Ei, minulla ei ole perinteistä jouluahdistusta, mikä tapaa talossa ja puutarhassa, vaan ihan yleinen vain.
Siis minähän elän parisuhteessa, right? Ja haluan tehdä niin koska, noh, enhän muuten olisi ottanut Häntä takaisin.
Hän ei pidä ihmisjoukoista. Hän suuttuu niin inhottavalla tavalla, etten edes usko korviani. Hän vihaa ihmisiä. Argh! En osaa sanoa sitä mitä tarkoitan. Me olemme perustavalla tavalla erilaisia ja pelkään, että joskus 45-vuotiaana tajuan lukiessani Sofian Sohvaa Iltalehdestä, että minullakin on mahdollisuus johonkin muuhun. Tämä suuttuminen on nyt se suurin ongelma. Hän oikeasti suuttuu ihan uskomattoman kovasti, rajusti ja tylysti. Pelkään, että jos sanon takaisin kun Hän loukkaa minua tai syyttää jostain ilman syytä (sitä ei onneksi käy yleensä), jos huudan kunnolla, niin Hän ei pyydäkään anteeksi, ei ilmaannu ovelle ruusujen kanssa.
Ja sitten tämä yhteenmuuttaminen. Jos haluamme halvan kämpän kun minustakin tulee opiskelija, niin olisi hakemus laitettava nyt. Nyt, kaiken sen jälkeen mitä on tapahtunut. En minä osaa tehdä fiksuja päätöksiä nyt! Hyvä, kun edes luotan uudelleen.
Olen koittanut katsoa asioita ulkopuolisen silmin ja miettiä mitä haluan elämältä. Ja tietysti kun katson ja analysoin tarkkaan, huomaan miljoona ärsyttävää asiaa, jotka eivät ärsyttäneet ennen. Kämppä on uskomattoman sekainen ja likainen, Hän ei suostu nukkumaan tietyssä asennossa, jättää vessan lattian kuivaamatta, riitelee, ei uusi reseptejään... Ja sitten tulee se yksi katse mikä saa hymyilemään ja hellimään.
En ole tehnyt oikeita asioita, olen lusmunnut, enkä pääse läpi lukiota, jos en tee niitä. Ahdistaa sekin. Ja tiedän kuinka Häntä ahdistaa, mutta silti odottaisin häneltä aikuisempaa toimintaa kun tuikkuilu.
Mutta hei, valitin aikaisemmin EE:stä, sain PJA:lta 28/30 pistettä. Jippii! Ja kirjallisuuden pääsykoekirja on Sinisalon uusin, luin sen yhdeltä istumalta, kun sain sen joululahjaksi.
Hei, moikataan kun tavataan (jos näen teidät, en jaksa pestä silmälaseja).
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti