Hyvä tyttöystävä?

Kävimme eilen Ikeassa, kuten moni pariskunta ennen meitä on maailmassa tehnyt. Aikaa meni vajaa kolme tuntia, mutta riidelty ei kertaakaan. Saatiin ostettuakin mitä piti, tai niin ainakin luulimme, kunnes kasausvaiheessa paljastui laatikoiden väärä koko. Suutuin itselleni. Tiedän, että Ikeassa pitää katsoa se tarkastusnumero tarkkaan, että tuleehan oikea malli siitä tuotteesta mukaan. Mietin siinä kaupassakin, että niinhän se pitäisi tehdä, mutta en sitten viitsinyt, luotin hyllypaikkatietoon. Sen takia nyt sitten kotona emme saaneet koottua huonekalua loppuun asti ja toista nauratti, kun minä olin kiukkuinen. Asiaan palattiin vielä myöhemmin keskustelussa, toinen sanoi, että häntä oli hämmentänyt kun minä olin asiasta niin kiukkuinen, vaikka hänen asuntoonsahan tässä oltiin huonekalua laittamassa ja olihan hänkin mukana siellä kaupassa ja olisi voinut varmistaa.

Niin. On todella vaikea selittää, miten vahvasti epämiellyttävältä tuntuu, kun on tehnyt jonkin virheen, kun minäkuva rakentuu ulkoisille suoritteille, eikä sisäiselle arvostukselle. Minulla on itsestäni mielikuva ihmisenä, joka osaa hyvin tämän Ikea-homman. Vieläpä niin hyvin, että voin hoitaa sen osittain toisen puolesta, ja toisen puolesta asioiden tekeminen on rakkauden ja arvostuksen osoittamista. Nyt sitten mokasin homman olemalla laiska ja huolimaton, mikä on tietysti kamalinta mitä voi ihminen olla. Sit vielä suutun itselleni siitä niin, että toinen hämmentyy ja joutuu sanomaan mulle, että ei tässä hätää.

Tässä näkyy erittäin tyypillinen mun pään sisällä pyörivä kela. Virhepäätelmiähän tuossa on useita:

1.  Kumppanini minua kohtaan tuntema arvostus ei riipu siitä osaanko koota Ikea-huonekaluja 
2. Väärän tuotteen ottaminen ei ole merkki siitä, että olisin surkea, laista ja lahjaton ihminen, vaan se oli harmillinen virhe.
3. Lähtökohtaisesti satunnainen laiskuus ja huolimattomuus eivät ole pahimpia asioita, joita ihminen voi olla. 
4. Minun ei tarvitse hakea kumppanini hyväksyntää tekemällä asioita eikä pyrkiä kontrolloimaan tilanteita tekemällä asioita itse, kun toinen voisi tehdä, sillä olen arvokas ja turvassa muutenkin.
5. Se, että kumppanini lohduttaa minua, ei ole hänelle kohtuuton taakka, eikä minun tarvitse tuntea syyllisyyttä siitä.

Löytyisi niitä varmaan vielä lisääkin, mutta tässä näin esimerkiksi.

Yleiseen keskusteluun on viime vuosina tullut armon käsite. Pitää olla armollinen itselleen. Tätä käsittelen edelleen itsekin. Mitä se tarkoittaa, että on armollinen. Ainakin sitä, että voi antaa anteeksi sen, että tuli mukaan väärä osa Ikeasta. Minun on vaan vaikea napsauttaa aivoni siihen asentoon, että armo ei välttämättä näy konkreettisesti. Voin antaa armoa itselleni väärästä osasta, mutta on se oikea kuitenkin sieltä pakko hakea. En voi siis vapauttaa armollisuudella itseäni jälkiseuraamuksista, mutta voisin vapauttaa itseni itseni soimaamisesta. Se on vaan hankalaa Ikea-bussissa matkalla Vantaalle.