Hei, taas elonmerkkejä täältäkin suunnalta. Kuten ehkä otsikosta arvaa, olen taas kuumeessa. Tämä on aivan älytöntä, kun katsoin edellisiä posteja, olen noin joka kolmannen kirjoittanut kipeänä. Se kertoo joko siitä että jaksan olla koneella vain sairaana tai sairastan omituisen usein. Ärsyttää sairastua juuri kun lomaa alkaa, varsinkin kun olemme menossa isän firman mökkiin Ylläkselle.
Haluatte varmaan kuulla mitä kuuluu. Suurin ja järkyttävin asia tapahtui noin kuukausi sitten, mutta sen jälkeen asiat ovat parantuneet huomattavasti. Eli siis: tammikuussa keskustelin Hänen kanssaan kihlautumisesta, Hän sai hyvin miehisen sitoutumiskammokohtauksen, välimme tuntuivat viilenevän kunnes Hän eräänä keskiviikkoiltana ircissä (!) ilmoitti, että suhteemme ongelmat (eli hänen mielestään uskonto, politiikka ja misantropia) ovat liian suuria ja että olisimme onnellisempia ilman toisiamme. No, minä en ollut kovinkaan otettu siitä, että Hän päättää milloin minä olen onnellinen ja milloin en. Kuitenkin ymmärsin mitä hän puhui, siis tajusin sen kohdan että Hän olisi onnellisempi ilman minua ja erosimme ystävinä.
Itkettyäni maanisesti koko yön menin kouluun keräämään sympatiapisteitä (en oikeasti, en vain voinut jäädä kotiin äidin kanssa) ja kaikki ihmiset olivat yllättävän empaattisia. Noin kello kymmenen lähetti Hän viestin että teki elämänsä suurimman virheen ja haluaakin vielä jatkaa. Voitte uskoa, että oli aika lähellä etten vain sanonut, että "Dra fittan på huvuden och springa till berger!". En kuitenkaan tehnyt niin, tapasimme koululla, kävimme kaupungilla ja sovimme. Illalla tietysti hyvää sovintoseksiä.
En muista että minulla koskaan olisi ollut niin onneton olo kuin tuolloin. Olen joskus miettinyt että voiko parisuhteemme jatkua, Hän on joskus vaikea, mutta nyt kun tämä tapahtui... Ajatus siitä että en enää koskaan pääsisi syliin vaikka haluan oli kammottava. Ja Hän oli se joka minut valitsi, Hän on luvannut pitää minusta huolta ja olla kanssani, ei sitä voi noin vain irtisanoa! En tarkoita, että Hän ei saa jättää minua, jokaisen on pidettävä omasta onnellisuudestaan huolta, mutta sitten kun tämä olikin vain Hänen päässään ollut katkos. En usko, että kukaan tahtoo tulla jätetyksi ja nyt ymmärrän täysin miksi. Se kaipuu oli niin uskomattoman suuri.
Nyt kuitenkin tämä teki hyvää suhteellemme. Osaan nauttia paljon paremmin siitä mitä meillä on ja niin uskon hänenkin tekevän. Läheisyys on nyt paljon rauhallisempaa. Minä tiedän, että tämä jatkuu niin kauan kuin jatkuu ja hän ei enää niin kovasti haikaile sen villin nuoruuden perään. Joskin olen antanut luvan Hänelle että menee baariin, iskee naisen ja katsoo kuinka pitkälle pystyy menemään ennen kuin tuntuu pahalle. Jos Hän haluaa silloin tulla vielä viereeni, Hän saa sen tehdä.
Pakko avautua seksielämästämme, tai ainakin kertoa yleisistä huomioista joita olen tehnyt. Hän pitää siitä että minä teen aloitteen. No mikäs siinä, se on ihan ok, mutta minullekin olisi tärkeää, että saan konkreettisesti huomata että Hän haluaa minua. Jos Hän tulee vain passiivisena mukana, poden huonoa omatuntoa siitä, että pakotan Häntä. Miehen pitäisi olla se, joka haluaa koko ajan! Toisaalta tunnelma on mielestäni keventynyt myös sängyssä, olemme osaksi enemmän omia itsejämme. Toisaalta olisi kiva joskus palata siihen melkein vuodan takaiseen touhuun, eli vain pitelemiseen.
Hän ei taida tulla katsomaan minua, vaikka täällä kärsinkin. Illalla ehkä, mutta epäilen. Ei se mitään, tulee vaan kyllä ikävä viikossa, minkä olen poissa. En pääse Mokoman keikalle kun ne ovat juuri to ja pe, harmi. Mutta joskus taas, ilmoitelkaa tekin itsestänne.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti