Uusi kaupunki, lähempänä lehmiä

En ole koskaan ennen asunut näin lähellä lehmiä. Toki ne ovat vain luonnonsuojelualueella olevia maisemointilehmiä, joiden homma on pitää ruovikko kunnossa, mutta silti. Ostin myös tuulitakin. Ihan turhaan olen olettanut, että täällä ei moisia käytettäisi! Merituuli on ihan kamalaa, aloin kasvattaa hiuksia, että saisin ne kiinni lentämästä silmille koko ajan.

On erittäin ikävää, ettei tämä kesä ole ollut ollenkaan oikea kesä. Ei ole voinut olla ottamassa aurinkoa tai käyttää sandaaleja. Kesälomani oli vain kaksi viikkoa, mikä on liian vähän. Töissä ei vielä näin kesällä ole akuutteja hommia, joten olen vaan vetelehtinyt ja lueskellut, mikä on hieman turhauttavaa. Uusi asuntoni on pieni, mutta halpa ja siisti. On vaikea sietää niin pientä tilaa ja huonekasvien määrän vähenemistä ihan vaan pariin, mutta vaihtoehtoja on aika rajallisesti. Haaveilen jostain aikuisten ihmisten solukämpästä, omakotitalo jostain lähiöstä.

Tuntuu, että tänne muuttaminen oli ajassa taaksepäin menemistä. Takaisin opiskelija-asuntoon, nuorten opiskelijoiden keskelle ja stressiin riittääkö raha ja osaanko työni. Eiköhän tämä tästä kun arki alkaa rullata. Työpaikka on mukava ja ihmiset ottaneet ihan hyvin vastaan. Täällä asuu paljon kavereita ja pari läheisimmistä ystävistäni, joten yksinäistä ei ainakaan ole ollut.

Ihmissuhteet mietityttävät kyllä paljon. Pitäisi olla rohkeampi.

Taitekohdassa

Niin siinä on taas vuosi vierähtänyt. Koska en ole osannut tästä luopua, kai voin edelleen jatkaa, vaikka välillä tauot ovat pitkiä. Muistan itse asioita, jotka jo häviäisivät muuten mielestä, kun katson vanhoja tekstejä.

Aloitan uudet työt parin viikon päästä etelässä. Jännittää ihan kamalasti. Muutan ensimmäistä kertaa pois täältä. Muutan johonkin opiskelijayksiöön, mutta se toisaalta tuntuu ihan turvalliselta. Kortepohja tulee mieleen. Kampuksellakin on Aaltoa, ehkä sopeudun. Perehtyessä tajusin, että olen kyllä oikeasti tullut aika päteväksi näiden vuosien aikana. On ollut myös mieltä lämmittävää kuulla miten ihmiset ovat harmissaan että lähden. On sellainen olo, että olen tehnyt työni hyvin, en ole polttanut siltoja. Vielä todellisuus ei ole täysin valjennut, olen varma, että aika monta itkua ja naurua tässä vielä tulee.

Tämä kevät oli yllättävän rankka. Työt, politiikka, ihmissuhteet, terapia, kaikki vei aikaa. Olen oppinut paljon uutta, myös itsestäni. Olen olettanut olevani paljon vahvempi kuin olenkaan. Alan myös huomata milloin omasta näkökulmastani oletan olevani realisti, mutta todellisuudessa kyyninen. En vieläkään hahmota, miten oppisin sallimaan itselleni vapaamman tunne-elämän, mutta alan huomata mitä mekanismeja käytän, kun välttelen hankalia olotiloja.

Olen ollut paljon rauhallisempi ihmissuhteiden suhteen tämän vuoden. Syksyllä käytännössä jatkoin panosuhteena aiempaa seurustelusuhdetta ja kun hän löysi uuden, jatkoimme ystävinä. Luulin olevani sen kanssa ihan ok, mutta en, se kaihertaa edelleen välillä. Tapasin uuden ihmisen uutenavuonna ja luulin, että voisin rakastua, kutsuttakoon häntä vaikka sosiologiksi. Eihän siitä mitään tullut. Oli aluksi aivan mahtavaa hullaantua, mutta oli ihan kamalaa, kun toinen ilmoitti, että tämä oli sitten tässä. Tietysti melko yllättäen, koska muahan kiinnostavat nämä pimeät ja epävakaat tapaukset. Tämä sosiologi oli muun muassa todella mustasukkainen aiemmasta elämästäni ja kuvioissa pyörivistä entisistä. En oikeastaan voi syyttää häntä, mustasukkaisuus oli luultavasti oikeutettua tietyllä tapaa. Toistimme prosessin pari kertaa, jatkoimme paneskelua ja lopulta sain sanottua, että kakkua ei voi sekä saada että syödä, seksin on loputtava ellei pelissä ole parisuhdetta. Katsotaan miten lopulta käy.

Tiedän, että muutto on mahdollisuus pistää omia rutiineja uusiksi. Toivon, että uskaltaisin jättää kaiken kertyneen kuonan taakseni ja alkaisin oikeasti tehdä asioita joista pidän. Helpommin sanottu kuin tehty.