Jotain haluaisin nyt kirjoittaa, mistä muistaisin jälkeenpäin tämän viikon. Tämä viikko olkoon eeppinen lukukausimaksuviikko, kunnes joskus tulee eeppisempi.
Sunnuntaina siis ilmestyi uutinen, että kansanedustajat ovat allekirjoittaneet lakialoitteen maksujen saamisesta EU- ja ETA-maiden ulkopuolisille opiskelijoille. Maanantai oli siis sotasuunnitelman luomista. Tiistaina oli kokousta toisen perään ja mm. SL-kokous, jonka jälkeen olin niin turhautunut, että melkeinpä huusin. Keskiviikko ei ollut yhtään rauhallisempi ja huomisesta ja perjantaista on myös tulossa kokoustentäytteisiä. Tutor-sopimus on uusittavana ja miljoona uutta työryhmää aloittaa tietysti vuoden alusta. Samaan aikaan menossa TES-keskustelu sihteerien kesken, tietysti. Ja PMS-oireet.
Ongelma on, että hallitus on uusi ja pitäisi toimia melko nopeasti. Olen kuitenkin koittanut hillitä itseni ja antaa tilaa. En ole onnistunut, tietenkään. Sellaista se on, mutta olen itselleni armollinen. Tämä on vasta heidän ensimmäinen "oikea" viikkonsa, joten tietysti vielä on epäselvää mistä asioista kannattaa olla innoissaan ja mistä huolissaan. Uskon kyllä selviäväni hyvin heidän kanssaan. Juttujen tasohan on onneksi tippunut jo totutulle tasolle ja nauran joka kerta, kun joku käyttää verbiä "tulla". Tästä tulee pitkä kevät.
Kirjoitan tätä uudella tietokoneellani, joka hehkuu nurkassa sinisenä. Rakastan sitä. Minulla on sellainen olo, etten tarvitse enää mitään. Paitsi paremman työtuolin ja uuden näppiksen. Ja ehkä kuulokkeet.Listahan on loputon, mutta onneksi aika realistinen. Joka tapauksessa elämänlaatuni parani nyt huomattavasti, vaikka jouduinkin jättämään vuoden ensimmäisen improillan välistä, kun sain autokyydin pakettia hakemaan. Sinnekin voi kuitenkin mennä ensi viikolla, joten kaikki voittavat.
Ajatukseni eivät pysy kovin hyvin kasassa, kuten ehkä ovelina lukijoina voitte huomata. Tekisi mieli kirjoittaa pelkkiä päälauseita. Mikään ei minua toki estä niin tekemästä. Koitan kuitenkin tiivistää nyt jotenkin mielessäni mitä opin itsestäni viime viikonloppuna, joka on ihan hauskalla tavalla värittänyt tätä viikkoa.
Tutustuin internetissä hyvin selkeällä intentiolla uuteen ihmiseen. Hän kävi luonani teellä ja jossain vaiheessa on vaan pakko keksiä parempi eufemismi, koska kirjoitettuna ei voi erottaa sävystä mitä juotiin ja mistä. Noh, joka tapauksessa jännitin toki ihan kamalasti uuteen ihmiseen tutustumista melko epätavallisella tavalla ja vieläpä kämppäni näyttämistä. Ei sillä, että se olisi jotenkin kamalaa, mielellänihän minä niin teen, koska pidän kodistani. Pyrin silti näyttämään sen parhaimmillaan. Tapaaminen oli miellyttävä ja jäänee mieleeni joka tapauksessa. Ei ole edes kovin epätodennäköistä ettemmekö tapaisi joskus uudestaan.
Oleellinen osa oli kuitenkin se, että mitä opin itsestäni. Otin riskin ja se kannatti. En edelleenkään usko, että niin kannattaisi tehdä usein, mutta silloin tällöin itsensä voi yllättää positiivisesti. Eikä tuntunut siltä, että katsoisin tilannetta ulkopuolisena.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti