Takana on toinen päivä ihan oikeassa työsuhteessa ihan oikeassa työpaikassa. Vakituinen kokopäiväduuni sellaisen asian parissa, mitä olen harrastanut vuosia. Olen asiantuntija nuorekkaassa ja dynaamisessa organisaatiossa... No nyt repesin. Ylioppilaskuntaa jäykempää ja byrokraattisempaa systeemiä on vaikea löytää, mutta sehän ei minua haittaa! Minä tulen hyvin toimeen järjestelmien ja byrokratian kanssa. Ja minä olen varma, että pärjään tässä työssä oikein hyvin. Olen luvannut laittautua sihteeriksi ensimmäiseen valiokuntaan, täytyy jostain hankkia saumasukkikset, jakkupuku löytyy jo.
Minulla on kiva liukuva työaika, oma työhuone ja rullahiiri, voin irkata töissä ja saan lukea työajalla sanomalehdet. Voin myös käyttää kivasti pari tuntia viikossa liikuntaan ja voi lueskella okm:n tiedotteita niin paljon kuin sielu sietää. Huomenna teen jo ihan oikeita töitä ja teen aikataulua koulutuspäivälle.
Tällaista minun elämästäni kai tulee. Käyn töissä, näen jonkun ihmisen tai käyn liikkumassa jossain ja katson illalla telkkaria ja juon teetä. Ostin sitä varten kolmea eri teelajia ja aloitin Battlestar Galactican (uuden version).
En vielä tiedä onko tämä hyvä vai paha. Tiedän rauhoittuvani kesän jäljiltä. Kieltämättä tämä minun krebauskesäni ei vielä ihan kovin riehakkaaksi intoutunut, mutta minun mittapuullani melko levotonta kuitenkin. Pääni on ollut ihan liian täynnä ja selvästi etsinyt asioita, joihin keskittyä, jotta ei tarvitsisi olla itsensä kanssa. Se on ihan normaalia ja hyväksyttävää ja alan olla sinut sen kanssa, että tällaista tämä tulee olemaan. Omia epävarmuuksiani ja heikkouksiani on tullut ruodittua niin paljon, että nyt olisi aika alkaa pitää itsestä ihan oikeasti. Se on helpompaa nyt kun on työ, jolla täyttää päivät ja takana kesä, jonka aikana olen huomannut että a) elämä ei lopukaan vaikken ole kellekään erityisen tarpeellinen ja b) minulla on ystäviä ja tuttuja, jotka viihtyvät seurassani vaikka olen levoton (ja itse asiassa paremmin nyt kun en angstaa asioita, joille voi tehdä jotain).
Edelleen harmittaa moni asia, kuten se, että emme ole olleet yhteyksissä kesän alun jälkeen ja minua kaihertaa ikävä ihmiseen, jota pidin parhaana ystävänäni. Minua myös ärsyttää, kun kaikkia asioita ei ole hoidettu loppuun ja tavaroita pitäisi vielä vaihtaa ristiin. Mietityttää miten käy yhteisten tuttujen kanssa ja keneen tulee pidettyä yhteyttä ja keneen ei. Näistä asioista pääsee yli. Mä pistän nyt uskoni siihen, että voin vuoden päästä lukea näitä tekstejä ja onnitella itseäni kun niin hienosti ennustin saaneeni tarpeeksi etäisyyttä vuodessa. Nyt täytyy vaan antaa itselle lupa velloa siihen asti, että tulee uusia tapoja ajatella ja uutta sisältöä. Työ on hyvä alku.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti