Surrealistinen parisuhdefiilis

Olen hyvällä tuulella, vaikka maha on sekaisin huonosta pitsasta. Tulin juuri populaarikulttuurin luennolta, jossa aiheena oli sellainen anarkofeministinen taidelesboryhmittymä 80-luvulla. Pitäisi kirjoittaa luentopäiväkirjaan saman tien, olisi vielä ajatuksia.

Tämä ei nyt liity hyvään oloon, mutta täytyy sanoa, että tuo lesbo-osuus ei kiinnostanut luennossa. Olen niin kyllästynyt kaikkeen erilaiseen. Miksei kaikki vaan voi olla hiljaa ja rauhassa sitä mitä ovat? Luennolla tunsin itseni mielettömän konservatiiviseksi kun mietin vaan koko ajan kuinka lapselliselle anarkistien ja talonvaltaajapostfeministien jutut kuulostivat. Ehkä se vain johtuu siitä, että olen kasvanut pessimistiseksi konservatiiviksi.

Niin joo, oli ensi-ilta, ja siellä jopa porukkaa (joskin ehkä hieman viimetinkaan paikalle houkuteltuina ja huijattuina jotta sali olisi täysi). Näytelmä meni hyvin, hieman olivat näyttelijät ehkä hermostuneita, mutta silti. Arvostelu lehdessäkin oli positiivinen. Sain vähäsen kehuja, mutta tuottajan homma ei ole minulle. Olen aika varma, että joskus teen sitä taas, mutta en vähään aikaan.

Haluaisin puhua sellaisista jutuista, joista ei saisi puhua kuin ihmiselle, jonka kanssa niitä tekee. Olen niistä nyt aika iloinen, mutta kehityksen suunta hämmentää. Pidetäänkö se tyttöjen ilta?

Maria kävi meillä ja se oli mukavaa. Tuli hauska olo, kun joku toinenkin voi olla olemassa näiden seinien sisällä. Olin jo alkanut uskoa, että ovesta astun aina omituiseen omaan universumiini, jossa olemme vain minä ja Tatu.

Tatu on ollut niin mukava ja iloinen jo monta päivää, että olen tietysti iloinen, mutta myös hämmentynyt. Saa nähdä kuinka tilanne kehittyy.

Etsikäätten minut facebookista, nyt täytyy keskittyä möllimään.

Tilannepäivitys

Toista kertaa eläissäni kävin katsomassa mielestäni huonon näytelmän. Erityisesti harrastajateatteria katsoessa etsii aina hyviä puolia, sillä tietää kuinka paljon vapaa-aikaa ja energiaa menee esityksen luomiseen. Tällä kertaa kuitenkin jäi oikein ärsyttämään kun ei sytyttänyt, ei sitten yhtään. Kyseessä oli Dostojevski -dramatisointi Kirjoituksia kellarista, monologinäytelmä, jossa tosin oli myös baritoni ja sopraano.
Näytelmästä puuttui kiinnekohta. Monologi on vaikea teatterin muoto ja nyt dramatisoinnissa oli tehty ratkaisu näytellä mitä sanotaan. Ei siis mitään kiinnostavaa kohosteisuutta vastakkaisella toiminnalla tai vaikka kehonkielen epäröinnillä kun puhe on varmaa. En tuntenut sympatiaa, enkä edes kunnollista ärsyyntymistä ketään tai mitään kohtaan. Miehen ryntäily päättömästi lavalla teki melkein pahaa katsoa (koska niskani ovat niin jumissa, että päänkääntely ei oikein onnistu). Baritonin laulukaan ei luistanut. Kaikenkaikkiaan sekä minun että seuralaiseni mielestä epäonnistunut esitys.

Elämäni ensimmäinen huono näytelmä muuten oli erään kesäteatterin laulunäytelmä, joka sijoittui sotien väliseen aikaan, oli draama, mutta kertojana silti oli puhuva hevonen. Sekä äitini, mummoni ja minä mietimme kehtaammeko lähteä väliajalla kotiin. Emme kehdanneet.

Sain yhden mainoksen hankittua. Vituttaa. Ihottuma räjähti keholle, kutina on sietämätön, nukkumisesta ei tule mitään ja itken sekä nukkumaan mennessä että noustessa. Pahinta on tieto siitä, että jos olisin ollut kesälomalla, nyt ei tuntuisi niin pahalle.

Pitäisi varmaan käydä lääkärillä jossain vaiheessa, kun on kaiken maailman mahaongelmia. Pitäisi myös uusia pari reseptiä ja ostaa taas kolme kuukautta villiä nuoruutta neokonservatiivisen kunnioitettavasti saman partnerin kanssa. En siis kritisoi samaa kumppania, vaan konservatismin muotiasemaa. Miksi nyt on in olla tiedostava ja vastuullinen nuori aikuinen? Mihin hävisi kapina, vapaa seksi, optimismi?

Pohdin tätä koska olin ensimmäisellä ihan oikeasti innostavalla luennolla, eikä se edes ollut varsinaisiin opintoihini kuuluva, vaan Taikun yhteistä opetusta. Kyse oli TAIP230 -kurssista, eli populaarikulttuurista. Aiheena oli klubikulttuurin ja diskon synty. Luento oli mahtava, paljon esimerkkejä ja dekandenssia sekä ranskaa. Haluan kuulua alakulttuuriin ja olla ajan hermolla! Mutta olen dramaattisesti sanoen valinnut toisin, kohtaloni on nyt jatkaa samaa rataa, pataa, mataa... On höhlä fiilis, haluan tyttöjen illan ja kikatusta.

Juon juuri hyvää punaviiniä, koska välttelen nukkumaanmenoa. Älkää luulko liikoja, ensimmäinen ja viimeinen lasi menossa, kerroin vain siksi, etten pidä punaviinistä. Kirjoitustaitoni rapisee ja lauserakenteet kärsivät ja kuolevat. Ajatuskulkukin haparoi pimeässä, tulee ulos sieraimesta, jonka valo houkuttaa.

Minusta ei tulisi hyvää runoilijaa (enkä laita hymiötä, kuvitelkaa virnistys).