyt kun ei ole loppukokeiden tuloksia) ja soveltuvuuskokeestakin jäi hyvä maku. En halua todellakaan halua jatkaa tätä työtä seuraavaa vuotta!
Setäni kuoli eilen aamulla, ei kovin läheinen, mutta silti. Hän oli pitkään todella sairas, joten kaikki sanovat, että se oli helpotus. Eiköhän se parantuminen olisi ollut helpotus, tämä on vain asian loppuunkäsitteleminen.
Parisuhde, parisuhde... Tosiaan olen unohdellut sormustani kotiin aamulla, mutta oikeasti ihan vahingossa. Pidän sitä aina muulloin kuin rasvatessa suihkun jälkeen, jolloin se unohtuu sitten vessan pöydälle. Olen ollut kamalan väsynyt ja haluaisin äksyillä, mutten "uskalla" enkä viitsi, miksi levittäisin pahaa oloani. Ja minusta on inhottavaa riidellä, vaikka välillä tekisi mieli huutaa. Haluan muuttaa jo yhteen, en jaksa asua kotona enää.
Olin erään ystäväni kanssa kapakassa tässä lähiaikoina ja juttelimme asioista. Minuun oli todella sattunut, kun tajusin aikaisemmin hänen ylenkatsovan valintaani sitoutua ja jäädä tänne. Onneksi puhuimme asiasta ja välimme ovat kunnossa. Jäin kuitenkin ajattelemaan, että kuka minä olen nykyään. Olenko edelleen se tyttö yläasteelta, joka oikeasti suunnitteli kunnianhimoisesti saavansa valtaa ja kunnioitusta laajalta alueelta? Vai olenko enemmänkin omat rajani tunteva hitaasti etenevä nainen, joka arvostaa enemmän sitä kunnioitusta jota saa arkisemmista asioista. Elämä tuntuu todella raskaalle nyt.
Olen ollut väsynyt ja se tuntuu jatkuvan. Elämä ei aina tunnu hymyilevän, vaikka kaikki on hyvin. Viekkaan tosin, että iahn jo materia auttaa, palkkapäivä siintää jo silmissä.
Hei, tulkaapa katsomaan kesäteatteria Naissaareen! Asuni on hyvin tyylikäs ja Keskisuomalainenkin suhtautui näytelmään suopeasti. Olisi tylsää esiintyä tyhjälle katsomolle.
Nyt täytyy jatkaa töitä, vaikka särkee joka paikkaa.
1 kommentti:
Toivottavasti pääsykokeesta aukeaa tie menestykseen. Työnkuvasi kuulostaa kuitenkin ihan kivalta, kun miettii vaikkapa omaa tarinaani: olen mädäntynyt vastaavaan tyyliin sivarissa. Sinä sentään saisit palkkaa. Tai vertaapa lehdenjakoon: nukut päivät, valvot yöt ja olet töissä seitsemän päivän putkissa yhdellä vapaapäivällä. Vain joka kuudes viikko on viikonloppu vapaana.
Onneksi uskon vakaasti, ettei tämä kauhuskenaario kohtaa sinua. Olet sentään ahkerampi kuin minä. Ja onhan sinulla avomies ja selkeä syy jäädä tänne, joten tuskin epäonnistuminen maailmaasi romuttaisi...
Vielä lopuksi on mainittava, että mikään ei olisi ihanampaa kuin saada myöskin puhuttua jonkun "ystävän" kanssa asioista, kuten ylenkatsomisesta. Uskallan siis väittää, että onnellinen lienet, vaikka työsi olisikin paskaa.
Lähetä kommentti