Suunnitelmani ei onnistunut. Minun piti ihastua marraskuussa, jotta saan ajateltavaa. Noh, en ihastunut. Voi olla ihan hyväkin. En ole ollut kovin tasapainoinen.
Olen nestepaastolla, mikä tuntuu tässä vaiheessa hyvältä idealta. Viitisen päivää hengen voittoa materiasta. Sen jälkeen on hyvä aloittaa syöminen uudestaan järkevämmältä pohjalta. Viimeksi ainakin oli huomattavasti helpompi pitää pitkään ruoka-aikoja ja nälän tunteen tunnisti paremmin. Tunnen myös jotenkin ansainneeni tämän olon. Olen hieman väsynyt ja nälkäinen, mutta voinpahan keskittyä itseeni ja ruumiiseeni.
Kehoni on minulle hankala asia. Pidän siitä. Se on minun ja minulle sopiva. Pidän melko naisellisesta vartalostani ja lyhyistä hiuksistani ja pienestä nenästäni. En vaan pidä siitä, etten osaa olla siihen tyytyväinen ja liian usein ylenkatson sen huoltamista. Minun pitäisi pitää siitä parempaa huolta ja jos niin tekisin, olisin luultavasti timmimmässä kunnossa, mikä olisi bonus. Minun on vaan hyvin vaikea suhtautua kehooni nyt, kun se on yksin. Tuntuu, että rajat hämärtyvät. Ihmisiin on todella vaikea olla fyysisessä kontaktissa, joskin sitten kun olen, se tuntuu todella luonnolliselle. Positiivista vahvistusta omalle minäkuvalle on vaikea saada, kun on tottunut saamaan sitä intiimissä suhteessa. Nyt se osuus minusta on kuin poisleikattu. Toisin sanoen alkaisi olla aika miettiä kuinka kauan aion jatkaa tätä selibaattia (ihanaa miten sen saa kirjoitettua niin kuin se vaikuttaisi omalle valinnalle).
On klisee, että kauniit naiset haluavat kuulla olevansa älykkäitä ja älykkäät kauniita. Identifioin itseni huomattavasti vahvemmin älykkääksi kuin kauniiksi, mikä toki välillä harmittaa. Olisi jotenkin niin helppoa, jos voisi vaan olla tyytyväinen ilman erityistä kunnianhimoa. Olisi tyytyväinen siihen, mitä on saanut. On hyvin ristiriitaista suhtautua älyllisiin ja sivistyksellisiin päämääriin määrätietoisesti ja pyrkiä toteuttamaan niitä, mutta fyysisiin en ole koskaan sitoutunut samalla tavalla. Haluaisin olla taitavampi tanssija ja pystyä juoksemaan pidemmälle, mutten oikeasti tee niiden asioiden eteen kunnolla mitään.
Tässä iässä (krhm) on pakko kuitenkin miettiä miten kehonsa kanssa haluaa elää. Minun on päästävä tasapainoon tässä asiassa, jotta jaksan tehdä niitä asioita mitä haluan, enkä särje koko ajan jostain. Olen varovaisen positiivinen. Katsotaan mitä kevät tuo tullessaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti