Olen varmaan tulossa aikuiseksi. Kävin entisellä asunnolla hakemassa viimeisiä tavaroita, mikä onnistui juuri ja juuri. Ärsyttää kun omat huonoimmat puolet tulevat esiin. Tulen järjettömän ylimielisen käytännöllisen lempeän vittumaiseksi. Vihaisin itsekin itseäni.
Mutta siis siihen aikuisuuteen. Hain lapsuustavaralaatikkoni, mihin äiti on kerännyt aapisesta lähtien kaikkea paperitavaraa lapsuudestani. Sain sen mukaani kun muutin pois kotoa. Nykyään voin nimittäin katsoa noita tavaroita jonkinlaisella hellyydellä. Olen ollut sietämätön lapsi, vielä kamalampi oppilas, mutta voi miten mahtava silti! Olen todellakin ollut suorittaja ja ihan varmaan fiksukin, mutta kaikki mikä olisi vaatinut vaivaa on ollut mielestäni inhottavaa ja typerää ja turhaa. Enkä ole osannut pitää päätäni kiinni, ei mitään sietokykyä hitaammille tai huonommille.
Löysin jopa kuvan minusta balettipuvussa, on siis olemassa todiste siitä, että olen joskus sellaisessa voinut olla. Koulussa kirjoitetut tarinat ovat melko hämmentävää luettavaa, ihme, ettei minua viety keskustelemaan aiheesta ammattilaisten kanssa. Täytynee joskus julkaista joku viihdyttävä.
Kouluaika on jäänyt mieleen todella ristiriitaisena. Olin onnellinen ja joskus todella onneton. Minulla oli kavereita, ystäviäkin, mutta olin myös todella yksinäinen välillä. Pidin kyllä aina koulusta, ei olisi tullut mieleenkään etten olisi mennyt sinne (paitsi ranskan tunneille). Ajoitan pahimman teiniangstini viidennelle ja kuudennelle luokalle, jonka jälkeen vaan kieltäydyin moista viettämästä. Tämä kesä on ehkä ollut sen jälkeen ensimmäinen kerta kun olen ottanut itseni kokonaisuutena käsittelyyn.
Päätin silloin aikoinaan mm. lukea lehden aamuisin (koska pikkuhiljaa minulle kertoisi tietoa vuosien varrella), olla häpeämättä kroppaani (eli vaihtaa vaatteeni kuten normaalit ihmiset pukuhuoneessa liikkatunneille) ja tehdä rohkeasti juuri sitä mitä haluan (vaikka se tarkoittaisi, etten ole niitä ihmisiä, joita kutsutaan bileisiin). Miksiköhän se on jäänyt niin kaihertamaan, ettei minua kutsuttu. Kävinhän minä joissain, mutten kyllä todellakaan monissa. Olimme kyllä parit kerrat yötä jonkun luona ja joimme boolia ja lonkeroa, mutta ne pahimmat teinibileet jäivät minulta puuttumaan. Siitä on jäänyt joku trauma, että ihmisillä on aina paremmat bileet silloin kun en ole paikalla. Se alkaa kyllä nyt jo laimentua.
Huomenna menen hieman satunnaisessa porukassa mökkeilemään ja pitäisi olla jo nukkumassa, unettaakin. Ensimmäinen hallituksen kokous aamulla niin, että minä en ole enää päättämässä asioista. Ehkä selviän.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti