Ihan hyvä päivä

Olen nyt kolmen päivän ajan esittänyt näytelmäämme häliseville kasiluokkalaisille ja eilen olin varma, että kuukahdan. Olin päivällä niin uupunut, että melkein itkin kun lähdin kotiin, en jaksanut jäädä edes juhlatyöryhmän kokoukseen. Mutta onneksi olin aikaisemmin soittanut ystävättäreni käymään ja oloni kohentui huomattavasti kun itsekkäästi selitin omia juttujani ja kuuntelin hänen kuulumisiaan. Illaksi pukeuduin nätisti (jos joku näki minut, voi olla erimieltä, mutta hei, olin väsynyt ja hiukseni ovat vaikeassa vaiheessa puolipituutta) ja kävin elokuvissa med min kära pojkvän. Tämän päivän olenkin sitten ollut hyvällä tuulella, suurimmaksi osaksi siksi, että nukuin "vahingossa" tunnin pitempään kuin piti, koska näin eroottisia unia, enkä malttanut nousta. On se kiva, kun edellisen loppuillan tapahtumat tunkevat uniin...

Aloitin ne e-pillerit ja voin pahoin ensimmäiset viisi pävää, tänään olen ollut ihan kunnossa. Pakko nyt testata sopivatko nämä minulle, sillä en jaksa venkslata merkkejä, vaan otan sitten suoraan kapselin. En usko, että neljään vuoteen on mahdollista hankkia lapsia kuitenkaan.

Olen omituisessa tilassa ystävyyssuhteideni kanssa. Periaatteessa minulla on vaikkapa koululla ihan tarpeeksi sellaisia ihmisiä, joille jutelle etc. mutten ikinä tapaa heitä koulun ulkopuolella. Olen luokassani sosiaalinen väliinputoaja, ei minua (kai) vihata, mutta ei minua minnekään koskaan pyydetä, tai edes mainita, että olisi jotain minne pyytää. Vajaakoskella taas en ole oikeastaan pyrkinytkään pitämään yllä mitään ihmeempää. Nyt sitten vielä Hän ja Häneen kuluva aika tietysti vähentävät liikkuvuuttani. Eivät muutkaan ihmiset kaveripiirisäni minuun usein ota yhteyttä, mutta toisaalta en minäkään heihin. Se taas johtuu siitä, että en halua häiritä.

Ärsyttävää on se, etten saa Häntä mukaan minun ystäväpiiriini. Eli hän ei usein suostu tapaamaan ystäviäni. Osan ymmärrän, Hän ei halua tulla vaikkapa Yadin kokouksiin, koska hänen entinen tyttöystävänsä voi olla siellä (ei ole kyllä ollut pitkään aikaan ja kyllä kahden aikuisen ihmisen pitäisi osata olla samassa rakennuksessa, mutta vain IMHO) ja Hänkään ei pidä siitä että ympärillä on kamalasti häliseviä ihmisiä, joita hän ei tunne. Minä kyllä menen Hänen mukaansa, vaikka välillä vaikuttaa sille, että Hänen ystävänsä pitävät minua vain jonain säälittävänä koristeena (minä, koriste...). Totuuden nimessä on kyllä sanottava, että ei meidän ystäväpiireillä ole oikeastaan mitään yhteistä, kumpikin on kohtuulisen hukassa, jos koittaa integroitua sinne.

Kun alkaa miettiä, että meillä on täysin erilaiset ystäväpiirit, niin mitä se kertoo meistä? Olemmeko me täysin erilaisia? Olemme ja emme ole, sanoisin. Olemme ehkä perusasenteeltamme erilaisia. Vaikka ette tätä usko, olen aika ihmisrakas tyyppi. Suvaitsen (typerä sana) muita ihmisiä huomattavasti paremmin kuin Hän. Tämä voi tietysti johtua siitä, että olen nainen ja Hän mies. Hän on ehkä myös hieman kapeakatseisempi vaikkapa poliittisesti kuin minä, pyrin kuitenkin katsomaan asiaa useammalta kantilta. Yhteistä meissä on ainakin huumorintaju ja... No, on varmasti jotain, odottakaapas hetki! Pidämme suklaasta, samantyyppisistä elokuvista (ei aina), ööh, olemme mukavuudenhaluisia ja suunnittelemme enemmän asioita kuin teemme. Siinä se sitten taisi olla... Säälittävä lista. Oikeasti, meillä on muitakin yhteistä, sitä ei vain voi määritellä. Olemme osittain (niin paljon kun eri sukupuolet voivat olla) todellakin samalla aaltopituudella, sanokaa mitä sanotte! Me kuitenkin koko ajan sopeudumme enemmän toisiimme ja opimme elämäänolemaan yhdessä.

Huomenna pitäisi mennä koululla ihan tunneille, höpsöä touhua. Nyt täytyy rientää Yadin kokoukseen, siis sinne minne Hän ei suostu tulemaan (kysyin tosin kesken Vampire -korttipelin, joten oli kai turha odottaa muuta vastausta). Pitäkäätten hauskaa, minä koitan luovia oman elämäni aallokossa.