sunnuntai, toukokuuta 04, 2008

Tylsä päivä

On ollut mainion aurinkoista, vaikka lenkillä olenkin ilmeisesti polttanut hieman käsivarteni. Seuraavalla viikolla ilmeisesti sataakin räntään, mikäs sen rattoisampaa.

Olen siis lenkkeillyt, koitan saada vähän painoa pois. Ylimääräinen kun juuri kertyy vyötärölle, eivätkä housut mahdu kunnolla jalkaan. Jos saisi painon siihen 58-60-akselille, eli vajaa viitisen kiloa pois. Siitä onkin jo kolmisen vuotta kun painoin alle 60kg. Sehän varmasti auttaa asiaa, että juuri leivoin pari pellillistä voisilmäpullia.

Olen lueskellut muiden ihmisten blogeja ja huomannut, että useissa on kuvia. Enpä tiedä... Miksi minä laittaisin omaan tekstiini kuvia, kun itsekin aina hyppään ne yli? Galleriaan tosin laitoin uudestaan vanhan kuvan minusta siilitukalla.

Sain lääkäriltä reseptit kuuteen eri lääkkeeseen ja voiteeseen. Menee siis koko kesä kun testaan mikä toimii. Vapun reipas punaviinihumala hävitti tietysti ihottumani juuri ennen lääkärikäyntiä, joten hän ei tuntunut ottavan minua kovinkaan tosissaan, määräsi vaan niitä aineita. Ei tämä taida allergiaa olla, epäilen enemmän psykosomaattiseksi reaktioksi.

Ärsyttää, että omassa elämässä vaikeat ja ärsyttävät asiat ovatkin maailman muiden ihmisten mittakaavalla hyvin pieniä. Lapsellinen ajatus kiertää päässäni: miksen voisi saada jotain ihan oikeaa ongelmaa tai onnettomuutta, jotta saisin valittaa puhtaalla omalla tunnolla. Naurettava ajatus, mutta veikkaisin etten ole ainut joka tätä on joskus miettinyt.

Taidan pelata vähän peliä ja herätä huomenna "aikaisin". Jos olisin ahkera, kävisin lenkillä ennen ranskaa. Tulkaa hei joku päivä pelaamaan mun kanssa Wiillä?

2 kommenttia:

noora kirjoitti...

"miksen voisi saada jotain ihan oikeaa ongelmaa tai onnettomuutta, jotta saisin valittaa puhtaalla omalla tunnolla. Naurettava ajatus, mutta veikkaisin etten ole ainut joka tätä on joskus miettinyt."

Ei, et ole ainoa. Vaikka mulla noita ongelmia, sairauksia ja ties mitä muita riittää, silti tuntuu ettei mulla ole oikeutta valittaa. Että maailmassa on paljon ihmisiä joilla menee paljon huonommin. Perhana :D

Sakuliina kirjoitti...

Ei ole pieni ihminen ikinä onnellinen :)