Ahdistaa-a-a-a-a

Ei, minulla ei ole perinteistä jouluahdistusta, mikä tapaa talossa ja puutarhassa, vaan ihan yleinen vain.

Siis minähän elän parisuhteessa, right? Ja haluan tehdä niin koska, noh, enhän muuten olisi ottanut Häntä takaisin.
Hän ei pidä ihmisjoukoista. Hän suuttuu niin inhottavalla tavalla, etten edes usko korviani. Hän vihaa ihmisiä. Argh! En osaa sanoa sitä mitä tarkoitan. Me olemme perustavalla tavalla erilaisia ja pelkään, että joskus 45-vuotiaana tajuan lukiessani Sofian Sohvaa Iltalehdestä, että minullakin on mahdollisuus johonkin muuhun. Tämä suuttuminen on nyt se suurin ongelma. Hän oikeasti suuttuu ihan uskomattoman kovasti, rajusti ja tylysti. Pelkään, että jos sanon takaisin kun Hän loukkaa minua tai syyttää jostain ilman syytä (sitä ei onneksi käy yleensä), jos huudan kunnolla, niin Hän ei pyydäkään anteeksi, ei ilmaannu ovelle ruusujen kanssa.

Ja sitten tämä yhteenmuuttaminen. Jos haluamme halvan kämpän kun minustakin tulee opiskelija, niin olisi hakemus laitettava nyt. Nyt, kaiken sen jälkeen mitä on tapahtunut. En minä osaa tehdä fiksuja päätöksiä nyt! Hyvä, kun edes luotan uudelleen.

Olen koittanut katsoa asioita ulkopuolisen silmin ja miettiä mitä haluan elämältä. Ja tietysti kun katson ja analysoin tarkkaan, huomaan miljoona ärsyttävää asiaa, jotka eivät ärsyttäneet ennen. Kämppä on uskomattoman sekainen ja likainen, Hän ei suostu nukkumaan tietyssä asennossa, jättää vessan lattian kuivaamatta, riitelee, ei uusi reseptejään... Ja sitten tulee se yksi katse mikä saa hymyilemään ja hellimään.

En ole tehnyt oikeita asioita, olen lusmunnut, enkä pääse läpi lukiota, jos en tee niitä. Ahdistaa sekin. Ja tiedän kuinka Häntä ahdistaa, mutta silti odottaisin häneltä aikuisempaa toimintaa kun tuikkuilu.

Mutta hei, valitin aikaisemmin EE:stä, sain PJA:lta 28/30 pistettä. Jippii! Ja kirjallisuuden pääsykoekirja on Sinisalon uusin, luin sen yhdeltä istumalta, kun sain sen joululahjaksi.

Hei, moikataan kun tavataan (jos näen teidät, en jaksa pestä silmälaseja).

No nyt todellakin on hämyä

Juuri luen irkistä aivan ihmeellistä draamaa, jonka eräs henkilö saa aikaan tahallaan. Tämä sai minut suuren ihmetyksen ja kauhistuksen valtaan. Miksi jotkut ihmiset eivät luovuta ja anna olla? Eihän se ole kivaa, että joku ihminen etääntyy, mutta ei se ainakaan korjaannu sillä että on rasittava. Minne ovat hävinneet peruskäytöstavat?

Tämä on aihe josta voisin kirjoittaa vaikka sen 4000 sanaa. Ei ole kohteliasta riepotella yksityisiä asioita yleisellä foorumilla, on se foorumi sitten netti, irc tai vaikka koulun käytävä. Tunnette minut ja tiedätte mitä puhun, ja se osaltaan on tuon viivan tuollapuolen, mutta esimerkiksi kun erosimme, en irkissä puhunut kummankin tutuille yleisessä keskustelussa ties mitä paskaa (tein sen sentään kasvotusten ja pienissä erissä).

Muutenkin hyvät tavat unohtuvat turhan usein. Olipa kerran eräät synttärijuhlat, jonne suurin osa osaanottajista oli nörttipoikia. Eivätpä näköjään poikien äidit olleet muistaneet kertoa, että ensinnäkin on kohteliasta kertoa tuleeko vaiko ei, ja on myös kohteliasta ainakin kysyä, että tarvitseeko jotain tuoda. Kaikille oli kuitenkin tiedossa juhlan luonne, eikä minulle ainakaan olisi tullut mieleenkään tulla paikalle ilman edes sitä perinteistä Fazerin sinistä. Itse koitan aina varsinkin hieman vieraamman luo mennessä aina viedä tuliaisia, se on vaan kohteliasta.

Ja jos joku tulee käymään, koitan myös aina tarjota jotain. Juuri kyseisiin synttäribileisiin olin leiponut kakun ja tehnyt koktailtikkuja. Sain kehuja, ja eräs vieraista sanoi, että hänen mielestään oli ihan ihmeellistä, että jotain tarjottiin. Yleensä kuulemma ei ollut kuin korkeintaan sipsejä, jos niitäkään.

Mihin onkaan tämä maailma menossa?!

Mutta nyt muihin aiheisiin. Äidinkielen oral presentation (15% loppuarvosanasta tai jotain sinne päin) oli viime viikolla. Aiheena kertojavalinnan merkitys ja lapsikertojan fokalisaation rakentuminen teoksissa Ilonen talo ja Veljeni Sebastian.
Heitin esitelmän kokoon todella nopeasti ja huolimattomasta, en edes harjoitellut. Odotin hyviä pisteitä, mutten kuitenkaan ihan tätä. Sain täydet pisteet.
Ihan uskomatonta, sillä toinen tyttö, joka sai täydet, oli valmistellut sen todella hyvin, stressasi hirveästi ja oli nähnyt kamalasti vaivaa. Minä vain edellisenä iltana kirjoitin koneella tukisanalistaa ja päätin tarkan aiheen, tai ainakin sanamuodon vasta samana päivänä. Keskityin siihen, että kuulostan vakuuttavalle ja se kai riitti. Maailma on epäreilu, mutta kerrankin olen sillä puolella, joka hyötyy siitä.

Nyt pitäisi lukea ja laskea matriiseja, mutta taidan syödä joulutortun ja pelata hetken. Olkaa kiltisti.