Nyt jos koskaan ovat pohkeet jumissa. Eilen oli paluu Tallinnan risteilyltä, jolla bailattiin YleX:n Parasta ennen! -ohjelman hengessä hikisinä ja onnellisina. Oli hauskaa, ei voi muuta sanoa. Ehkä tämä ikääntyminen oikeasti sopii minulle, viimeisimmät reissut ovat menneet paljon paremmin kuin silloin vuosia sitten käydyt. Tälläkin kertaa mukana oli hyvin satunnainen porukka, mutta ehkä se on vaan parempi. Ei tarvetta omille välien selvittelyille tai vahvistamisille, voi vaan tanssia.
Susanna 25-v. ei itse asiassa ole kovinkaan sama kuin Susanna 24-v. Itse synttäripäivä ei ollut erityinen, mutta kun katsotaan viime vuotta taaksepäin ja erityisesti tätä alkuvuotta, jotain on tapahtunut. Toki edelleen on sellaisia hetkiä, kun olen ihan hukassa, mutta minulla on hyvin vahvasti sellainen olo, että elämä vaan paranee.
Tiistaina oli pakko käydä keskustelu panosuhdepojan kanssa ja lopettaa se homma. Aloin ihastua liikaa (minkä tiesin jo siitä ensimmäisestä tapaamisesta lähtien, piti silti testata...), tiesin, ettei hän koe samoin ja kumpaakin oli jo alkanut mietityttää miten tällainen järjestely ei kuitenkaan tunnu siltä, että olisi täysin vapaa etsimään jotain sopivampaa. Tokihan se harmitti, varsinkin kun ihmisillä on ilmeisesti jokin salaliitto ja minulle sanotaan asioita melkein samoilla sanoilla kerrasta toiseen, mutta se harmitus meni kyllä ohi siinä yhdessä yössä ja päivässä. Vastoin kaikkia oletuksia olen tuon tyyppisissä intiimeissä ihmissuhteissa yllättävän rehellinen, selväsanainen ja järkevä. Teki mieli haistattaa paska, kun kehuttiin miten olen niin fiksu, että minun kanssani on todella helppoa aloittaa ja lopettaa ihmissuhde, mutta kyllähän ne keskustelut kanssani varmasti keskimääräistä helpompia ovat. En mä ihan turhaan ole minäviestintää harjoitellut ja olen oikeasti todella draamavapaa. Tosin jossain vaiheessa voisi edetä siihen, että en itse murehdi ja stressaa noita keskusteluja niin helvetin pitkään ja liikaa ennen kuin varsinaisesti on sen aika. Ärsyttää vaan, että se järkevyys tarkoittaa juurikin sitä, että se olen minä, joka aloittaa tuollaiset keskustelut. Minä tunnun ottavan aina vastuun tilanteen etenemisestä eikä se ole kivaa silloin kun tietää, että lopputulos on itselle epätoivottava. Välillä väsyttää todella paljon kokea olevansa vastuussa kaikesta mahdollisesta elämässään.
Mutta mitä tästä opittiin? Aika montakin asiaa. Tässä kaupungissa on vielä ihmisiä ja asioita, joita en tunne. Säätäminen voi olla rehellisen helppoa, jos siitä tekee itse sellaista. Seksi on edelleen tosi kiva asia ja maailmassa on ihmisiä, jotka ajattelee ja kokee sen suhteen hyvin samalla tavalla kuin minä. Itseluottamus pinnallisiin asioihin on kasvanut, minulla on kehostani hyvä fiilis. Toisaalta opin myös, että en osaa pitää seksiä ja tunteita erillään (en tosin pidä negatiivisena asiana), kaipaan elämääni jonkinlaista kumppania ja annan edelleen kohtuuttoman paljon itsestäni liian herkästi. On todella helpottavaa tajuta etten minä mene tällaisesta hajalle. Asiat on kivoja niin kauan kuin niitä kestää ja nyt sitten jotain muuta.
Se jokin muu on salilla käyminen. Ihan oikeasti, hämmentävää miten hyvä fiilis nykyään tulee liikunnasta. Tanssituntien aloittaminen oli yksi parhaista päätöksistäni ja olen nyt käynyt parin kuukauden ajan kahdesti viikossa aamulla salilla. Nyt on hyvä aika parille tehoviikolle, käyn repimässä itseni pumpissa, syön järkevästi ja koitan saada lisättyä painoja hauiskääntöihin. Kahvakuulatreeni on puhdasta iloa ja siinäkin etenee sopivan nopeasti. Nyt vaan kun pururadat sulaisivat nopeasti, niin voisi aloittaa taas lenkkeilyn.
Siitä olen vähän huolissani, että harrastan todella itsenäisiä asioita nykyään. Käyn salilla, neulon, pelaan, käyn tanssitunneilla ja hyvin harvoin teen mitään porukassa. Olisi oikeasti hyväksi ja järkevää koittaa jaksaa käydä keskiviikkoisin improtreeneissä. Toisaalta olen duunipäivät ihmisten kanssa ja pidän nykyisistä harrastuksistani ja viihdyn melko pitkiä aikoja yksin. Olen muutenkin miettinyt millaisten asioiden tekemisestä pidän. Olen oikeasti käsityöihminen, joskin huono niissä. Kokoan mielelläni asioita, pidän remontoinnista ja kasvien kanssa puuhailusta. Harmittaa, että kaveripiirissä on niin vähän ihmisiä, jotka tykkäävät tanssia, sillä sitä tekisin tällä hetkellä niin paljon kuin mahdollista.
Positiivinen tapani ajatella asioita kuulemma yllätti. Se on ehkä suurin ero entiseen. Olenhan edelleen todella kyyninen monien asioiden suhteen myös itseeni liittyen, mutta vuoden aikana olen saanut aivan erilaista uskoa ja luottamusta elämään. Niin kliseistä kuin se onkin, kaikesta voi oppia ja mulla on taustalla sellaisia asioita, että mitä tahansa eteen tuleekin, kyllähän mä selviän. On hyväksyttävä, että joskus asiat sattuvat tai mietityttävät, mutta en minä hajoa. Olen itse asiassa monellakin tavalla tosi hyvä tyyppi ja nykyään vielä enemmän myös itselleni. Ikääntyminen todellakin sopii minulle.
PS. Meinasin unohtaa. En edelleenkään ole mikään musiikki-ihminen, mutta tämä on viihdyttänyt minua jo viikon. Enjoy! http://vimeo.com/53941497
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti