Onkin ollut aika yllättävän rankka syksy. Jouduin tosiaan ensinnäkin polkupyöräonnettomuuteen (kuulostaapa juhlalliselle). Hankin uuden pyörän, kun edellinen potkittiin paskaksi, eli ostin sukulaiselta ylimääräisen. Sillä ei varmaan ole ajettu kuin ihan parit kerrat, mutta ollut pitkään varastossa. Lähdin tuosta DDR:n pihasta tihkusateessa, eivätkä kuivuneet jarrupalat pitäneet. Törmäsin sitten päälaki edellä kaivinkoneen kauhaan.
En meinannut mennä lääkäriin, mutta sitten alkoivat mennä lihakset niin jumiin, että ajattelin saavani edes jotain relaksanttia. Röntgenissä sitten näkyi kuudennen ja seitsemännen nikaman sellaisissa hännissä murtumat. Ylemmästä oli kokonaan irti ja alempi vinoon. Sain särkylääkettä ja ohjeen pitää kauluria kahdeksan viikkoa. Onneksi kontrollissa sitten annettiin lupa olla ilman jos särkyä ei ole, eikä sitä enää ole ollutkaan. Kuntosali on kielletty, mutta enköhän sinnekin kohta jo mene.
Sitten siihen toiseen sairauteen, eli minulla epäillään nyt lievää kilpirauhasen vajaatoimintaa. TSH-arvo oli noussut, mutta T4V vielä normaali, eli ei pahaa vielä. Tuo yhdistettynä koholla olevaan kolesteroliin ja muihin oireisiin tarkoittaa sitä, että syön nyt pari viikkoa tyroksiinia ja katsotaan alanko olla pirteämpi.
Kilpirauhasen vajaatoiminta selittäisi aikalailla kaiken. Aloin nukahtelemaan tunneilla jo lukiossa, mutta yliopistossa tilanne vaan paheni. Olen jatkuvasti saamaton ja alakuloinen, vaikkei varsinaisesti kovinkaan masentuneita ajatuskulkuja ole. Yleiskunto on pysynyt huonona säännöllisestä kuntoilusta huolimatta ja iho on kuiva ja ties mitä. Olisi aika hienoa, jos apu löytyisi.
Kilpirauhasen toiminta siis vaikuttaa mielialaan. Olisi aika mahtavaa, jos minusta tulisi sama ihminen kuin mitä olin silloin joskus pienenä. Viimeksi tosiaan muistan olleeni kunnolla energinen ja tyytyväinen lukion ensimmäisellä. Osa mielialaongelmista on varmasti johtunut myös elämäntilanteesta ja normaalista kasvusta ja stressistä. Mutta ehkä olisi helpompaa saada itsensä sängystä ylös ja esseet palautettua tästä eteenpäin. (Muistetaan tietysti myös placebovaikutus, ei ihan pieni sekään.)
Koulu on siis edelleen aika jäissä, enkä pysty ajattelemaan sitä. Tai siis ajattelen koko ajan, mutten tee mitään. Nyt yritän taas vähän saada itseäni niskasta kiinni ja opetella uudestaan derivaatiota.
Mitäs muuta. Lähden keväällä käymään Lontooseen. Olen alkanut neuloa uudestaan. Pidän mun huoneesta ja sain uuden kirjahyllyn. Mies haluaa, että muutan sen luo, vaikka olemme kriiseilleet ihan tajuttoman pahasti. Se haluaa korjata kaiken ja sanoo, että olen sitä mitä se haluaa sittenkin.
Kaikkea ihan ihmeellistä siis. Ja unohtuu kaikki aina nopeasti. En osaakaan sanoa tämän enempää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti