Olen hyvällä hyvällä tuulella. Ja koska olen hyvällä tuulella jo useampaa päivää, minulla ei ole pahemmin sanottavaa. Siksi päätin laittaa teille linkkejä juttuihin, joita olen kirjoittanut. Laitoin joitain talteen internetin syövereihin, koska koneelleni ei voi todellakaan kaikkea säilöä. Luultavasti joskus laitan niitä lisää, se ei kuitenkaan tarkoita että alkaisin pitää pistokokeita siitä onko joku niitä lukenut.
Novelli, jonka kirjoitin ihan vapaaehtoisesti abivuonna vapaa-ajalla. Sen kirjoittaminen oli itsellenikin niin suuri yllätys, etten vieläkään tiedä mitä sille tekisin. Pieni uudelleenkirjoitus ei tekisi pahaa.
Jouluinen tarina, jonka kirjoitin lukion ykkösellä, ja joka ponnisteluistani huolimatta jäi julkaisematta Jormassa.
Koulujuttuja, kuten extended essayni ja ihan esimerkkinä yksinkertainen kurssianalyysi syksyltä.
Jos haluatte, voitte löytää vielä hienon K-18-tyylinäytteen, mutta suoraa linkkiä en laita.
Joululoma on mennyt todella hyvin. Jouluaattona paistoin ensimmäisen kinkkuni ikinä ja se onnistui hyvin. En edes joutunut pesemään uunia (koska miehen veli tekee sen). Sain kivoja lahjoja, kuten hiustenleikkuun ja lahjakortin ravintolaan, mikä pitäisi käyttää tässä viikon sisään. Itse annoin hyvin vähän lahjoja, mutta ei se mitään. Uutena vuotena olin hyvissä bileissä, joissa oli hyvä dj.
Tänään otin tauon nukkumiselta ja Buffyn katsomiselta käydäkseni teatterissa vanhempieni kanssa. Katsoimme näytelmän Viulunsoittaja katolla, ja ehkä ennakkoasenteeni oli väärä, mutten oikein syttynyt. Näytelmästä puuttui syvyys ja se vaan rullasi eteenpäin pysähtymättä mihinkään. Aihe ja teemat olisivat olleet kiinnostavampia. Asiaa ei auttanut se, että istuin toisella rivillä ja kaikki näyttelijöiden eleet tuntuivat jättiläismäisille.
1 kommentti:
Olitko SETAlla vai muissa bileissä?
Lähetä kommentti