Hämyä

Pitäisiköhän luovuttaa tämän bloggaamisen kanssa?

2010-04-05T11:17:00.003+03:00

En ole taaskaan kirjoittanut moneen kuukauteen. Toisaalta on ihan ihan hauska silti itse seurata mitä kaikkea olen puuhannut tai kokenut oleelliseksi blogata. Voisin tietysti perustaa uuden... Kauhean vaivalloista.

Asun nyt keskustassa miehen kanssa, kuten varmaan tiedättekin. Kävin tosiaan Lontoossa kuukausi sitten, oli oikein viihdyttävä reissu muuten kuin että olin taas kipeänä. Nyt siis neljä viimeisintä ulkomaanmatkaa sairaana. Minua ei ole tarkoitettu matkustamaan. Seuraava reissu on Liegéen ranskankurssille kolmeksi viikoksi. Siihen olisi kiva liittää ensimmäinen yhteinen ulkomaanmatka. Vielä tosin täysin suunnitteluasteella.

Meillä oli tässä juuri viisivuotispäivä ja muutenkin mukavaa on ollut pikkuhiljaa taas vaihteeksi. Olen tosin tehnyt paljon ihan oikeita palkkatöitä, joten en ole edes ollut pahemmin kotona. Olin kolme viikkoa koulun ohessa saniteettihuoltotyöntekijänä Lindströmillä ja nyt olen sitten myynyt leipomotuotteita viikonloppuisin. Kumpikin homma ihan ok, pullanmyynnissä vähän häikkää pomon kanssa. Pitää pitää puolensa selvästikin.

Kouluahan en tietenkään ole ehtinyt/jaksanut tehdä, mutta kyllä sitäkin nyt taas... Huomenna ajattelin tehdä kandin loppuun (ihan vissiin). Ainakin mennä kirjastolle.

Olen ihan varma, että ansaitsen tänään jostain syystä noutoruokaa, joten pitäisi orientoitua nousemaan sohvalta ja lähtemään kaupungille. Pääsiäisloma on kyllä ollut erittäin hyvä ja rauhallinen, mutta mennyt vähän ohi, kun olen unohtanut hakea lisää lääkkettä. Olen siis ollut kuukauden taas aivan poikki. Noh, tietääpähän ainakin että lääkkeillä on joku vaikutus. Aamupalaakaan ei ole vielä varsinaisesti syöty, mutta onneksi on eilen itse leipomiani riisipiirakoita. Kodinhenkeily on kivaa.

Sairasta

2009-11-23T22:14:00.002+02:00

Onkin ollut aika yllättävän rankka syksy. Jouduin tosiaan ensinnäkin polkupyöräonnettomuuteen (kuulostaapa juhlalliselle). Hankin uuden pyörän, kun edellinen potkittiin paskaksi, eli ostin sukulaiselta ylimääräisen. Sillä ei varmaan ole ajettu kuin ihan parit kerrat, mutta ollut pitkään varastossa. Lähdin tuosta DDR:n pihasta tihkusateessa, eivätkä kuivuneet jarrupalat pitäneet. Törmäsin sitten päälaki edellä kaivinkoneen kauhaan.

En meinannut mennä lääkäriin, mutta sitten alkoivat mennä lihakset niin jumiin, että ajattelin saavani edes jotain relaksanttia. Röntgenissä sitten näkyi kuudennen ja seitsemännen nikaman sellaisissa hännissä murtumat. Ylemmästä oli kokonaan irti ja alempi vinoon. Sain särkylääkettä ja ohjeen pitää kauluria kahdeksan viikkoa. Onneksi kontrollissa sitten annettiin lupa olla ilman jos särkyä ei ole, eikä sitä enää ole ollutkaan. Kuntosali on kielletty, mutta enköhän sinnekin kohta jo mene.

Sitten siihen toiseen sairauteen, eli minulla epäillään nyt lievää kilpirauhasen vajaatoimintaa. TSH-arvo oli noussut, mutta T4V vielä normaali, eli ei pahaa vielä. Tuo yhdistettynä koholla olevaan kolesteroliin ja muihin oireisiin tarkoittaa sitä, että syön nyt pari viikkoa tyroksiinia ja katsotaan alanko olla pirteämpi.

Kilpirauhasen vajaatoiminta selittäisi aikalailla kaiken. Aloin nukahtelemaan tunneilla jo lukiossa, mutta yliopistossa tilanne vaan paheni. Olen jatkuvasti saamaton ja alakuloinen, vaikkei varsinaisesti kovinkaan masentuneita ajatuskulkuja ole. Yleiskunto on pysynyt huonona säännöllisestä kuntoilusta huolimatta ja iho on kuiva ja ties mitä. Olisi aika hienoa, jos apu löytyisi.

Kilpirauhasen toiminta siis vaikuttaa mielialaan. Olisi aika mahtavaa, jos minusta tulisi sama ihminen kuin mitä olin silloin joskus pienenä. Viimeksi tosiaan muistan olleeni kunnolla energinen ja tyytyväinen lukion ensimmäisellä. Osa mielialaongelmista on varmasti johtunut myös elämäntilanteesta ja normaalista kasvusta ja stressistä. Mutta ehkä olisi helpompaa saada itsensä sängystä ylös ja esseet palautettua tästä eteenpäin. (Muistetaan tietysti myös placebovaikutus, ei ihan pieni sekään.)

Koulu on siis edelleen aika jäissä, enkä pysty ajattelemaan sitä. Tai siis ajattelen koko ajan, mutten tee mitään. Nyt yritän taas vähän saada itseäni niskasta kiinni ja opetella uudestaan derivaatiota.

Mitäs muuta. Lähden keväällä käymään Lontooseen. Olen alkanut neuloa uudestaan. Pidän mun huoneesta ja sain uuden kirjahyllyn. Mies haluaa, että muutan sen luo, vaikka olemme kriiseilleet ihan tajuttoman pahasti. Se haluaa korjata kaiken ja sanoo, että olen sitä mitä se haluaa sittenkin.

Kaikkea ihan ihmeellistä siis. Ja unohtuu kaikki aina nopeasti. En osaakaan sanoa tämän enempää.

Kylmiä ja kuumia öitä

2009-09-26T23:38:00.004+03:00

Hektiset ensimmäiset viikon takana päin. Tulin juuri Kuulutusjuhlasta kirjailijatalolta, jossa enimmäkseen paikalliset runoilijat lausuivat. Pari tuttua runoili, enhän minä nyt muuten moiseen.

Kävin tosiaan ehkä elämäni rankimmalla reissulla, Provencessa viikko. Majapaikka oli pieni hotelli Avignonin sydämessä, professorin asunnon vieressä. Lensin la-su välisenä yönä matkustustoverin kanssa Tampereelta Lontoon Stanstedin kentälle, sieltä 8 tunnin odottamisen jälkeen Carcassonneen, josta sitten vielä junalla perille asti. Tietysti kotoa lähtiessä aamulla alkoi tuntua, että kuumehan se nousee. Olin kipeä koko reissun ajan, vain viimeinen päivä tuntui terveelle. Olimme siellä 7 yötä, eli yhteensä meni 8 päivää. Toiselta viikolta syksyä. Hieman huono ajankohta koulua ajatellen.

Etelä-Ranskassa oli lämpöä päivisin noin 30-35 astetta, paljon kävelyä ja viiniä sekä aperitiivejä. Ihan paras yhdistelmä kuumeessa. Näin antiikin rakennelmia, osa oli vaikuttavia, paljon punaviiniä, kiviä ja ranskalaisia. Puhuin jopa ranskaa sujuvasti muukalaislegioonalaisten kanssa.

Ymmärsin vaan taas, että en ole seuramatkailija. En voi sietää sitä, että maleksitaan eikä mikään ravintola kelpaa eikä osata päättää mitä tehdään. Seuraavalla kerralla voisi lähteä vaikka veljen kanssa. Ehkä pahinta oli, että ei saanut olla yksin ja rauhassa kuin pieniä hetkiä. Reissu olisi ollut hyvä pari päivää lyhyempänä.

Koulu on alkanut reissun jälkeen hyvin takkuisasti. Kurssit kusee, ne harvat joille pääsin. Fuksit sentään ovat vaikuttaneet kohtuullisen tyytyväisille tutoroinnista. Olen taas nukkunut kaikilla luennoilla, vaikka olen vain kiinnostavilla. Eli matikkaa, historiaa, kritiikkiä ja kotimaisen kirjallisuuden studia generalia -luentosarja. Kyse ei edelleenkään ole nukkumisen puutteesta, vaan olen kai ehdollistunut nukahtamaan kahdenkymmenen keskittymisminuutin jälkeen.

Tajusin kritiikkikurssilla taas, etten taida olla oikeassa pääaineessa. Olisi pitänyt valita teos, josta kirjoittaa kritiikin, enkä tiennyt ainuttakaan kotimaista kirjaa, joka julkaistaisiin lähiaikoina. Pitäisi ilmeisesti lukea sellaisia julkaisuja kuin Parnasso ja Tuli&Savu. Kauhean vaivalloista. Taloushistoria sentään on jotenkin oleellisempaa, hyväksyttävää humanismin lajia.

Kävin sentään tänään kunnon kirjallisuudenopiskelijan tavoin kuuntelemassa runoja ja pohdin omaa kirjoittamistani. Runoushan on suurimmaksi osaksi ihan kammottavaa ja turhaa. Tai siis kaikki kirjallisuus ja taide. Sieltä seasta löytyy sitten joitain helmiä, jotka soittelevat suuren kansanjoukon kieliä. Tietysti voi ajatella, että jos yksikin lukija saa kiksejä ja itseymmärrystä, on teoksen olemassaolo oikeutettua. Jotkut jopa uskovat, että pelkästään 'taitelijan' oma halu on tarpeeksi suuri oikeutus. Tämä blogi olkoon esimerkki jälkimmäisestä. Vaikka olen kyynikko enkä usko, että kaiken julkituominen on tarpeen. Varsinkin musiikkia on maailmassa ihan liian paljon.

Runoudessa on mielestäni suuri vaara kollektiiviseen myötähäpeän tunteeseen. Kuuntelepa seurassa huonoa runoa, mielellään oikein stereotyyppistä, nuoren henkilön tai ihan liian vanhan kirjoittamaa, aiheena joko metalyriikka tai rakkaus (=seksi). Myötähäpeä valuu pikkuhiljaa korvista sisään ja yhdistää yleisön niin, että kerrankin voi tuntemattoman kanssa silmien kohdatessa hymyillä hieman ja kumpikin tietää mitä tarkoittaa. Tästä yhteisöllisestä kokemuksesta ei puhuta koskaan jälkeenpäin, vaikka mieli tekisi. Eteisessä vältellään taas katseita ja runoilijalle parhaassa tapauksessa kerrotaan kuinka tunnelma oli aivan mahtava.

Itsehän en runoile, vierasta minulle. Mutta sain inspiraation minkälaisia runoja tekisin jos tekisin. Niitä tukemassa olisi powerpoint-esitys. Kirjoitin iloksenne kuitenkin nyt yhden ilman runkoa kalvolla:

Maailmassa on vika!

Ethän sä voi väittää vakavalla naamalla, että kotimaisen nykylyriikan diskurssissa
naiseus toiseutena
on jotenkin akateemisen disposition kautta ymmärrettävissä
kritiikkinä freudilaiselle subjektille?!!!

Ja vika on
että joku luulee virkkeessä olevan järkeä
ennen kuin toisin todistetaan
ja vielä sen jälkeenkin.
Onneksi minä tutkin vain metalyriikkaa. Siitä voi puhua paskaa loputtomiin, eikä kukaan huomaa, koska ei runoista kukaan mitään ymmärrä kuitenkaan.

Ehkä on ihan hyvä, etten halua runoilijaksi.

Nukkumaanmenoaika

2009-08-25T23:26:00.002+03:00

Olen saanut yllättävän hyvin vietettyä kesää. Olen päässyt vihdoin jopa oikeaan kesäfiilikseen viimeisten lomapäivien kunniaksi, eli herään ajoissa, mutta torkun kolmisen tuntia ennen nousemista ja otan ainakin tunnin ellen parin päiväunet. Unen määrä on mahtava, mutta tarpeen.

Koulu alkaa siis tiistaina, olen tutorina uusille. Olen tosin hieman huono, koska TaiKu:n opintomatka Kunnaksen johdolla Provenceen on toisella viikolla. Olen sen siis poissa, mutta toivon, että parini hoitaa hommat ja minä nautin punaviinistä Avignonissa. Hieman jännittää, mutta luottavaisin mielin reissuun. Rahan vähyys tosin pistää miettimään.

Huomattavasti enemmän jännittää opiskeluasiat. Tein siis kandia keväällä ja sen piti olla valmis ennen kesälomaa. Noh, en ihan tehnyt sitä. Aihehan oli siis lukion äidinkielenkirjan kirjallisuuskatkelmien antama kirjallisuuskäsitys. Aihe oli liian laaja, joten työ on turhan luettelomainen, mutta siis ihan parin kirjoitustunnin viimeistelyä vailla. En tehnyt mitään muutakaan koulutyötä kesän aikana, ellei tenttejä lueta mukaan. Olen siis pahasti jäljessä ja kohta alkavat jo uudet kurssit. Loma kyllä oikeasti on tehnyt hyvää.

Sain historian sivuoikeuden, kun vastasin kysymyksiin kylmästä sodasta ja Israelista (josta en kyllä tiennyt mitään). Aion siis opiskella sitä parhaani mukaan. Ilmoittauduin myös matikan propedeuttiselle, eli siltaavalle kurssille lyhyestä pitkään matikkaan valmistautuakseni yliopistomatikkaan. Vähän kiinnostaisi myös esim. kansantalouden perusteet ja venäjä, mutta saakelin Ranskan reissu menee päällekäin kielikurssin alun kanssa, joutuisin olemaan viisi ensimmäistä kertaa poissa. Graduseminaariin pitäisi kai ilmoittautua...

Mutta mitäpä tämä ketään kiinnostaisi, sosiaalipornon takia tätä luetaan ja kirjoitetaan. Olen ollut keskimäärin tyytyväinen elämääni ylioppilaskylässä. Alkukesästä olin täällä enemmän, nyt enemmänkin sitten keskustassa. Miehen kämppä on kiva ja hankimme kuntosalikortit, joten olen kuntoillut kovasti ja saamassa hauislihaksen. Itseluottamus on parantunut, näytän mielestäni hyvältä ja olen aika älykäskin. Aika hienoa kaikin puolin siis. Edelleen kriisejä on, enkä vielä tiedä muutanko milloin miehen luo, mutta aikaa on.

Pidin tosiaan myös kesän iloksi nestepaaston Vogelin paastopaketilla. Se oli erittäin viihdyttävää. Sen jälkeen siirryin suoraan viikoksi minimihiilihydraateille, eikä maha edes protestoinut. Ilmeisesti paasto ei vaikuttanut muutenkaan ihan kuin piti, mutta ainakin nälkä oli ja kaikki turvotus ja ylimääräinen lähti. Nyt pitäisi vaan sitten pitää kiinni urheilutahdista ja syömisistä, niin voisi päästä takaisin entisiin vaatteisiin.

Nyt olisi aika mennä nukkumaan, mutta ärsyttää tuleva erittäin vaikea aikataulullinen viikonloppu. Tarvitsisin muuten edullisen pyörän, jos jollain sattuu olemaan. Joku pisti omani paskaksi keskustassa, kun halusi kusta juuri siihen missä pyöräni oli.

Mämmiä kansalle!

2009-04-14T22:50:00.002+03:00

Kevät lähestyy pikkuhiljaa, sen huomaa kammottavasta flunssakierteestä. Olin melkein kuusi viikkoa flunssakuumeessa tuossa kuukausi takaperin ja nyt sitten iski uudestaan. On todella freesi olo. Korvatkin lukossa, saakeli.

Minulla on nyt oma kämppä, soluasunto ylioppilaskylästä. Noin 12 neliötä ihan omaa rauhaa. Kämppiksenä mukava kanadalainen liikunnanopiskelija, joka sanoo kaikkeen "Oh, wow!". Kiristyivät asiat liikaa kotona, niin päätettiin ottaa aikalisä ja mennä eri osoitteisiin. Tauon tavoitteet:

minä oppisin olemaan stressaamatta toisen asioista
toinen oppisi hoitamaan omat asiansa
stressitaso laskisi niin paljon, että saisimme takaisin normaalin elämän
jäisi stressaamiselta aikaa muille tunteille
voisin pitää vähän vapaammin hauskaa ilman stressiä.

Tavoitteena ei siis ole naida ympäriinsä, eikä pitkittää lopullista eroamista. Mutta lopullinenkaan ero ei ole tässä vaiheessa poissuljettu. Otetaan nyt ihan rauhassa ja katsotaan kesällä muutanko miehen uuteen kivaan kämppään.

Viihdyn yllättävän hyvin täällä. Ei ole ollut kamala ikävä tai mitään, olen tosin käynyt melkein joka päivä kotona. Ehkä tämä tästä, uusi elämä tavallaan.

Kandin palautuspäivä 7.5. Sanaakaan ei ole paperilla :D

Happamia sanoi kettu pajunkissoista?

2009-03-08T22:27:00.002+02:00

On kai kevät kun aurinko paistaa ja oikeasti lämmittääkin. Mutta mun sielu on silti kylmä ja kohmeinen, nyyh... Angstipostaus siis.

Aloitetaan ilmeisestä, eli siitä mitä kaikki ilkeät ihmiset odottaisivat kieli pitkällä, jos sellaisia ihmisiä olisi. Ala taitaa mennä vaihtoon. Ei kirjallisuustiede ole tiedettä. Mitä enemmän luen (tai välttelen lukemasta) teoriaa, sitä enemmän tuntuu väärälle. Olen ollut laitoksen asioissa tekemisissä oikeiden kirjallisuudentutkijoiden ja -opettajien kanssa enkä usko, että minä voisin olla sellainen. En ole saanut tietää mitään niistä asioista mitä maailmasta haluaisin tietää kirjallisuuden kautta, joten kai on pakko luovuttaa. Ainakin sen verran, että alan aktiivisesti etsiä uutta sivuainetta. Historiaa siis, haluan erittäin kovasti pahasti epätoivoisesti sisään. Olen lukenut tenttikirjaa pikkuhiljaa ja kerrannut kotona olevat lukion kirjat, kun aihe on 1900-luku. Toivottavasti kysymys tulisi Neuvostoliitosta.

Tässä siis vastaus kysymykseen onko fiksua mennä yliopistoon suoraan lukiosta: Ei ole.

Toisaalta olen ollut erittäin tyytyväinen laitoksen hommissa mukana olemiseen. Olen opetuksenkehittämisryhmässä, laitosneuvostossa ja ainejärjestön pj. Minussa on selvästi jotain virkamiesainesta, saan vaikuttaa asioihin ja kehittää toimintaa ja tykkään siitä.

Muuten olenkin ollut onneton. Kotirintamalla on kaivauduttu juoksuhautoihin, eikä kumpikaan etene. Saatiin iso ja hieno Diagnoosi, oikein vakava ja suorastaan juhlava. Nyt on sitten kokeiltu, että miten se toimii eri tilanteissa, kestääkö se painetta, lämpöä, korkeita paikkoja ja huonoa tuulta. Kaiken se tuntuu kestävän, minä en. Minulta loppuvat panokset, jos jatketaan sotavertausta. Miten hitossa elämästä tuli tällaista. Voisiko joku kiltti ihminen ottaa meiltä kaiken vastuun pois ja tehdä päätökset meidän puolesta? Me ollaan vasta ihan kakaroita.

Vaikea olla olemassa kun onni todellakin on niin katoavaista. Otetaan tapausesimerkki. Varasin liput Watchmen -elokuvan ensi-iltaan viikko ennen sitä. Stressasin koko viikon, että onko mies hyvällä tuulella, eli mennäänkö edes koko näytökseen. Ensimmäistä kertaa pitkään aikaan niin kävi, että mies lähti ja kävimme hampurilaisillakin ja mies lupasi olla hyvällä tuulella viikonlopun. Leffa oli hyvä ja ajattelin jo mennä heti nukkumaan, ettei mikään ehdi pilata iltaa. Mutta koneella olikin auki mese ja siinä väärän ihmisen väärä pyyntö. Kauhea riita, väärinkäsityksiä, huutamista ja nukkumista sohvalla. Näin painajaisia elokuvasta, raavin jalkani auki kun nukuin huonosti ja ihottuma paheni. Jäipä hyvät muistot. Seuraavan päivänä väkisin väännetty anteeksipyyntö ja ihan kuin mitään ei olisi tapahtunut. Vaikka eihän sitä mitään pyyhi pois. Niin kuin ei mitään muutakaan. Joku päivä poksahdan ja naksahdan ja YTHS:n kroonisesti nuhainen psykologitäti sanoo taas, että "on tunteita, joo-o, on tunteita".

Ehkö eniten ärsyttää, että tiedän olevani oikeassa, mutta toinen on niin eri planeetalla, ettei minun arvioni päde siellä. Enkä saisi ottaa vastuuta, sillä se ei auta, pitäisi kasvattaa selkäranka ja paljon muutakin. Olen auttamattomasti hukassa ja ehdottomasti liian vaikeassa tilanteessa. Enkä voisi jo armahtaa itseäni?

Olen pitkästä pitkästä pitkästä aikaa onnellinen

2008-10-12T15:52:00.003+03:00

Minulla menee hyvin!

Tämän vaan halusin sanoa.

Ei vaan, voin sanoa muutakin.

Onnellisuus johtuu suurelta osalta siitä, että pahin stressini, eli parisuhde, on kunnossa. Siis todella kunnossa. Miehen masennus on hoidossa ja hän on pirteämpi ja iloisempi kuin kolmeen vuoteen. Aivan uskomatonta, että olemme voineet palata siihen oloon, mikä oli silloin ihan ensimmäisenä kesänä. Itse asiassa olo on jopa parempi, koska nyt on kuitenkin jo kaikkea takana sen verran että tuntee itseään ja toista paremmin. Alan jopa itsekin pikkuhiljaa rentoutua ja uskoa, että tässä on toivoa. Mies jopa lauloi minulle eilen! Miljoonasadetta! (ja ihan kamalan typerää suomirapparodiaa, mutta mitä pienistä)

Koulu... Noh, koulua on. Proseminaari on käynnissä ja aihe on ihan hajallaan. Siksi löysinkin intoa päivittää tätä kun pitäisi tehdä tiedonhakutehtävää ja löytää 8-10 hyvää lähdettä. Tällä hetkellä haluaisin tutkia äidinkielen oppikirjojen kirjallisuuskatkelmia, mutta on hyvin vaikea määritellä tarkkaa tutkimuskysymystä. Olisiko hyviä ideoita?
Suomen kurssit jatkuvat omalla painollaan, kohta pitäisi tehtäviäkin tehdä. Astevaihtelua alkaa olla jo hallussa, minun pitäisi nyt periaatteessa osata sanoa onko 'ojensi' vai 'ojenti' oikea vaihtoehto. Kaipa se on se 'ojenti', sillä nt-yhtymä ei kai voi vaihtua heikossakaan asteessa s:ksi, vaan siitä tulisi nn... Hämmentävää kaikin puolin, eiköhän mennä taas rimaa hipoen läpi.

Harkitsin tuossa ohimennen ihan vakavasti lääkikseen hakemista. Kävin lukemassa sitä pääsykoekirjaa, mutta huomasin sitten että näin heikoilla kemian tiedoilla hommasta voisi tulla hieman tuskallista. Kaipaan jotain käytännöllistä ja teknistä. Puheviestintä on muuten sellaista huttua, ettei rajaa. Kuinka amerikkalaista voi olla?! En luultavasti tule elämässäni käyttämään noiden pakollisten kurssien asioita mihinkään, ellei minun pidä sielu verta itkien opettaa niitä eteenpäin.

Että kun on oikeasti mukava päivä. Iho tosin koittaa taas vaihteeksi hilseillä irti, mutta jalat sentään ovat parantuneet tosi hyvin. Enää eivät vuoda vertakaan oikeastaan ollenkaan. Edelleen tosin vähän rumat mutta se on nyt on pientä. Sain äsken imuroitua torstain illanistujaisten jäljetkin pois, innostuin vähän liikaa ruuanlaitosta kun tuli miehen koulukavereita ja pari omaani käymään. Tein suklaakakun, piiraan, feta-pesto-pastasalaattia ja tuulihattuja. Ihan onnellisia olisivat olleet pelkkien sipsienkin kanssa. Mutta tulipahan itselle hyvä ja tyytyväinen mieli.

Voisin koittaa vielä hieman kaivaa noita kirjaston tietokantoja. Pitäkäähän yhteyttä!

Hermeneuttinen kehäraakki

2008-08-24T18:12:00.003+03:00

Otsikosta voi päätellä, että kirjallisuuden teorian tenttiin lukeminen edistyy ihan ns. vitun hyvin. Järjettömiä lauseita, tenttiteoksia, jotka sopisivat paremmin hakuteoksiksi ja ihan suvereenia diskurssin ja kontekstin sekoittamista. Ei ole minun alaani, ei. Ehkä olen vain liian jumittunut omaan pedagogiseen diskurssiini, että voisin nähdä ontologisten pohdintojen arvon, mene ja tiedä...

Mutta kuulumisia ja mietintöjä. Ensinnäkin, kesä on mennyt ihan jees, raha on riittänyt eikä nälkää ole nähty. Iho on vihoitellut aika rajusti, ihotautilääkärille olisi nyt lähete. En ole saanut aurinkoa kun on satanut ihan pirusti. Komein auringonpaiste oli taas Puntalan punkrockissa, joka taisi jäädä nyt viimeiseksi. Ne punkkarit on nyt jo nähty, neljästi.

Kävin Riikassa, se olikin sitten vähän eksoottisempi reissu. Pohjoismaiden ja balttian maiden amatööriteattereiden festivaaleilla viisi päivää. Majoitus oli Neuvostoliiton aikaisessa sisäoppilaitoksessa vähävaraisille lapsille, jossa pääsin sentään kerran lämpimään suihkuun. Iho tulehtui rajusti, onneksi se jo on alkanut vähän parantua. Esitykset oli ihan hyviä, mitä nyt ei ihan pysynyt hereillä kielimuurin takia.

Tulen muuten näkymään telkkarissa. Kävin keväällä Toukofesteille laulaa luikauttamassa Tartu mikkiin -ohjelman teltassa karaokea ja minulle soitettiin että pätkä on valittu ja saan mennä katsomaan nauhoituksia. Mikäs siinä, reissu Tampereelle kelpaa. Laulamisenihan on ihan kamalaa, mutta eiköhän tästä selvitä kunnialla.

Syksy tuo mukanaan opintoja ja mahdollisesti töitä. Aloitan propedeuttisen matematiikan ja ranskan kieliopin kursseilla. Vuosi jatkuu Nietzschellä ja proseminaarilla ja päättyy luultavasti stressiin opintopisteiden riittävyydestä. Eli kiintoisaa puuhastelua.

Ranteeni on kuolemaisillaan tällä miniläppärillä kirjoittaessani. Omanihan meni hienosti särölle, ja vakuutusrahat tulivat juuri tilille. Uusi sitä kai pitäisi hankkia, pari sataa vaan pitää pistää opintolainasta väliä, että saa taas hienon.
Nyt miehen chili-pekoni-makaroonilaatikon pariin.

Johan tässä tovi vierähtikin

2008-07-04T01:27:00.002+03:00

Onnistuin tekemään kohtuullisen aikataulukömmähdyksen. Oletin jostain syystä, että heinäkuun tenttipäivä on vasta joskus puolen kuun maissa ja ajattelin viikon alussa meneväni hakemaan kirjat. Samana päivänä kun kirjastoon olin menossa, tapasin tuttavan, joka valisti että tentti onkin jo 7. päivä. Että kotimaisen kirjallisuuden tuntemus II, seitsemässä päivässä, täältä tullaan... Noh, olen jo suurimman osan: Nuorena nukkunut, Putkinotko, Punainen viiva, Köyhää kansaa, Anna Liisa, Rautatie, Tulitikkuja lainaamassa ja Meriluodon kokoelman. Vielä olisi joitain pahoja jäljellä, kuten Helkavirret ja Isänmaa, mutta eiköhän tämä tästä. Kyllä sitä pystyy kirjan tai kolme päivässä lukemaan (ja vähän kirjoittamaan blogia välissä. Ja pelaamaan Wii:llä).

Wii:lle olemmekin saaneet reilusti uusia pelejä, useamman kymmenen, tervetuloa vaan pelaamaan. Ihan tenniksestä Indiana Jonesiin olisi tarjolla. Olen itse menossa läpi Super Paper Mariota, hyvin mainio peli kerrassaan. Aloitin myös pc:llä Baldur's gaten, mutta se tökkäsi pahasti jo siihen hahmonluontiin. Tahdon vaan heti päästä tekemään jotain. Ja asioiden tarvitsee olla tarpeeksi iso ja selviä, että näen ne.

Olen saanut uudet silmälasit, vanhemmat sponsoroivat, kun en enää voinut ajaa edellisillä autoa. En silti oikein luota näkökykyyni, tuntuu että pienet asiat karkaavat. Voi se olla vain jotain piiloväsymystäkin. En kyllä ihmettelisi, kutina on palannut taas joinain öinä pahana. Itikat ei saisi yhtään purra ja selkä hikoaa liikaa sohvalla maatessa. Sain ensimmäistä kertaa myös ihan allergisen reaktion, herneistä tuli ihottumaan mahaan. Ei kiva, herneet ovat suosikkikesäherkkuni.

Minulla on oikeastaan ollut aika hyvä kesä kotirintamalla. Miehen kanssa menee hyvin, kohta tulee tieto sen koulusta, ja minä olen saanut kouluhommat muuten tehtyä (paitsi sen saakelin tekstianalyysin esseen). On ollut ihanaa helliä ja kelliä, nukkua pitkään ja höpistä turhia. Olen myös nähnyt ystäviä, enemmänkin tosin voisi. Nyt tämän tentin jälkeen on taas hyvin aikaa, joskin Jkl:n Kesä on sitten, teen siellä ruokajuttuja sen viikon.

Kävin YADin kesäleirillä ja Provinssirockissakin pyörähdin. Provinssissa parasta ehdottomasti oli Paula Koivuniemi, muita hyviä Ismo Alanko Teholla, Eläkeläiset ja Mokoma. Leirillä parasta oli puhuminen ja sellainen turhan töösäily, oleskelu vain. Voitin mato-ongella virvelimiehet ja saan uuden hupparin! Sain jotain sulkavia, luulin ahveniksi kun ei ollut punaisia silmiä kuin särjillä. Järvessähän on siis normaalisti vain ahvenaa ja särkeä.

Siskon poikaystävä oli juuri käynyt stalkkaamassa minua galleriassa. En ollut etsinyt siskoani sieltä pitkään aikaan, mutta nyt koin suorastaan velvollisuudeksi kun noin kutsutaan. Ja pidinkin sille sitten puhuttelun kun tyttö ei osaa näköjään olla ihmisiksi. On siskokset kohtuullisen kaukana toisistaan, välillä vähän hirvittää. Pitäisi järjen mukana, höhlä likka.

Mitäpä muuta ihmisen eloon, eipä kai sen kummempia. Syrän on koko kevään ja kesän ollut ihan flirttiä täynnä, mutta nyt helpottaa, kun on oltu niin kaksistaan miehen kanssa. Ei minusta muiden kanssa pelaajaksi ole. Ja tämä saakelin kirjoitustyyli tarttuu noista tenttikirjoista kuin rutto! Unille siis, ei tässä muuta voi. Voikaa hyvin ja paksusti, kaipa tiedätte että lihavuuskin tarkoittaa vain sitä että olemme kaikki hiukan lähempänä toisimme <3 (johan oli imelää. Sydän? Itsestään siihen popsahti, ei minusta moinen)

Kummallinen kesä

2008-06-08T21:18:00.003+03:00

Olen ollut ahdistunut, mustasukkainen, onnellinen, tasapainoinen, murhanhimoinen, tyytyväinen ja seitsämääsataamiljoonaa muuta tunnetta yhtä aikaa, tai ainakin todella nopeasti peräkkäin. On ollut vaikeaa ja helppoa ja aaaaAAaaaaooooOoooh kaikkea. Vihaaaaaaaan kaikkia maailman goottityttöjä, se sanottakoon heti.

Elämäämme astui siis toinen nainen, ohimennen toivottavasti ja viattomasti. Olen todella iloinen siitä, että mies puhui rehellisesti aiheesta ja tiedän missä mennään, ja ettei hän ole uhka, mutta vittu voin silti olla mustasukkainen. Todella puhdistavaa purkaa yhteen aiheeseen ahdistusta kaikesta mahdollisesta...

En oikein jaksa kirjoittaa nyt, mutta pakko kai se on kun aloitin. Haluaisin vaan möyriä lattialla ja äännellä kuin alkueläin. En edes tiedä mistä tämä johtuu. On ikävä sosiaalisia kontakteja ja tanssimista. Ja lähipiirissä on tapahtunut muutoksia, joista en pidä. Koska ne eivät ole olleet kaikille hyväksi. Murr.

Ei vittu ei onnistu, huomenna tentti Kalevala yms. nyt jotain muuta ja plaah.

Tylsä päivä

2008-05-04T20:12:00.004+03:00

On ollut mainion aurinkoista, vaikka lenkillä olenkin ilmeisesti polttanut hieman käsivarteni. Seuraavalla viikolla ilmeisesti sataakin räntään, mikäs sen rattoisampaa.

Olen siis lenkkeillyt, koitan saada vähän painoa pois. Ylimääräinen kun juuri kertyy vyötärölle, eivätkä housut mahdu kunnolla jalkaan. Jos saisi painon siihen 58-60-akselille, eli vajaa viitisen kiloa pois. Siitä onkin jo kolmisen vuotta kun painoin alle 60kg. Sehän varmasti auttaa asiaa, että juuri leivoin pari pellillistä voisilmäpullia.

Olen lueskellut muiden ihmisten blogeja ja huomannut, että useissa on kuvia. Enpä tiedä... Miksi minä laittaisin omaan tekstiini kuvia, kun itsekin aina hyppään ne yli? Galleriaan tosin laitoin uudestaan vanhan kuvan minusta siilitukalla.

Sain lääkäriltä reseptit kuuteen eri lääkkeeseen ja voiteeseen. Menee siis koko kesä kun testaan mikä toimii. Vapun reipas punaviinihumala hävitti tietysti ihottumani juuri ennen lääkärikäyntiä, joten hän ei tuntunut ottavan minua kovinkaan tosissaan, määräsi vaan niitä aineita. Ei tämä taida allergiaa olla, epäilen enemmän psykosomaattiseksi reaktioksi.

Ärsyttää, että omassa elämässä vaikeat ja ärsyttävät asiat ovatkin maailman muiden ihmisten mittakaavalla hyvin pieniä. Lapsellinen ajatus kiertää päässäni: miksen voisi saada jotain ihan oikeaa ongelmaa tai onnettomuutta, jotta saisin valittaa puhtaalla omalla tunnolla. Naurettava ajatus, mutta veikkaisin etten ole ainut joka tätä on joskus miettinyt.

Taidan pelata vähän peliä ja herätä huomenna "aikaisin". Jos olisin ahkera, kävisin lenkillä ennen ranskaa. Tulkaa hei joku päivä pelaamaan mun kanssa Wiillä?

Sadas entry

2008-04-27T22:38:00.003+03:00

Ei luoja, olenko oikeasti se ihminen joka on kirjoittanut nämä kaikki asiat. En usko olevani. Olen paljon hillitympi ja harmaampi. Blogini on se osa minusta, joka olisi halunnut viettää teini-iän. Pitäisiköhän aloittaa uusi, joka kuvastaisi tämän hetkistä minua paremmin? Ehkäpä vain muutan ulkoasua.

Aloitin tämä kirjoittamisen silloin kun elämässäni tapahtui paljon. Kumpaankohan suuntaan korrelaatio on, asiat saivat minut kirjoittamaan, vai asiat tapahtuivat koska kirjoitin? Vaikea sanoa. Ehkäpä tämä on kuitenkin auttanut minua hyväksymään itsestäni myös sitä ensimmäisessä entryssä hehkuttamaani vaaleanpunaista puolta.

Etsin juuri ne kirjoitukset, joissa olen ollut riidoissa miehen kanssa. Niitä on aika monta. Meillä oli taas hyvin paha yhteenotto tässä viime viikolla. Tällä kertaa minä kuitenkin pidin pääni. Ellei mies huolehdi tietyistä asioista omaan hyvinvointiinsa liittyen minä lähden. Mies antoi periksi. Niin tiukoille kuitenkin meni, että olin jo aivan orientoitunut lähtemään. Mietin kaikki käytännönasiat valmiiksi ja itkin pahimmat itkuni. Oli siis aivan järkytys kun kävikin ilmi, että mies haluaa sopia. Jos tiedätte tarkemmin asiasta, olette sitä mieltä, että minun olisi pitänyt kävellä pois ja antaa olla. Mutta toisaalta ne jotka ovat olleet samanlaisessa tilanteessa muistavat että ei siitä vaan lähdetä. Jos tässä käy hyvin, on onnellinen kun jaksoi silloin joskus ja jos käy paskasti, tietää ettei silloin vaan olisi voinut lähteä, ei ollut vielä valmis. Toivon tietysti ensimmäistä vaihtoehtoa.

Olemme kuitenkin olleet yleisesti ottaen onnellisempia lähiaikoina. En ole tottunut tähän. Omituista nähdä kun mies hymyilee niin paljon ja jaksaa pitää sylissä ja puhua. Tykkään tästä. En tykkää siitä, että riitelemme asioista joista en voi vaan koskaan antaa periksi, mutta ehkä pääsemme tästä yli.

Tiistaina on liikuntanäytös Vaajakoskella, pääsen esiintymään. Tiistaina on myös kaksi tenttiä, joista tosin osallistun vain toiseen. Lauantain keskiaikatentti ei mennyt hyvin eikä huonosti, mutta veikkaan etten saa opinto-oikeutta niin ympäripyöreillä vastauksilla.

Olen myös ystävystynyt paremmin parinkin naishenkilön kanssa, mikä on aivan mainiota. Toinen on koulusta ja toinen on miehen exiä. Olen todella kaivannut ihmiskontakteja, mutta pelkään kamalasti, että saan asiat menemään vituilleen. Noh, aika näyttää.

Nyt unille, huomenna ranskan esitelmä Jules Vernestä. Kauniita unia!

Jotain hämmentävää

2008-04-11T00:20:00.002+03:00

Kuka oletkaan Maisku, joka kommentoit lukevasi blogiani ladydee.vuodatus.net -blogiin, ilmianna itsesi. Vähänkö jää moinen häiritsemään!

Mutta muutakin hämmentävää on maailmassa. Kuten se, että omistan nyt merimelonnasta kertovan kirjan. Ja täytin tänään 20, enkä ole enää teini. Nyt minulla ei enää ole oikeutta teinisekoiluihin, tästä eteenpäin ne lasketaan keski-iän kriisin ensimainingeiksi. Pelottava ajatus. Vielä pelottavampi ajatus on se, ettei minulla ole enää kuin viisi vuotta hyvää hedelmällistä aikaa jäljellä, siitä eteenpäin menee vain alaspäin. Mutta jos valmistuisin neljässä vuodessa, olisi aikaa hankkia ihan hyvin ura ja lapsi samaan aikaan... (ihan olen realisti, eikös vaan)

Vietin syntymäpäivääni käymällä valohoidossa, joka ensimmäistä kertaa tuntui pahalle, ja syömällä kotona itse valmistamaani ruokaa itse tiskaamistani astioista. Raavin itseäni myös pahasti koko päivän ja illalla keskustelin insinööri-isäni kanssa siitä, etten välttämättä olekaan luonnonlahjakkuus Excelin käytössä, ennen kuin menin tanssiharkkoihin. Illalla söimme popkorneja ja Instant dippiä (jota ei internetin mukaan ole olemassakaan; purkki jauhetta, johon sekoitetaan vain vesi). Tämän kerroin teille nyt ihan vaan jotta muistaisin tämän itse joskus.

Toinen asia minkä aion muistaa on miltä näytin oikeasti tämän ikäisenä. Kunhan ihoni (toivottavasti) paranee, aion otattaa itsestäni kuvia, alasti. Sellaisia taiteellisia. Ihan oikeasti. Tyylikkäitä. Ei yhtään erotiikkaa mukana. Siihen nyt tuntuu tosin menevän hetki.

Jos ette ole sattuneet huomaamaan, nämä iho-ongelmat vituttavat minua massiivisesti. Tunnen taas olevani ruma, rikki ja kelvoton. Inhottava istua nytkin sohvalla läppäri sylissä, kun tiedän pelkästään sen, että käsivarteni olevat kyljissä kiinni aiheuttaa hikeä ja ihottumaa. Puhumattakaan siitä että istun jalat ristissä. Vähän väliä raapaisen itseäni hieman sieltä sun täältä, enkä pysty olemaan paikoillani tai keskittymään tai olemaan tai koskemaan. Jos en olisi niin ihastuttavan positiivinen ja toivoa täynnä, hyppäisin junan alle. Nyt vielä hyvä kortisoni ja nukutuslääkkeet ovat lopussa, eli stressaan jo pelkästään sitä. Olen kohtuullisen onneton aiheen vuoksi (tai luode, heh heh heh saatana).

Mies on ollut poikkeuksellisen onnellinen ja hellinyt minua viime päivät. Puhuimme jopa vahingossa vakavasti. Hänellä on ilmeisesti sitoutumiskammoa. Ymmärrän toisaalta hyvin. Hän on kaikki päivät kotona, ei näe ihmisiä, joten pienikin flirtti uppoaa aika pirun hyvin. Olen vaan mustasukkainen, tietysti. Mutta pääsinpäs pussaamaan yhtä tyttöä, se oli kivaa. Onkohan oikein haaveilla sitä, että saisi pussailla elämässä vielä lisääkin tyttöjä? Tarkoittaako tuollainen toive sitä ettei parisuhteemme tule onnistumaan? Olen huonolla tuulella juuri nyt, kulutin synttärienergian loppuun.

Taidankin itse asiassa mennä vaan sänkyyn ja ehkä halia itseäni hieman.

Matkasta palanneena

2008-04-03T21:31:00.002+03:00

Kävin ja koin, Tartton siis. Meno onnistui mukavasti, mutta heti ensimmäisenä aamuna kurkku oli kipeä ja kuume nousemassa. Koko reissu meni siis sairastaessa, ja olen edelleen räkäinen ja yskäinen. Hieman alkoi jo koti-ikävä vaivata puolessa välissä reissua.

Mutta siis, mitäpä siitä kertoisi. Voin suositella kulttuurikohteeksi. Jkl:ää pienempi yliopistokaupunki, missä oli kuitenkin kaksi isoa teatteria, oopperaa, balettia, tuomiokirkko ja useita museoita. Ehkä matka olisi voinut olla päivän lyhyempi, kaksi tai kolme päivää olisi ihan sopiva, mutta kuumeessa ei haitannut, ettei koko ajan oltu menossa. Lelumuseo ja Tartton yliopiston historiallinen museo ovat suosittelemisen arvoisia. Ylioppilaskylän hostelli, missä yövyimme oli hyvä tarkoitukseensa, eikä syöminen (tai juominen) ollut kallista. Huomattavasti halvempi kuin Tallinna. Oli kyllä melkein kulttuurishokki tajuta kuinka erilaista Neuvostoliitossa oikein oli.

Olin toivonut, että matka vähentäisi epämääräistä pahan olon tunnetta, jota olen tuntenut jo pidempään. Kuume kuitenkin pilasi suunnitelmat ja olen edelleen kevätmasentunut. Parisuhteeni (-mme) ei ole ihan kohdillaan. Enkä osaa korjata sitä. Ja olen kokenut pahaa omanarvontunteen puutetta, koska arvojani on koeteltu.

Yksittäinen tapaus: Olin Tatun ja kahden hänen kaverinsa kanssa Passionissa istumassa, edelleen kuumeessa, rumissa vaatteissa ja täysin ex tempore. (Rumat vaatteet mainittakoon siksi, että kerrankin harmitti ihan spontaanisti, koska toinen niistä pojista oli aikas vetoavan näköinen) Kaikki pojat olivat varattuja. Silti he puhuivat siitä kuinka pokata teinipillua viikonloppuna. Vähän vitutti ja tuntui pahalta. Jos todella moni muu sallii syrjähyppyilyn, olenko väärässä jos itse tuomitsen sen? Samaa olen joutunut kysymään huumausaineisiin ja laillisuuteen liittyen. Olenko vaan vanhanaikainen tiukkis? Ovatko arvoni vääriä? Mitä arvoa minulla on, jos edustamani arvot ovatkin vaan naurettavia muiden mielestä?

Hölmöjä kysymyksiä, mehän olemme kaikki yhdessä erilaisia ja yhtä arvokkaita, kuten kasvatussosiologia minulle väittää. Joskus vaan olisi kiva aloittaa elämänsä alusta, ehkä osuisi parempaan ympäristöön ja tajuaisi ettei tarvitse harata vastaan kaikessa.

Nyt voisi tehdä vähän naan-leipää ihan vaan koska voin, ja huomenna nähdä erästä neitoa, joka on mukavaa seuraa.

Se on sitten kevät

2008-03-13T22:49:00.002+02:00

Hyvä iltaa, hyvää iltaa, naiset ja herrat!
Olemme kokoontuneet tänne pitkästä aikaa juhlistamaan kevään tuloa ja monia, monia mukavia asioita maailmassa.

On tosiaan aikaa siitä kun viimeksi kirjoitin, ja asioita on tapahtunut tai ainakin olen ajatellut. Ensinnä tärkein, eli olen käynyt valohoidossa (johon minun olisi pitänyt päästä jo lukiossa) ja alan ehkä parantua. En ole viikkoon ottanut Ataraxia kutinaan, eli hyvään suuntaan ollaan menossa. Luulin vain ensimmäisen hoitoviikon ajan etten saisi käyttää yhtä aikaa kortisonia ja kaikki vaan paheni, mutta onneksi kysyin asiaa ja nyt olen jo lähellä normaalia. Ehkäpä voin jopa käyttää Viron reissulla rintaliivejä ja ihan tavallista kauluspaitaa, se olisikin hienoa pitkästä aikaa. Huomenna on kuudes hoitokerta eli vielä 9 jäljellä, saan olla siellä jo valtaisat neljä minuuttia.

Huomenna ajamme Ikean kautta Helsinki-Vantaan lentokentälle hakemaan äitiä Kiinan matkalta ja parin viikon päästä lähden ainejärjestön mukana Tarttoon viideksi päiväksi. Jännittävää menoa tiedossa. Saan reissun synttärilahjaksi, niin rahasta ei tarvitse huolehtia. Tulen siis huhtikuussa vanhaksi, eli täytän 20. Jännittävää, suunnittelen massiivisia monen kakun juhlia kaikille mahdollisille tutuille. Teen ainakin Marianne-jäädykettä.

Opiskeluni edistyvät hienosti ja luultavasti opiskelen kesän, eli tentin pirusti kaunokirjallisuutta. Tällä hetkellä olisi suunnitelmissa suorittaa ainakin kaikki kirjallisuuden perus- ja aineopinnot kahteen vuoteen, eli proseminaarikin jo toisena vuonna. Suomenkin perusopinnot saan kasaan jo tänä vuonna (lukuunottamatta jotain typerää johdatus kielitieteeseen 3 -kurssia, jonka olemassaoloa en muistanut) ja jos tämä tahti jatkuu, saan nekin suunnilleen kokoon kahteen vuoteen. Kohtuullisen hauskaa, että Kela vaatii jos opiskelee 12kk 76,5op ja teen ehkä noin 110. Ja on ollut ihan liian helppoa.

Olen kyllä oppinut uusia asioita, erityisesti suomessa. Kuten että sanassa "alkaapi" tavu pi onkin analogiamallin mukainen kolmetavuisista sanoista, sillä alunperin vain painollisen tavun jälkeen tuli pi, painottoman jälkeen tuli vi. Tämä tieto helpottaa varmasti elämääni ihan pirusti. Muinaissuomen, eli kun siis Kirjasuomen kehitys -kurssi on kyllä aika kova testi motivaatiolle.

Mutta mitäs sitten tekisin jos saisin paperit neljään tai neljään ja puoleen vuoteen? Tein kasvatustieteeseen (täyttä pilipalia koko homma, imo) elämänpolkuni, eli suoran janan syntymästä tähän hetkeen. Ja siis oikeasti elämäni on edennyt hyvin suoraviivaisesti. Nyt on sellainen olo, että jos haluan tehdä jotain sen viivan muuttamiseksi, se pitäisi tehdä tässä lähiaikoina. Taidan ainakin koittaa saada historian sivuaineeksi. Sehän tekee minusta jotenkin värikkäämmän ihmisen ja lisää kiinnostavia mahdollisuuksia, eikö totta?

En kyllä angstaile nyt pahemmin, on kiva ajatus suoriutua nopeasti työelämään. On vaan hieman sellainen olo, että voisihan tässä jotain jännääkin tehdä. Olen jämähtänyt kotiin ja sohvalle aika pahasti. Olen Opuksen sihteeri nykyään ja tanssi on kerran viikossa, mutta muuten kaikki harrastukset ovat jääneet. Pelottavaa on, että minua ei edes oikein haittaa. Jätin ranskan kurssinkin pois, jotta voin nukkua aamuisin pitkään. Mutta toisaalta, ehkä kesä innostaa.

Tanssista muuten sen verran, että kisoissa meni hyvin. Kehuja tuli, suoritus oli hyvä. Yksi mutta. Meidät diskattiin ryhmätanssiin sopimattoman musiikin takia. Vähän otti päähän. Hyvin samantyyppinen musiikki meni kuitenkin läpi, joten kyse oli ihan vaan yhden tuomarin mielipiteestä. Mutta ei se mitään, huhtikuussa uudet kisat vapaasarjassa, jossa musiikki ainakin menee läpi.

Nyt täytyy kuitenkin mennä taas unille, jotta huomenna jaksan ajaa. Jos teillä on hyviä kesätyöpaikkoja, saa ehdottaa. Kunhan työ ei ole kovin likaista tai kemikaalista. Lastenhoito, siistit sisätyöt... MOLissa etsittiin ennustajaa, mutten usko että minulla on tarpeeksi mukava puhelinääni. Jos Rakel Liekki aloitti pornouransa seksipuhelimesta, mihin minä päätyisin ennustajanhommasta?

Hyvä fiilis

2008-01-29T18:27:00.000+02:00

Heipä hei pitkästä aikaa. Minulla on yllättävän hyvä olla. Sillai sisäisesti. Paitsi että maha on vähän kipeä. Tämä johtuu siitä, että minulla on kauhean mukava poikaystävä. On ollut jo joulusta asti. Ja parista muustakin jutusta.

Mutta parasta on se, että mies tulee joka yö ihan oikeasti hymyillen nukkumaan ihan viereen. Sitten noin kahden minuutin päästä minun on pakko siirtyä kauemmas, sillä kutisen niin pahasti, mutta kuitenkin. Kivaa on kanssa se, että... Hmm, meinasin sanoa, että olen löytänyt taas hetkeksi paikkani maailmassa, mutta en ole.

Olen alkanut miettiä haluaisinko ottaa puolen vuoden tai vuoden tauon yliopistolta ja lähteä Orivedelle opiskelemaan kirjoittamista. Tai minne vaan muualle. Ei olisi pitänyt kirjoittaa tuota lausetta, koska se ei vaikuta enää nyt niin hyvälle. Mutta idea oli kuitenkin, että jos en tee sitä joskus tässä nyt, en tee sitä koskaan. Ja olen ihminen joka tarvitsee opetusta, yksikseni en opi. Haluaisiko joku heittää minulle sellaisen 4500€?

Pitäisi kirjoittaa ainejärjestön lehteen juttu valmiiksi. En ehkä olisi suostunut, jos olisin tiennyt, että sitä myydään messuilla, mutta onneksi saan erikoisluvan olla ilman nimeäni. Pääsen ehkä myös haastattelemaan jotain kirjailijaa kyseisille messuille huhtikuussa siis, se voi olla kivaa.

Aloitin terveyspäiväkirjan pitämisen, eli listaan ruuan, unen ja vaivat. Laitoin juuri keltaisella kaikki ruuat jotka olisin voinut jättää pois, ei hyvä idea. Joka päivä oli jotain herkkua ja vieläpä korvasin niille ruokaa. Mutta ei se mitään, idea onkin etsiä yhteys terveydentilan ja vaikkapa ruuan välillä.

Ja hienoin uutinen viimeiksi, Alastonkuvia voitti Työväen näyttämöpäivillä! Yleisö äänesti sen parhaaksi, aika yllättäen itse asiassa minusta.

Uusi vuosi, ihan kivaa

2008-01-04T23:33:00.000+02:00

Olen hyvällä hyvällä tuulella. Ja koska olen hyvällä tuulella jo useampaa päivää, minulla ei ole pahemmin sanottavaa. Siksi päätin laittaa teille linkkejä juttuihin, joita olen kirjoittanut. Laitoin joitain talteen internetin syövereihin, koska koneelleni ei voi todellakaan kaikkea säilöä. Luultavasti joskus laitan niitä lisää, se ei kuitenkaan tarkoita että alkaisin pitää pistokokeita siitä onko joku niitä lukenut.

Novelli, jonka kirjoitin ihan vapaaehtoisesti abivuonna vapaa-ajalla. Sen kirjoittaminen oli itsellenikin niin suuri yllätys, etten vieläkään tiedä mitä sille tekisin. Pieni uudelleenkirjoitus ei tekisi pahaa.
Jouluinen tarina, jonka kirjoitin lukion ykkösellä, ja joka ponnisteluistani huolimatta jäi julkaisematta Jormassa.
Koulujuttuja, kuten extended essayni ja ihan esimerkkinä yksinkertainen kurssianalyysi syksyltä.

Jos haluatte, voitte löytää vielä hienon K-18-tyylinäytteen, mutta suoraa linkkiä en laita.

Joululoma on mennyt todella hyvin. Jouluaattona paistoin ensimmäisen kinkkuni ikinä ja se onnistui hyvin. En edes joutunut pesemään uunia (koska miehen veli tekee sen). Sain kivoja lahjoja, kuten hiustenleikkuun ja lahjakortin ravintolaan, mikä pitäisi käyttää tässä viikon sisään. Itse annoin hyvin vähän lahjoja, mutta ei se mitään. Uutena vuotena olin hyvissä bileissä, joissa oli hyvä dj.

Tänään otin tauon nukkumiselta ja Buffyn katsomiselta käydäkseni teatterissa vanhempieni kanssa. Katsoimme näytelmän Viulunsoittaja katolla, ja ehkä ennakkoasenteeni oli väärä, mutten oikein syttynyt. Näytelmästä puuttui syvyys ja se vaan rullasi eteenpäin pysähtymättä mihinkään. Aihe ja teemat olisivat olleet kiinnostavampia. Asiaa ei auttanut se, että istuin toisella rivillä ja kaikki näyttelijöiden eleet tuntuivat jättiläismäisille.

Joulua odotellessa

2007-12-21T02:21:00.000+02:00

Olemme olleet nyt kolme päivää riitelemättä. Se on hyvä. Se on erittäin hyvä. Varsinkin kun sitä ennen meni noin kaksi viikkoa, että riitelimme päivittäin. Onnistuimme jopa saamaan aikaan ihan kunnollisen huutoriidan "No vittu lähde jos kerta haluat" -tyyliin. Minulle ei ole koskaan sanottu niin pahasti, enkä itse ole koskaan sanonut niin tylysti, mutta tuli taas parempi mieli. Emme edelleenkään eronneet vaikka oli vaikeaa. Miksiköhän jokaisen riidan miehen kanssa pitää olla maailmanloppuriita?

Olen ihan onnellinen juuri nyt. Näin ystäviä monena päivänä peräkkäin ja kävimme mummon luona ja kotona on kodikasta, kun tein (kovia) pullia ja pitsaa ja kaikkea. Jääkaapissa on ruokaa ja lahjat on ostettu. En tosin vielä tiedä mistä rahoista maksamme laskut, mutta eiköhän se selviä. Tein vikailmoituskaavakkeen ja siitä pitäisi tulla palkka kohta.

Vaikka harvoin olen kovin itsetutkiskeleva, sen verran olen huomannut etten enää pidäkään yhtä ihmistä niin ärsyttävänä kuin ennen. Juttelin hänen kanssaan irkissä ja hän olikin ihan normaalin empaattinen tyyppi. Mikä on hyvä, koska hän on itse asiassa enemmän miehen tuttuja ja mies tarvitsee hyviä ystäviä.

Ai niin, pitäisi ostaa perusrasvaa, se on taas loppu. En voi nykyään käydä suihkussa kuin noin kerran viikossa kokonaisuudessaan kun ihoni on niin kuiva. Rasittavaa pestä itseään osissa. Hiukset ovat kuitenkin aina likaiset aamuisin.

Äh, nyt tuli huonompi fiilis. Vaikka tein voileipiä ja kaikkea.

Ps. Mokoman uusi levy on ihan kiva.

Relove?

2007-12-04T23:34:00.000+02:00

Olen ihan höpsö ja olen ihan rakastunut uudelleen mieheen. Haluaisin vaan koko ajan helliä ja mölliä ja telmiä. Erityisesti telmiä... Miksi minulla on olo, että aina pakotan toisen olemaan lähellä? Enkö luota omaan vetovoimaani? Vai olenko vaan oikeassa? Olen kyllä ihan kysynyt pakotanko, eikä se myönnä mitään.

Joulusta tulee kohtuullisen köyhä, tässä kuussa minulla ei ole mitään muita tuloja kuin tuet, eikä niissä ole hurraamista. Mutta tein juuti palkkatöitä, ja firma on kiva, niin saattaa olla, että lähettävät palkan sitten samantien niin kuin viimeksikin. Harmi, ettei tästä hommasta tule kuin pari tuntia koska en osaa kääntää sähkömittarisanastoa ruotsiksi, mutta kaikki kelpaa.

Vitsi kun tein yhden hauskoimmista, skitsoimmista ja lievästi pervoimmista teoista yleisellä paikalla tuossa pari päivää sitten. Ei siis mitään kovin pahaa, eikä kukaan huomannut tai mitään, mutta nauroin ihan pirusti, samoin kuin mies. Että kun tekisi mieli kertoa... No, ehkä jätän sen siihen jos joskus bloggaan kännissä (eli siis äärettömän suuri mahdollisuus). Eikö ole raivostuttavaa kun vihjaa muttei kerro? Että kun tykkään itsestäni :)

Mutta on siis oikeasti sellainen olo juuri nyt että pidän itsestäni. Ymmärrän, ettei minun tarvitse pitää kaikista asioista elämässäni, jotta silti olen itse hyvä tyyppi. Älkää ymmärtäkö väärin, itsereflektioni ulottuu myös siihen etten aina ehkä ole ihan täydellinen, mutta nyt on hyvä keskittyä positiiviseen.

Asiasta kolmanteen, en edelleenkään jaksa uskoa pedagogiseen intersubjektiiviseen minä-sinä-suhteeseen. Unelmoin jo tässä vaiheessa siitä kun saan olla maailman kuivin opettaja, joka ei vahingossakaan hymyile luokassa tai sano ikinä lausetta, että "Tätä ei sitten tarvitse kopioida". Jonkunhan on pakko uhrautua, jotta muut opettajat vaikuttavat kivoille. Sitten voin ottaa ihan reilusti suosikkeja luokasta ja antaa niille jo etukäteen täydet pisteet. Opettajainhuoneessa voin juoruta julman tarkkasilmäisesti kaikista mahdollista. Ai niin, yksi vielä: "Sinä taidatkin olla sen Korhosen poikia?", pitkä katse ja pieni hymähdys kun lasken katseeni ja kirjoitan jotain sellaiseen antiikkiseen nahkakantiseen kirjaan. Ihan terveitä fantasioita minulla.

... Ja siitä pääsemmekin kaunokirjallisuuteen. Tein juuri ihan reilusti huonon esseen aiheesta suklaa toistuvana motiivina Riku Korhosen teoksessa Kahden ja yhden yön tarinoita. Suosittelen lämpimästi kaikille, siis kirjaa, en esseenaihettani. Teos sai ilmestymisvuonnaan Helsingin Sanomain esikoiskirjapalkinnon. Se koostuu novelleista, jotka kaikki liittyvät jollain tapaa toisiinsa ja sijoittuvat turkulaiseen lähiöön. Kirjassa on varmaan päällä parikymmentä minäkertojaa, ja kaikilla menee aika huonosti. Kirja hämmensi ja masensi aluksi, mutta nyt alkaa jo tuntua ihan hyvälle. Sellaistahan se elämä on (Joskaan toivottavasti oikeasti ei ole olemassa niitä hevosia ja plussapalloja.. Hrrr!).

Nyt taidan hyppiä vähän lämpimikseni ja odottaa miestä kotiin kaupungilta. Se on tapaamassa sellaista tyttöä, josta mulla ei ole kovin hyvä fiilis, mutta olen silti ihan ok asian kanssa. Olen selvästi kasvanut ihmisenä!

Tapetaanko minut jos alan pitää CMX:stä?

2007-11-26T23:39:00.000+02:00

Hullua, olen alkanut pitää CMX:stä. Sehän on siis tässä perheessä suurempi synti kuin... Noh, en sano kun en keksi kovin suurta syntiä, josta olisimme samaa mieltä. Voi vitsi kun tykkäänkin! Olen aika varma, että juuri tämä on se tunne kun vaikkapa nai parisuhteen ulkopuolista henkilöä ja jännittää jääkö kiinni. Tästä tosin jää helposti, kun Tatu näkee Last.fm:stä viimeistään mitä olen kuunnellut sen poissaollessa.

Tämä on epäreilua, kun Tatu kyllä saa tietää, mitä minä teen kotona kun se on baarissa, mutta minä en saa tietää mitä se tekee siellä. Minulla on paha olla. Pahinta on epäillä silloin kun on oikeasti syytä. En usko, että sillä olisi pokkaa, nyt, kaiken jälkeen... Mutta kun en tiedä. Meillä on tavallaan sopimus, että kunhan mies kertoo kaiken, niin voi tehdä juttuja, mutten tiedä ymmärtääkö se sen että kertoo etu- vai jälkikäteen. Enkä oikeasti edes halua kuulla. Miksen vaan voi luottaa?! Olen mielettömän vihainen itselleni.

Missä vaiheessa minusta tuli tällainen ihmisraunio?
Missä on se iloinen, tasapainoinen ja itseluottamusta uhkuva tyttö, joka ihan oikeasti olin joskus kolme vuotta sitten? Ja miksi vitussa olen näin masentunut vaikka kaikki on hyvin?!

Myrskyn jälkeen on poutasää...

2007-11-23T11:20:00.000+02:00

Entinen kouluni uhattiin räjäyttää!!! Siis hei, mullekin kriisiapua, olisin voinut olla siellä ja mun veli olisi vionut kuolla!!
Hei kamoon, ei voi ottaa tosissaan Suomi24.fi:n keskustelupalstalle laitettua "uhkausta", varsinkin kun nopeasti saa ip:n avulla tietää kuka sen laittoi. Tämä ei ole enää hauskaa. Saakelin nutipäät, miksi pitää tökkiä ihmisiä silmään...

Mutta muihin ajankohtaisiin asioihin, etten kerro vahingossa minne minä piilotin ne kolme tonnia räjähteitä ihan vaan nopeuttaakseni Lyseon purkutöitä.

Olin ensimmäisessä tentissä ja sain kolmosen, eli ihan hyvän kun aiheena oli suomen kielen morfo- ja fonologia. A on illabiaalinen takavokaali, alavokaali.

Viime viikonloppu oli aika rankka, vaikken kyllä edes muista lauantailta väliä 20-23. Parisuhteeni meinasi lopullisesti kaatua, enkä vieläkään ole varma onko hyvä idea koittaa jatkaa enää. Kumpikin on pettänyt toisen luottamuksen jo melkeinpä liian monesti. Minulta hajoaa pää jos mies ei saa itseään kuntoon. En voi ottaa näin suurta vastuuta. Lupasin kuitenkin taas antaa anteeksi ja jatkaa, en edes tiedä miksi. Kaipa tosiaan rakastan sitä miestä. Tai olen vaan sekaisin ja rikki ja haavoittuvainen, enkä uskalla olla yksikseni. Kumpi tahansa kelpaa minulle, en halua enää ajatella asiaa, haluan vaan olla sylissä ja harrastaa kiihkeätä sovintoseksiä.

Asiasta kolmanteen, meillä nyt Nintendo Wii -pelikonsoli (ja olen vihdoin oppinut milloin tulee välilyönti ennen yhdysviivaa). Se on aika kiva.

Ei minulla muuta.

Minun pitäisi ajatella asioita enemmän

2007-11-11T17:48:00.000+02:00

Olen taas sairas. Kuten te ahkerina lukijoina voitte huomata, olen kipeä keskimäärin kahdesti vuodessa noin viikon kerrallaan. Tällä kertaa flunssani kuitenkin etenee poikkeavasti, kuumetta ei ole ollut kuin eilen. Yleensä sitä on noin viikon. Vielähän se tosin ehtii nousta, ärsyttää vaan kun tämä räkäpäisyys ja kehosärky vaikeuttavat suomen kielen fono- ja morfologian opiskelua keskiviikon tenttiin (niin siis teille sivistymättömille tenttiini tulee mm. säännöt siitä mitä vokaaleita voi esiintyä samassa sanassa ja millä kohtaa suuta eri konsonantit muodostetaan. Juuri tällä hetkellä muistan tosin vain sen ettei suomessa ole aspiraatiota, jotenkin se kai konsonantteihin liittyy...).

Mutta niin, kuten otsikko kertoo, minun pitää ajatella asioita, jotta saan selville perimmäiset motiivini ja voin kehittyä ihmisenä seuraavalle tasolle. Olen nyt vasta tasolla 23/70.
Ajattelin aloittaa uravalinnastani. Olen nimittäin aika varma, että minun pitäisi pohtia enemmän miksi haluan juuri äikänopeksi.

Muistelin elämääni tässä hetki sitten ja mieleen tuli logiikka jota käytin ala-asteella. Harkitsin jos silloin opettajan ammattia, mutten osannut päättää mitä haluaisin opettaa kun kaikki vaikuttivat kivoille aineille. Lopulta tulin päätökseen, jonka kerroin äidillenikin, eli haluan äidinkielenopettajaksi, sillä ne saavat lukea ja luetuttaa kaikkien alojen kirjoja, eikä tarvitse rajoittua yhteen. Olen siis aina ollut laaja-alaisen sivistyksen kannalla. Tähän väliin voinkin hauskuttaa anekdootilla kuudennelta luokalta: Tapana oli pitää kirjaesitelmiä luokan edessä, niin että ensin esiteltiin kirjailija, sitten kirja ja luettiin lopuksi pätkä kirjasta. Eräs silloinen ystäväni piti esitelmän nuortenkirjasta, joka oli kohtuullisen suosittu porukassamme siihen aikaan, mutta oli niin hermostunut että luki katkelman väärästä kohtaa kirjaa. Oli tarkoitus kertoa kuinka teini-ikäiset pojat ovat illallisella vanhan miehen luona, mutta tulikin kohta jossa pojat työntävät rahaa stripparin alushousuihin. Miesopettajamme otti aikamoiset pultit, muttei kehdannut puhua aiheesta meille, joten luki kirjan ensin itse, sitten vei sen erityisopettajanaisellemme, joka piti meille puhuttelun siitä kuinka kirja ei sovi meidän ikäisillemme. Parastahan oli, että jo edellisenä vuonna olimme hauskuuttaneet toisiamme lukemalla luokassa välitunneilla ääneen pätkiä mm. Katri Mannisen kirjoista (esim. Supersivari), jotka olivat paljon pahempia. (Kysyin joskus myöhemmin siltä tytöltä miksei hän vaan lopettanut lukemista, kun huomasi kohdan olevan väärä. Hän sanoi ettei kehdannut. Kehtasi kuitenkin lukea luokan tirskuessa uhkeasta takamuksesta, joka keinahteli lavalla).

Yläasteella opettajani oli ensin juuri eläkkeelle jäävä hyvin persoonallinen nainen, joka piti nahkahousuja vielä viimeisenä työpäivänään. Monille jäi hänestä hyvin erikoinen muisto, hän muun muassa kirjoitutti _paljon_ aineita siitä miltä tuntuu olla tehosekoitin, mutta olen aika varma että olisin pitänyt hänestä. Hänen jälkeensä jo hyvin alussa tuli nuori naisopettaja, jota symppasin alusta alkaen, koska hän ei pärjännyt luokkamme kanssa kovinkaan hyvin. Lisäksi hänen teatterikerhossaan oli mukavaa. Silloin tosin päätin, että haluan tähdätä korkeammalle kuin opettajaksi ja aloin aina hyvinä päivinä haaveilla poliittisesta urasta. Sieltä minulle on varmaan jäänyt pieni jälki takaraivoon siitä että opettajaksi ryhtyminen on ikään kuin tyytymistä johonkin huonompaan kuin pystyisin, vaikken tietysti oikeasti ole sitä mieltä.

Sanomattakinhan on selvää, että olin ollut aina hyvä koulussa ja erityisesti äikässä. Oletin, että meno muuttuisi jotenkin haastavammaksi lukiossa, ja kyllähän siinä tavallaan niin kävi. Asiat eivät olleet vaikeampia, aikataulu oli. Olin saman opettajan kursseilla koko kolme vuotta, mistä kyllä pidin, sillä koin saavani häneltä hyvää vastinetta, jota äidinkielenopetuksessa tarvitaan. Totuuden nimissä on kuitenkin sanottava, että ehkä olisi ollut hyvä joskus saada myös muuta näkökulmaa aineen opetukseen, sillä kolme vuotta on pitkä aika, varsinkin ainetta oli niin paljon. Mutta lukio oli suunniteltu niin, että olimme samalla ihmisellä, joten asialle ei voinut mitään.

Tapasin toki noina vuosina myös muita äidinkielen opettajia. Yläasteella olin muistaakseni luovan kirjoittamisen kurssilla, jota piti silloinen historianopettajani, josta myös pidin kovasti. Viestinnänopettajani samaan aikaan oli taas hirvittävin opettaja jonka tiedän, kammotavan ajastaan jäänyt ja pikkumainen, puhumattakaan puolueellisesta. Lukiossa tutustuin paremmin kahteen muuhunkin naisopettajaan, toinen ohjasi oppilaskunnan hallitusta ja toiselle olin näyttämömestarina.

Yhteinen tekijä kuitenkin on se, että olen aina tullut toimeen äikänopettajieni kanssa, olen aina ollut kohtuullisen taitava kyseisten opettajien antamissa tehtävissä ja olen pitänyt heidän äänestään. Kyllä, luitte oikein, melkeipä kaikilla on ollut miellyttävä ääni. Se on minulle hyvin tärkeä asia ihmisessä. Kuinkakohan suuresti se on vaikuttanut ammatinvalintaani? Haluankohan tähän ammattiin vain jotta minullekin mystisesti tulisi mukava puheääni. Se olisi jo aika outo syy. Jostain syystä myös minulla on mielikuva, että äidinkielenopettaja voi heti taideaineiden opettajien jälkeen olla eniten persoonallinen (ellei jotain klassisten kielten omituisia filosofiopettajia oteta huomioon). Olen aina halunnut olla persoonallinen, en vaan ole oikein löytänyt hyvää tapaa. Olen vakiintumassa tähän itselleni hyväksi vakuuttelemaani tapaan olla persoonallinen mahdollisimman anti-persoonallisella tavalla: nautin koti-illoista, pidän ihan oikeasti morfologiaa kiinnostavana ja käytän tasan tavallisia vaatteita tasan tavallisista vaatekaupoista. Ehkä joku päivä repäisen ja kehitän jonkun ihan oman persoonallisen mielipiteen, mistä kaikki voivat sanoa että onpa hyvin sanottu, eikä kukaan varsinaisesti ole eri
mieltä.

Olen aika varma etten tule persoonalliseksi tai miellyttävä-ääniseksi vain jos valmistun äikänopeksi. Olisi silti hienoa antaa jollekin toiselle samat hyvät fillikset kuin mitä äidinkielenopiskelu on minulle antanut. Hämmentävää, mutta minulla on siis omituisen hyväsydäminen syy (eikä vielä pahemmin ammattitaitoa, sillä kirjoitin ensin sydämen kahdella ämmällä). Eiköhän se ole tarpeeksi hyvä syy. Sitä paitsi nykyäänhän kaikkien tulee opiskella keskimäärin kolme ammattia, joten minulla on vielä hyvät mahdollisuudet vaihtaa.

Näihin sekaviin ja pitkiin lauseisiin on pakko lopettaa, koitan jaksaa kirjoittaa useammin.

Ps. Edelliseen postaukseen liittyen, olen edelleen vähän hajalla ja mustasukkainen ja kaikkea, mutta aikuismaisesti päätin olla ajattelematta asiaa ja toivon että se menee pois.
Pps. Kirjoitin novellin! Tai tarinan! Tai ainakin jonkun! Ja se on tosi hyvä. En kuitenkaan kehtaa laittaa linkkiä siihen. Se ei ole sellainen mitä kiltit tytöt kirjoittaa. Kirjoitin sen nimittäin harjoituksena hienoa suunnitelmaani varten ansaita lisärahaa opintojen ohessa kirjoittamalla erilaisiin "miestenlehtiin" :)

Paha syysmasennus iski taloon

2007-11-03T21:49:00.000+02:00

Kuinka onkaan mahdollista, että näin pieneen asuntoon mahtuu näin älytön etäisyys minun läppärinurkkani ja Tatun työpöydän välille? Tuntuu mahdottomalle nousta ja taas kerran mennä luo tullakseni vain hetken päästä takaisin entistä yksinäisempänä.

Viimeksi kun kirjoitin, sanoin että ihmeellisen hyvä tuuli jatkuu ja jatkuu. No ei jatku enää. Kummallakin on syysmasennusta. Ongelma on, että se manifestoituu eri tavalla. Miehen masennus vie kaiken halun olla lähekkäin ja minä taas juuri piristyisin siitä. Koita tässä nyt sitten olla. En jaksa näin pitkiä kuivia kausia! Tulen ärsyttäväksi, nalkuttavaksi ja mankuvaksi mikä tekee minusta vielä entistä epähaluttavamman. Asiaa ei auta, etten ole tyytyväinen yliopisto-opintoihin.

Yliopisto. Vitun akateeminen viikko. Mitä järkeä on siinä, että viikonloppuni yleensä alkaa jo keskiviikkona? Työtä on naurettavan vähän, ja tunnen itseni tarpeettomaksi. En ole saanut ystäviä, en osaa tenttiä, ala ei ehkä olekaan oikea ja ärsyttää humanistimeininki. Me ei ehkä edes hankita haalareita, kun tuntuu mahdottomalle saada edes kymmenen halukasta! Kasvatustieteiden luennoitsijan kammottava tahallisen provosoiva tyyli opettaa saa karvat pystyyn, varsinkin kun kaikki saakelin bimbot liikuntatieteiden opiskelijatytöt kikattaa ihastuksissaan.
Suomen kielen rakenteen tentti olisi 14. päivä ja haluaisin päästä sen läpi ensimmäisellä kerralla, mutta saas nähdä. Olen edelleen nukahtanut jokaiselle kerralle, vaikka siellä onkin sympaattinen luennoitsija.
Valopilkkuna mainittakoon kuitenkin kasvatustieteiden kotiryhmän vetäjä, joka on kiinnostavan persoonallisen oloinen. Emme tee opettajaportfoliota tms. mitä muut, vaan filosofisen minuussalkun. Eikö kuulostakin pelottavalle? Juuri tuota minä kaipaan, edes jonkinlaista haastetta. Kirjoitin ensimmäisen esseenikin kirjallisuuden kurssille parissa tunnissa ja sain 4+.

Vielä jotta tuntisin itseni vielä epävarmemmaksi kotirintamalla, Tatu kertoi eilen, että on aloittanut "päiväkirjan" johon purkaa ajatuksiaan viime vuosilta, enkä minä saa koittaa lukea sitä missään tapauksessa. Ei noin saa tehdä! Vaikuttaa ensinnäkin sille, että oikeasti se haluaisi että lukisin sen jotta jokin laukeaisi ja menisi ohi, en tosin tiedä mikä. Ja toisekseen on aina huono että mies ajattelee liikaa. Aina kun niin on käynyt, olemme eronneet. Nyt Tatu tosin vakuuttaa ettei kyseessä ole mikään sellaiseen johtava, mutta epävarmuudessani rypiessä kuvittelen koko ajan pahinta. Olen ollut omituisen mustasukkainenkin.

Alan olla epäjohdonmukainen. Ystävyyssuhteeni eivät tunnu toimivan ja uusiin ihmisiin tutustuminen ei edes facebookin välityksellä onnistu. Se on muuten höpsöistä höpsöin sivusto. Termi "friend" on minulle mahdoton, se on liian vakava. Eli en luultavasti uskalla lisätä sinua, lisää sinä minut jos koet teon tarpeelliseksi. Olen erikoistunut sensuroimattomisen testien laatimiseen, vampyyriksi en aio muuttua missään vaiheessa.

Oli vielä jokin ehdottomasti tarpeellinen kerrottava, mutten enää muista. Tämä helpotti hieman, ehkä saan intoa yrittää houkutella miestä koneen äärestä telkkarin ääreen.

Surrealistinen parisuhdefiilis

2007-10-15T21:23:00.000+03:00

Olen hyvällä tuulella, vaikka maha on sekaisin huonosta pitsasta. Tulin juuri populaarikulttuurin luennolta, jossa aiheena oli sellainen anarkofeministinen taidelesboryhmittymä 80-luvulla. Pitäisi kirjoittaa luentopäiväkirjaan saman tien, olisi vielä ajatuksia.

Tämä ei nyt liity hyvään oloon, mutta täytyy sanoa, että tuo lesbo-osuus ei kiinnostanut luennossa. Olen niin kyllästynyt kaikkeen erilaiseen. Miksei kaikki vaan voi olla hiljaa ja rauhassa sitä mitä ovat? Luennolla tunsin itseni mielettömän konservatiiviseksi kun mietin vaan koko ajan kuinka lapselliselle anarkistien ja talonvaltaajapostfeministien jutut kuulostivat. Ehkä se vain johtuu siitä, että olen kasvanut pessimistiseksi konservatiiviksi.

Niin joo, oli ensi-ilta, ja siellä jopa porukkaa (joskin ehkä hieman viimetinkaan paikalle houkuteltuina ja huijattuina jotta sali olisi täysi). Näytelmä meni hyvin, hieman olivat näyttelijät ehkä hermostuneita, mutta silti. Arvostelu lehdessäkin oli positiivinen. Sain vähäsen kehuja, mutta tuottajan homma ei ole minulle. Olen aika varma, että joskus teen sitä taas, mutta en vähään aikaan.

Haluaisin puhua sellaisista jutuista, joista ei saisi puhua kuin ihmiselle, jonka kanssa niitä tekee. Olen niistä nyt aika iloinen, mutta kehityksen suunta hämmentää. Pidetäänkö se tyttöjen ilta?

Maria kävi meillä ja se oli mukavaa. Tuli hauska olo, kun joku toinenkin voi olla olemassa näiden seinien sisällä. Olin jo alkanut uskoa, että ovesta astun aina omituiseen omaan universumiini, jossa olemme vain minä ja Tatu.

Tatu on ollut niin mukava ja iloinen jo monta päivää, että olen tietysti iloinen, mutta myös hämmentynyt. Saa nähdä kuinka tilanne kehittyy.

Etsikäätten minut facebookista, nyt täytyy keskittyä möllimään.

Tilannepäivitys

2007-10-01T22:33:00.000+03:00

Toista kertaa eläissäni kävin katsomassa mielestäni huonon näytelmän. Erityisesti harrastajateatteria katsoessa etsii aina hyviä puolia, sillä tietää kuinka paljon vapaa-aikaa ja energiaa menee esityksen luomiseen. Tällä kertaa kuitenkin jäi oikein ärsyttämään kun ei sytyttänyt, ei sitten yhtään. Kyseessä oli Dostojevski -dramatisointi Kirjoituksia kellarista, monologinäytelmä, jossa tosin oli myös baritoni ja sopraano.
Näytelmästä puuttui kiinnekohta. Monologi on vaikea teatterin muoto ja nyt dramatisoinnissa oli tehty ratkaisu näytellä mitä sanotaan. Ei siis mitään kiinnostavaa kohosteisuutta vastakkaisella toiminnalla tai vaikka kehonkielen epäröinnillä kun puhe on varmaa. En tuntenut sympatiaa, enkä edes kunnollista ärsyyntymistä ketään tai mitään kohtaan. Miehen ryntäily päättömästi lavalla teki melkein pahaa katsoa (koska niskani ovat niin jumissa, että päänkääntely ei oikein onnistu). Baritonin laulukaan ei luistanut. Kaikenkaikkiaan sekä minun että seuralaiseni mielestä epäonnistunut esitys.

Elämäni ensimmäinen huono näytelmä muuten oli erään kesäteatterin laulunäytelmä, joka sijoittui sotien väliseen aikaan, oli draama, mutta kertojana silti oli puhuva hevonen. Sekä äitini, mummoni ja minä mietimme kehtaammeko lähteä väliajalla kotiin. Emme kehdanneet.

Sain yhden mainoksen hankittua. Vituttaa. Ihottuma räjähti keholle, kutina on sietämätön, nukkumisesta ei tule mitään ja itken sekä nukkumaan mennessä että noustessa. Pahinta on tieto siitä, että jos olisin ollut kesälomalla, nyt ei tuntuisi niin pahalle.

Pitäisi varmaan käydä lääkärillä jossain vaiheessa, kun on kaiken maailman mahaongelmia. Pitäisi myös uusia pari reseptiä ja ostaa taas kolme kuukautta villiä nuoruutta neokonservatiivisen kunnioitettavasti saman partnerin kanssa. En siis kritisoi samaa kumppania, vaan konservatismin muotiasemaa. Miksi nyt on in olla tiedostava ja vastuullinen nuori aikuinen? Mihin hävisi kapina, vapaa seksi, optimismi?

Pohdin tätä koska olin ensimmäisellä ihan oikeasti innostavalla luennolla, eikä se edes ollut varsinaisiin opintoihini kuuluva, vaan Taikun yhteistä opetusta. Kyse oli TAIP230 -kurssista, eli populaarikulttuurista. Aiheena oli klubikulttuurin ja diskon synty. Luento oli mahtava, paljon esimerkkejä ja dekandenssia sekä ranskaa. Haluan kuulua alakulttuuriin ja olla ajan hermolla! Mutta olen dramaattisesti sanoen valinnut toisin, kohtaloni on nyt jatkaa samaa rataa, pataa, mataa... On höhlä fiilis, haluan tyttöjen illan ja kikatusta.

Juon juuri hyvää punaviiniä, koska välttelen nukkumaanmenoa. Älkää luulko liikoja, ensimmäinen ja viimeinen lasi menossa, kerroin vain siksi, etten pidä punaviinistä. Kirjoitustaitoni rapisee ja lauserakenteet kärsivät ja kuolevat. Ajatuskulkukin haparoi pimeässä, tulee ulos sieraimesta, jonka valo houkuttaa.

Minusta ei tulisi hyvää runoilijaa (enkä laita hymiötä, kuvitelkaa virnistys).

Minulla on nyt hyvin paha olla

2007-09-25T09:34:00.000+03:00

Minua ahdistaa, suututtaa, masentaa ja olen surullinen. Olen myös vähän mustasukkainen, kateellinen, epävarma ja näköjään käymässä läpi koko negatiivisten tunteiden skaalaani. Nyt on pakko tehdä lista. Listasta näen mitkä ongelmat on mahdollista poistaa.

Vittu perkeleen saatanan näytelmä. Käsiohjelmaan mainospaikkojen myynti on minulle täysin mahdotonta, enkä ole saanut tietoja aiheesta, en tiedä mille tilille veloittaa yms.
Opiskelut ovat sekaisin. En osaa olla näin toimettomana. Voisin kai väliajat päivistä lukea ja valmistella tehtäviä, mutta en osaa tehdä niitä, ennen kuin olen ollut useammilla luennoilla. Miksi tämä etenee näin hitaasti? Yksi luento aiheesta viikossa on pirun vähän, koska vaikka innostuisikin, unohtaa koko jutun seuravaan kertaan mennessä.
Koti on sekainen. Likainen. Tiskit tiskaamatta ja nurkissa pölypalloja. Miksen osaa pitää tätä siistinä? On Tatun vuoro tiskata (näin tosin sanon aina) mutta se lähti hengaamaan yliopistolle. Kellariinkin pitäisi viedä kamaa ja parin kuukauden lehtiroskat odottavat poisviejäänsä.
Tatu. Miksi emme osaa tehdä iltaisin muuta kuin istua koneella ja telkkarin ääressä? Miksi Tatu ei kerro monelta lähtee aamuisin ja monelta tulee takaisin? Miksi olen epätyytyväinen kun Tatu on kerrankin aktiivinen ja innostunut? Harmittaa olla näin huonolla tuulella, koska tartutan sen pian häneen.
En raaski ostaa hienoja päällysverhoja, vaikka ne olisi tosi hienot.
Uudet housuni keräävät pölyä ja hiuksia.
Minulla on ikävä kotiin ja siihen päiväjärjestykseen, joka minulla oli vielä keväällä.
Minua ärsyttää saamattomuuteni ja pelottaa suuri riskini jäädä vaan kotiin ja masentua.

Valitettavasti en ole tilassa, jossa suhtautuisin näihin rationaalisesti ja yksi kerrallaan poistaisin. Pelottaa kuinka minun käy.

Ei yhtään parempi päivä

2007-09-19T20:24:00.000+03:00

Eilen ei ollut hyvä päivä, oli paha olo eikä syömisestä oikein tullut mitään. Vaniljajäätelö hillon kanssa meni tosin mainiosti alas. Otin kolmen tunnin päiväunet ja pelasin sitten viisi tuntia Xboxilla. Olo jatkuu aika samana.

Tarvitsen jalkalampun (itse asiassa kaksi, toisen näytelmään ja toisen kotiin), palan kaidetta, edelleen sen karttapallon ja kolme, neljä mainostajaa ja olen jo oikeastaan myöhässä. Vittu.

Olisikin joku elimellinen vika. Kävisin lääkärissä ja sitten olisin energinen ja hoitaisin hommat kunnolla, enkä jumittelisi ja jämähtäisi. Tein sentään ne työttyöt, eli mittarikuvat. Kuusi tuntia ja kai samalla palkalla kuin kesällä, eli vähän rahaa mutta kuitenkin. Sain kaksi ilmaista leipää sattumalta, kun olin Pinkossa, ne oli kai tarkoitettu työttömille, mutta opiskelija on tarpeeksi lähellä.

Ei meillä kyllä ole rahasta puutetta, Tatullakin on vähän töitä, niin kaikki on sillä suunnalla hyvin. Edelleen puuttuu verhot.

Emmekä ole ottaneet kiitoskorttikuvia. Onko niissä pakko olla siinä mekossa?

Väsynyttä mutinaa aamuisin

2007-09-16T10:02:00.000+03:00

Opiskelijaelämäni on pyörähtänyt käyntiin ja niin on ilmeisesti joku tuhoisa ajatusketju päässänikin. Perinteiseen tapaan kun jotain saa, siihen ei enää ole tyytyväinen...

Noh, en varsinaisesti ole epätyytyväinenkään. Opiskeluista nyt ei voi vielä sanoa mitään, kun kursseista on ollut vain aloitukset. Kirjallisuuden peruskurssit vaikuttavat aika helpoille kun tein samanlaisia tehtäviä lukiossa ja tajusin, että ihan jo valitsemillani kursseilla esiintulevan aineiston käyttäminen EE:ni uudelleenkäsittelyyn tekisi siitä proseminaarityön. Suomen kieli on luultavasti juuri niin kuivaa kuin oletinkin, mutta viehätykseni kuiviin asioihin ehkä helpottaa niiden läpikäymistä. Ongelma vaan on lahjakkuuteni nukahtaa vaikka kuinka koittaisin kuunnella. Selvisin kuitenkin aika hyvin perjantaisesta massaluennosta, joka alkoi kahdeksalta ja kesti kahteentoista. Kyseessä oli johdatus kielitieteeseen, ei siis edes oikeasti mitään asiaa, ja JYY: uusien bileet olivat juuri edellisenä iltana. Olivat hyvät bileet, mutta aamulla en suoraan sanoen tiennyt olenko vain väsynyt, krapulassa vai edelleen humalassa. Humalatila iski ovelasti vasta kun pääsin kotiin.

Olin kyseisissä bileissä muiden kirjallisuuden fuksien kanssa. Tajusin vasta tällä viikolla, että ryhmässä on kaksi muutakin lyseolaista. Hieman noloa kun en tunnistanut heitä ennen kuin sanoivat olevansa täältä. No mutta, kumpikaan ei tunnu hautovan murhaa tai mitään. En osaa oikein sanoa, onko ryhmässä ketään, jonka kanssa ystävystyisin paremmin. Olen jotenkin skeptinen. On niin pirun vaikeaa tulla toimeen ihmisten kanssa.

Olen ollut hieman sininen muutenkin. Kotona ei ole tuntunut kodille, kummassakaan siis. Miehen läsnäolo on asunnossamme jotenkin liian dominoiva, hänen tavaransa ja tapansa eivät vielä toimi omieni kanssa. Haluaisin oman sopen asuntoon, samalla lailla kuin kotikotona olin omassa huoneessa sängyllä pienessä valokeilassa joko lukien tai nukkuen. Valo on yllättävän tärkeää. Täytyy käydä ostamassa lukulamppu makuuhuoneeseen, jotta voin käpertyä sinne. Sohva on vähän liian pieni ja samassa huoneessa kaiken muun kanssa. Minulla on oikeus omaan tilaan, eikö olekin?

Olemme tehneet ihan liikaa ruokaa tällä viikolla, eikä se lopu tähän. Viime viikonloppuna viisi litraa sosekeittoa, jota on edelleen jäljellä, makaronilaatikko, currykastiketta, sämpylöitä, pullaa, vohveleita, lohta eilen kastikkeen kera, salaattia ja tänään vielä tortilloja. En tiedä syytä tälle ruokaorgialle, olen syönyt joka päivä yliopistollakin. Ehkä koitan tuhlata rahat, jotta vältyn verhojen valitsemiselta.

Pitäisi jaksaa lähteä Ween Maan Wiljaa -markkinoille ennen kuin kaikki on loppu. Voisin nostaa jopa rahaa sitä varten. Tekisi mieli sellaista valkosipulihunajaa tai jotain vastaavaa herkkua. Jospa tänään joku lähtisi mukaani, eilen kaikilla oli menoa. Jos Tatu heräisi, se tuli eilen nukkumaan vasta joskus neljältä. Minulla on töitäkin tehtävänä, mittarin selvennyskaaviota pitäisi koittaa saada tänään valmiiksi. En oikeastaan haluaisi, mutta minulle on opetettu ettei töistä kieltäydytä.

Että tällaisia kuulumisia, vähän surullinen olo, mutta eiköhän se tästä. Olkaa yhteyksissä.

Taas on tovi vierähtänyt

2007-09-04T13:50:00.000+03:00

Tällä kertaa kirjoitan uudella läppärilläni naapurin wlanin kautta. Sain hirveän määrän yo-lahjoja ja tämä on yksi niistä, Fujitsu-Siemensin 12 tuumainen minikone. Kevyt ja kiva, mutta Vista. En pääse meidän omaan wlaniin sillä kiinni ollenkaan ja koko ajan tämä valitaa oikeuksista ja ties mistä. Mutta eiköhän tämä tästä. Akkukesto tosin hämmentää minua; optimihan olisi että päivän selviäisi lataamatta, muttei mitään toivoa.

Sain myös voileipä/vohveliraudan, ja voileipien tuoksu leijuukin ilmassa. Grilli on punainen ja disney -aiheinen, eli sekä vohveleihin että voileipiin tulee Mikki Hiiren kuva. Hämmentävää ja vähän noloa.

Tänään oli toinen päiväni yliopisto-opiskelijana, tai itse asiassa se vielä jatkuu illalla rehtorin vastaanotolla ja semmareiden minikonsertilla. Fuksiryhmässäni on arviolta parisenkymmentä ihmistä, enkä ole vielä huomannut mitään ihmeempää sielunkumppanuutta. Yksi poika näyttää ihan liikaa Heath Ledgerille. Yksi tuttu siellä on, vuosi sitten IB:ltä kirjoittanut tyttö. Ryhmässä on siis yhteensä kolme IB:läistä, yksi tyttö on Kuopiosta vielä lisäksi. Opo oli sanonut sille, että hakee varmuuden vuoksi kirjallisuuteen, koska IB:ltä on sinne helppo päästä ja niinhän olikin.

En ole vielä kovin vakuuttunut vai vaikuttunut. Tutorit eivät ole osanneet kertoa mitään mitä en olisi jo lukenut jostain, eikä tosiaan ryhmäkään hirveämmin innosta. Jotain kertoi se, että kun alussa teimme perinteisen tutustumisjutun, eli esittelimme vieressä istuvan, yli puolet kertoi, että sillä ja sillä on tai ei ole lemmikkejä. Olennainen tieto ja äääärettömän kiinnostava. Noh, odottavan aika on pitkä jne. mutta eka luento on jo perjantaina. Harmi vaan Taikun fukseilla ei ole kai edes oikeita fuksiaisbileitä, mutta kaipa tässä ihmisiin tutustuu elokuvien ja muun vastaavan välityksellä. Miksiköhän muuten taikulaisten ainejärjestöt ovat melkeinpä pienimpiä ja väsyneimpiä?

Niin tosiaan siis ylppärit menivät hyvin, samoin kuin tuparit seuraavana päivänä. Lupauduin myös tuottajaksi Huonikselle ja homma on aika haastava. Ei kenelläkään sattuisi olemaan ylimääräistä antiikkityylistä karttapalloa, tai sairaalavuodetta? Pitäisi hankkia.

Äh, ajatus hyppii, joten voi olla parempi tehdä vohveleita ja ruokaa nyt. Koitan pitää teidät ajan tasalla elämästäni.

Sacher

2007-08-28T19:10:00.000+03:00

Ajattelin kiillottaa omaa kilpeäni ja hemmotella teitä kertomalla ohjeen sacher-kakkuuni, joka on ehkä maailman paras täytekakku. Ohje on Kotilieden Suuresta leivontakirjasta, eli en sentään ole ihan itse kehittänyt

Sacher-kakku

130g tummaa suklaata
130g tomusokeria (noin 2 1/2 desiä)
130g vehnäjauhoja (noin 2 desiä)
130g voita
100g sokeria (reilu 1dl)
7 keltuaista
6 valkuaista
2tl vanilliinisokeria

Huoneenlämpöinen voi ja tomusokeri hierotaan pehmeäksi vaahdoksi (eli vatkataan vaahdoksi tai mitä siitä tuleekaan). Keltuaiset lisätään yksi kerrallaan ja sen jälkeen sulatettu suklaa.
Vaahdota munanvalkuaiset ja sokeri pehmeäksi vaahdoksi, ei liian kovaksi, ja sekoita taikinaan. Lisää lopuksi varovasti jauhot. Muista siivilöidä jauho ja tomusokeri! Jos pelkäät ettei taikina kohoa, laita pari teelusikallista leivinjauhoa. Paista 175-180 asteessa noin tunti, itse pidän leivinpaperia paistaessa päällä, pitäisi kohota tasaisemmin eikä pinta pala.

Kun kakku on kumottu ja jäähtynyt, tai päivänä ennen tarjoilua leikkaa kakku kahteen tai kolmeen kerrokseen, kostuta millä tykkäät (konjakkivettä, mehua, maitoa, vaniljakastiketta...) ja laita väliin aprikoosimarmeladia (rainbown halpa versio sopii hyvin). Itse laitan väliin joskus myös suklaamoussea, liivatteellista versiota ja annan hyytyä sitten tarjoilupäivään kylmässä.

Oikeaoppinen suklaakuorrute

3dl sokeria
1,2dl vettä
250g tummaa suklaata

Keitä sokeri, vesi ja suklaa, kunnes seos sakenee. Tee välillä pisarakoe, eli pudota pisara seosta kylmään veteen ja kun se jähmettyy palloksi, kuorrute on tarpeeksi sakeaa. Oikeaan kakkuun ei tule kermaa kuorrutteeseen vaikka kakku tarjotaan kerman kanssa, mutta jos vaikka sattuu käymään niin ettei kuorrute menekään sivuille ihan tasaisesti, mikään ei estä laittamasta kermaa sivuille.

Nyt on ollut pitkä tauko

2007-08-23T11:36:00.000+03:00

Olen ollut kiireinen töissä, selaan listaa ja deletoin tiettyjä rivejä innokkaasti. Töitä on enää viikko! Olen jaksanut hyvin pyöräillä töihin aamuisin ja iltaisin, nyt jopa se suositeltu liikuntamäärä, eli tunti hikiliikuntaa päivässä tulee täyteen. Aamuisin tosin ei viitsi itseään kovin hikeen pyöräillä, kun töissä ei pääse suihkuun. Tai varmaan jossain pääsisi, mutten tiedä missä.

Hartiat ovatkin sitten alkaneet oireilla. Heräsin pitkästä aikaa päänsärkyyn, en edes muista milloin viimeksi niin olisi käynyt. Ne loppuivat melkein kokonaan akupunktioiden jälkeen. Heräsin vielä pari minuuttia ennen kellon soimista, se on aina masentavaa. En halua herätä klo 5 jotain, vaan ihan kello kuuden puolella. Tänään olen muutenkin todella väsynyt, rivit hyppivät silmissä, vaikka olen mennyt viime iltoina ihan nätisti kymmenen aikoihin nukkumaan. Täytyy käydä siellä YTHS:n terveystarkastuksessa ja kysyä, voiko niiltä saada lähettiin pisteltäväksi uudestaan, kun silloin sanottiin, että pitää uusia, jos tuntuu siltä.

Mies aloittaa koulun seuraavalla viikolla kai ja sai jotain kamerahommia yliopistolta. Olen niin iloinen hänen puolestaan, sillä paikallaan olo ei tee hänelle hyvää. Mikään ei luonnistu häneltä kun tarpeeksi kauan on tekemättä mitään säännöllistä. Riitelimme muuten tuosta parisuhdeblogista ja hautasimme sen jo nyt. Tatu yllättyy aina kirjoitetussa muodossa olevasta kritiikistä, vaikka sen olisi aikaisemmin sanonut ääneen. Surullista, ettemme kykene tuollaiseen yhteiseen projektiin, mutta ehkä perhesopu on tärkeämpää.

On alkanut osaltani vähän kitkaisesti tämä yhdessä asuminen. Olen vähän surullinen kun olen poissa kotoa lopullisesti, mutta miehellä on vähän kuiva kausi möllimisen suhteen, eikä hän tule yht'aikaa nukkumaan kanssani. Orpo olo yksin isossa sängyssä. Toissapäivänä ja eilen kuitenkin juttelimme asioista ja mies söpöilee ja piristää minua. Aamulla löysin pöydältä paperin, jossa hän muistutti parista asiasta ja sen ympärille oli aseteltu esineitä paperinarulla koristeltuina. Asetelmassa oli myös karkkeja, jotka auttoivat päänsärkyyn varmaan enemmän kuin lääke. Ilmeisesti tosiaan oli ollut käsillä tekemisen puutetta CSI:tä katsoessa, oli sen verran nähty vaivaa paperinarun kanssa.

Eilen eräs ystäväni kävi katsomassa kanssani elokuvan ja se oli mukavaa. Tunnelma oli hassu kun mies oli myös paikalla, mutta toisaalta, ei häntä poiskaan voi ajaa. Hän nyt vaan sattuu kuulumaan elämääni ja asuu samassa kämpässä. Ja se on mukavaa. Mutta älkää pelätkö, haluan kyllä omaakin aikaa ystävieni kanssa ihan meillä kotona, kyllä miehelläkin menoja on.

Vielä nelisen tuntia töitä. Jos mies lainaisi autoa, voisin pyöräillä kotiin ja hän sitten hakea minut. Viikonloppuna menemme ehkä baariin eräisiin bileisiin edustustehtäviin, saas nähdä jaksammeko. Nyt taas excelin pariin.

Hei, huomatkaa minut!

2007-08-17T11:09:00.000+03:00

Kukaan ei epäillyt, että olen kuollut vaikka pidin välipäivän keskellä viikkoa. Olen hyvin pettynyt ja tunnen itseni yksinäiseksi ja epäsuosituksi.

No mutta ei se mitään, tänään on aikaa blogata. Eilen sain nimittäin uuden homman ja se jatkuu varmaan ainakin jonkin aikaa. Eilen cut-pastesin koko päivän innokkaasti, mutta tänään homma maistuu jo puulle.

Nukuin viime yön kotona viimeistä kertaa. Tänään vien sängyn ja muutkin kamat uuteen asuntoon lopullisesti. Jännittää ja hämmentää. Olen ihan varma, että minulle tulee koti-ikävä heti. Onneksi on sentään palkkapäivä kohta niin ei tarvitse olla ruuatta ja ikävissään.

Käytimme eilen uskomattoman määrän rahaa Citymarkettiin. Ostimme nimittäin digiboksin, trendipippurimyllyn ja lihatiskistä pihvit ja merilohta. Hyvä ruoka tulee kaatamaan taloutemme, sano minun sanoneen. Saimme vieläkin isomman telkkarin miehen veljeltä, joka ei tarvitse sitä enää ja nyt meillä on siis kolme telkkaria, joista olemme maksaneet yhteensä 20e.

Itse asiassa nyt ei kirjoittaminen tänne luonnistu, taidan tehdä listan parisuhdeblogiimme.

Suvantovaihe

2007-08-15T09:59:00.000+03:00

Työt seisovat hetken, koska minulla ei ole vielä valtuuksia tehdä mitä minulta halutaan. Luultavasti ne saan, mutta jos en, niin suvantovaihe voi olla aika pitkäkin. Onneksi töitä on enää kaksi viikkoa ja yksi päivä, viimeinen työpäivä pitäisi tehdä sisään tässä pikku hiljaa. Uuden ja uljaan opiskelijaelämäni alkuun on siis vain kaksi viikkoa ja neljä päivää ja palkkapäivään on enää kuusi päivää. On siis monia miellyttäviä odotuksen aiheita.

Minun pitäisi ostaa kalenteri. Ihan oikea aikuisten ihmisten kalenteri. Mieluiten ennen syyskuun kolmatta, että voin merkitä kaikki infoajat siihen. Aion olla aktiivinen ja juosta kaikki infot läpi, jotta ei voida syyttää siitä etten olisi itse edes koittanut etsiä tietoa.

Viime yönä ukosti komeasti. Mies tuli nukkumaan kun se alkoi (oli ottanut oikein koneen irti seinästä) ja heräsin siihen. En saanut enää unta kun sade ropisi juuri oikein suuntautuneen tuulen vuoksi todella kovasti ikkunaan ja salamat olivat kunnioitettavan kokoisia. Unenpöpperöisenä tosin aluksi luulin että pesukoneemme olisi mennyt rikki, mutta onneksi ei sentään. En muista milloin viimeksi olisin nähnyt noin reippaan ukonilman. Se tuntui ihan uskomattomalle, muistin taas kuinka hauskaa lapsena oli juosta alasti ukkosella pihalla. Valitettavasti en sitä kehdannut tehdä enää, pihapiirissä asuu paljon vanhuksia.

Aion käydä tänään kahdesti ulkona syömässä. Ensimmäisen kerran täällä töissä, perunavelliä, ja toisen kerran jotain nopeaa kaupungilla ennen opiskelijaryhmän ensimmäistä tapaamista. En ottanut Tatun tekemää risottoa tällä kertaa evääksi, kun ainoassa oikean kokoisessa astiassa on väärän astian kansi, eikä se pysy kiinni ja toinen vaihtoehto oli eiliset letut, joiden rasvaprosentti oli kuudenkymmenen tietämillä. Olisin muuten kerrankin tehnyt letut täysmaitoon, kun sitä oli kaapissa. Purkin päiväys oli edelliselle päivällä, mutta ajattelin ettei se päivässä avaamaton maito mene pahaksi. Olin väärässä, se oli ihan möykkyistä ja äklöä. Tästä lähtien meidän kämpässä on pelkästään hyla -maitoa vaikkei mies intolerantti olekaan.

Tulisi aurinkoinen viikonloppu niin pesisimme kaikki lakanat. Ne saisi ulos kuivumaan nimittäin. Mietin vaan, että kun eräissä vanhemmissa lakanoissa on aika epäilyttäviä tahroja, jotka eivät lähde irti, että pitäisikö ne pestä tylysti kloriitilla, eli valkaista. En kyllä jäisi kovasti kaipaamaan niiden vaaleansinistä sairaalafiilistä. En jotenkin kehtaisi laittaa niitä ihmisten ilmoille kuivamaan kun ovat kyllä puhtaita, mutta hieman värjääntyneitä. Naapurit katsovat, että eikö nuoripari osaa edes pyykkiä pestä.

Kävin eilen hakemassa kuivakaapin sisältöä miehen vanhasta kämpästä ja taas ärsyynnyin siihen kuinka paljon siellä on vielä kamaa. Ne ovat vielä kaikkea turhaa, minkä voisi vaan jättää sinne. Siellä pitäisi siivotakin. Seuraava viikonloppu olisi hyvä, jos mies innostuisi nyt vihdoin hakemaan loputkin.

Meillä ei ole mukeja (vink, vinki :)). Meillä on kyllä laseja aika paljon, mutta mukeja vain kolme. Lautasiakin on vain kolme, mutta saatan saada niitä yo-lahjaksi, joten ei stressiä. Siitä tulikin mieleen, että pitää isän kanssa lähteä tietsikkakauppaan.

Meillä on siis tuparit ensimmäinen päivä syyskuuta, aion tehdä vaniljapäärynäboolia, jos saan rahaa yo-lahjaksi. Olette lämpimästi tervetulleita neljästä eteenpäin. Tarjolla voipi hyvinkin olla ylijäänyttä sapuskaa edellisen päivän pippaloista ja iltaa saatetaan jatkaa Rentukassa tai keskustassa. Suunnitelmat muotoutukoot paikan päällä. Soitelkaa, niin saatte sen uuden osoitteen. Lahjoja ei tarvitse tuoda, eiköhän niitä tule sukulaisilta.

Selittelyn makua

2007-08-14T08:30:00.001+03:00

Tunnen suurta halua selitellä ja puolustella, vaikkei se oikeastaan olisi tarpeen. Lähetin juuri kaikille opettajille heidän henkilökohtaisen palautteensa ja yleiset löpinät ja teki mieli selitellä kovastikin miksi palaute on juuri tuollaista, miksi se ei tullut aikaisemmin ja että olisi opettajia voinut kehuakin persoonina, mutta koitimme pitäytyä ammatillisella tasolla. En kuitenkaan voinut enää käydä muuttamaan mitään allekirjoitetusta versiosta, joten selittelyt jäivät. (Olin ehkä hieman lapsellinen, enkä lähettänyt mitään kahdelle opettajalle, jotka palautteen kävivät läpi. Hehän ovat sen jo lukeneet, tulkoot yllätyksenä että nyt muutkin ovat). Olisi tosin tehnyt mieli lähettää koko palaute kaikista aineista kaikille, mutta valitsin poliittisesti korrektimman vaihtoehdon.

Olen pakonomainen selittelijä. Aina kun teen jotain, mieleni automaattisesti muodostaa selitykseen. Olin lapsena melkeinpä patologinen valehtelija, sillä en ikinä uskonut että se oikea selitys olisi tarpeeksi hyvä. Koulussa kehitin tätä taitoa ja kykenin usein vastaamaan yhtäkkiä heitettyihin kysymyksiin ainakin jotain ("Mitä te siellä supajatte?" "Mehän siis juuri ihan selvästi keskustelemme tästä Neuvostoliiton armeijareformista, josta äsken puhuit. Minulle jäi hieman epäselväksi kuka sen lopulta pani käytäntöön?"). Koen suurta myötähäpeää ihmisiä kohtaan jotka vain jäätyvät. Vaikka selitykseni ontuvat, saan sentään jotain sanottua. En tiedä mistä se johtuu, vaikeneminen kun on kultaa jne.

Asiasta kolmanteen, mutta minussa on toinenkin hyvin hämmentävä piirre. Minun on vaikea tulla toimeen ikäerojen kanssa. Tämä varmaan juontuu lapsuudesta ja naapurin isommista pojista sekä omasta isosiskon asemastani, mutta minun on vaikea tulla toimeen erityisesti nuorempien ihmisten kanssa. Ne ovat niin pieniä! Hämmennyn aina kun minun pitäisi tehdä jotain vaikkapa veljeni ikäisen kanssa, niillähän ei ole vielä mitään elämänkokemusta (jota minulla siis on vaikka muille jakaa). Pahinta on, että jotkut ikäiseni seurustelevat nuorempien kanssa. Sehän on kuin kehdonryöstöä! Blokkaan tehokkaasti mielestäni seikan, että ihan reippaasti asiat onnistuivat minultakin sen ikäisenä. Kun ajattelen itseäni siskoni iässä, on vaikea uskoa, että olisin ollut sellainen kuin näen siskon ja hänen kaveriensa olevan. Siinä iässä olin (tärkeysjärjestyksessä)

a) lukenut Platonin valtion ja Waltarin Sinuhe egyptiläisen,
b) maistanut viinaa ja
c) tajunnut kiinnostuvani tytöistä.

Olinko jotenkin varhaiskypsä? Vai enkö vain näen siskossani ja sen kavereissa sitä vakavuutta joka minussa oli. Oliko se minussakin kätkettynä samalla tavalla? Luulenko vain että olin jotenkin erilainen?
Sairaalloisen kunnioituksen minua vanhempia ihmisiä kohtaan olen sentään jo saanut karkotettua.

Ai niin, eilen tajusin vihdoin katastrofin! En pääse parturimiehelleni ennen juhlia! Olen käynyt samalla tyypillä viisi vuotta ja nyt joku satunnainen naikkonen koskee päähäni. Harmittaa pirusti. Koska olen aina niin tyylitelty ja kauniissa vaatteissa, on minulle tärkeää, että ainakin tukka on hyvin (sen kuukauden parturin jälkeen, kun se ei vielä ole kasvanut omaamaan kykyä liikkua ja ajatella itse). Olin jo henkisesti valmistautunut siihen, että opiskeluaikana ei ole varaa ainakaan tuohon parturiin, mutta meillä oli parturimiehen kanssa suunnitelma hiuksiani varten. Nyt se uusi ei tiedä yhtään missä mennään ja tekee jonkun väärän kuitenkin. Sitten joudun loppuikäni elämään vääränlaisen yo-kuvan kanssa (opiskelijakorttini kuva on myös aika tyylikäs).

Voi kuinka vaikeaa elämä on! Minun pitäisi myös viedä loput kamani Kortepohjaan viimeistään seuraavalla viikolla. Ehkä koitan jo viikonloppuna. Sateessa pyöräily ei ole kuitenkaan pahinta maailmassa ja haluan mölliä sohvallani iltaisin. Nyt kun mies keksi kuinka tietokoneen saa kiinni telkkariin, voin katsoa leffaa mukavasti.

Kunhan isäni tulisi työmatkaltaan, voisin näyttää tekemääni dokumenttia hänelle ja edetä hommassa. Sitä ennen kuitenkin taidan vaan keskittyä tarkastamaan muotoiluja.

Perjantai mielessäin, jo nyt

2007-08-13T07:51:00.000+03:00

Maanantai, viikonpäivien marraskuu.

Viikonloppu meni, lauantaina oli Pellavarock, ihan jees. Parasta oli, että pääesiintyjä, eli viimeinen bändi aloitti jo 19.35 eli pääsimme lähtemään silloin ajamaan kotiin. Näin pitäisi olla kaikkialla! Suomen festarinjärjestäjät, kuulkaa tämä neuvo, pääesiintyjä viimeistään kymmeneltä!

Askartelin sunnuntaina kutsut yo-juhliin sukulaisille. Liimasin punaiselle pahville hopeiset tarrat ja printatut laput ja kirosin kun laput menivät vinoon ja kaikkialla oli liimaa. Koska kirjoitin kuitenkin englanniksi, laitoin etusivulle hienon lainauksen Aristoteleeltä:
"The roots of education are bitter, but the fruit is sweet" ja sama suomeksi, koska sukulaiset eivät ole kieli-ihmisiä. Oli muuten viimeiset kortit mitä askartelen pariin vuoteen.

Kiinnostavinta ja hauskinta kuitenkin oli tavata lukioni psykologian opettaja perjantaina kaupungilla. Hän ei siis edes opettanut minua, mutta IB on pieni, joten tulimme tutuiksi kuitenkin. Oli hauska kuulla näin jälkeenpäin tiettyjä asioita, joita silloin ei kuullut opettajilta ääneen vaikka tavallaan tiesimmekin ne ja oli myös kiinnostava kuulla kuinka kävi tälle palautteelle, jonka annoimme opettajakunnalle luokkana kun koulu loppui. Se ei ikinä mennyt perille kuin parille henkilölle. Tekisi niin mieli tässä vaiheessa printata se ja viedä lyseolle kaikkien opettajien lokeroihin. Minusta aikuisten ihmisten on kestettävä kritiikkiä, varsinkin kun suurin osa niistä asioita on yleisessä tiedossa muutenkin. IB-koordinaattorimme ja ohjaava opettajamme olivat kuitenkin päättäneet, että siitä olisi tullut liian paha mieli, joten he eivät jakaneet sitä asianomaisille opettajille. Minusta tuo on törkeää suoraan sanoen. Meiltä pyydettiin palautetta ja kirjoitimme sen, pyrimme vielä jättämään kaiken henkilökohtaisuuden pois, kertomaan vain opetuksesta. Lähetin meiliä luokkalaisillemme, että onko se enää meidän asiamme kuinka juttu edistyy, lähetetäänkö palaute kaikille opettajille vielä näin jälkeenpäin.

Olen nyt niin väsy koko elämääni, koska maha väsyttää aina kun kipuilee, että taidan koittaa tehdä töitä hetken. Ehkä iltapäivällä lisää juttua.

Perjantai mielessäin eli mieli maassa

2007-08-10T12:04:00.001+03:00

Eilisestä jäi vähän paha maku. Olin iloinen ja innostunut siihen asti kun pääsin kotiin ja melkein heti saman tien lähdin miehen kanssa ruokakauppaan. Ostimme aikuisten ihmisten asioita, eli vihanneksia. Minua ärsytti pikkuisen miehen halu tehdä vain vähän ostoksia, itse haluaisin ostaa kaikki viikon ruuat kerralla. Säästimme kuitenkin plussakortin ansiosta 80 snt ostaessamme kahdeksan jogurttia. Kaupasta matka jatkui Fantasiapeleihin (jogurtit unohdimme täysin, ne olivat autossa koko illan), jossa oli Vampire -korttipeli-ilta, johon suostuin lähtemään, koska mies sanoi opettavansa säännöt. Ei opettanut. Istuin huonossa asennossa selkänojattomassa tuolissa lukien melkein kolme tuntia.

Kun peli viimein loppui, Tatu sentään huomasi, että olen allapäin ja osti meille kamalan kallista jäätelöä, missä oli suklaajäätelön seassa vaahtokarkkia, toffeeta ja kalanmuotoisia suklaapaloja. Kun söimme sitä, saimme käskyn käydä kaupassa Tatun veljen puolesta, eli jouduimme kiireessä ajamaan markettiin, josta tarvittavia asioita sai (ja käymme ihan liian usein Tatun veljen puolesta kaupassa, ainakin minun mielestäni. Tatu keskeyttää aina hommansa sen takia). Oli jo hieman piristynyt jäätelöstä ja siitä, että mies lupasi seuraavalla kerralla opettaa ensin säännöt ennen kuin menemme minnekään missä on muita, mutta sitten kun ajoimme minua kotiin, mies suuttui bemarikuskille, joka ensin ohitti normaalivauhdissa ja sitten kun mies näytti keskisormea, painoi jarrut pohjaan moottoritiellä (kuinka lapsellisia miehet ovatkaan ratissa). Minua ärsytti ja kun pääsin kotiin, äiti alkoi marmattaa kun en ole vielä tehnyt kutsukortteja juhliin. Ärsyynnyin äitiin vielä enemmän, kun sille ei olisi kelvannut selitykseksi, että halusin teeskennellä että minulla on lomaa, ja menin ärsyyntyneenä nukkumaan. Nukuin huonosti heräillen ajattelemaan niitä kortteja.

Miksi kerron tämän? Koska mielestäni me ansaitsemme tietää, että muillakin ihmisillä on typeriä päiviä, joissa ei ole varsinaisesti mitään vikaa, mutta kaikki menee silti vähän huonosti. Tänään on sitten pakko ajaa keskustaan pyörällä ja ostaa jotkut korttipohjat ja ehkä jotain koristejuttua. Olen pahoillani, mutta ystäväni aion kutsua vain suullisesti, sillä en muista osoitteitanne, enkä jaksa askarella yhtään korttia enempää kuin on pakko. Kiitoskortit saatte, älkää pelätkö.

Saimme kuin saimmekin sen sohvan, joten on minun käytävä sitä katsomassa, vaikken aikonut tänään mennä Kortepohjaan. Tiedän, että jos menen, en tule kotiin ennen kuin sunnuntaina. Voisimme periaattessa nukkua siinä sohvassa kokeilunilosta, mutta pitäisi ostaa lakana joka sopii siihen. Se nyt toisaalta on ostettava kuitenkin, ehkä ostan sen jo tänään.

Riitelin miehen kanssa irkissä tänään aamulla, oli kanavalla tosin muitakin. Hänen mielestään esim. vakinaisten työntekijöiden irtisanomista pitää helpottaa, minä taas olin eri mieltä (ah, kuika syvällisiä ja tärkeitä asioita. Parasta on, että me uskomme niihin kaikella tällä nuoruuden innolla). Hän syytti, että minulla on "raivostuttavan naiivi näkökanta" kun olen sitä mieltä, että yrityksellä on vastuu työntekijälle hänen antamastaan panoksesta myös silloin kun yrityksellä on suvantovaihe. Vakinainen työ mielestäni tarkoittaa työntekijältä velvoitetta toimia työnantajan hyväksi ja työnantajalla on vastuu käyttää hyväkseen työntekijän osaamista, ei käyttää vain hyväksi. Ihmistä ei voi vaan viskata pois. Täytyy siitä palkita jotenkin että antaa koko panoksensa yritykselle. Määräaikaisella on aina toinen jalka oven raossa. Mies on siis sitä mieltä, että työnantajamaksut ovat liian korkeat ja ihmisiä on liian vaikea irtisanoa. Olemme ottaneet yhteen tästä kerran jos toisenkin, enkä voi ymmärtää kuinka kyvytön mies on ajattelemaan tätä minun puoleltani. Minä kyllä voisin argumentoida, jos pakko, hänen näkökantansa kautta, mutta hän ei ikinä minun.

Onneksi hän sentään tajuaa nykyään olla vaatimatta, että työttömien pitäisi pakolla ottaa vastaan mitä tahansa työtä koulutuksesta huolimatta, koska hänellähän olisi ollut viime keväänä tuolla systeemillä pakko mennä halveksimiinsa "paskaduuneihin". Tai ei halveksimiinsa, hän ei vaan halua puhuakaan vaihtoehdosta, jossa hän tekisi muuta kuin koulutustaan (jota siis ei pahemmin ole) vastaavaa työtä. Minä ajattelin kyllä seuraavaksi kesäksi pyrkiä pikaruokapaikkaan tai vastaavaan, jotta töitä olisi edes joskus talvellakin.

Kuten huomata saattaa, olen väsy ja ärsyyntynyt. Mielialat ovat taas luonnon armoilla, kun en voi syödä aina liuskoja peräkkäin. Voisin lähteä ajoissa ja ostaa ihan yksikseni jäätelön kaupungilla.

Hyvä riffi, paska biisi

2007-08-09T09:32:00.000+03:00

Olen pirteä pirteä pirteä ja tänään on hyvä hyvä hyvä päivä! Pyöräilin tänään töihin sen about kymmenen kilometriä ja vielä mainiosti tavoiteaikaan, 35 min, koska en halunnut hikoilla. Heräsin tosin tätä varten kuudelta, mutta ei se mitään, silloin vielä oli tarpeeksi viileä pyöräilyyn. Eilen sain massiivisen päänsäryn kun neljän maissa puuskutin Kortepohjaan, en ikinä opi, etten voi pyöräillä helteessä.

Kuuntelen radiota ja olen niin hyvällä tuulella, että jammailen täällä nurkassa yksikseni huonoille kappaleille. Näin käy aina joskus ja joka kerta häpeän itseäni aivan kuin lapsena kun leikki leluilla, joilla ei olisi enää saanut iän tai muodin takia. Tällä kertaa en kuitenkaan kuuntele emorokkia, joka siis kai pitää minulle edelleen pimentoon jääneen syyn takia kirota alimpaan helvettiin, vaan ihan peruspoppista, mitä Yleisradion ah, niin nuorekas nuorisokanava minulle tarjoilee. Näissä kappaleissa on yllättävän hyviä koukkuja, vaikka ne kokonaisuudessaan ovatkin aikamoista huttua. Tästä tulikin mieleen, että mikä kappale tulee mieleen My Chemical Romacen Teenagers -kappaleen kertosäkeestä? Se on joku vanhempi kappale, jossa on ihan sama kuvio, mutten saa sitä mieleeni. Koko kappale vaikuttaa hämmentävän tutulle, ei kai se ole cover?

Eipä asia minua itse asiassa kiinnosta. Olen liian hyvällä tuulella. Keskittymiskykyni on aina surkea kun olen iloinen tai kovin alamaissa, minulla pitäisi aina olla sellainen perusvitutus, jotta olen tuottava. Toivottavasti perusvitutus ei synny eväänä olevasta miehen tekemästä risotosta. En epäile, etteikö mies olisi tehnyt siitä hyvää, mutta kun meillä on vähän eri käsitys hyvästä. Erityisesti maustamisen suhteen. Olen kuitenkin niin nälkäinen, että söisin mitä vain.

Lauantaipäivä menee Lammilla Pellavarockissa, joka on metalliaiheinen festari Lammilla (älä kysy). Meitä lähtee sinne hyvin pieni porukka, mutta selviämme varmasti. Porukassa vaan ei taida olla ketään toista ajokykyistä, joten vaikkei matka ole pitkä, täytyy varmaan torkkua ennen paluumatkaa. Eipä sielläkään ole mitään kiinnostavia bändejä. Stam1na oli ihan jees aikaisemmin, mutta likainen parketti!? En kykene edes sanomaan siitä mitään. Viisi laukausta päähän on kanssa niin kammottavan rautalangasta väännetty "kannanotto", että pahaa tekee.

Pitkästä aikaa voisin sanoa jotain lukuharrastuksestani. Kesän alussahan päätin, että luen vain kaikkea täysin yhdentekevää, mutta Anne Ricen Lestat vahingoitti mieltäni niin pahasti, että palasin ihan kirjallisuuden pariin. Luin uudestaan Pasi Jääskeläisen kirjan Lumikko ja yhdeksän muuta (ei kukaan muuten haluaisi kyseistä kirjaa, kirjahyllyjen yhdistämisestä johtuen meillä on niitä kaksi) ja pidin siitä edelleen. Peter Süskindin Parfyymi, joka ilmestyi teattereihin männä vuonna, ei ollut ihan niin hyvä kuin oletin. Kerrankin elokuva oli mielestäni parempi, joskin kirjassa päähenkilö on epämiellyttävämpi. Tällä hetkellä luen Simon Iggsin Rautakalan kaupunkia, jonka olen senkin lukenut aiemmin ja joka teki vaikutuksen. Toivon uudestaan lukemalla keksiväni mikä se vaikutus on ja mistä se johtui.

Viimeisin lukemani kirja on kuitenkin niin paha pahe, etten ajatellut ensin edes kertoa sitä. Jostain syystä olen kiintynyt kyseiseen nuortenkirjasarjaan, vaikka ehkä aloitin lukemisen jo vähän liian vanhana. Löysin sattumalta uusimman osan kirjastosta, kun olin lainaamassa edellistä siskolleni. Kyseessä on siis Louise Rennisonin Georgia Nicolsonin salatut elämät. Ne ovat täysin tavallista englantilaista nuorisohuttua, päiväkirjamuotoon kirjoitettua komediaa, mutta nauroin silti. Samantyyppistä, joskin ehkä vähän "parempilaatuista" kirjallisuutta tekee/teki Sue Townsend ainakin Hadrianus -sarjallaan. Mutta en ota tuonkaan sarjan lukemisesta stressiä, minulla on oikeus lukea näitä, koska jotkut lukevat Harlekiinejä (näissä on sentään kovat kannet).

Harkitsen vakavasti kuntosalikortin hankkimista. Kuusi kuukautta salia ja ohjattuja liikuntatunteja olisi 305e eräässä paikassa, jota harkitsen. Olen kuitenkin skeptinen sen suhteen jaksaisinko käydä salilla, vaikka ryhmäliikkumassa kävisinkin. Tätä täytyy pohtia. Yliopistoliikunnalla vaan on pirusti muitakin ihmisiä, ja firmalla olisi ehkä vähän eri aikoihin mahdollista käydä tunneilla. Ehkä katson jos saan rahaa yo-lahjaksi niin paljon että on varaa ihan oikeasti maksaa tuollainen summa siitä minkä voisi tavoittaa ilmaiseksi lenkkeilemällä ja hyppypomppimalla itsekseen.

Koukussa

2007-08-08T08:04:00.000+03:00

Olen vaan kohtuullisen koukussa tähän kirjoittamiseen. Päivittäin vietetty aika tietokoneella tekee minulle pahaa; ennen irkkasin kaikki illat, nykyään bloggaan ja stalkkaan kaikki päivät (siis töiden ohella). Eilen ystäväni soitti ja sanoi, että kirjoitustyylini on kehittynyt, enkä oikeastaan ihmettele, sillä en tiedä milloin olisin kirjoittanut näin paljon ja säännöllisesti elämäni aikana. Tämä voi olla hyväkin, pysympähän vireessä syksyä varten.

Jyväskylän yliopisto tarjoaa paljon kirjoittamiskoulutusta, on jopa erillinen ohjelma aiheesta. Pohdin jossain vaiheessa, että haluaisinko hioa taitojani ohjatusti, voisinhan vaikka kirjoittaa ajatukseni runoiksi tai näytelmiksi. Olen kuitenkin alkanut kallistua sille suunnalle, etten ole tarpeeksi luova luodakseni täysin uutta. Jos olette ikinä lukeneet niitä paria novellia, jotka olen raapinut kasaan kalloni sisäpinnalta, olette ehkä huomanneet, että vaikka olen ilmiömäisen hyvä ja taitava kirjoittaja, sisältö on aika heikkoa. Näen kaunokirjallisuuden metaforana tai vertauksena, kirja välittää jonkin viestin kuviensa kautta, enkä minä ole hyvä piirtämään. Pakinoiden tai vastaavien kirjoittaminen taas on aivan eri juttu. Niissä saa kirjoittaa niin kuin näkee maailman, eikä tarvitse koittaa kätkeä näkemystään mihinkään höpsöön juoneen. Voisin pyrkiä tietokirjailijaksi paljon mielummin kuin kaunokirjailijaksi.

Tämä loogisesti on yksi syy miksi hain opiskelemaan kirjallisuutta. Olen aina lukenut paljon ja nopeasti ja jotkut kirjat ovat jääneet mieleeni ja tyydyttäneet haluni paljon paremmin kuin toiset. Haluan saada selville mikä se on se juju, joka tekee kirjasta niin tenhoavan. Haluan myöskin tietää, että miksi tietty kaava tulee esiin kaikissa maailman myyteissä ja myöhemmin kirjoissa, haluan tietää miksi ihminen saa niin suurta lohtua jumalan kuolemasta ja ylösnousemuksesta. Ei minulla siis kuitenkaan mitään suuria toiveita ole opetuksen suhteen.

Olen niin satavarma, että petyn kirjallisuuden opiskeluun ja meinaan vetää itseni kiikkuun sen Suomen ison kieliopin kanssa. Elämässäni ei voi mennä kaikki hyvin, en voi uskoa, että ala, jonka valitsin ihan oikeasti olisi oikea. Minähän hei jo kuudennella luokalla sanoin, että minusta tulee äikänope! Sitä ennen halusin olla luokanopettaja, koska ajattelin, että ne saavat opiskella kaikkea, kun en osannut päättää mistä aineesta tykkäisin eniten. Äidinkielenopettajaksi ryhtyminen oli silloin vähän samalla pohjalla, äikänopet saa lukea kaikkia kirjoja kaikilta aloilta ja saavat päättää mitä koulussa luetaan. Minulla kun oli silloin paljon parempia ehdotuksia kuin opella.

Mikäköhän tämä pakkomielteeni koulumaailmaan on? Olenko vain pelokas, enkä tahdo lähteä tuntemattomaan markkinatalouteen, joten päätän jäädä kouluun loppuelämäksi? Enhän edes lopulta tule niin hyvin toimeen koulussa kuin luulen, en saa paljoa ystäviä, enkä loista pahemmin missään aineessa (paitsi äidinkielessä olen ihan hyvä, luonnollisesti). Olisin kyllä luultavasti onnellinen opiskellessani mitä tahansa alaa, kunhan vaan ei tarvitsisi lopulta tehdä niitä töitä. En halua myydä, enkä erityisemmin markkinoida, en saisi kovin suurta tyydytystä jos päivästä toiseen tekisin samaa hommaa käsilläni enkä jaksaisi pitää huolta toisista henk. koht. koko aikaa. Hallinnolliset ammatit kyllä kiehtovat, mutta minulla on sairas harhaluulo siitä, että on parempi ensin hankkia kunnollinen ammatti ja vasta sitten pyrkiä edustamaan palkansaajia. Äidinkielenopettaja ammattina herättää luottamusta ja kuin huomaamattanne äänestätte minut kunnallishallintoon (milläköhän ajalla siellä istuisin. Olisin koulun suositun opettaja kun en ikinä laittaisi koko luokkaa kerralla tekemään kirjoitushommia).

Olen kai vaan koukussa kouluun, niin sairaalta kun se kuulostaakin.

Uu hei, meille muuten saattaa tulla se sohva jo tämän viikon lopulla! Sitten se koti tuntuisi kodille. Tänään aion pyöräillä sinne töistä uudella pyörälläni, eli mummon entisellä, joka oli sitä ennen äitini pyörä. Koitan huomenna aamulla siis ensimmäistä kertaa pyöräillä töihin niin kaukaa.

Nyt töitä, laiska nainen!

Painavaa asiaa (ehkä)

2007-08-07T07:44:00.000+03:00

Taas yksi päivä toisten joukossa. En jaksa kaivaa rikkinäisiä kuulokkeitani laukusta, että kuulisin ylex:n aamua, joten palelen vain omassa hiljaisuudessani. Tämän päivän voi erottaa muista sillä, että ajattelin käydä syömässä ruokalassa. Tulin töihin jo vaille seitsemään, enkä jaksanut ottaa niin paljon eväitä mukaan, että selviäisin koko päivän. Siellä olisi joko lohikeittoa, á 3e tai lihapullia 4,3e. Vaikea valinta, mutta taidan ottaa halvemman.

En ole enää yhtään miinuksella työajassa, joten nyt täytyy tehdä pitkiä päiviä ihan vaan jotta saisin vapaata joskus. Joskin pohdin, että olisiko itse asiassa parempi pitää nyt tavallisia työpäiviä, kun ulkona on niin kiva ilma. Jos kärsin pitkää päivää, on vapaapäiväni kuitenkin sateinen ja inhottava kaikin puolin.

Ajattelin blogata tänään jostain vakavasta ja isosta asiasta. Tietysti te lukijat vakuuttuisitte kannastani, ihailisitte kirjoituksen luettuanne kykyäni viiltävään analyysiin ja tarkkaan tulkintaan ja lopulta maailma olisi parempi paikka. Koitin lukea uutisiakin sillä silmällä, että löytäisin jotain kommentoitavaa, mutta päivä on tylsä. Ainut mikä pisti silmään on tämä Madeleine, siis nelivuotias joka katosi hotellihuoneesta. Maailmassa varmasti katoaa nelivuotiaita useita päivässä ja jokainen on vanhemmilleen rakas, mutta silti me kuulemme vain tästä yhdestä tapauksesta, johon jopa kaikkien meidän ah, niin rakastama J.K. Rowling työnsi nenänsä. Nyt on käynyt ilmi, että hotellihuoneessa on verijälkiä, joita on koitettu siivota ja että Madeleine olisikin kuollut siellä tapaturmaisesti (?). Siis mitä? Miten on mahdollista, että vasta nyt löytyy jotain verijälkiä? Missä vanhemmat olivat jos kerta Madeleinen ruumis oli huoneessa kuten uutinen sanoo ainakin pari tuntia säilössä? Vaikka aluksi boikotoin noiden uutisten lukemista ihan vaan sen takia, että ne vievät palstatilaa uutisilta, jotka ihan oikeasti vaikuttavat meihin, on juttua pakko seurata. Kyynisenä ihmisenä odotan, että vanhemmat paljastuvat lapsensa murhaajiksi, tai "vahinkotappajiksi".

J.K. Rowlingin "hyväntekeväisyydestä" tulikin mieleen Oprahin kuuluisa jakso, jossa hän seuraa mitä ihmiset tekevät kun heille annetaan tonni ja käsketään auttaa tuntematonta. Moni ihminen liikuttui varmasti kaikista niistä hyvistä teoista, mutta itse kiristelin hampaitani. Siinä tuli niin ilmi ihmisten (amerikkalaisten) kyvyttömyys nähdä ongelmia. Esim.

Kaksi naista käyttivät sen rahan yksinhuoltajaäidin make-overiin ja hänen lastensa talvikenkiin. Talvikengät ok, mutta make-over?! Tajuaisin kyllä uudet vaatteet, jotta näyttää hyvälle työhaastattelussa tms. tai vaikka hemmotteluillan ravintolassa kun lapsille on kerrankin hoitaja, mutta ei, useampi satanen käytettiin tuosta rahasta kosmetologiin ja parturiin.
Eräät lähettivät Irakiin sotilaille paketteja, joissa oli leffoja ja popkornia. Tarvitseeko minun sanoa lisää?
Yksinhuoltajaäidille annettiin se raha lahjakorttina Toys'r'usiin, jotta lapsilla olisi kivempi joulu. Olisiko ehkä ollut fiksumpaa antaa se kauppaan mistä saa tavaroita joita ihan oikeastikin tarvitaan? Rahasta olisi hyvin riittänyt kivoihin lahjoihin JA uusiin vaatteisiin.

Miksiköhän niitä ei ohjelmassa näytetty, jotka lahjoittivat rahan Punaiselle ristille tai Pelastusarmeijalle? Katsomossa varmasti oli niitäkin, jotka eivät keksineet mitään kyyneitä kirvoittavaa, vaan pohtivat missä raha tulisi varmasti käyttöön. Ovathan tuollaiset ylläluetellutkin asiat hienoja tavallaan, mutta omassa prioriteettilistassa ne ovat aika alhaalla. Jollekin pienelle järjestöllekin tonni on aika iso raha, sillä saisi vaikka lasten iltapäiväkerhoon aika mukavan määrän askartelutarpeita tai pelejä, ellei keksisi huutavampaa tarvetta. (Oli ohjelmassa fiksujakin lahjoituksia; kenkiä vähävaraisille lapsille, vaatteita kodittomille yms.)

Asiaan tavallaan liittyen, voitte moittia kyyniseksi, mutta minä näen kokonaisuuden yksilöä tärkeämpänä. Jossain oli määritelmä hyviksistä ja pahiksista, että pahikset ovat niitä jotka suosiolla uhraavat yhden, jotta kokonaisuus säilyy, mutta hyviksen pelastavat sen yhden laittaen kokonaisuuden likoon. Minä olisin suurimassa osassa tapauksia pahis. Ainakin yhteiskunnallisissa asioissa, vaikken ehkä yksityiselämässä. Se voi tuntua vaikka kuinka pahalle nähdä kerjääviä ihmisiä kadulla, mutta kuljen ohi antamatta mitään, sillä uskon että varani ja energiani tulevat parempaan käyttöön kokonaisuutta parantamalla. Uskon vakaasti siihen, että sitä voi parantaa. En ehkä tällä hetkellä tee niin paljoa asian eteen kun ihminen voisi, mutta teen kuitenkin järjestötyön kautta jotain, eivätkä kaikki tee sitäkään. Jotkut tyydyttävät huonon omatuntonsa vaan ostamalla Reilun kaupan banaaneja, koska uskovat että näin maailma pelastuu, eivätkä ota selvää tapahtuuko niin todellakin (Reilun kaupan kohdalla oikeastaan ei, kuuntele vaikkapa tämä radio-ohjelma). En sano, että kaikkien tulisi elää tietyllä tavalla, koska uskon myös siihen, että jos ihmiset elävät rauhassa ja selvittävät vain oman elämänsä, on sekin poissa koko maailman sotkuista. Itse haluan vaikuttaa ympäristööni, vain vaikka siihen mikä on ihan vaan näköpiirissä.

Puh, tulipas nyt kyyninen ja kukkahattutätiolo yhtä aikaa. Kirjoitan sekavasti, koska olen väsy, mutta antakaa anteeksi. Tämä siitä saa kun koittaa keksimällä keksiä painavaa asiaa sanottavaksi.

Sitten kevyempiin aiheisiin: Minun pitää laihtua. Olen lihonut useamman kilon joulusta ja tunnen itseni sen verran hyvin, että paino on saatava laskusuhdanteeseen, jottei se jämähdä. miehen pitäisi laihtua myös, joten nyt syksyllä tämän pitäisi onnistua helposti, voin alkaa käydä siellä yliopistoliikunnan tunneillakin. Minua pitää sitten kannustaa, jotta jaksan, olen kärttyinen jos en voi syödä aina kun tekee mieli.

Mitäs muuta... Näin unta ekasta koulupäivästä, se oli kivaa muuten, mutta hukkasin laukkuni ja eräs ihminen, josta en kovasti välitä oli jostain syystä siellä myös ja minun oli pakko olla mukava. Odotan oikeasti lapsellisella innolla kuun vaihdetta!

Maanantaiaamuna on kylmä ja ikävä

2007-08-06T08:44:00.000+03:00

Maanantaifiilis tosiaankin, ulkona paistaa vihdoin aurinko ja minä palelen täällä koneen ääressä. Joudun rehellisesti puhaltelemaan sormiini etteivät ne jähmety kouristuksen omaisiin asentoihin näppikselle. Pahemmin ei sentään nukuta.

Minulla oli hieno idea hyödyntää suuria vaatehuoneitamme. Pöllin idean bigbrotherista ja eräästä satunnaisesta blogista. Olisin halunnut laittaa miehen videokameran jalustalleen ja nauhoitusvalmiiksi, niin että aina kun olisi kivaa tai vituttaisi, voisi käydä juttelemassa kameralle. Mies ei tietenkään innostunut ajatuksesta, ihan liian vaivalloista ja kallista nauhoineen ja editoimisineen, mutta ehdotti itse blogin pystyyn laittamista. Nyt meillä sitten on avoliittoblogi, jonka löydätte ehkä profiilini kautta tai jostain. Ei mies tosin vielä saanut aikaiseksi sinne mitään kirjoittaa, minä vaan aloitin.

Pitäisi käydä näöntarkastuksessa, silmät taitavat olla muutakin kuin väsyneet. Pitäisi käydä myös keskussa ostamassa kutsukortiaineksia, joihin printtailla.

Ai niin, mies tapasi uuden naishenkilön! Hän oli kavereidensa ja niiden kavereiden kanssa ihan perinteisellä pussikaljalla pitkästä aikaa, lähti vielä ihan ex tempore, ja seuraavana päivänä varmisteli, että on ihan ok, että vaihtoi yhteystietoja porukassa olleen tytön kanssa. Minulle asia tietysti oli ok, siihen asti kun mies itse manasi esiin menneisyyden haamuja ja sanoi, että haluaa tehdä minulle selväksi, ettei tämä tyttö ole mikään nörttityttö#2 (nörttityttö oli se jota mies yritti ollessamme erossa). En ollut edes ajatellut asiaa, ennen kuin hän sanoi sen ääneen ja sitten tietenkin iski paha aavistus. No mutta joo, ei ole mikään iso asia, enkä epäile mitään sen kummempaa, koska tunnen miehen ja tiedän että jostain syystä hän ystävystyy tietynlaisten ihmisten kanssa. Se on vaan hassua, että en olisi edes miettinyt asiaa sen enempää, ellei mies olisi itse vakuutellut niin kovasti.

Juttelimme miehen kanssa minun hyvin vähästä mustasukkaisuudestani ja kysyin häneltä onko hän mustasukkainen minusta. Häntä on edelleen jäänyt kaihertamaan se ainut kerta kun oli jotain muuta, eli juuri ennen kuin palasimme yhteen. Olemme siitäkin puhuneet useampaan kertaan, enkä tiedä voinko sitä mustasukkaisuutta miehestä poistaa. Toivottavasti se ei kuitenkaan häntä pahasti kaiverra.

Nyt iski paha väsy, taidan tuijottaa hetken vaan ruutua ja palella.

Uudessa asunnossa

2007-08-04T23:14:00.000+03:00

Tämä ruutu on aivan liian kirkas. Bloggaan ensimmäistä kertaa uudessa asunnossa, yksin ja kauheassa päänsäryssä. Olin kolmesta tähän asti töissä, seisten koko päivän ja hartiani ja oikean ravinnon puute saivat minut ihanan väsyksi, voin vaan kohta kaatua sänkyyn ja koomata kylmässä makuuhuoneessa hyvällä omatunnolla. Sain kuitenkin ihan kivan rahan kahdesta vajaasta päivästä, reilusti yli oma osani pakastimesta.

Ovelana tyttötä ratkaisin sohvan puutteen kasaamalla edelleen säilytyskasseissaan olevista uudesta peitosta ja päiväpeitosta pienen pesän telkkaria vastapäätä. Taidan vetäytyä takaisin sinne ja odottaa miestä kotiin, se kai aikoi tuoda thairuokaa mukanaan. Ei vaan tee yhtään mieli pikaruuan keskellä päivän viettäneenä ja sämpylöitä metvurstilla täyttäneenä, mutta haluan seuraa ennen nukkumaanmenoa.

Ninninnii

2007-08-03T07:50:00.000+03:00

Uskomatonta, teen kahta työtä samana päivänä. Millä hetkellä tahansa eno voi soittaa ja hälyttää avuksi sinne huoltsikalle, mutta ajattelin olla siihen asti oikeissa töissä, etteivät tunnit mene pahasti miinukselle. Jostain syystä juuri nämä työpäivän alut ja loput ovat kaikista tuottavampia, niiden aikana teenkin eniten hommaa, vaikka yht'aikaa tarkistan meilit ja luen uutiset.

Saimme eilen kasattua hyllyt, eli nyt kyse on vaan asioiden paikalleen asettelusta. Hyllyjen kasaaminen rassasi selvästi miehen mieltä, koko ajan olin tiellä, tai nostin väärin, mutta olemme kehittyneet, sillä emme riidelleet. Hyllyt eivät kyllä kestä enää uutta muuttoa. Niihin on joku fiksu ruotsalainen insinööri suunnitellut nauloilla kiinnitettävät takalevyt, jotka on pakko irroittaa aina muutossa, joten takalevyt ovat sen näköisetkin, että niistä on revitty nauloja useampaan kertaan.

Olisi todellakin ollut hyvä idea pestä matot ennen muuttoa. Ne ovat niin paskaiset suoraan sanoen, että ärsyttää. Mutta jos tässä nyt vihdoin alkaisi olla paremmat ilmat, niin voisi käydä mattolaiturilla ja tuoda talon pihaan kuivumaan.

Ihottuma on mystinen juttu. Tänään se ei ole ollenkaan niin paha kuin eilen, joskin aamulla laitoin keskivahvaa steroidivoidettani.

Tänään on lyhyiden kappaleiden päivä.

Tänään koittaisin päästä nukkumaan uuteen kotiin, jos vaan mahdollista. Olisi myös rapujuhlat sukulaisissa, mutta en välttämättä ehdi sieltä töistä. Miehellä taas ei ole puhtaita vaatteita, niin veikkaan ettei sekään ole innostunut. Minusta on omituista, ettei hän pidä ravuista. Hänen mielestään on typerää nähdä niin suuri vaiva niin vähän ruuan takia, ja kai hän pelkää näyttävänsä typerälle kuoriessaan niitä, vaikka olen selittänyt, että jokaisella saa olla oma tyyli.

Olen ihan innoissani elämästäni. Voisinkin listata tässä puuskassa kaikki esineet mitä haluan kotiini, mutta joita ei ole:

suihkuverho
Sellainen pieni lautanen-ja-pidike, mihin laitetaan kauha kattilasta, ettei pöytä likaannu
keittiönkaappien paperit
viltti
koristetyynyt
taulu olohuoneeseen
peili makuuhuoneeseen (ja ehkä eteiseen)
avaimenripustusjuttu eteiseen
sellainen stopperi olohuoneen oveen, että se pysyy auki
jonkinlainen maustekori/teline. Mausteita on pakko pitää kaapissa, mutta olisi kivempi jos niille olisi joku yhteinen sijoituspaikka
(nätti ruokapöytä, miehen ostama on ruma kuin mikä)
kattolamppu keittiöön
jossain vaiheessa lipasto pienille vaatteille makuuhuoneeseen, mutta se ei ole pakollinen
verhot
pakastin

Ei minulla ehkä muuta... Parasta on, että kun katsoo listaa ja tietää, että kaiken voi jossain vaiheessa hankkia. Mikään ei ole mahdottoman kallista tai omituista.

Kämppässämme muuten on Elisan netti, en tiedä muistinko sanoa siitä. Uudesta firmasta soitetaan sitten kun se on kytketty, mutta toivottavasti aloittavat laskutuksenkin vasta sitten. Lähettääköhön Elisa meille laskua, vaikka se liittymä ei ole meidän, vaan luultavasti vaan jäänne edellisiltä asiakkailta? Emme kyllä suostu maksamaan, kun emme sitä ole tilanneet.

Ajatus pomppii nyt siihen malliin, että palaan internetin ihmemaailmaan luultavasti vasta maanantaina.

Suunnitelmallisuus kunniaan!

2007-08-02T08:25:00.000+03:00

Se ei nimittäin eilen ollut edes esityslistalla. Olin pyytänyt ja perustellut moneen kertaan, että ennen muuttoa kaikki pitäisi olla pestynä, siis vaatteet, matot ja astiat, niin että voisimme viedä niitä mahdollisimman helposti kasoissa, kun ei ole tarpeeksi muuttolaatikkoja. Voitte arvata, ettei mitään oltu pesty. Olin myös varautunut tähän ja pyysin että voisiko sen muuton ajaksi laittaa ensimmäiset pesukoneelliset tulemaan jo aamusta, mutta ei, aamulla miehellä kai oli parempaa tekemistä (olen ilkeä, tiedän että koko päivän mies purki ja laittoi kamojaan, mutta silti ärrh).

Meitä oli minä ja mies ja kolme poikaa, Touran, Polo ja meidän auto, emmekä silti saaneet kaikkia miehen tavaroita sinne. Miten niin pieneen kämppään mahtuu niin paljon tavaraa? Miehellä on kaikkea; erilaisia lehtiä, joita säilytetään, kirjoja, cd- ja dvd-levyjä, pikku-ukkoja ja niiden maisemia, softausaseita, hapkidopuku, kolme pöytätietokonetta, neljä näyttöä, läppäri, kameroita, piirrustusvehkeitä ja kolmenkymmenen litran sammioita täynnä kotiviiniä. Puhumattakaan siitä isosta hyllyköstä ja työpöydästä. Koin itseni mitättömäksi ja riittämättömäksi sen tavarapaljouden keskellä. Mitä minun mukanani muuttaa? Taulu, sänky, kirjoja, leffoja ja vaatteita. Parit lakanat ja vähän astioita. Taulua ja sänkyä lukuunottamatta kaikki muu mahtuu kahteen pahvilaatikkoon. Tunnenkohan tuota asuntoa kodiksi, kun omat tavarani hukkuvat sinne miehen tavaroiden sekaan?

Onhan siellä sitten tietysti meidän sohva ja meidän pesukone ja meidän eteisen pöytä. Ja myöhemmin sinne tulevat meidän verhot ja toivottavasti meidän matot ja ruokapöytä. Ja meidän paperit keittiönkaappeihin.

Ärsyttää vaan kun tämä kesä on niin sateinen, tosiaan harmittaa ajatus pyöräilystä töihin sateessa joka aamu. Mutta toisaalta haluaisin muuttaa saman tien sinne asuntoon kokonaan, koska muuten mies saa etulyöntiaseman, ehtii laittaa jo kaiken niin kuin Hän haluaa, enkä tunne olevani kotona, vaan Hänen kotonaan. Olisin siksi halunnut muuttaa sellaisena viikonloppuna, että minullakin on aikaa, jotta tekisimme yhdessä kodin. Nyt olen päivät töissä, enkä voi olla siellä kun mies puuhaa. Hän nukkui ensimmäisen yönsä siellä yksin, niin ei ollut edellisessä kämpässä, minä olin siellä alusta lähtien.

En ole tarvinnut kortisonia kuin satunnaisesti koulun loppumisen jälkeen, siihen kun loppui myös pahin stressi. Kärsin siis atooppisesta ihosta, joka pahenee stressistä. Onneksi se ei oirehdi kovin näkyvästi, kaulasta ja ranteista sen joskus näkee.

Nyt parin päivän aikana se on kuitenkin leimahtanut potenssiin kymmenen. Tuntuu erityisen pahalle, koska pitkään se oli aika oireeton, nyt se on taas yht'äkkiä sama kuin kouluaikaan. Se alkoi salakavalasti pienistä kuivista kohdista ranteiden sisäsyrjällä ja nyt sitten kutittaa koko kehoa. Olen niin väsynyt, että vaan ohimennen huomion missä raapimista kaivattaisiin juuri nyt ja tunnen itseni lehmäksi, joka hätistelee hännällään laiskasti kärpäsiä kun ohimennen raapaisen polvitaivetta tai lapaluuta. Tekisi mieli ottaa paita pois, mutta töissä se ei käy päinsä. Ilman ritsikoita tosin voisi kokeilla. Vielä en näytä kovin pahalle, vain toinen sääri on rikki ja maha punatäpläinen, eikä niitä tarvitse näyttää. Olisi vaan ollut kiva olla nätti uuteen asuntoon, vaikka se kuulostaakin lapselliselle.

Keksin toisenkin asian mitä haluaisin tuparilahjaksi, mutten muista enää mitä se oli. Koristetyynyjä täytyy meidän jossain vaiheessa hankkia. Aijoo, kukkia, erityisesti ruukuissa, saa tuoda. Meillä kuitenkin on lasitettu parveke. Mutta siis en odota lahjoja, emmekä sen takia pidä tupareita. Rahaa ei ole meillä kellään liikaa, joten mukavampaa on jos tulette joskus käymään maitopurkin kanssa, niin saadaan lettuja.

Suunnittelin, että voisimme juhlia syyskuun ensimmäinen päivä. Minulla on yo-juhlat sitä edellisenä päivänä, joten saisimme sieltä rääppiäiset ja voisi siis samalla juhlistaa lakkiani, opiskelupaikkaani ja asuntoa.

Nyt täytyy jatkaa töitä.

Teinpä minäkin

2007-08-01T15:05:00.000+03:00

Typerää kun vartalonmallia ei voi muokata. Ei siitä ihan näköistä tullut.

Muuttopäivä

2007-08-01T12:30:00.000+03:00

...Yksi monista. Tänään mies koittaa saada kämpältään mahdollisimman paljon uuteen asuntoon, pari kaveria sillä varmaan on kaverina. Itse teen taas pidemmän päivän niin pääsen vasta illemmalla toteamaan tuhot. Operaatio on ärsyttävä, sillä on nopeampi kantaa kamat kuin ajaa autolla, sillä kun joutuu tekemään hirvittävän lenkin Kortepohjan kävelykeskustan ympäri. Kottikärry olisi hyvä vaihtoehto, mutta eipä sellaista satu olemaan käsillä.

Ihoni on huonona, kutittaa ja kuivaa. Stressi näkyy siis ulospäin iholta vaikkei ehkä muuten. Voisipa pikakelata tämän kuun loppuun ja nollata yo-juhlinnalla ennen opiskeluja.

Eilen oli oikeasti ihanaa aikaa kahdestaan vaikka aluksi näytti pahalle, pitkästä aikaa kumpikin oli virkeä ja juteltiin jutuista rauhassa. Sovittiin, ettei riidellä vaikka muutto rasittaa.

Tänään ei juttu luista, käsi on kipeä töistä, olen ollut oikeasti ahkera tänään. Miten tuntuu joka päivä nykyään olevan plääh -olo? Odotan vaan että pääsen nukkumaan uuteen asuntoon parisänkyyn. Siihen voi mennä aikaa tosin, kun sataa joka päivä ei innosta viedä kamoja sinne kun joutuisi pyöräilemään sateessa töihin. Kotoa pääsee äidin ja isän kyydillä. Olisi kiva ottaa mopo muutossa mukaan täksi kuuksi, mutta sille ei olisi mitään suojaa, niin ei oikein voi.

Ei luista ajatus, ei.

Parisuhdepohdintaa ja kommunikaatiota

2007-07-31T11:53:00.000+03:00

Heti kun aloimme seurustella, päätimme, ettei meidän juttu kaadu kommukaation puutteeseen. Mies on siinä suhteessa vähän vaaratapaus, se velloo päässään asioita kunnes ei enää pysty ajattelemaan mitään muuta ratkaisua kuin omaansa. Olemme uudistaneet tuon päätöksen pariin kertaan yleensä jonkin hölmön riidan jälkeen, mutta silti aina silloin tällöin tuntuu mahdottomalle puhua tarpeellisista asioista.

Ongelma on siinä, ettei mies puhu, varsinkaan tunteistaan (luulisin että miehelle omien tunteidensa tunnistaminen on ongelma, ollut kai aina) ja kun minä puhun, saatan sanoa niin, että mies suuttuu tai loukkaantuu. Ihan oikeasti täysin hypoteettisena esimerkkinä otettakoon vaikkapa tilanne, jossa koen, että minun pitää sanoa, etten pidä jostain mitä mies tekee suudellessaan. Kysyn ensin, että onko mies tyytyväinen tapaan jolla suutelemme; ei vastausta. Jatkan sanomalla, että minusta on tosi kivaa kun mies tekee niin ja niin, mutta se juttu ei tunnu kovinkaan hyvälle. Nyt jos mies on yhtään huonolla tuulella, mies ei sano enää mitään vaan alkaa murjotus. "No ei sitten jos en osaa suudella".

Miten tilanne on ratkaistavissa? Voin vakuuttaa, etten tarkoittanut sitä niin, tai ärsyyntyä lisää ja vuodattaa kaiken muunkin saman tien (tätä en kyllä harrasta). Voin perua koko sanomiseni, mutta se on typerää. Voin sanoa, ettei pitäisi suuttua tai että mies on lapsellinen, mutta se ei toimi. Joskus tilanne ei vaan ratkea mitenkään, vaan se jatkuu ja jatkuu, muuntuu itkuksi ja riidaksi ihan muusta asiasta. Joskus tilanne purkautuu itsestään, tulee toinen ajatus ja edellinen unohtuu, tai hetken päästä asiasta osataan jo puhua.

Minua ärsyttää, kun mies ei suostu kritisoimaan minua. Vain jos Hän on suuttunut, saattaa sanoa jotain kuten "älä enää ikinä koske noihin, kun laitat ne väärin". Miksi ei voi sanoa ennen vihaista tokaisua? Minua ärsyttävät monet asiat ihan niin kuin kaikkia ihmisiä, miksi mies ei voi myöntää että ok, olet hyvä nainen, mutta lopeta jo saakeli vieköön tuon paidan käyttö.

Tämä on taas valitusvuodatus. Nukuin huonosti ja näin tyhmiä unia. Ulkona sataa ja muutto varmaan viivästyy sen takia ja kaikki on tyhmää, MIKSEI MINULLA OLE LOMAA!!! Joudun tekemään ylipitkää työpäivää vaan siksi, että menen tekemään perjantaiksi työtä, josta en edes pidä ja muutto on tuskaa kun ei ole muuttolaatikoita tarpeeksi.

Ja kellokin on perkele vasta noin vähän.

Pitkä viikonloppuni oli kovin lyhyt

2007-07-30T08:13:00.000+03:00

Tein pitkiä päiviä kaksi viikkoa, ja miksi? Jotta voisin tehdä vapaaehtoishommaa, josta en oikeastaan pidä.

Kyllä, luitte oikein, en pidä. Tarkemmin ottaen en pidä festarityöstä. Minua ei yksinkertaisesti jaksa kiehtoa se ihmismäärä ja minulle täysin yhdentekevät artistit. Aion käydä vielä eläissäni jollain isolla festarilla, mutta muuten tämä taisi olla tässä.

Puntala ei ollut paha, lauantaiaamuna oli jopa ihan kiinnostavia bändejä Meksikosta ja Venäjältä. Pienellä leirintäalueella oli pari tuhatta punkkaria ja edellisten vuosien tapaan tapahtuma oli leppoisa. Ihmiset oksentelivat paljon, mutteivät tapelleet tai kuolleet ympäriinsä. Sain Aivolävistyksen solistilta (?) niiden levyn, kaipa uusimman. Voisi ehkä kuunnella sen joskus.

Kiinnostavinta reissussa ehdottomasti oli Toyota Hiace, joka meille oli vuokrattu. Se oli älytön lahna autoksi, risteyksessä piti vaihtaa ainakin kolmoselle, että pääsi tarpeeksi nopeaan pois alta ja se nitisi ja natisi abysmaalisesti. Parasta oli kun perjantaina yöllä lähtiessämme festarialueelta Tampereelle nukkumaan, meidän piti tankata. Ajoimme automaatille ja ovelasti päättelimme, että se syö dieseliä. Ongelmaksi muodostui bensatankin kansi. Etsimme käyttöohjeen avulla sitä avaavaa namiskaa ainakin parikymmentä minuuttia, soitimme hiacen omistajalle, eikä silti auennut. Sitä ei yksinkertaisesti ollut olemassa. Lopulta löysimme minikokoisen mustan vivun mustien metallijuttujen keskeltä ja sitä vetämällä ja yht'aikaa kantta rynkyttämällä se avautui.

Kun lopulta pääsimme tankkaamaan, minun vastaavana pitä maksaa bensa omalta tililtäni, saisin se myöhemmin kuittia vastaan takaisin. Automaatissa ei ollut minkäänlaisia ohjeita, joten oletin, että kone neuvoo. Valitsin katevarauksen ja odotin, että se kysyy tulostaako kuitin. Ei kysynyt. Olisi pitänyt etukäteen osata painaa "setelikuittaus" nappia. Toivon aika kovasti, että saan ne rahat silti.

Muuten meni ihan hyvin. Trablaablaa -bändillä oli kasetillaan niin hyvät sanat eräässä kappaleessa niiden kasetilla, että vaikken pidä "lyriikoiden" postaamisesta, teen niin kuitenkin.

Väite

Joku väitti eilen

Ettei autossa saa pieriä

Hä?

Samaiselta bändiltä ovat klassikkokappaleet Irc nössöt hiiteen, Lutkuttajien kaupunki (Tampere) ja Huono riffi, paska biisi. Tämän kasetin kuuntelun jälkeen koen melkein ymmärtäväni mikä punkissa viehättää.

Pelasimme paljon erilaisia pelejä matkalla. En ole koskaan -peli on vähän tylsä, joten kannattaa kokeilla Olen tehnyt -peliä. Pitää olla tehnyt jotain, mitä muut eivät ole tehneet. Jostain syystä ensimmäisenä ihmiset ajattelevat ties mitä rivouksia, vaikka varmasti voi sanoa ihan vaikka töihin liittyviä asioita. Lisäsimme säännön, ettei saa sanoa paikkoja kuin yhden pelin aikana per kategoria. Eli jos sanon että olen käynyt Thaimaassa, en saa sanoa seuraavalla kierroksella, että olen käynyt Pariisissa. Tämä pätee kaikkiin asioihin, työpaikkoihin, paikkoihin, missä on vetänyt käteen ja niin edelleen.

Isä kävi avustamassa asunnon kanssa. Nyt on olkkarissa ja makkarissa lamput ja pesukone seinässä. Löytyi onneksi vanhojen asukkaiden putkea, jolla jatkaa pesukoneen vesiputkia, niin saimme sen kiinni sekä sähköön että veteen. Anne ja Lilli kävivät auttamassa ikkunoiden ja lattioiden pesussa, ettei muuton jälkeen tarvitse pestä vanhojakin likoja. Nyt vaan siis kamat sinne.

ps. tämä ei suostu ilmestymään, täytyy säätää

Huoh, etten paremmin sanoisi

2007-07-26T11:58:00.000+03:00

Päivä matelee. Find and replace on ahkerassa käytössä. Minulla on paketillinen rusinoita. Poskeni ovat pulleat ja laiskat. Appelsiiniesanssi lääkkeissä ärsyttää.

Miksi hitossa aspirin zippin pitää maistua appelsiinille? Mikä on tämä logiikka? Eikö se voisi olla sitä pirun piparminttua mitä on kaikkissa muissakin, tulisi edes jotenkin raikas olo. Opin vihaamaan appelsiiniesanssia pienenä kun söin appelsiinin makuisia kalkkitabletteja. Pitäisi niitä kai syödä edelleen, mutta mielummin kärsin osteoporoosista kuin syön niitä. Ja vastahan julkaistiin tutkimuksia, ettei sillä kalsiumin saannilla sittenkään ole ehkä niin väliä.

Alan saakeli kuunnella ihan vaan ärsyttääkseni itseäni kaikkia melankolisia teinibändejä (en käytä sanaa emo, koska se ärsyttää vielä enemmän), joiden soittamiseen Ylex tuntuu olevan erikoistunut. Minusta tulisi rasittava ihminen, joka saa aikaan noloja hiljaisuuksia sanomalla asioita kuten "Kyllähän kuitenkin My Chemical Romance tuo siis hyvin esiin tosi monia tärkeitä asioita maailmanpolitiikasta". Voi niitä sääliviä katseita kun poistuu seurasta, "Onhan se nyt vähän noloa kun tuon ikäinen ei erota musiikkia ja Musiikkia".

En tiedä mistä tämä halu johtuu. Ehkä siitä, että jotkut melankoliset teinibändien kappaleet on ihan ok, mutta niistä ei saa tykätä vahingossakaan. Elänkö vaan jossain hassuissa piireissä kun ei ole ok tykätä 30 seconds to Marsista? Kuitenkin sitäkin myydään kuin häkää, joten ei sitä voida kaikkialla paheksua. Paheksun kyllä itsekin aina joskus sitä, sillä en pidä siitä, etteivät ihmiset opi normaalia tunneilmaisua, vaan valitsevat vaan sopivan kappaleen.

Puh. Luin sen edellisen Harry Potterin, ja se oli huono. Haa, sanoin sen, se oli huono! Pahinta siinä oli, että tarina pakotetaan siihen lukuvuosimuottiin, vaikka se olisi täysin tarpeetonta, ja tämä täysin epäuskottava Ginny -juttu. Se vaan heitetään lukijalle ja toivotaan, että iskee kohdalle. Osa huonoudesta saattaa johtua siitä, että sarjan luonne on muuttunut lastenkirjasta nuortenkirjaksi. Käännösratkaisut on tehty ensimmäisessä kirjassa ja se oli lapsenomainen. Nyt kun kirjat eivät enää ole lapsenomaisia, käännös ei kuitenkaan pysty enää muuttumaan nuorten kirjaan sopivaksi. En tiedä johtuuko se kääntäjän taidottomuudesta vai mistä, mutta itselle tuollainen fiilis on tullut, kun olen ne kummallakin kielellä lukenut.

Pitäisi melkein perua viikonlopun reissu, kun kuume ei ole vielä laskenut. Sinne ei kuitenkaan ole oikein muita mahdollisia tilalleni, joten pakko kai se on mennä.

Eilen muuten melkein onnistuimme riitelemään, muttemme kunnolla. Kävimme uudessa asunnossa mittailemassa mahtuisiko pakastin vaatehuoneeseen ja joku pöytä eteiseen. Meillä oli erimielisyyttä siitä miten asennamme sen saakelin pesukoneen. Miestä on alkanut rasittaa jo nyt tässä vaiheessa kuinka paljon työtä sinne muuttaminen teettää ja ettei se kämppä siis ole mikään kovin hyväkuntoinen. Mitä tarkemmin katsoo, sitä enemmän näkee kuinka kulunut se on. Mutta toisaalta, kumpikin meistä tietää, että tuolla hinnalla ei voi olettaa saavansa kovin hyväkuntoista kämppää tuolla etäisyydellä keskustasta. Olisi vaan kiva tietää, kuinka paljon asunnon omistajan nettoavat vuokrastamme. Maksamme siis 470€ 46,5 neliöstä. Vastike varmaan on korkeintaan jonkun sen 200€, eli jää heille varmaan jotain muuta kuin luu käteen. Mietin vaan, että jos asumme tuossa pidempään ja esim. tapetoisimme eteisen ja maalaisimme ikkunanpokat, niin haluaisivatkohan he huomioida sen vaikka joidenkin kuiden vuokrassa... No, katsoo sitä sitten.

Minulla on ikävä ihmisiä. Haluan jo muuttaa ja kutsua ihmisiä käymään, tai vaan istua punaisella sohvalla ja katsoa Simpsoneita. Hei, muutosta puheenollen, tuparilahjaksi olisi aika kiva sellainen joku viltti/torkkupeitto, ihan vaan vinkkinä...

Ei ollenkaan kivaa

2007-07-25T09:56:00.000+03:00

Olen nyt sitten kipeä, niin kuin eilen ajattelinkin. Illalla oli kuumetta se 37,1, mikä aiheuttaa minulle jo aina epämiellyttävän olon. Olen kuitenkin flunssalääkkeen voimalla töissä, koska täytyy tehdä niitä tunteja sisään. Voisin melkein lyödä vetoa, ettei tämä kuume laske, enkä pääse edes sinne festareille. Noh, jos niin käy, niin otan sairasvapaata kuitenkin sen perjantain, että voin potea vähän pidemmän viikonlopun. Vaikuttaakohan se epäilyttävälle, että ottaa juuri perjantain vapaaksi? Toivottavasti ei, ja jos kuitenkin menen maanantaina töihin tai annan todistuksen, niin ei kai siinä mitään.

Äidilläni taitaa sittenkin olla ihan intoa ajaa minut kotoa. Hän toi minulle jo yhden pahvilaatikonkin ja sanoi, että olisi helppoa pakata kaikki yläkaappikamat siihen. Yläkaappi sisältää kaiken mitä olen saanut lahjaksi omaan kotiin. Pakkasin siis pari kattilaa, ruokailuvälineet, sähkövatkaimen, mummolta saadut kaitaliinat, ja sekalaisia muita tavaroita isoon laatikkoon. Kaikki DVD:ni ovat siellä, osa kirjoistani ja melkeipä suurin osa muusta irtaimistosta. Voisin väittää, että selviäisin toisen samankokoisen pahvilaatikon kanssa kaikkine kamoineni, jos sänkyä ei lasketa. Minulla on hämmentävän vähän tavaraa.

Sunnuntaina ajattelin mennä pesemään uutta asuntoa ja oli minulla hieno suunnitelma myös päällystää niitä hyllyjä. En ole vaan löytänyt vielä paperia tai vahakangasta. Olisi vaan niin helppoa tehdä se ennen tavaroiden laittamista.

Pesukone tuli eilen ja kävi ilmi, että asia ei olekaan niin yksikertainen. Oletimme, että keskellä kylpyhuonetta olevat putkenpäät olisivat poismenevälle vedelle ja tulevalle vedelle. Eivät taida olla. Ja jos kone on sillä paikalle mille suunnittelimme, se ei yltä sähköön, mutta jos se on paikalla mistä ylttää sähköön, se ei yltä veteen. Ne miehet, jotka toivat sen olivat hieman ihmeissään, että mikä nero sen kylppärin on suunnitellut. Pitää varmaan ottaa isä mukaan ja miettiä sen kanssa asiaa, ettemme tee mitään idioottimaista. Olen nimittäin ihan varma, että se toinen putki on sille poistuvalle vedelle...

Oli mukava kun mies oli eilen minun kotonani käymässä ja katsottiin vaan ihan turhia telkkariohjelmia ja syötiin sipsiä. Minä aioin laihtua kun muutamme yhteen ja taidan pakottaa miehen samoille ruuille, ettei ole ikävää yksin. Paljon kasviksia, niitä mitkä on halpoja nyt, jos niitä on olemassa. Rahaa tulee menemään aika paljon nyt, eikä minulla sitä ole tuhlattavaksi asti, joten muistakaa tuoda maitoa mukana jos haluatte sitä kahviin! Eipä sen ostaminen meidän huushollissa ole rahasta kiinni, kumpikaan vaan ei juo maitoa pahemmin.

Tyhmä päivä

2007-07-24T14:31:00.000+03:00

Oli tarkoitus pitää välipäivä blogista, mutta onkin niin höhlä olo, että täytyy valittaa. Taidan tulla kipeäksi, kun nenä vuotaa, keho tuntee kaikki pienetkin epämukavuudet ja on kovin kylmä. En haluaisi tulla nyt kuumeeseen, en ensinnäkään ole ihan selvillä miten sairaspäivien kanssa toimitaan ja viikonloppuna olisi infopistekeikka Lempäälään eräälle punkfestarille.

Ilmeisesti jos olen vain yhden päivän kipeänä voin vaan soittaa esimiehelle ja se on sillä selvä. Jos olen pidempään, täytyy olla todistus. Niiltä päiviltä en saa palkkaa kai tietenkään, mikä nyt ei toisaalta ihan kamala menetys olisi. Esimies vaan on lomalla, pitääköhän sille silti uskaltaa soittaa... Katsotaan nyt tulenko oikeasti kipeäksi.

Olimme eilen nopeita ja alle tunnissa ostimme sohvan ja pesukoneen. Pesukone ilmestyy tänään asunnolle, miehen vastuulla on pestä kunnolla kylpyhuone ennen kun se asennetaan. Saas nähdä miten käy. Sohvan saanti menee elokuun puoliväliin, mutta sen jälkeen olette tervetulleita yöpymään vuodesohvassamme. Meillä ei vaan tällä hetkellä ole oikean kokoisia lakanoita, eikä ylimääräisiä peittoja, mutta ei kai tuo nyt iso ongelma ole. On sitä ennenkin nukuttu mitä erikoisimmissa puitteissa.

Kehittelen tuota seksuaalisuusmeemiä, ehkä saan sen hiottua käyttökelpoiseksi.

"No ihan vissiin pitäisin parempaa seksiblogia!"

2007-07-23T10:09:00.001+03:00

Myöntäkää pois, kuka teistä ei olisi tylsyyksissään etsinyt epäilyttävää materiaalia sokkona, tai klikannut sitä "seksi"-tagia blogilistalla. Internet antaa mainion mahdollisuuden tirkistelyyn ja mahdollisuuteen etsiä sitä tunnetta, että on normaali, tai että ainakin joku toinen tekee samaa. Mutta miksi hitossa seksiblogit, -keskustelupalstat ja tietysti itse asiasivustot ovat niin pirun tylsiä?

Tyttöjen pukuhuone poikkeaa blogeista positiivisesti asiallisen suhtautumisensa ansiosta. Siellä ei ainakaan vielä pyöri häiriköitä, jotka käyvät dissaamassa jokaista suunsa avannutta (kuten Rakel Liekin blogin kommentoijat, puolet käyvät vain paheksumassa tai vittuilemassa). Moni myös kehdatessaan toimii "nimellään", ainakin sillä millä itse kirjoittaa blogia tms., siellä toki kaikki eivät ole tunnistettavissa. Tyttöjen pukuhuone on kuitenkin aika nuori ja voi vaan toivoa, että siellä saataisiin asiallista keskutelua aikaiseksi myös "erikoisemmista" asioista. Vaikka joillekin voi olla kovinkin vapauttavaa vihdoin reilusti tunnustaa, että on maannut viiden miehen kanssa elämänsä aikana ja tuntea ylemmyydentunnetta, kun jotkut ovatkin vielä kevytkenkäisempiä, en usko, että enemmistö kuitenkaan kokee suurta tarvetta asian käsitelyyn. Eiköhän meillä jokaisella ole joku "pimeämpi" salaisuus, josta puhuminen saattaisi hyvinkin viedä mahdolliset epäilyt tai häpeän pois.

Itse en jaksa hävetä, mutta vaikka blogeja lukiessa iskeekin paha kilpailuvietti, en kai kuitenkaan voi alkaa itse käsitellä asioita altruistisesti netissä, jotta samassa tilanteessa olevat eivät kokisi olevansa epänormaaleja. Ensinnäkin aika moneen asiaan aiheesta liittyy kumppani (tai kumppaneita...) enkä ole ihan varma olisiko se korrektia kertoa asioita hänestäkin, varsinkin koska hänenkään identiteettinsä ei ole mikään salaisuus.
Toisekseen, haluanko olla ihminen, josta tiedetään "juttuja"? "Tuossa se nyt menee, luitsä sen blogista, että se tykkää naida pieniä eläimiä?". Minulla on kuitenkin suuria suunnitelmia ja maine itsensäpaljastajana ei ehkä edistäisi asiaa.
Kolmanneksi pieni epäilys siitä, että saattaisin menettää jotain jos kertoisin noista asioista, varsinkin parisuhdejutuista. Eikö jonkin osan elämää kuulu olla vain kahden välistä? (Ja kun ymmärtää tämän samoin kuin minä, kahdenkeskistä sekin on, että naamatusten puhuu siitä jonkun toisen kanssa, eikö totta?)

Voisinhan tietysti kirjoittaa anonyyminä. Tai vain yleisluontoisesti. Yleisluontoinen on siitä huono, että se ei aja asiaa millään tavoin. "Kuulinpa tässä huhua, että seksikkäät alusvaatteet voisivat olla kivoja ja päädyinkin täysin hypoteettiiseen tilanteeseen...". Anonyymisyys taas ei sovi minulle. Mitä ideaa siinä sitten on jos kerta kukaan ei tiedä, että se oli juuri minä ja voin saada siitä jotain henkilökohtaista palautetta. Ja olen ihan varma, että pitäisin parempaa ja ainakin hauskempaa blogia kuin monet, niin haluaisin tietysti saada siitä myös ne kreditit.

Taidan jättää välistä siis internetin tirkistelymahdollisuudet ja keskittyä ihan oikeaan elämään. Jatkan kuitenkin henkilökohtaista ristiretkeäni avoimemman maailman puolesta (te, jotka nyt uskovat, että olen vaan katsonut liikaa sinkkuelämää, olette väärässä. En pidä kyseisestä sarjasta, ja henkilöiden suhtautuminen tiettyihin asioihin on suorastaan kammottava. En halua maailmaa, jossa on normaalia elää niin kuin he).

PS. Minua ei koskaan haasteta vastaamaan näihin "meemeihin", joita blogit ovat pullollaan. Ideoin oman meemini aiheeseen liittyen, mutta se voi olla liian kova pala ihmisille. Mitä mieltä olette jos haastaisimme ihmiset kertomaan ensinnäkin että missä ovat hyviä seksissä ja seksin merkityksen omassa elämässä prosentteina? Mielestäni jokaisen olisi seksuaaliterveytensä takia hyvä miettiä kyseisiä asioita, eivätkä kysymykset välttämättä ole liian intiimejä. Vastaan itse jos olette samaa mieltä, että kerrankin kyseessä olisi mielekäs meemi, olisihan se noloa olla ainut, josta tiedetään "juttuja".

Häistä selvinneenä ja hieman riita-asiaa

2007-07-23T07:01:00.001+03:00

Viikonloppuna teimme miehen perheen kanssa matkan Turkuun heidän serkkunsa häihin. Ihan hyvät häät, mainiota ruokaa, mutta nuhjuinen hotelliyö. Reissu antaa hyvän mahdollisuuden hieman valottaa sitä, kuinka meidän "perheessä" riidellään.

Ensinnäkin, mies ei olisi halunnut lähteä koko reissulle, joten minun vastuullani oli tehdä reissusta mahdollisimman siedettävä ja erityisesti reissuun lähdöstä kitkaton. Kaikki oli jo menossa hyvin; uusi puku oli ostettu jo keväällä, olin maininnut jo pari viikkoa aikaisemmin, että pesee valmiiksi paitansa ja sukkansa, ja kaikin puolin on koittanut tehdä tästä mahdollisimman kivutonta. Perjantaina kuitenkin lähdimme huonekaluostoksille, josta minulla oli huonoja aavistuksia jo ennen koko kauppoja.

Koitimme etsiä sohvaa ja löysimmekin eräästä kaupasta ihan livenä aohvan jota olimme katsoneet netissä. Paikan päällä katsoessa sohva kuitenkin mielestäni oli ihan liian suuri ja kun tästä huomautin, näin kuinka hyvä tuuli pyyhkiytyi miehen kasvoilta. Hän hyökkäsi kysymällä ylenkatseellisesti, että miten minä sitten aioin mahduttaa eteenpäin avautuvat sohvan kämppään. Koitin puolustautua ja vedota siihen, että olin piirtänyt hänelle kuvankin. Tässä tilanteessa riidan välttäminen olisi vielä ollut mahdollista.

Hän ei sitä ollut katsonut, koska se ei kuitenkaan ollut mittakaavassa ja sormellaan piirsi mitä oli itse tarkoittanut. Kuuntelin tarkkaan (kerrankin) ja kysyin, että aikooko hän tosiaan, että hyllyjä mahtuisi koko seinälle kuten hän oli sanonut, seinästä oviseinään asti. Silloinhan ovi ei mahtuisi aukeamaan. Emme kumpikaan ymmärtäneet mitä toinen tarkoitti ja kun kysyin toiste, mies veti herneen nenään ja lähti kävelemään. Väitin kuulemma tahallani vastaan, vain idiootti ei ymmärrä mitä hän tarkoittaa ja hän ei mihinkään häihin lähde.

Tästä selvisimme pienellä itkulla, miehen murjotuskohtauksella ja jatkamalla reissua. Pääsimme aamulla lähtemään, kun olin koko illan vaatinut miestä laittamaan kaiken valmiiksi matkalaukkuun ja oletinkin, että kaikki oli hyvin. Aamulla autossa iso riita miehen ja veljen kanssa vältettiin vain hiuksenhienosti, mutta pahin tapahtui hotellissa, kun valmistauduimme itse juhlaan. Mukana oli vanha, liian pieni puku. Olin ihan varma, että olin laittanut matkalaukkuun sen puvun, minkä mies antoi, eli tämä ei voinut olla minun vikani. Mutta miehen logiikalla juuri sitä tämä oli. Olin laittanut hänen uuden pukunsa hämäävästi kaappiin ja hän otti tietysti sen joka oli etualalla, koska se toinen näytti siltä, ettei sitä ole hetkeen käytetty. No anteeksi perkeleesti, että joskus on ollut pakko siivota sitä vitun huonetta! Aikaa oli viisi minuuttia, ennen kuin kyyti tulee ja mies sanoo, ettei lähde. Jos lähtee on vain tasan ruuan, ei sekunttiakaan pitempään. Lähdimme kuitenkin ja mieskin leppyi illan aikana, ja itse tilaisuus meni hyvin. Kirkossa emme olleet, se on miehelle periaatteen asia.

Että tällaista. Miehellä on siis paha tapa reagoida vahvasti (se on sitä temperamenttiä, eihän sille voi mitään...) ja syyttää aina muita. Ihan mistä tahansa voi syyttää muita. Minun tekisi vaan niin kovasti mieli joskus vaan huutaa täysilaidallinen suoraan päin naamaa. Kaikista pahin on se, että mies on hiljaa. Hän voi olla sanomatta mitään parikin tuntia, sitä pidempää en anna. Minulle jo viisi minuuttia on liikaa. Miksi minä aina annan periksi riitatilanteessa (joskin myöhemmin saan yleensä tahtoni läpi)? Minä olen aina se, joka pyytää anteeksi. Nyt kesällä emme ole riidelleen kunnolla ollenkaan, nämä olivat ainoat pahat riidat pitkään aikaan. Se on pitemmän päälle niin rasittavaa aina ottaa syy niskoilleen, vaikka jälkeenpäin toinen pyytäisi anteeksi.

Katkera vuodatus siis tällä kertaa. Joskus on jopa tullut mieleen, että riidelleessä mies tahallaan agitoi, jotta saisi minut tekemään päätöksen, jota en halua. "Tässä tämä vitun rengas takaisin, jos muu ei sinua onnelliseksi tee". Silloinhan se ei olisi hänen syynsä, vaan minun, joka itse teon teki. Tämä ajatus kuitenkin käy mielessä vain niinä huonoina hetkinä, joita ei ole paljon.

Joskus kuitenkin toivoisi vähän pienempää määrää sitä temperamenttia, puhumattakaan kirosanoista.

Kuinka moni teistä myöntää olevansa normaali?

2007-07-20T14:09:00.001+03:00

Minua on tänäänkin siunattu useilla linkeillä erilaisiin aiheisiin ja eräät niistä saivat minut pohtimaan normaaliuden teoriaa.

Olenko minä normaali? Vai erikoinen? Tunnenko ja teenkö asiat oikein, niin kuin muutkin? Olenko jotenkin sairas?

No siis tohonhan on tosi helppo vastata, kun enhän mä ole normaali vaan älykänpi, kauniimpi ja parempi sängyssä! Mutta siis ihan vakavasti, kuka meistä on se normaali ja onko se oikeasti tavoiteltava olotila.

Normaali on merkitykseltään aika kahtalainen sana. Sehän tarkoittaa tavallaan keskiarvoa. Normaali ei ole huonompi eikä parempi kuin muut. Joskus se on hyvinkin negatiivistä, "se on vaan sellainen normaali" ja joskus ihan positiivista, "huh, mä olen sittenkin normaali". Uskoisin, että jokaisen kaveripiiristä löytää jonkun joka on hyvin normaali. Tavallinen. Sitten kun vertaa itseään tähän normaaliin ja terveeseen henkilöön (normaali tarkoittaa aina myös tervettä, eikö totta) tulee aina mielentilasta riippuen joko ylemmyyden tai alemmuuden tunne.

Oma normaalikehitykseni on aika tavanomainen, normaali. Muistan käyneeni kaikki tavalliset vaiheet läpi; "Olenkohan normaali kun mulla on sen ja sen verran painoa?" "Mä en halua mitään normielämää!" ja "Normaalit ihmiset eivät tee noin! En minä silti käskenyt lopettaa...". Lukiossa tuudittauduin tunteeseen, että on ihan jees olla normaali. Normaalipainoinen, normaalilahjainen tavallinen tyttö, joka on hyvää vauhtia menossa kohti normaalia aikuiseloa. Nyt koen pientä kunnianhimon pilkettä, mutta eiköhän sekin ole aika normaalia.

Ajattelin joskus silloin lapsena Suosikin Bees and Honey -palstaa lukiessa, että saakelin idiootit, eiköhän tuo kaikki mitä kysytte ole ihan normaalia. Koitin päästä eroon normaaliudestani julistamalla, etten minä ainakaan käy läpi mitään myrskyisää murrosikää, päättämällä olla fiksumpi kuin muut ja lopulta ajelemalla hiukseni pois. Luulin jo tässä vaiheessa olevani normaali nuori, olin käynyt nuo läpi ja tajunnut, että maailmassa ei ole vain yhtä normaalia ja kysymys on turha.

Silti. Joskus tulee se kysymys hiippii aina mieleen. "Onkohan tämä nyt ihan normaalia?". Valitettavasti tässä iässä (sori, "tässä iässä" kuulosta aina ja kaikkien sanomana kornille, vähän kuin "silloin kun minä olin nuori) kysymykset ovat sellaisia, joihin ei enää kysymyspalstoilta vastausta saa. Usein näihin kysymyksiin liittyy parisuhdejutut ja jos kysyy siltä toiselta osapuolelta vastaus on aina, että joo, joo. Tunnejutut tekevät poikkeuksen, niitä ei aina voi kysyä pariltaan, koska toinen voisi pitää jotain epänormaalina ja säikähtää.

Eikö voisi olla vaikka jotain kerran kuussa kokoontuvaa ryhmää, jossa saisi reilusti kysyä, että onhan tämä nyt normaalia, eikös tätä muutkin ihmiset tee, on sitten kyse omituisista tavoista tai erikoisista asennoista?

Ajaisikin poliisi sinisellä autolla

2007-07-20T12:05:00.000+03:00

Mieheltä pöllittiin pyörä eilen. Oli lukossa ja oman kerrostalon edessä, ja vielä kahdelta yöllä se oli siinä. Menemättä yksityiskohtiin, minua ärsyttää juuri nyt miehen asenne kaikkia vastoinkäymisiä kohtaan niin paljon, että tekisi mieli huutaa. Nämä on niitä hetkiä, että vähän oma valinta mietityttää. Onneksi vain vähän.

Saimme kamalan summan rahaa miehen isältä muuttoa varten. Miten me ikinä maksamme sen pois? Ei hän sitä odota, mutta ei noin vaan voi antaa rahaa. Eikö se usko, että tulemme toimeen? Luuleeko se, että olen joku onneton heitukka? Me olimme suunnitelleet muuton sillä rahalla mitä on, ja nyt sitten onkin enemmän. Miten ikinä saan koulutettua miehen siihen, että rahaa on vähän ja sillä on pakko tulla toimeen.

Mutta eilen kuitenkin ostimme toisen huonekalun, lampun olohuoneeseen. Minulla on tänään palkkapäivä, joten seuraavalla viikolla ostan myös vahankangasta hyllyjen päällystämiseen.

Plääh. Tästä tuli turhin entryni ikinä.

Ei mitään sanottavaa

2007-07-19T10:46:00.000+03:00

Haa, kerrankin olen sanaton. Ei mitään ihmeellistä. Voisi olla aiheellista ihmetellä miksi sitten kirjoitan jotain, mutta syy on yksinkertaisesti vaan tylsyys.

Päätin jo eilen, että tänään olen ahkera töissä ja teen taas tunnin ylimääräistä. Heräsin kuitenkin päänsärkyyn eikä fiilis ollutkaan hyvä. Enkä eilen edes tehnyt mitään ihmeellistä (tai no, ehkä vähäsen ihmeellistä, tai ainakin aika kivaa).

Ostimme ensimmäisen "huonekalumme" uuteen asuntoon. Valkoinen rullilla oleva juttu kylppäriin, missä ei ole kaappia ollenkaan. Jotenkin tuli paha mieli ostaa alennuksesta, vaikka vieressä oli hienompia, kolmen vuoden takuun antavia kromihässäköitä. Mutta ehkä tuo ei ole sellainen asia mihin kannattaa panostaa kovin suurta summaa.

Minusta on niin omituista, että joku pystyy ostamaan vaikkapa satasen kengät noin vain. Siis hei, meidän ruokabudjetti viikolle on alle tuon! Ei se mitään, että joskus ostaa, onhan minullakin kuudenkympin kasvorasva, mutta jos joka tilistä käyttää heräteostoksiin melkein puolet on vaikea uskoa, että suhtautuu rahaan ihan oikein. Monikin kun ostaa "huomaamattaan", "tarttui vaan mukaan". Miten voi olla huomaamatta, että tili tyhjenee?

Mies ei anna minun asentaa kattolamppua! Hän vaatii, että isäni (joka on sähköasentaja koulutukseltaan insinöörin lisäksi) tulee asentamaan sen. Olohuoneessa on siis katosta vain johtoja, joihin ihan hyvin osaisin laittaa sokeripalan tai ostaa sellaisen jutun mihin lampun saa kiinni, riippuen lampusta, jonka ostamme. Olen ennenkin asentanut lamppuja, kaksi ainakin. Melkeinpä loukkaannuin. Mies perustelee tätä sillä ettei vakuutus kata jos se sitten syttyy joskus jos sitä ei ole laittanut sähköasentaja kun kyseessä on paljaat johdot. Ihan tyhmä syy!

Jos tänään tekisi muuttoilmoituksen ja ottaisi sen vakuutuksen. KELA:lle pitäisi lähettää opintotuki- ja asumislisähekemukset, ja sitten vielä tilata se opiskelijakortti. Sitten ei olekaan enää mitään virallista tekemistä.

En kehtaa

2007-07-18T14:29:00.000+03:00

On tosiaankin harvoja asioita joista en kehtaa puhua. Voisi jopa sanoa, että minun tarvitsee puhua asioista jotta voin käsitellä ne päässäni. Uskon myös vahvasti siihen, että yhteiskunnassamme on liikaa tarpeettomia tabuja.

Löysin kuitenkin blogin (johon en laita linkkiä, löysin sen sattumalta blogilistalta) joka sai minut jäsentämään ajatusmaailmaani ja suhtautumistani tähän blogiin. En ikinä, ikinä kehtaisi kertoa sellaisia asioita. Kyseinen bloggaaja tosin tekee sen täysin nimettä kun minut on tarkoituksellisesti helppo jäljittää. Ensinnäkään en tietenkään voisi kertoa toisista ihmisistä sellaisia asioita enkä toisekseen yksinkertaisesti vaan voisi kertoa itsestäni niin tarkkoja yksityiskohtia.

Yksityiskohdat ovat oleellisia. Pari tiedonmurusta pitää mielenkiinnon yllä, mutta liika on liikaa ja mielenkiinto häviää. Jos kertoisin itsestäni tiettyjä asioita, kokisin kuluvani loppuun, avautuvani liikaa ja häviäväni, tulevani arkiseksi ja tylsäksi.

Valittelin eilen irkissä eräälle henkilölle, että on tylsä, kun ei varsinaisesti ollut ainakaan sillä hetkellä ketään, jolle voisi kertoa tietyistä asioista. Nämäkin asiat joista nyt puhun, ovat kuitenkin sellaisia, että tiettyjen ihmisten kanssa kahdenkesken niitä voisi ehkä puida. Haluan hehkuttaa ja se menee vähän hukkaan, jos toinen ei tiedä yhtään mistä puhun.

Plääh, en saa pidettyä ajatuksia koossa. Pointtini oli, että vaikka kuinka jotkut kauhistelevat miten avoimesti joskus tilitän, on minullakin rajat. Joistain asioista voi kertoa vain niille, joiden tietää olevan ok niiden kanssa. Tämä pätee minulla kaikkiin elämänalueisiin, että vaikka oletattekin että puhun jostain navanalusjutuista, niin olette ainakin osaksi väärässä.

Väsynyt ja kylmissään

2007-07-18T07:47:00.000+03:00

Olen aika kiitollinen tästä liukuvasta työajasta. Aamulla kun heräsin piipitykseen kuudelta satoi kaatamalla ja siirsin herätystä kolme varttia eteenpäin. Minun pitää tehdä kahden tai itse asiassa kolmen päivän tunnit sisään, joten on pidettävä pitkiä päiviä ja mielummin tulen aikaiseen kuin olen täällä pitkään. Se vaan tarkoittaa, että aamulla on herättävä aikaisin ja illalla mentävä nukkumaan ennen kymmentä, mitä en eilen tehnyt.

Näin eilen ystäviäni kaupungilla, oli mukavaa ja pelasimme illalla parin muun kanssa Puerto Rico -nimistä lautapeliä (jonka hävisin täysin). Juttelin miehelle massiivisista peloistani ja hän rauhoitteli minua. Jos ihastun johonkuhun toiseen, minä saan ja minun pitääkin kertoa siitä, jotta hän voi käydä eliminoimassa uhan.

Minulla kerrankin oli jokin vakava ja hyvä pointti maailmasta, joka piti jakaa kanssanne. En kuitenkaan enää muista sitä, joten tyydyn vaan nukkumaan hetken paikallani.

Ainiin, piti kertoa pisteistä ensin. Siihen mihin pääsin sisään sain kokeesta 57 ja kokonaismääräksi 77,67. Nopealla laskutoimituksella sain siis yhteensä 20,67 pistettä todistuksesta ja soveltuvuudesta. Ei kovin paljoa. Suurempi riemu on se, että äikänopekoulutukseen piti kirjallisuudessa tehdä suomen tehtävä ja toisinpäin ja ilmeisesti siitä suomen tehtävästä sain vain sen pakollisen minimin, eli 1 pisteen. Tiukille jäi siinä mielessä siis.

Nyt on jo parempi

2007-07-17T08:29:00.000+03:00

Minun on jo aika oppia antamaan kaikki. Ei ole mahdollista, että minuun sattuisi niin paljon, etten selviäisi. Kuten muistatte, vaikka se oli vaikeaa, osasin elää ilman miestä. Olen niin tehnyt, enkä siitä pitänyt. Minä haluan olla tämän ihmisen kanssa. Minä haluan oman kodin. Maailma ei kaadu pariin riitaan, vaan joskus täytyy ottaa yhteen, jotta voi mennä eteenpäin.

Minulla on kaikki hyvin, ettekä saa antaa minun pelätä koko ajan, sillä jos niin teen, sitä tulee itsensä toteuttuva profetia. Kun pelkää tarpeeksi, alkaa toivoa että asia tapahtuisi, jotta pelko menisi jo ohi. Se on mennyt jo, ei ole enää pelättävää.

Voisin veikata, että tästä syksystä tulee mukavinta aikaa pitkään aikaan.

Ahdistusnillitystä

2007-07-17T07:13:00.000+03:00

Eilen se alkoi taas, ahdistus. Tosiaan kyse oli 12kk määräaikaisesta netistä, liittymästä joka on niin kallis, että jos eroamme, kummallakaan ei ole varaa yksin maksaa sitä pois.

Miksi olen niin paha ihminen, etten osaa luottaa koko aikaa siihen, että pysymme yhdessä? Miksi takaraivossa on tunne, että sitoudun liian paljon? Jopa eräs sinänsä tuntematon ihminen irkissä sanoi, että kanssani on varmaan vaikea seurustella, koska en ole varma. Nyt tämä vaan jotenkin tulee niin vahvana.

Olen innostunut muuttamaan, mutta kun pelottaa! Miksi minulla ei voi olla vain kivaa?! Aargh, taannun lapsen tasolle jankkaamaan, että haluan kivoja leluja, enkä antaa mitään pois.

Jos ajattelee rationaalisesti, suurin ahdistuksen aihe on varmaan sama kuin ihmisillä, jotka ovat menossa naimisiin. En enää ikinä saa käydä läpi tiettyjä asioita uusien ihmisten kanssa. Minulla ei ikinä tule olemaan sellaista opiskelijaelämää, että löytää itsensä tuntemattomasta sängystä aamulla. En saa kännissä pussailla ja kikattaa jonkun puolitutun kanssa, enkä saa ikinä tietää, miltä tuntuisi olla sillai jonkun toisen kaa.

Toisaalta saanhan minä jotain tilalle, enkö saakin? Saan ihmisen, joka välittää ja jakaa huolet ja ilot. Saan katsoa kun toinen innostuu jostain ja onnistuu tekemisissään. Saan tuntea että minusta välitetään, eikä tarvitse kokea enää uudelleen sitä oloa, joka tunteettomasta kanssakäymisestä tuli. Saan varman (tai no, tämän miehen ollessa kyseessä aika arvaamattoman, mutta tutun kuitenkin) elämän.

Varman päälle, niinhän nykyään tunnun aina tekevän. Haluan puhua tästä miehen kanssa, mutta on tämä saakelin työ, ja olemme kyllä tästä puhuneet jo paljon. Siinäkin mielessä aivoni pelaavat varman päälle, että tämäkin ahdistus tuli vasta nyt, muuttoa, opiskelua yms. ei voi enää perua. Minua vaan jännittää niin kamalasti!

Noh. Kaipa haluaisin vaan varmistuksen, etten ole yksin enkä kamala ihminen kun käyn tätä läpi. Olettaisin, että minulla on tähän oikeus ja velvollisuuskin.

Minua harmittaa, että mies heitti pari vuotta sitten kaikki lapsuudessa tekemänsä sarjakuvat pois. Minulla on äidin keräämä laatikko, jonka saan mukaani muutossa, jossa on kaikkia lapsuuden asioita, tarinavihkot koulusta, piirrustuksia ja kaikea vastaavaa. Haluan katsoa niitä yhdessä miehen kanssa ja sekin saa nauraa sille kuinka minusta tuli minä. Hän ei vaan oikein ole ihminen, joka tekee niin. Nyt olen sentään saanut lukea hänen kuvakirjaansa, jossa on valokuvia ja Hänen isänsä kirjoittamia muistiinpanoja.

Hei, täysin irrallinen ja pinnallinen, eli kaikista paras ajatus: Ostin mekon yo-juhliin! Se on musta (yllätys), spagettiolkaiminen (jollaista koitin välttää) ja vähän polven alapuolelle. Siinä on vähän sellaista reunapitsijuttua, mutta tosi vähän, ja leveä helma. Käytän samaa mekkoa viikonloppuna häissä Turussa, pitäisi löytää kengät. Voi kun on kivaa välillä saada kauniita asioita.

Mitä tuohon voi sanoa?

2007-07-16T16:26:00.000+03:00

14:36 Weppo > susku rakas, minä luotan siihen että pysytään yhdessä
14:38 Sakuliina > Mitä tuohon voi sanoa :)

Niinpä niin. Kyse oli siis siitä voidaanko ottaa 12kk määräaikainen nettiyhteys.

Uusi aamu, uusi viikko

2007-07-16T07:55:00.000+03:00

Tämä aamubloggaaminen tuntuu sujuvan yllättävän hyvin. Kaikki on tuoreena mielessä, eikä nälkäkään paina vielä (aamulla söin puuroa, vasta toinen lautasellinen onnistui, ensimmäiseen tuli klontti maitopurkista ja heitin sen menemään. Ällöä).

Viikonloppuna kävin Finnconissa ja syömässä lounaat Figarossa (jota on pakko kehua, kokeilkaa joskus). Lauantaina jouduin hengaamaan yksin, mies sai flunssan ja jäi koneelle, vaikka alunperin Hänen piti kuvata cosplay -yksilökilpailu. Jouduin kuitenkin itsekin lähtemään paikalta jo kahden paneelin jälkeen yksinkertaisesti sen ihmismäärän takia. En kyennyt hengittämään niiden animeihmisten seassa. Se määrä cosplayaajia samassa tilassa, keski-ikä 13, voitte kuvitella metelin ja sateisen, lämpimän päivän yhteisvaikutuksen. Sunnuntai meni paremmin, mutta lauantai-iltapäivänä olisi juuri olleet ne parhaat jutut mitä kuunnella, joten harmittaa nyt vähän.

Näin nyt jo entisen äidinkielenopettajani conissa, hän oli puhumassa siellä, ja kerroin päässeeni yliopistoon jne. Hän vain totesi lukeneensa sen blogistani. Puolessa sekunnissa kelasin mitä olen tänne kirjoittanut ja oliko päätös tehdä tästä näin avoin (avoin, pyh, voitte todeta jos tunnette minut ja tapani puhua IRL) välttämättä hyvä. Tulin kuitenkin samaan tulokseen kuin aiemmin, en kerro täällä sen ihmeellisempiä asioita, kuin saisitte selville jos kysyisitte minulta.

Olen kuitenkin hieman eri ihminen netissä ja oikeassa elämässä. Olen jo aikaisemmin pohtinut sitä miksi minun on helpompi olla pinnallinen heitukka näin kuin livenä. Irkissäkin sen huomaa, nykyään en aina edes kirjoita kirjakieltä! Tekstiviestit tulevat silti edelleen olemaan oikein kirjoitettuja, jos Anne jo säikähdit.

Ehkäpä se on se kuuluisa harha anonymiteetistä, joka saa minut näyttämään tämänkin puolen itsestäni. Luin noita vanhoja kirjoituksiani itse asiassa viime viikolla ja on ihana huomata, etten ole kasvanut päivääkään tämän blogin aloittamisesta. Kun kerran lähtee heitukkalinjalle, siitä ei ole paluuta!

On minun nyt kuitenkin aikuistuttava sen verran, että saan kunnialla työt loppuun ja opiskelut sitten joskus alkuun. Olen hoidellut noita muuttoasioita tässä kuntoon ja sähkösopimus aiheutti hieman päänvaivaa. En löytänyt mistään kattavia ohjeita kuinka asia hoitaa, joten lopulta päätin soittaa paikalliseen sähköyhtiöön ja ainakin kysyä, että miten homma hoidetaan. Olisin nimittäin halunnut heidän kanssaan vaan jonkun hämmentävän verkkosopimuksen, jossa maksetaan sähkön siirrosta ja toiselta, halvemmalta firmalta sen sähkön. Minulla oli paha aavistus jo kun soitin. Puhelu kesti ehkä kolme minuuttia ja kun painoin punaista luuria, tajusin juuri tilanneeni kämppäämme sähköä juuri tältä kalliilta paikalliselta firmalta. Mitä olisin voinut sanoa? Se nainen siellä päässä vaan kyseli tietoja, osoitteen yms. ja sitten sanoi, että "no minäpä laitan täältä tulemaan sähköt 1.8 alkaen, kiitoksia soitosta". Hieman kirosin. Noh, täytyy katsoa minkä kokoisia nuo laskut tulevat olemaan ja vaihtaa firmaa myöhemmin. Tämä kyllä vahvisti käsitystäni sähköyhtiöiden asiakaspalvelusta...

Kävimme eilen siellä asunnossa mittailemassa ikkunoita ja tarvittavaa verkkokaapelin pituutta. Se on edelleen ihan hyvä kämppä. Harmittaa vaan kuluneisuus, mutta toisaalta meillä on vapaat kädet laittaa sitä, eli voimme rauhassa tuunailla ikkunanpieliä jos haluamme. Mies on niin innoissaan muutosta, että koko tilanne tuntuu surrealistiselle. Hän on ollut ihan yltiökiva jo pitkään, koko ajan odotan milloin tulee riitaa tai edes joku ongelma. Ikinä en osaa olla tyytyväinen tilanteeseen.

Eilen oli myös Jyväskylän kesän päätösillallinen, josta valitettavasti jouduin lähtemään jo ennen varsinaisia bileitä tapahtumateltalla. En ikinä tutustu ihmisiin, kun en voi jäädä illalla myöhään eikä kukaan kutsu edes baariin mukaan jatkoille. Teen nyt pyhän lupauksen, että koitan parantaa tapani nyt syksyllä uusien ihmisten suhteen, koitan oikeasti sopeutua joukkoon ja hankkia uusiakin ystäviä. Luulisi, että tämä on hyvä mahdollisuus päästä eroon vanhoista toimintatavoista, jos vaan näkee sen vaivan.

Nyt kuitenkin töiden pariin!

Onnistuin!

2007-07-13T11:15:00.000+03:00

Pääsin yliopistoon ja vielä juuri sille linjalle kuin halusin!
Eli vapiskaa, tulen opettamaan lapsianne lukemaan kirjoja ja ilmaisemaan itseään.

Pääsin siis äidinkielen opettajakoulutukseen kirjallisuus pääaineena, suomen kieli ja pedagogiset opinnot sivuaineena. Äiti ja isä soittivat ja avasivat kirjeeni, joka oli tullut päiväpostissa jo nyt. Olisin voinut olettaa, että siihen tosiaan vielä menee se viikko, mihin olin varautunut. Meille nimittäin ilmoitettiin, että viimeistään 20. heinäkuuta, eikä uskoni ollut suuri humanisteihin, kuitenkin tekevät kaiken viime tingassa.

Ei siis pohdintaa työmarkkinatuista, ei paskaa duunia vuoden tai pääsykoekirjoja (ellei käy niin etten pidä tuosta, mutta ei mietitä sitä nyt). Olen aika onnellinen, saatte uskoa!

Saankohan asioita elämässä liian helpolla? Tuntuu, että vaikka pelkäsin tulosta, silti uskoin, että pääsen, niin kuin aina ennenkin. Entäs sitten kun tulevat ne Oikeat Vastoinkäymiset? Tulenko niiden kanssa toimeen, kun näköjään saan aina mitä haluan?

Öh...

2007-07-10T12:34:00.000+03:00

Olen ihan puuh. En jaksa.

Minulla on yksinkertaisesti tylsää. Koska ihmisillä on tapana jumittua, en keksi enää uusia kiinnostavia asioita netistäkään, luen vaan päivittäin suurimmat uutissivustot, IT-viikon yms. ja katson irc-gallerian vartin välein, josko YAD-yhteisöön on tullut taas eri ihmisiltä samoja kommentteja. Olkaa kilttejä ja laittakaa minulle linkkejä, joista on iloa koko päiväksi! Luen mielelläni asiatekstiä tai vaikka ei-asiaa, videoita on vähän paha tosin töissä katsoa.

Tuo YAD -yhteisö galleriassa aiheuttaa minulle varmaan jonkun veritulpan. Onneksi se on nyt rauhoittunut, niin ettei tarvitse keskittyä vaan torjumaan hyökkäyksiä. Olen itse koneella edelleen vain päivät, niin suurin osa niistä, jotka ovat aggressiivisia eivät ole aktiivisia yht'aikaa. Se on helpotus, sillä on hyvin kuluttavaa toistaa itseään. Sain miehenkin liittymään YAD:iin kun se ärsyyntyi niin kovasti niihin "pilvipäänisti-idiootteihin". Mikä ihme saa 12-vuotiaat heittämään (vitsillä, mutta silti) "Vittu kannabis on jees, mitä vitun fasisteja te ootte?!?!11"?

Minua pelottaa se muutto. Otamme luultavasti Lähivakuutukselta nuorisovakuutuksen, jossa on irtaimistovakuutuksen lisäksi myös tapaturma- ja matkavakuutus. Sähkösopimusta täytyy vielä harkita. Mitään ei kuitenkaan tehdä ennen torstaita, jolloin vuokrasopimus allekirjoitetaan.

Tänään menen äidin kanssa töiden jälkeen kaupungille, käymme juttelemassa YO-kuvasta ja katsomme vaatteita. Illalla saan hoitaa lipunmyyntiä Jyväskylän Kesän tapahtumateltalla, eka esiintyjä siellä tänä kesänä Tuomari Nurmio. Voi olla aika mainio, odotukset ainakin on suuret.

Hei, lukeeko kukaan tätä blogia näin kesäisin? Vai pitäisikö minun alkaa populistisesti kalastella lukijoita antamalla mahdollisuus kurkkia seksielämääni ja mieheni sielunelämää? En minä muuten, mutta minua harmittaa kun en osaa olla yhteyksissä ihmisiin, niin jos kerta luette tätä, niin tehkää se aktiivisesti. Silloin minäkin aktivoituisin.

Vihdoin tuloksia!

2007-07-09T07:32:00.000+03:00

Ensinnäkin, loppukokeiden tulokset, eli mitä sain aikaan kolmessa vuodessa:

Äidinkieli 7 (odotetusti)
Historia 6 (ihan hyvin siis)
Filosofia 6 (hyvin tämäkin)
Englanti 5 (olisi todellakin voinut mennä paremmin)
Biologia 4 (olisi voinut ehkä nähdä vähän enemmän vaivaa...)
Matematiikka 4 (eli todella hyvin)

Lisäksi sain EE:stäni B:n, vaikka se tosin lähti A:na, ja TOK-esseestäni C:n. Se tarkoittaa, että kokonaispistemääräni on 33. Valitettavasti Suomessa hakiessa pisteillä ei ole väliä, mutta tiedänpähän itse mitä sain. Aikaisemmin kirjoitin sen ruotsin, sehän siis on Magna Cum Laude.

Eli kaikin puolin ihan hyvin. Mikään ei ole alle nelosen ja tuosta näkee missä olen hyvä, paitsi englannin kohdalla syytän opettajaa. Olisi hauska saada tietää, mitä muut kirjoittivat, veikkaisin, että olen aika keskitasoa luokallamme.

Toinen iso asia. Saimme asunnon! Muutamme elokuussa Kortepohjaan erään yksityishenkilön vuokraamaan asuntoon. Kävimme katsomassa sitä lauantaina ja saimme tietää sunnuntaina. Puhelun jälkeen itkin reilusti pari tuntia, pelotti ja hämmensi niin kamalasti. Entäs jos raha ei riitä? Entäs jos haluamme erota? Mikä vakuutus olisi hyvä? Kysymyksiä riittää. Mies on innoissaan ja varma siitä, että tämä on sitä mitä haluamme. Se on Hänelle eri asia, Hän muutti kotoa jo pari vuotta sitten. Minä en vain muuta pois, minä myös muutan jonkun luo samalla. En myöskään tiedä vielä opiskelupaikasta, ja kun koitin ottaa selvää työmarkkinatuesta, pääni melkein räjähti.

Olen silti innoissani. Asunto on mukava, ovesta tullaan sisään suorakaiteen mukaiseen eteiseen. Heti edessä on kaksi ovea, toinen vaatehuoneeseen ja toinen vessaan. Oikealla eteisen päässä on ovi olohuoneeseen, jonka päässä on parveke ja vasemmassa takanurkassa keittiökomero. Eteisestä vasemmalla vastapäätä olohuoneen ovea on toinen vaatehuone (!) ja sen vieressä ovi makuuhuoneeseen. Neliöitä on 46, vessassa pesukonepaikka, joskin taloyhtiöllä on myös tupa ja asunto on toisessa kerroksessa. Vuokra on 470 +10e vesi +sähkö, eli ei kai kovin paha (mutta kun tuohon lisätään herran vaatima netti, niin ei se vähänkään ole...).

Minä muutan pois kotoa! Joudun käymään ainakin pari viikkoa töissä Kortepohjasta, siitä voi tulla kivaa. Säästössä minulla ei mitään ihme summia ole, eikä ole miehelläkään, eli esim. sohvaa emme osta ihan heti. Saatte sitten tulla käymään ja tuoda ruokaa, jota voimme syödä kodikkaasti istuen lattialla. On meillä sentään ruokapöytä, mutta siihenkin vain kaksi tuolia. Lettuja voin luvata paistaa, jos tuotte maitoa.

Ylioppilasjuhlia suunnittelemme kovasti, tai siis äiti suunnittelee. Saan tehdä Sacherkakun, nam. Sitä vaan on aina tarjolla kun pidän juhlat, siinä mielessä vähän tylsää.

Pitäisi varmaan nyt alkaa tehdä töitä... En vaan saanut nukuttua oikein kunnolla. Sateen ropina valvotti, samoin kuin sisko, joka tuli nukkumaan ihan liian myöhään. Olin jo viideltä maannut sängyssä ikuisuuden hereillä ja mietin pitäisikö jo nousta. Hyvä, etten noussut, sillä nyt sain äidiltä kyydin töihin. Tämän päivän ohjelmassa voisi olla copypastea ja sähkönhinnan vertailua.

Minua on huijattu!

2007-07-05T08:15:00.000+03:00

Loppukokeiden tulokset tulevatkin vasta huomenna! Ja minä kun olen odottanut niitä niin innolla... Huomenna pitäisi lähteä (toivottavasti) YADin kesäleirille, joten en tiedä ehdinkö niitä edes katsomaan silloin.

Tuo toivottavasti on tuossa siksi, että olemme sopineet Hänen kanssaan menevämme katsomaan erästä asuntoa lauantaina. Jos Hän saa auton, pääsen kesken leirin katsomaan sitä, mutta jos ei saa, minun täytyy jättää koko leiri välistä, mikä olisi sääli.

Tulin eilen ja tänään mopolla töihin, koska isällä on auto Helsingissä työmatkan ajan. On suorastaan ihmeellistä, kuinka paljon siitä voikaan lähteä ääntä. Haisen koko päivän bensalle ja kädet ovat kipeä tärinästä, mutta ei se mitään. Ajoin sillä eilen jopa kaupunkiin ja takaisin ja voi sitä vapauden tunnetta! Sitten kun muutan, en saa mopoa mukaan, harmi sinänsä.

Muuttamisesta puheen ollen, olen ihan pihalla mitä kaikkea pitää ottaa huomioon. Suurin mysteeri minulle on tällä hetkellä sähkölasku. Kämpässä, jota menemme katsomaan sähköstä maksetaan ihan normaalisti käytön mukaan. Mutta pitäisikö meidän siis solmia oma sähkösopimus? Vai veloittaako vuokranantaja sen vaan meiltä? Eikö oikeasti ole olemassa mitään opaskirjaa...

Onneksi löysin kuunnelmia netistä, niin aika menee rattoisammin Robinson Crusoen parissa. Seuraavalla viikolla Jyväskylän Kesä, jee, pääsen katsomaan montaa kiinnostavaa kun myyn lippuja. Nähdään siis siellä, minut löytää ainakin Tuomari Nurmiosta ja Jazzbaarista kuuntelmassa Copenapea.

Maanantaifiilis

2007-07-02T08:40:00.000+03:00

Tänään ei taida oikein lähteä päivä käyntiin. Pääsin eilen sänkyyn vasta yhdeltätoista näytelmän hautajaisten jälkeen ja lauantaina mies valvotti "fuck" -dokumentin parissa ainakin kahteen. Nukuttaa ihan pirusti, eikä minulla ole pahemmin hommaa, niin pyrin vaan pysymään hereillä siihen asti, että isä tulee ja antaa töitä.

Olen tullut (taas) hyvin kriittiseksi tätä nykyistä yhteiskuntaa kohtaan. Minusta on edelleen aivan uskomatonta, että minun ja kaikkien muiden samassa tilanteessa olevien on istuttava töissä väsymässä kahdeksan tuntia päivässä, vaikka töitä ei ole. Miksi en voi lähteä kotiin, kun töitä ei ole? Sehän ei ole minun vikani, ettei firma anna hommaa mihin minut on palkattu, niin miksen voi olla vain silloin töissä kun hommaa on. Ongelmaksihan kyllä sitten muodostuisi palkkaus, maksettaisiko kuukausipalkkaa, vai tuntipalkkaa vai jotain muuta. Toisaalta jos olen kuitenkin työnantajan käytettävissä koko työajan, lähtisin vain kotiin esimiehen sanoessa, ettei ole hommaa enää tänään, niin miksen voisi saada koko kuukausipalkkaa.

Minusta on aivan uskomatonta, että yhteiskuntamme pitää ihanteena sitä, että käyttää energiansa kahdeksan tunnin (tai jopa pidetempään) työpäivään, menee sitten kotiin jaksaen juuri ja juuri laittaa lapsille ruokaa ja menee nukkumaan yhdeksän jälkeen, jotta jaksaa taas töissä. Missä vaiheessa meistä tuli näin työkeskeisiä? Eikö työn tarkoitus ole toisaalta tehdä jotain mikä on tarpeen ja toisaalta mahdollistaa se, että hankimme sitä mikä on tarpeen? Missä vaiheessa minun on tarkoitus käyttää tämä raha mitä saan, kun en edes jaksa lähteä ruokakauppaa pidemmälle työpäivän jälkeen?! Olen suorastaan vihainen. Laskin, että jos tekisin kuuden tunnin työpäiviä 7,5 sijaan saisin silti kesätyöstä ihan kivan palkan, vaikka koska olen harjoittelijan nimikkeellä, ei se verrattuna johonkin diplomi-insinööriin olisi todellakaan iso. Jotkut ihmiset esim. siivousalalla elävät tuolla palkalla koko ajan. Miksi emme ole valmiita vaihtamaan rahaa vapaa-aikaan? Vai onko muka todella niin, että on kyse työnantajasektorista, mielummin maksavat kuin että työt seisovat (kuinkakohan paljon tämänkin firman työt muka seisoisivat, jos halukkaat saisivat kuuden tunnin työpäivät, kysynpä vain).

Koko ajan keksin lisää hyviä puolia opiskelijaelämästä ja opettajan ammatista. Tietyissä rajoissa työajat vaihtelevat, aina ei ole niin pitkää päivää, eikä aikaista herätystä, mutta joskus saa käyttää kaiken energiansa. Koko ajan on hommaa ja jos ei ole niin aina voi lukea tai kirjoittaa jotain. Ei minulla olisi mitään tätä kahdeksasta neljään työtä vastaan, jos tämä olisi vaikka sitä siivoushommaa, kun olisi hommaa ja saisi pitää rehellisesti taukoja ja jatkaa taas. En kestä tätä huonoa omatuntoa blogin kirjoittamisesta työaikaan, vaikka ei minulla muuta tekemistä ole.

Jos nyt laitetaan ne analyyttiset psykologilasit päähän ja katsotaan valitustani, niin huomataan helposti mistä kenkä osaksi ainakin puristaa. Olisin halunnut lomaa. Rehellistä kesälomaa, pitkiä aamuja ja uimista ja ehkä jopa pitkiä iltoja lämpimässä ilmassa. En halua aikuiseksi vielä, syksyllä kuitenkin pitää huolehtia kaikesta; muutto (toivottavasti), laskut, opiskelut/työ ja kaikki muukin ovat aikuisten asioita, joita olisin halunnut vältellä vielä yhden kesän. Miksi ihmeessä en sanonut reilusti ei, kun isäni sanoi että minulle on töitä? Rahanpa takia, mutta silti. Mikseivät vanhempani sanoneet kuten täydelliset vanhemmat sanoisivat, että tietysti voit pitää lomaa kun kävit ahkerasti lukiota kolme vuotta, me maksamme kyllä vuokratakuusi.

Ei tässä toisaalta ole vaihtoehtoja, töitä on nyt siedettävä kun niitä on. Seuraavan viikonlopun pitäisi olla rentouttavat, kesäleiri, missä on kai hyvät puitteet vaan olemiselle. Mitäs muuta tässä on tapahtumassa... Jyväskylän kesän info on tänään, myyn siellä lippuja. Saas nähdä saanko niitä missä menee pitkälle yöhön, koska sitten voi tosiaan olla kivaa täällä seuraavan aamuna. Onneksi tosiaan näytelmä loppui niin on enemmän vapaa-aikaa viikolla.

Olin sukulaisen hautajaisissa täällä Jyväskylässä lauantaina. Olivat hyvät hautajaiset, vähän itkua kuten asiaan kuuluu, mutta myös naurua ja hyvää ruokaa. Voi olla kiinnostavaan seurata kuinka leski löytää taas tekemistä itselleen, hän on aika persoonallinen henkilö ja voi olla että hänestä kehittyy vielä vaikka mitä.

Noh, jos koittaisin jatkaa jotain. YO-tuloksia odotelleessa aika kuluu hitaasti, ne tulevat torstaina nettiin. Näkemisiin siis.

Työt särkevät päätäni

2007-06-13T15:27:00.000+03:00

En todellakaan ole suunniteltu istumaan koneen ääressä kahdeksaa tuntia tehden työtä johon en ole pätevä. Päätäni särkee ja unohdin vielä sormuksenikin kotiin, tänään ei ole hyvä päivä.

Olen siis töissä, kolmatta päivää ja edelleen käsittelen samaa dokumenttia. Olen ihan hukassa ja alikoulutettu, mutta kiinteällä ja ihan kivan kokoisella palkalla, joten on se puurrettava.

Kirjoitin viimeksi mockien aikaan. Noh, loppukokeet menivät hyvin, olin hyvin tyytyväinen matikan suoritukseeni. Tulokset tulevat heinäkuun alussa, jännittää tietysti.

Enemmän jännittää pääsykokeen tulos, hain siis Jkl:n yliopistoon suomen kieleen ja kirjallisuuteen kaikkien kokeiden kautta. Paras mahdollisuus on äikän opeksi kirjallisuuden kautta, silloin pitäisi olla parhaiden yhdeksän joukossa 76:sta. Eli mahdollisuudet eivät ole mahtavat, vaikka lähtöpisteet ovat ihan ok (vielä nyt kun ei ole loppukokeiden tuloksia) ja soveltuvuuskokeestakin jäi hyvä maku. En halua todellakaan halua jatkaa tätä työtä seuraavaa vuotta!

Setäni kuoli eilen aamulla, ei kovin läheinen, mutta silti. Hän oli pitkään todella sairas, joten kaikki sanovat, että se oli helpotus. Eiköhän se parantuminen olisi ollut helpotus, tämä on vain asian loppuunkäsitteleminen.

Parisuhde, parisuhde... Tosiaan olen unohdellut sormustani kotiin aamulla, mutta oikeasti ihan vahingossa. Pidän sitä aina muulloin kuin rasvatessa suihkun jälkeen, jolloin se unohtuu sitten vessan pöydälle. Olen ollut kamalan väsynyt ja haluaisin äksyillä, mutten "uskalla" enkä viitsi, miksi levittäisin pahaa oloani. Ja minusta on inhottavaa riidellä, vaikka välillä tekisi mieli huutaa. Haluan muuttaa jo yhteen, en jaksa asua kotona enää.

Olin erään ystäväni kanssa kapakassa tässä lähiaikoina ja juttelimme asioista. Minuun oli todella sattunut, kun tajusin aikaisemmin hänen ylenkatsovan valintaani sitoutua ja jäädä tänne. Onneksi puhuimme asiasta ja välimme ovat kunnossa. Jäin kuitenkin ajattelemaan, että kuka minä olen nykyään. Olenko edelleen se tyttö yläasteelta, joka oikeasti suunnitteli kunnianhimoisesti saavansa valtaa ja kunnioitusta laajalta alueelta? Vai olenko enemmänkin omat rajani tunteva hitaasti etenevä nainen, joka arvostaa enemmän sitä kunnioitusta jota saa arkisemmista asioista. Elämä tuntuu todella raskaalle nyt.

Olen ollut väsynyt ja se tuntuu jatkuvan. Elämä ei aina tunnu hymyilevän, vaikka kaikki on hyvin. Viekkaan tosin, että iahn jo materia auttaa, palkkapäivä siintää jo silmissä.

Hei, tulkaapa katsomaan kesäteatteria Naissaareen! Asuni on hyvin tyylikäs ja Keskisuomalainenkin suhtautui näytelmään suopeasti. Olisi tylsää esiintyä tyhjälle katsomolle.

Nyt täytyy jatkaa töitä, vaikka särkee joka paikkaa.

Lukuloman kynnyksellä, kasvamassa aikuiseksi

2007-03-30T11:09:00.000+03:00

Iloisia uutisia kaikille teille, jotka olette olleet huolissanne parisuhteeni tilasta ja minun jaksamisestani (puhumattakaan järkeni puutteesta). Menin kihloihin! Enkä suinkaan yksin vaan Tatun kanssa. Meillä on nyt nätti kalevalan hopeasormus vasemmassa nimettömässä ja ruusuinen (ja kuoppainen) tulevaisuus edessä. Tämä tarkoittaa, että jonain päivänä menemme naimisiin ja olemme siis luvanneet tavallaan jo nyt, että tämä ei enää kariudu.

En kadu. Heti kun saimme sormukset sormeen tajusin kuitenkin että en osaa pitää sormuksia ja että miehessäni on edelleen kaikki ne ärsyttävät piirteet mitä ennenkin. Aluksi oli täysin tuskaa koittaa olla räpläämättä sormea kokoajan, mutta nyt vain pyörittelen sitä jatkuvasti. Kerroin äidille asiasta ja hän järkyttyi kovasti tiedosta, että on niin vanha, että hänen tyttärensä on kihloissa ja meni heti nukkumaan. Haluavat kai kuitenkin pitää kihlajaiskahvit.

Minäkin pidän pienet juhlat, ei kun siis me pidämme. Hyvä tekosyy saada mies siivoamaan kunnolla ja itse voin leipoa niin paljon kuin huvittaa.

Lukuloma siis alkaa maanantaina. Silloin on myös potkiaise, mutta koska minun täytyy olla tiistaina viideltä uimahallikunnossa, en voi kovin railakkaasti juhlia. Ihana kun pääsee rauhassa kertaamaan, ei tarvitse koittaa jaksaa koulupäivän jälkeen.

Minulla on muuten myös kesätyöpaikka, Enermetillä, toimistotyötä. Ihan mukavaa kun saa palkkaa, olisi sitten syksyllä varaa muuttaa kotoa.

Nyt täytyy rientää tekemään filosofian paper 2, vaikken ole valmistautunut millään tavoin. Juosten kustu essee tulee muutenkin, täytyy kiirehtiä akupunktioon heti sen jälkeen.

39,2 astetta

2007-02-20T14:08:00.000+02:00

Kas kummaa, taas samaan aikaan vuodesta iski sama flunssa. Viimeksi olin näin kipeä hiihtoloman, nyt olen viikon etuajassa.

Kaikki normaalit abit lähtivät lukulomalleen viime viikolla. Minulla siis koulu jatkuu vielä kuukauden, ja kirjoitukset ovat vasta toukokuussa. Tulee olemaan inhottavaa olla koululla ilman kavereitani, onneksi tulen nykyään sen verran hyvin toimeen luokkalaisteni kanssa, että voin hengata heidän kanssaan. En enää vaan jaksa koulua, enkä niitä ihmisiä siellä, varsinkaan puolituttuja, joista en pidä muutenkaan. Kaikki koittavat ilmeisesti tehdä jotain ennätystä ärsyttämisessä ja käyttäytyvät entistä lapsellisemmin. "Katsokaa minua, olen niin oma itseni ettei kukaan muu voi olla yhtä persoonallinen". Koulu on perkele vieköön paikka jossa opiskellaan, ei hengata ja harrasteta ties mitä. Vaikka jotkut toisin luulevat, olen aina muistanut tämän ja pyrkinyt pitämään kouluminäni ja oman itseni erillään, enkä todellakaan ole antanut koko energiaani Lyseolle.

Aion siis hakea Jyväskylän yliopiston äidinkielen ja kirjallisuuden opettajankoulutusohjelmaan, pääaineena kirjallisuus. Koe ei luultavasti tule olemaan helppo; se perustuu tietysti lukion äikän oppimäärään, jota en siis ole opiskellut kuin ekana vuonna ja silloinkin IB:lle valmentavasti. Löysin kaupasta kirjan jossa olisi kaikki asiat, mutta se on liian kallis. Täytyy toivoa, että se tulee kirjastoon. Pääsykoekirja on Sinisalon Lasisilmä, jonka jo luinkin. Se oli pettymys. Kuin teflonia; hyvä, eikä polta pohjaan, mutta toisaalta ei myöskään ruskista kuin valurautapannu.

Jes, veli toi minulle subista ruokaa. Täytyy mennä syömään. Ottakaa yhteyttä, olen yksinäinen aina keväisin.

Ahdistaa-a-a-a-a

2006-12-27T22:33:00.000+02:00

Ei, minulla ei ole perinteistä jouluahdistusta, mikä tapaa talossa ja puutarhassa, vaan ihan yleinen vain.

Siis minähän elän parisuhteessa, right? Ja haluan tehdä niin koska, noh, enhän muuten olisi ottanut Häntä takaisin.
Hän ei pidä ihmisjoukoista. Hän suuttuu niin inhottavalla tavalla, etten edes usko korviani. Hän vihaa ihmisiä. Argh! En osaa sanoa sitä mitä tarkoitan. Me olemme perustavalla tavalla erilaisia ja pelkään, että joskus 45-vuotiaana tajuan lukiessani Sofian Sohvaa Iltalehdestä, että minullakin on mahdollisuus johonkin muuhun. Tämä suuttuminen on nyt se suurin ongelma. Hän oikeasti suuttuu ihan uskomattoman kovasti, rajusti ja tylysti. Pelkään, että jos sanon takaisin kun Hän loukkaa minua tai syyttää jostain ilman syytä (sitä ei onneksi käy yleensä), jos huudan kunnolla, niin Hän ei pyydäkään anteeksi, ei ilmaannu ovelle ruusujen kanssa.

Ja sitten tämä yhteenmuuttaminen. Jos haluamme halvan kämpän kun minustakin tulee opiskelija, niin olisi hakemus laitettava nyt. Nyt, kaiken sen jälkeen mitä on tapahtunut. En minä osaa tehdä fiksuja päätöksiä nyt! Hyvä, kun edes luotan uudelleen.

Olen koittanut katsoa asioita ulkopuolisen silmin ja miettiä mitä haluan elämältä. Ja tietysti kun katson ja analysoin tarkkaan, huomaan miljoona ärsyttävää asiaa, jotka eivät ärsyttäneet ennen. Kämppä on uskomattoman sekainen ja likainen, Hän ei suostu nukkumaan tietyssä asennossa, jättää vessan lattian kuivaamatta, riitelee, ei uusi reseptejään... Ja sitten tulee se yksi katse mikä saa hymyilemään ja hellimään.

En ole tehnyt oikeita asioita, olen lusmunnut, enkä pääse läpi lukiota, jos en tee niitä. Ahdistaa sekin. Ja tiedän kuinka Häntä ahdistaa, mutta silti odottaisin häneltä aikuisempaa toimintaa kun tuikkuilu.

Mutta hei, valitin aikaisemmin EE:stä, sain PJA:lta 28/30 pistettä. Jippii! Ja kirjallisuuden pääsykoekirja on Sinisalon uusin, luin sen yhdeltä istumalta, kun sain sen joululahjaksi.

Hei, moikataan kun tavataan (jos näen teidät, en jaksa pestä silmälaseja).

No nyt todellakin on hämyä

2006-12-10T18:37:00.000+02:00

Juuri luen irkistä aivan ihmeellistä draamaa, jonka eräs henkilö saa aikaan tahallaan. Tämä sai minut suuren ihmetyksen ja kauhistuksen valtaan. Miksi jotkut ihmiset eivät luovuta ja anna olla? Eihän se ole kivaa, että joku ihminen etääntyy, mutta ei se ainakaan korjaannu sillä että on rasittava. Minne ovat hävinneet peruskäytöstavat?

Tämä on aihe josta voisin kirjoittaa vaikka sen 4000 sanaa. Ei ole kohteliasta riepotella yksityisiä asioita yleisellä foorumilla, on se foorumi sitten netti, irc tai vaikka koulun käytävä. Tunnette minut ja tiedätte mitä puhun, ja se osaltaan on tuon viivan tuollapuolen, mutta esimerkiksi kun erosimme, en irkissä puhunut kummankin tutuille yleisessä keskustelussa ties mitä paskaa (tein sen sentään kasvotusten ja pienissä erissä).

Muutenkin hyvät tavat unohtuvat turhan usein. Olipa kerran eräät synttärijuhlat, jonne suurin osa osaanottajista oli nörttipoikia. Eivätpä näköjään poikien äidit olleet muistaneet kertoa, että ensinnäkin on kohteliasta kertoa tuleeko vaiko ei, ja on myös kohteliasta ainakin kysyä, että tarvitseeko jotain tuoda. Kaikille oli kuitenkin tiedossa juhlan luonne, eikä minulle ainakaan olisi tullut mieleenkään tulla paikalle ilman edes sitä perinteistä Fazerin sinistä. Itse koitan aina varsinkin hieman vieraamman luo mennessä aina viedä tuliaisia, se on vaan kohteliasta.

Ja jos joku tulee käymään, koitan myös aina tarjota jotain. Juuri kyseisiin synttäribileisiin olin leiponut kakun ja tehnyt koktailtikkuja. Sain kehuja, ja eräs vieraista sanoi, että hänen mielestään oli ihan ihmeellistä, että jotain tarjottiin. Yleensä kuulemma ei ollut kuin korkeintaan sipsejä, jos niitäkään.

Mihin onkaan tämä maailma menossa?!

Mutta nyt muihin aiheisiin. Äidinkielen oral presentation (15% loppuarvosanasta tai jotain sinne päin) oli viime viikolla. Aiheena kertojavalinnan merkitys ja lapsikertojan fokalisaation rakentuminen teoksissa Ilonen talo ja Veljeni Sebastian.
Heitin esitelmän kokoon todella nopeasti ja huolimattomasta, en edes harjoitellut. Odotin hyviä pisteitä, mutten kuitenkaan ihan tätä. Sain täydet pisteet.
Ihan uskomatonta, sillä toinen tyttö, joka sai täydet, oli valmistellut sen todella hyvin, stressasi hirveästi ja oli nähnyt kamalasti vaivaa. Minä vain edellisenä iltana kirjoitin koneella tukisanalistaa ja päätin tarkan aiheen, tai ainakin sanamuodon vasta samana päivänä. Keskityin siihen, että kuulostan vakuuttavalle ja se kai riitti. Maailma on epäreilu, mutta kerrankin olen sillä puolella, joka hyötyy siitä.

Nyt pitäisi lukea ja laskea matriiseja, mutta taidan syödä joulutortun ja pelata hetken. Olkaa kiltisti.

Paljon lyhyessä ajassa

2006-11-09T22:22:00.000+02:00

Olen taas parisuhteellinen.

Olen, olen, olen, olen varmasti olen.

Ja saman pojan kanssa.

Te ette ymmärrä. Paheksutte minua kovasti, tiedän sen, mutta Hän aloitti!

No kerrotaan vähän lisää, kuitenkin haluatte (mitä minä puhun, ettehän te edes lue tätä).
Eräänä lauantaina pari viikkoa sitten minulla oli elämäni ensimmäinen irtoseksikokemus (tai kaksi, tilanne oli hämmetävä). No joo, oli ihan kivaa, kiva että olin kiva, mutta ei ehkä ihan minun juttuni. Sain kehuja, jej.
Menin koneelle, kerroin asiasta Hänelle ja Hänpä sitten ilmoitti, että katuu eroa ihan helvetisti. Mitä tuohon voi vastata?!
Että Hän on yksi vitun paska, joka ei tee minulle kuin pahaa ja sietäisi kuolla? Tein fiksut ja ajoin Hänen luokseen sanomaan juuri tuon. Itkin vähäsen ja häntäkin itketti ja sovimme. Laitoin ehtoja:

Hänen pitää puhua asioista
En enää ikinä joudu kuuntelemaan yhtään kappaletta Impaled Nazarethilta
Hän siivoaa ja huolehtii itse sellaisista asioista
Hän tapaa ystäviäni ja vietämme yhdessä myös sellaista sosiaalista aikaa
WoW loppuu

Viimeisin kohta ei tule toteutumaan, eivätkö muutakaan luultavasti pidemmän päälle, mutta sellaista se on. Hän kuitenkin yrittää nyt.

Mutta puhutaan minusta nyt, ei Hänestä! Miltä minusta tuntuu?

Pelottaa ihan pirusti.

Sukupuolineutraali(ko)

2006-10-19T00:09:00.000+03:00

Olet sukupuolineutraali eli sukupuolisesti sitoutumaton. Et pidä meteliä sukupuolesta, etkä tuo omaa sukupuoltasi mitenkään erityisesti esille. Persoonaasi ei hallitse eikä määritä vahvasti sen enempää mieheys kuin naiseuskaan. Olet sukupuolisuuden suhteen tasapainoinen. Sukupuoleen liittyvässä itseilmaisussa olet melko pidättyväinen - jopa sukupuolipihtailija. Tiedostat sukupuolijärjestelmän olemassaolon ja otat siihen mielellään etäisyyttä ja toimit yksilöllisesti, etkä sukupuolimäärittyneesti. Olet nainen. Sinulla on hiukan naisellisia persoonallisuuden piirteitä ja toiminnan tyylejä. Persoonassasi on ripaus naisellisuutta mutta ei juurikaan mieheyttä. Tulet hyvin toimeen naiseutta ja mieheyttä itsessään yhdistävien androgyynien sekä sukupuolineutraalien ja miesten kanssa, koska sukupuolinen profiilisi ei ole niin kovin kaukana muista ryhmistä.

Oletteko samaa mieltä Transtukipisteen kanssa?

Mmm, anista

2006-10-18T17:37:00.000+03:00

Tein ruuaksi kiinalaista possukastikemuhennosjuttua, joka on todella hyvää. Olen hyvä ihminen ja annan tässä teillekin sen reseptin.

Hong Shao Rou

n.500g porsaan lihaa (joko valmiita paloja tai vaikka pastia, jonka voi laittaa paloiksi)
pari perunaa
pieni, noin 15 gramman pala inkivääriä
mustapippuria
3-4 kpl tähtianista
soijakastiketta
1/2 tl sokeria
suolaa
öljyä

Kuumenna noin 4-5 rkl öljyä (wok)pannussa todella kuumaksi. Lihan tulee olla sellaisina karjalainpaistipaloina. Lisää pippuria, anikset ja inkivääri pannulle lihan kanssa yht'aikaa ja ruskista. Lisää ruskistaessa myös suola ja sokeri. Lisää vettä niin, että lihat peittyvät ja anna kiehua kannen alla noin 40 min. Lisää paloitellut perunat. Tarjoile riisin kanssa kun perunat ovat kypsyneet.

Perunat paloitellaan muuten sitten lusikalla, ei veitsellä niin että tulee suunnilleen saman kokoisia paloja kuin lihasta ja epätasaisen muotoisia.

Livet är och jag kan göra nånting på det.

Loma, tai ei sittenkään

2006-10-16T20:39:00.000+03:00

Kaikki paikat kipeinä, kipeinä, kipeinä.

Olen urakkatöissä varastossa lajittelemassa mittareita ja kelloja. Isä kysyi haluanko kahdeksi päiväksi syyslomaa töitä ja minä hullu suostuin. Töitä onkin luultavasti koko viikko klo 8-16. Hyvin siis jaksan opiskella ja kerrata, puhumattakaan siitä, että ottaisin oikeasti kiinni syllabuksen. Hartiat ja niska oli rikki jo aikaisemmin, heräsin parina aamuna niin että pää ei suoristunutkaan ja nyt sitten menee selkä ja jalat. Ihan vitun kivaa siis!

En ole vihainen, toistan edelleen, että luonteeni on sen hindulehmän. Rahaa tulee toivottavasti todella nätisti tuosta ja sillä rahalla saan sitten maksettua vuokratakuun ja ostettua jotain sitten joskus kämppään. Tai siis kotiin. Minä haluan oman kodin.

Ja minä haluan isona näyttelijäksi, mutta ei kerrota kenellekään koska se on tyhmä ja naurettava haave. Äiti ja isi sanoivat, että ei sieltä kuitenkaan tule minulle oikeaa ammattia, eikä kannata rakentaa mitään moisen varaan.

np. Ismo Alanko - Nuorena syntynyt

PS. ...ja sitten politiikkaan. Emme huoraa SLL:n kanssa, me olemme kohteliaita ja sivistyneitä. Ja se poika on jotenkin niin onnettoman oloinen etten voi kieltää siltä mitään.

Syys

2006-10-09T21:30:00.000+03:00

Olen vanha ja kuihtunut ja yksinäinen. Tai yksinäinen ja yksinäinen, ystäviä ja kavereita on onneksi. En vaan osaa olla sosiaalinen enää, olen liian suora ja liian katkera.

Siinä se sana tuli, katkera. Katkeruus on yksittäinen asia, jonka en halua kuuluvan luonteeseeni, mutta nyt se hiipii sisääni kuin bensa Okinawan saaren bunkkereihin toisessa maailmansodassa. Jonkun tarvitsee vaan iskeä kipinää ja palan elävältä. No, eipäs nyt ihan noin graafisen agstiseksi mennä, melkein alkaa olla jo rakkausrunot.com -ainesta. Mutta katkeruus on todella kuluttava tunne, kaihertaa koko ajan. Ja kaikki johtuu vain siitä, että Hän nyt sitten hengaa uuden tytön kanssa. Ei sen pitäisi minua häiritä! Minähän pääsen hänestä yli ilman mitään ongelmaa, sehän oli vaan hyvä asia, että huono suhde loppui! Ei todellakaan tunnu siltä nyt. Miksi minä jumitan koneella irkaten ja kooten itseluottamukseni ja -tuntemukseni palasia ja Hän löytää heti jonkun hengenheimolaisen, nörttitytön? Ihan epäreilua. On aika pirun vaikeaa päästä yli siitä kiintymyksestä jonka sain aikaiseksi sitä miestä kohtaan. Ja loukkaavaa, että hän vaan unohtaa ja siirtyy seuraavaan. Olinko minä vain joku motellihuone matkalla kirkkaaseen tulevaisuuteen? Ihan mukava, ja olivathan ne pöytälaatikon postikortit kivoja, mutta unohtuu heti kun pääsee seuraavaan.

Argh, tiedän, että tämä on niin perussettiä, mutta ottakaa huomioon, että käyn tätä läpi kuitenkin ensimmäistä kertaa. Minulle ei ole vielä valmista käyttäytyismallia näihin tunteisiin. Olen kyllä tottunut siihen, että minua epäillään ja joudun todistamaan itseäni muille tai siihen, että minun luottamukseni petetään (kyllä, uskokaa tai älkää, joskus annan itselleni luvan luottaa), mutta en ole tottunut kaipaamaan, vihaamaan, olemaan iloinen ja katkera yht'aikaa. On ihan liian vaikea jatkaa nyt yksin! Paradoksaalista, että läheisen pois meneminen juuri saa aikaan hirvittävän tarpeen läheiselle. Juuri kun tarvitsisin jonkun joka auttaisi tämän hämmennyksen ja uusien tunteiden kanssa, ei olekaan ketään sellaista ihmistä. Itseäni saan syyttää, miksi en ollut vahvempi ihminen, miksi piti päästää itsensä niin vaurioituvaan tilaan. Annoin ihan liikaa valta itseni yli. No, olenpahan fiksumpi ensi kerralla.

Olen siis kuitenkin jo sen verran yli, että tulevaisuus ei vituta. Tai siis vituttaa, abivuosi kuitenkin, mutta parisuhteilun osalta. Olen hei kuitenkin terve, nuori nainen, luulisi, että jollekulle kelpaa. Voisi kyllä lepäillä laakereillaan jonkin aikaa, sain sen EE:nkin tehtyä. Pohdin siis tyttöjen ja poikakirjojen päähenkilöihin kohdistuvia odotuksia. Paska tuli, mutta tuli sentään jotain, että pääsen läpi. Juhlistin sitä kavereiden kanssa kaupungilla, punaista absinttia. Näin Hänet ja sen tytön, mutta olintosi cool. Ja sorruin tekstailemaan Hänelle. Onneksi en kunnon kännissä, harkinta oli sentään mukana.

Saimme muuten uskomattoman huonoa palvelua Vihreässä haltiattaressa. Luulisi, että baarimikkoa kiinnostaisi myydä hyvän katteen erikoisjuomia, mutta nyrkkeily kuitenkin vei voiton.

Olin Tampereella käymässä ystävien luona, oli mukavaa. Junalla on kiva mennä. On muutenkin tulossa reissua, mm. Vaasaan lukiolaisten liiton liittokokoukseen. Nyt tekee oikeasti hyvää olla muualla kuin kotona. Jopa baarit on kivoja, tai siis enemmän kivoja kuin ennen.

Huoh, nukkuisi. Yksin. Kylmässä. Onneksi on sentään... no ehkä en sano sen enempää ;)

Extended essay will kill me!

2006-10-04T12:50:00.000+03:00

Ruikutusta ruikutuksen perään, mutta pitäisi kirjoittaa EE:tä ja teen tietysti kaikkea muuta. Puoli vuotta ollut aikaa, mutta nyt se on ihan levällään kun perjantaina pitäisi palauttaa. Melkein olen katkera kun ohjaava opettajani ei anna minulle lisää aikaa kuten kaikkien muiden ohjaajat antavat, vaikka se onkin sääntöjä vastaan.

Olen nyt lukenut tuntemattomien ihmisten blogeja. Ja pelannut napinpainamispeliä. Ja kävin läpi seuranhakuilmoituksia, kun oli pakko tarkistaa vieläkö yhden tutun ilmoitus on siellä.

Onpa likainen ja pieni olo.

Ja taas lisää selityksiä

2006-10-01T22:41:00.000+03:00

Joku 0li käynyt kommentoimassa edellistä postaustani ja ymmärsin kuinka negatiiviselta se kuulosti. On se totta, että Tatu imi minut kuiviin, mutta toisaalta oli suhde hyväkin. Ennen häntä en ikinä tuntenut itseäni viehättäväksi, nykyään taas on aina kiva katsoa peiliin.

Tatu ei ollut tahallaan vittumainen ja tiedän, että hän yritti ja välitti. Minulla on huono omatunto kun dissaan häntä, älkää oikeasti uskoko minua. Olen todella puolueellinen tässä asiassa. Me emme vain sopineet toisillemme noin läheisesti. Uskon jostain syystä että silti voimme jatkaa ainakin hyvinä kavereina, jos emme välttämättä ystävinä.

Olen haikea kun ajattelen kaikkia hyviä hetkiä, mutta uskomatonta kyllä (ja pelottavan tunteetonta tavallaan) en tunne ikävää hänen persoonaansa kohtaan. Läheisyydenkaipuu on valtava ja kaipuu, että on joku jolle kertoa kaikki pienet asiat, mutta nyt (ihan liian nopeasti minun moraalikäsityksilleni) alan vain tosiaan tuntea haikeutta, en kaipuuta. Eikö minun olisi vielä tarkoitus surra ja kaivata?

Luojan kiitos en osaa vihata häntä, se särkisi minua vielä enemmän. Olen huono vihaamaan, enkä näe syytä. Opetti hän minulle niin paljon itsestäni.

Hieman selityksiä, kiitos

2006-10-01T13:00:00.000+03:00

Minulla on nyt ihan hyvä olo. Stereoissa pauhaa Queen ja Muse, Johanna Sinisalo on mainio kirjailija ja illalla saa pahaa kuoharia, kun on Kielletyn puheeaiheen viimeinen näytös.

Niin, olen nyt vapaa kuin taivaan lintu. Tatu jätti minut ihastuttavan jahkailun jälkeen. Itkin kamalasti, ikävä oli kova, sitten sain tietää asioita, jotka avasivat lopullisesti silmäni kuinka paska jätkä hän on, olin euforinen, joskin se loppui ja itkin taas. Nyt olen vähän tasaantunut, itku tulee vain kun tekee mieli jonkun lähelle.

Pahinta on kun takaraivossa koko ajan oikeastaan oli tieto siitä, että suhde oli paska, mutta ajattelin vain että tämä nyt on sitä kuuluisaa työtä suhteen eteen. Tekisi niin mieli haukkua sitä miestä, mutta näen niin selvästi omat virheeni. Minun ei olisi ikinä pitänyt alistua tilanteeseen, joka ei tuntunut hyvältä. Olen vanhentunut parissa viikossa kymmenen vuotta.

Miten ikinä kuvittelin, että irkissä alkanut ja kehittynyt suhde voisi toimia? Luulisin, että yksinkertaisesti se seikka, että Tatu oli ensimmäinen joka osoitti kiinnostuksensa noin selvästi, oli suurin motivaattorini koko suhteeseen. Tietysti kiinnyin häneen ihan helvetisti, hän ei taida vieläkään tajuta kuinka hyvin tunnen hänet. Hän särki sydämeni ja identiteettini, jota olin varovaisesti rakentanut yhteisille asioille ja tulevaisuuden suunnitelmille. Ei ole kivaa nyt viimeisenä ja stressaavimpana vuotena lukiota rakentaa itseään uudelleen. Kaikki koulutyöt retuperällä kun olen ollut toimintakyvytön. Hän tosiaan siis piti minua ihastuttavassa epävarmuuden tilassa yli viikon, ennen kuin jätti minut irkissä(!). Paska temppu. Oli hän kyllä etäinen jo ennen sitä, yliopiston alku sitten oli viimeinen pisara.

Puhumme nyt irkissä, enemmän kuin suhteemme aika yleensä ottaen. Miksi minä en kelvannuut edes tunnevammaiselle nörtille? Olipa julmasti sanottu, mutta minulla on saatana vieköön oikeus olla katkera.

Nyt aloitan teinielämäni oikeasti. Baarit, kännisekoilut, säpinä omituisten ihmiset kanssa... Koko paketti. Nyt on ihan hyvä fiilis. Erään fiksun yadilaisen sanoin, parhaat miehet (ja naiset) ovat edessä päin.

Se on nyt ohi

2006-09-29T02:20:00.000+03:00

Kyllä, se on nyt ohi ja loppu. Tatu jätti minut viikko sitten, pitäen minut kammottavassa epävarmuuden tilassa viikon ennen sitä. Eli olen ollut nyt kolme neljä viikkoa niin hajalla ja sekaisin, että mikään ei ole sujunut ja nyt koulukin alkaa kaatua päälle.

Ei voi muuta sanoa kuin paska jätkä. Kerron lisää myöhemmin.

Arki-ilta Korexilla

2006-08-22T19:32:00.000+03:00

Moimoimoi. Kirjoitin tässä joku päivä kamalan valitusvirren, mutta hyvä että jäi kesken enkä julkaissut sitä.

Mutta ei nytkään kauhean hyvä olo ole. Olen jotenkin kamalan yksinäinen. Olen siis täällä Hänen kanssaan, mutta kumpikin eri koneella, eikä hänellä ole kovinkaan sosiaalinen olo, joten istun vain hiljaa ja puudun. Pitäisi kirjoittaa koulutöitä, mutta tunnetusti se ei onnistu kuin kiireessä.

Koulusta puhuen, motivaationi on huono. Siis huono. En oikein tiedä mitä tehdä. En tunne osaavani mitään, mikä on erikoista, sillä yleensä kuitenkin luotan omiin taitoihini. Ja olen luopunut vankasta uskosta seuraavan opiskelupaikan suhteen. Olisin kamala opettaja kun en pitäisi ihmisistä jotka eivät osaa. Ihan epäreilua kun Hän saa tehdä mitä vain, hakea ties mille alalle, mutta minulla on jalat maassa, tai paremminkin olen vyötäröä myöten sementissä. Toivon vaan että Hän edes katsoisi minuun jossain vaiheessa ja hymyilisi, niin Hän todistaisi olevansa se ihminen, joka toivon hänen olevan. Koitan kovasti näyttää esimerkkiä, mutta ei Hän tunnu huomaavan. Hän hymyilee vain ruudulla oleville ihmisille, joita ei ole olemassa kuin irkin ihmemaassa.

Niinhän se on, ei kukaan ole sama ihminen netissä ja oikeassa elämässä. Eikös se ole juuri se viehätys? Olen seurannut äidinkielen opettajani blogia nyt kesän ja olen huomannut, että en pidä ihmisistä niin paljoa kuin haluaisin. Miksi aikuisetkaan ei ole vaan paikoillaan, onko koko elämä räpistelyä kaltereita vastaan?

Eräs ystäväni lähtee opiskelemaan teatteri-ilmaisun ohjaajaksi, enkä oikein tiedä mitä ajatella. Olen tietysti iloinen hänen puolestaan ja ajatuksesta että joku yleensä ottaen pääsee opiskelemaan ja toivottavasti elämään haluamaansa elämää, mutta hän lähtee pois minun elämästäni. Vaikka jotkut muuta väittävät, kyllä välimatkalla on väliä. Minäkin olisin joskus halunnut tuollaiselle alalle. Näytteleminen ja teatteri ovat minulle asia mistä saan mielettömästi, mutta minuun on iskostettu että tuollaisella ei elä. Minä en ole sellainen lahjakkuus, että teatterit kilpailisivat minusta. Ihan epistä.

Minä haluan olla itsekäs. Minä haluan oikeasti haluta asioita itselleni ja saada ne. Minulla olisi nyt vähän rahaa, mutta veikkaan että ne menevät taas sen sileän tien parisuhteiluun.

Noniin, Tatu halasi ja vakuutti tykkäävänsä minusta vaikken toisikaan aina ruokaa (tänäänkin toin). Minulla oli muuten Tatun paita tänään koulussa päällä ja plää plää plää ei jaksa kirjoittaa. Soittakaa perkele jos haluatte kuulla mitä kuuluu! No ei vaan, tai siis soittakaa toki, mutta nyt tulee rannevamma jos jatkan kun olen läppärillä. Stalkkaan sitä PJAta vielä hetken ja katson sitten vaikka telkkaria ja teen läksyt (!). Kuulemisiin.

Ti-din-tsh!

2006-08-05T00:26:00.000+03:00

Heipä hei taas rakkaat lukijat, varsinkin te Vitaneimen logistiikan poijjaat! Vastauksena kysymykseenne voin sanoa, että ei hävetä. Miksi pitäisi hävetä omia ajatuksiaan? Jos tuolta tuntuu niin kaipa niin voi sanoa, varsinkin kun tekee sen omalla nimellään. Kaikkia vituttaa silloin tällöin ja minä kirjoitan tänne tiedostaen että kuka tahansa voi lukea.

En tosiaan ole kirjoittanut kesäaikaan, enkä oikeastaan aio edes kertoa mitään, ei nyt tunnu sille. Ihan jees oli, ei täydellinen, rahaa liian vähän, tehtyjä koulutöitä liian vähän, kotona liian vähän, mutta hengissä sentään.

Löysin äidinkielen opettajani blogin ja tunnen itseni kovin inhottavaksi kun tirkistelen häntä näin. On jotenkin julmaa, että oma uteliaisuuteni estää minua säilyttämästä tiettyä "auktoriteettisuhdetta" joka voisi tehdä ihan hyvää. Haluan että minua käskytetään!

Ja kyllä, tiedän kuinka irstaalta tuo kuullostaa, ja voin vakuuttaa, etten halua opettajani käskyttävän minua sillä tavalla, mutta kelpaisi se joltakulta muulta. Tällä hetkellä elämässäni haluan selviä suuntia ja käskyjä kaikilla elämäni osa-alueilla, muuten hukun ihan itseeni. Haluan niitä perkeleen rajoja antamaan turvaa!

Pitäisi nukkua, huomenna seitsemältä ylös ja kirpparille roinan kanssa. Kaikille kaunista viimeistä viikkoa!

Suomi voitti Euroviisut, minua itkettää

2006-05-26T15:47:00.000+03:00

Nyt on tämäkin nähty, Suomi tosiaan voitti. Minulla on kuitenkin olo kuin Kivik'ahon lyyrisellä minällä joka itkee olevansa vain pieni ihmisrukka katsoessaan kevätsadetta. Mitä olen saanut aikaan vuodessa?

Summary of 05-06

Minulla on vieläkin parisuhde.
Olen tehnyt kaikki vaaditut kokeet ja pääsin teoriakokeen läpi. (En ole tehnyt vaadittuja kirjallisia töitä, mutta eihän kaikkeen voi pystyä)
Olin mukana kahdessa näytelmässä, toisessa lavan takana.
Tein oppilaskunnan hallituksen juttuja, en tosin niin hyvin kuin olisi pitänyt.
Olin Jorman päätoimittajana, en siinäkään kyllä kovin hyvä tai ahkera.
Kävin joogan peruskurssin.
Kävin ihan ylimääräisen kuviksen kurssin. Siitä pitäisi varmaan kirjoittaa se raportti joskus...
Kirjoitin b-ruotsista magnan.

En kai sitten muuta. Säälittävä lista. Ei minusta ole mihinkään.

Kesän kynnyksellä

2006-05-14T18:02:00.000+03:00

Voih, olen näköjään jättänyt kokonaisen kuukauden välistä aika lahjakkaasti. Voisin väittää, että minull aon vain ollut paljon töitä, enkä ole ehtinyt, mutta valehtelen itselleni tarpeeksi jo muutenkin. Onhan minulla töitä, olisi paljonkin koulua varten tekemättä ja olen käynyt autokoulua yms. (inssi on 1.6) mutta ei se tarkoita että olisin tehnyt mitään. Olen lusmuillut, ollut teatterilla ja Hänen kanssaan ja tunnen itseni aika onnettomaksi.

En tiedä miksi olen niin ihmeellisen onneton. Jotenkin kai haluaisin elämältäni jotain jännää. Kun täytin tässä kahdeksantoista, tajusin, että voisin olla asemassa mihin liittyisi baareja, kosteita iltoja, uusia ihmisiä ja seikkailuita sosiaalisessa viidakossa. Tämähän on sinäänsä typerää, minä jos kuka tiedän, että en jaksa edes valvoa yli kymmeneen ja tunnen itseni ulkopuoliseksi melkein aina, mutta tämä kevät aiheuttaa minussa höpsöä vapaudenkaipuuta. Jos tosiaan tämä asema on pysyvä, siis jos parisuhteeni on toimiva oikeasti, en ikinä tule kokemaan muita ihmisiä yhtä läheisesti. Miksi tämä alkaa vaivata nyt? Ei meillä ole mitään ongelmaa, Hän on kuten aina ennenkin (paitsi että nukkui vappuna humalaisen, paidattoman naisen kanssa, ärsyttävä henkilö) enkä minäkään ole muuttunut. Luultavasti tämä johtuu siitä, etten tunne saavani mitään aikaan ja tunnen itseni epäonnistuneeksi.

En ole siis tehnyt koulutöitä, en ole tehnyt ehkä vuoteen mitään luovaa, vaikka pidän kirjoittamisesta, en saanut rahakasta kesätyötä enkä edes prkl saa Hänen kämpäänsä pysymään puhtaana. Kuinka vaikeaa se voi olla, siinä on vain kaksi huonetta?! Kesätöitä nyt lopulta sain, hoidan eräitä lapsia 90e/viikko jonkun 4-5 viikkoa ja menen festarivastaavakoulutukseen, että lähtisin jonnekin edes. Pidän sormia ristissä, että JKL:n Kesästä tulisi jotain, seuraavalla viikolla on tapaaminen asian tiimoilta. Aijoo, menen yövalvojaksi ja saan sen 225e. Eli jos kesältä jäisi käteen joku 500-600e olisin onnellinen, mutta tiedän, että olen niin typerä, että käytän sen heti, vaikka kaikki pitäisi laittaa talteen vuokraennakoita ja muuta varten. Ääh, en halua ajatella rahaa ja työtä, tai siis opiskelua! Olen ihan puhki kun päässäni ei liiku kuin opintolainat ja ylioppilaskunnan jäsenmaksut.

Täällä leijailee ihastuttava palanut haju, kun koitan tehdä pientä kakkua, eikä sekään onnistu. Äiti ei ole ollut kotona sen jälkeen kun heräsin, niin en ole voinut antaa lahjaani. Kävin jopa lenkillä muuten tänään, tuli ihan hyvä olo vaikka teinkin lyhyemmän kuin alunperin aioin. Siitä tosiaan tulee hyvä olo kun suorittaa jotain, kuten SunnuntaiSuomalaisen jutussa sanottiin. Kävin tekemässä kevätsiivouksen eräälle poikamiehelle, että sain hieman ylimääräistä rahaa ja siitä tuli hyvä olo. Oikeasti, kun näki oikeasti mitä oli saanut aikaan tunsi ansaitsevansa olla.

Koitan kirjoittaa useammin, on mukava jäsennellä ajatuksiaan. Nyt täytyy mennä leikkaamaan kakusta palaneet osat pois.

Ja taas kuumeessa

2006-02-24T10:15:00.000+02:00

Hei, taas elonmerkkejä täältäkin suunnalta. Kuten ehkä otsikosta arvaa, olen taas kuumeessa. Tämä on aivan älytöntä, kun katsoin edellisiä posteja, olen noin joka kolmannen kirjoittanut kipeänä. Se kertoo joko siitä että jaksan olla koneella vain sairaana tai sairastan omituisen usein. Ärsyttää sairastua juuri kun lomaa alkaa, varsinkin kun olemme menossa isän firman mökkiin Ylläkselle.

Haluatte varmaan kuulla mitä kuuluu. Suurin ja järkyttävin asia tapahtui noin kuukausi sitten, mutta sen jälkeen asiat ovat parantuneet huomattavasti. Eli siis: tammikuussa keskustelin Hänen kanssaan kihlautumisesta, Hän sai hyvin miehisen sitoutumiskammokohtauksen, välimme tuntuivat viilenevän kunnes Hän eräänä keskiviikkoiltana ircissä (!) ilmoitti, että suhteemme ongelmat (eli hänen mielestään uskonto, politiikka ja misantropia) ovat liian suuria ja että olisimme onnellisempia ilman toisiamme. No, minä en ollut kovinkaan otettu siitä, että Hän päättää milloin minä olen onnellinen ja milloin en. Kuitenkin ymmärsin mitä hän puhui, siis tajusin sen kohdan että Hän olisi onnellisempi ilman minua ja erosimme ystävinä.
Itkettyäni maanisesti koko yön menin kouluun keräämään sympatiapisteitä (en oikeasti, en vain voinut jäädä kotiin äidin kanssa) ja kaikki ihmiset olivat yllättävän empaattisia. Noin kello kymmenen lähetti Hän viestin että teki elämänsä suurimman virheen ja haluaakin vielä jatkaa. Voitte uskoa, että oli aika lähellä etten vain sanonut, että "Dra fittan på huvuden och springa till berger!". En kuitenkaan tehnyt niin, tapasimme koululla, kävimme kaupungilla ja sovimme. Illalla tietysti hyvää sovintoseksiä.

En muista että minulla koskaan olisi ollut niin onneton olo kuin tuolloin. Olen joskus miettinyt että voiko parisuhteemme jatkua, Hän on joskus vaikea, mutta nyt kun tämä tapahtui... Ajatus siitä että en enää koskaan pääsisi syliin vaikka haluan oli kammottava. Ja Hän oli se joka minut valitsi, Hän on luvannut pitää minusta huolta ja olla kanssani, ei sitä voi noin vain irtisanoa! En tarkoita, että Hän ei saa jättää minua, jokaisen on pidettävä omasta onnellisuudestaan huolta, mutta sitten kun tämä olikin vain Hänen päässään ollut katkos. En usko, että kukaan tahtoo tulla jätetyksi ja nyt ymmärrän täysin miksi. Se kaipuu oli niin uskomattoman suuri.

Nyt kuitenkin tämä teki hyvää suhteellemme. Osaan nauttia paljon paremmin siitä mitä meillä on ja niin uskon hänenkin tekevän. Läheisyys on nyt paljon rauhallisempaa. Minä tiedän, että tämä jatkuu niin kauan kuin jatkuu ja hän ei enää niin kovasti haikaile sen villin nuoruuden perään. Joskin olen antanut luvan Hänelle että menee baariin, iskee naisen ja katsoo kuinka pitkälle pystyy menemään ennen kuin tuntuu pahalle. Jos Hän haluaa silloin tulla vielä viereeni, Hän saa sen tehdä.

Pakko avautua seksielämästämme, tai ainakin kertoa yleisistä huomioista joita olen tehnyt. Hän pitää siitä että minä teen aloitteen. No mikäs siinä, se on ihan ok, mutta minullekin olisi tärkeää, että saan konkreettisesti huomata että Hän haluaa minua. Jos Hän tulee vain passiivisena mukana, poden huonoa omatuntoa siitä, että pakotan Häntä. Miehen pitäisi olla se, joka haluaa koko ajan! Toisaalta tunnelma on mielestäni keventynyt myös sängyssä, olemme osaksi enemmän omia itsejämme. Toisaalta olisi kiva joskus palata siihen melkein vuodan takaiseen touhuun, eli vain pitelemiseen.

Hän ei taida tulla katsomaan minua, vaikka täällä kärsinkin. Illalla ehkä, mutta epäilen. Ei se mitään, tulee vaan kyllä ikävä viikossa, minkä olen poissa. En pääse Mokoman keikalle kun ne ovat juuri to ja pe, harmi. Mutta joskus taas, ilmoitelkaa tekin itsestänne.

Kuume nousee

2006-01-14T22:11:00.000+02:00

Poikaystäväni heitti minut juuri ulos kämpästään ja olen nyt suuren kuumeisen itsetutkiskelun vallassa. Tai ehkä tuo oli hieman vahvasti ilmaistu, Tatu vaan halusi olla tämän illan yksikseen ja ilmoitti sen juuri kun olin nukahtamassa uudelleen ja kuume nousi. Kyllä minä kuulin puhelimessa aamulla, että sen suunnitelmiin en minä tänään kuulunut, mutta se sanoi kuitenkin, että tule vaan. Minä oletan, että se sanoo, kun haluaa tehdä jotain muuta. Tämä oli nyt mielettömän epäkohteliasta, että se vain heitti minut ulos kuumeisena. Halusi katsoa Pimp my Rideä tehdessä demotehtäviä.

Tässä on nyt epäkohta. Olen ajatellut, että jos kaikki menee hyvin, jossain vaiheessa lähitulevaisuudessa muutamme yhteen ja elämme sellaista tavallista arkista opiskelijaelämää, mihin liittyvät rahaongelmat, makaroni ja herkutteleminen purkkihedelmillä alasti sängyssä. Olen valmentautunut tätä visiota varten. Tällaiset illat pistävät miettimään, että tulisiko siitä oikeasti mitään, että asuisimme yhdessä. Tatu tarvitsee omaa tilaa ja aikaa enemmän kuin minä. Nykyäänkin minulla on koko ajan olo, että ahdistelen sitä koko ajan haluamalla seuraan. Minulla on kamalia mielikuvia siitä miten selviämme vielä kun olemme kahdestaan, mutta sitten kun saan lapsen, haen siltä sen hellyyden mitä en osaa saada Tatulta, Tatu hämmentyy ja eristäytyy lisää, käy epämääräisillä baarireissuilla ja viettää illat ylitöissä, kunnes eroamme kun olen itkenyt yksinäisyyttäni joka päivä kahden vuoden ajan, eikä kumpikaan ymmärrä missä vika oli.

Olen kyllä ehkä maailman itsekeskeisin ihminen, varsinkin parisuhteessa. Jopa silloin kun jokin asia on Tatu vika, se tekee jotain typerää, syytän vain itseäni kun en ole tarpeeksi hyvä tai en vaan osaa tai että vaadin liikaa. Minun pitäisi opetella tarkastelemaan asioita ulkopuolisen silmin.

Paljonkohan tätä kuumetta jo on? Äkkiseltään arvelisin 38,3:a, voi olla kyllä vähemmänkin. Universumi rankaisee minua kun lintsasin perjantaina äikän tunnit kuumeen varjolla. Onkin jo aikaa siitä kun olin viimeksi kipeänä.

Huomasitte varmaan, että kirjoitustyylini vaihtui. Tatu on Tatu, ei siitä mihinkään pääse ja kaikki te jo tiesittekin sen muutenkin. Tämä ei ehkä ole yhtä viihdyttävää tai tyylikästä, mutta olen aika väsynyt juuri nyt. Rahaongelmatkin painavat päälle, meni nyt ihan liikaa tässä kuussa. Ostin korsetin ja kaikkea. Se on kyllä hieno, en kadu sen ostamista paljoakaan. Kadun aina kaikkea mitä ostan, olen ihan onneton. En osaa edes huolehtia nyt rahoistani, ei minusta ikinä mitään tule.

Olisi ollut hyvä nukkua Tatun vieressä, se olisi lämmittänyt. Toisaalta olisin voinut tartuttaa senkin. Se saa kyllä tulla tänne katsomaan minua kun olen kipeä, minusta pitää pitää huolta. Ei se kyllä tule, ei se pääse kun bussi on kallis ja auto on isällä poissa tämän viikon. Ihan tyhmää.

Nyt peiton alle lämpimään, voikaa te paremmin!

Joulun iloa!

2005-12-15T20:38:00.000+02:00

Hei kaikille taas pitkästä aikaa! Taas pitkästä, pitkästä aikaa omalla koneella. Pitäisi lukea biologian kokeeseen, mutta päättelin, että on mahdotonta oppia puolen vuoden asioita yhdessä illassa, eli voin hyvällä omallatunnolla nörtteillä.

En ole vielä nähnyt ainuttakaan joulutonttua. Saattaisi johtua siitä, että nukun suurimman osan päivästä. Menen nukkumaan viimeistään kymmeneltä arkena ja oikeastaan viikonloppuinakin. Silti olen niin väsynyt, että päiväunet tulee otettua joko koulussa tai viimeistään kotona. Olen kehittänyt mainion tavan nukkua näyttäen sille että vain murjotan. Mahdollisimman pitkä kaulaliina kiedotaan tiukahkosti kaulan ympärille, takki levitetään jaloille ja sitten vain nojataan kaulatukeen ja torkutaan. Kun oppii oikean kulman missä istua selviää melkein perseen puutumatta. Filosofian ja historian tunneilla tämä onnistuu parhaiten, mutta enkku tarjoaa myös aika hyvät mahdollisuudet.

Tämä väsymys alkaa jo ottaa lievästi päähän. Kun on väsynyt, itkettää ja vituttaa paljon rankemmin koko ajan eikä saa mitään tehtyä. Olen päätynyt kolmeen mahdolliseen syyhyn:

E-pillerit. Aiheuttavat masennusta ja hormonit tunnetusti vaikuttavat eri ihmisiin eri tavoin. Kasvaneet PMS-oireet voivat näkyä väsymyksenä.
Koulu. Olen patalaiska, mutta tunnen siitä huonoa omatuntoa, joten stressaan koko ajan tekemättömistä koulutöistä, joita en oikeastaan missään vaiheessa rehellisesti sanoen ole aikonutkaan tehdä.
Elämäntilanteeni. Olen murroskohdassa, en tunne vielä itseäni, etc. Olen seurustellut yhtämittaisesti nyt yli kahdeksan kuukautta ja niistä viimeisimmät olemme oikeastaan viettäneet 11 neliön huoneessa. Olemme hieman hukassa kumpikin, puhumattakaan kroonisesta rahattomuudesta. Haluan olla enemmän ihmisten seurassa, haluan olla aktiivinen ja tavata ihmisiä. Mieluiten poikaystäväni kanssa. Haluan ulos laatikosta!

Olen kyllä mielettömän onneton hoitamaan asioita. En edes osaa pitää sitä saatanan yhtätoista neliötä siistinä. Turhaudun kun en jotenkin saa itseäni niskasta kiinni missään asiassa. En saa säästettyä rahaa tai syötyä vähemmän. Itsekuri on päässyt löystymään aivan suunnattomasti. Nytkin vaan vedän joulutorttuja ja helkkarin suolaisia maissilastuja, vaikka pitäisi jo nukkua.

Pakollinen parisuhdeavautuminen: Olen onnellinen Hänen kanssaan, vaikka tahtoisinkin lisää kontakteja myös ulkomaailmaan. Olen tosin ollut pelottavan haluton, joten olen itse tehnyt normaalia enemmän aloitteita, jotta pääsisin eroon tästä tunteesta. Hassu logiikka, tiedän sen, eikä se varsinaisesti toimi. Seksi tosin on hyvää. En vain oikein jaksaisi harrastaa sitä. Mutta koska Me Naisissa neuvottiin, että haluttomuus lähtee harrastamalla seksiä, koska se vapauttaa jotain hormonia, niin yritetään nyt tätä.

Olin The Arkin keikalla Tampereella tuossa männä viikolla ja tunsin itseni vanhaksi. Olin ensinnäkin taas vaihteeksi väsynyt ja hieman ärtynyt. Itse pääkallopaikalla taas tunsin itseni niin väsyneeksi kaiken maailman erilaisuuteen ja sen hyväksymiseen, että olisin voinut ampua kaikki ne nuoret tytöt, jotka pitävät itseään bi-seksuaaleina vain koska pitävät ystävätärtään kauniina. Olenko paha ihminen? Olen, mutta ainakin tietoinen siitä.

Nyt on pakko mennä nukkumaan, jotta jaksan vastata edes monivalintaan kokeessa. Sain Häneltä juuri vastausviestinä hyvän yön toivotukseen vain <3, vaikka olisin kaivannut jotain rakastavaa, hellää ja kannustavaa. Tuokin kyllä kelpaa ja tiedän, että Hän tekee juuri nyt jotain muuta, eikä keskity minuun. Olen kateellinen. Mutta näen Hänet huomenna, nukun taas Hänen kämpässään ja ehkä pyydän anteeksi tuikkuiluani viemällä jotain hyvää tai tekemällä jotain mukavaa Hänelle. Hän ansaitsisi parempaa kuin minun äksyilyni.

Hei taas!

2005-11-04T15:41:00.000+02:00

Olen niiiin pahoillani, kun olen riistänyt kirjalliset lahjani suurelta yleisöltä näin kauan! Minulla on kuitenkin ollut menoa (eli olen nukkunut, ollut laiska ja möllinyt), joten tietokoneella viettämäni aika on vähentynyt entisestään.
Olen kuitenkin tehnyt jotain tässä ajassa. Päätin, että jään IBlle, siitä oli oikein hieno keskustelu äidin, opon ja ryhmänohjaajan kanssa. Suurin syy oli ehkä, että olen liian laiska ja ärsyyntynyt vaihtaakseni Vaajakosken lukioon, mutta ei kerrota sitä kenellekään. Nyt minun vain pitäisi oikeasti sitten alkaa tehdä jotain koulun eteen, muutama kymmenen Cas-raporttia ainakin pitäisi väärentää.
Kävin myös risteilyllä luokkalaisteni kera. En todellakaan pidä risteilyistä! Miksi pitää lähteä laivalle, kun samat asiat voi tehdä maissa, ilman typeriä laiva-asioita, kuten ruostetta ja katkarapuja, joista on aivan liian suuri riski saada ruokamyrkytys.

Kävin hygieniapassikurssin ja läpäisin testin täysin pistein! Ainut ongelmakohta oli voiko olutta jonka tölkki on pullistunut, juoda. Ei sitä, voi vaikka loogisesti ajatelleen sehän on vain käynyt ja saanut lisää alkoholia. Nyt jos jossain vaiheessa hankkisin anniskelupassin, niin alkaisi jo olla kohtalaiset mahdollisuudet päästä töihinkin.

Täytyy myöntää, että lähiaikoina olen miettinyt parisuhdettani hieman eri kantilta kuin ennen. Olen ollut hyvin hämmentynyt eräiden henkilöiden tekemisistä minun suhteeni ja olen ollut välillä niin väsynyt, että pienetkin riidat Hänen kanssaan ovat saaneet minut siihen häpeälliseen tilaan, missä ei vain voi ajatella rationaalisesti. En kuitenkaan siis suinkaan ole hakannut Häntä harjan varrella tai vastaavaa, mutta olen jo miettinyt, että kuinka paljon minä jaksan näitä pieniä riitoja. Ja jos ajatellaan, että joskus hamassa tulevaisuudessa muuttaisimme yhteen, riitelisimmekö silloinkin näistä ihan samoista asioista? Jaksaisinko sitä? Jos olisin jo muutenkin väsynyt, ilmoittaisinko vain jonain päivänä että tämä oli tässä? En kyllä ikinä voisi vain tehdä niin. Olisi minun pakko kiduttaa kumpaakin pitkillä, turhilla keskusteluilla ja suomalaisen, ihastuttavan kärsivän rakkauskäsityksen mukaan luultavasti tekisin senkin vasta kuolinvuoteella. Mutta on rakkaani oikeasti ihanakin, näkisitte sen ilmeen kun hän keskittyy näpertämään jotain pikkuruista asiaa! Hän on silloin mielettömän komea... Harmi, että Hänellä ei ole sitä ilmettä kun Hän pelaa tietokoneella, saisin nauttia siitä silloin kyllästymiseen asti.

Mitä tekisin tulevaisuudessa? Katsoin juuri Mol:in sivuja ja siellä oli mm. au pair -ilmoituksia, mutten voi lähteä ennen koulun päätymistä minnekään ja sitten onkin jo haut. Olen tylsä ja luultavsti haen vain lukemaan äidinkieltä JKLn yliopistoon. Ihan hyvä vaihtoehto se on. Kai.

Nyt kanttarellikeitolle, viihdytän teitä taas tässä kohta!

Biologian tunnilla

2005-09-27T08:07:00.000+03:00

Juu, elikkäs tässä taas nähdään, että on täysin turha laittaa uneliaita ihmisiä ATK-luokkaan. Meidän piti tehdä biologiasivut itsellemme ja turha hauskaahan se on. Olen tosin nukkunut kymmenen tunnin yöunet, joten en minä nyt niin kovin uupunut ole. Biologia vaan on niin typerää, en halua opiskella sitä ja opettajakin vaikuttaa kiinnostuneemmalle koneista kuin kasveista. Ja puhuu liian hiljaa.
Pääsen tänään kahdeltatoista. Ai mutta enhän pääsekään, minulla on ruotsia puoli viiteen! Perkele, varmaan jaksan olla noilla tunneilla, kolme tuntia ennen sitä kun on vapaata.

TOK-risteily, eli tietoteorian seminaari, eli ryyppäystä laivalla on tulossa. Laitoin itseni Ridgen ja erään toisen mieshenkilön kanssa hyttiin, mutta poikaystäväni ei ehkä pidä ideasta. Hän ei luota siihen, että kännissäkin, vaikka olenkin hellyydenkaipuinen, muistan koko ajan Hänet ja käyttäydyn sen mukaisesti. Minulla ei ole tarvetta maata muiden henkilöiden kanssa. Minulla on lievä tarve olla alasti, mutta ajattelin värvätä ihmisiä vahtimaan etten paljastele itseäni, koska sekin loukkaisi Häntä. On jokseenkin omituista lukea itsensä sanovan noin, en anna itseni tehdä jotain viatonta (ja alastomuus on viatonta, ei se johda mihinkään) koska pelkään, että Hän loukkaantuu. Onko Hän veljensä vartija? Tai siis minun vartijani ja veljensä vartija.

En halua loukata häntä, tiedän ettei hänkään tahallaan loukkaa minua. Hän on silti mies, eikä ajattele aina mitä sanoo, mutta koska olen iso tyttö, osaan suhtautua ja suodattaa sellaiset asiat. Minä taas olen paha ihminen ja sanon joskus loukkaavia asioita. On jokseenkin hölmöä sanoa jotain ärsyttävää vain koska on ärsyyntynyt tai haluaa huomiota. Siitä ei tule kenellekään hyvä mieli.

Marialle suuri kiitos kauniista kommentista.

Olen Suuren Ongelma edessä. Perjantaina on Lyseon Gaala, kiva iltapukujuhla, missä tanssitaan ja niin pois päin. Minulla ei ole sopivaa pukua! Joudun toppamaan rintsikoitani ehkä kolme kokoa, jotta pukuni näyttää kivalle ja silti on otettava sisään puvun yläosasta. Noloa... Mutta jos se nyt onnistuu, on kiva päästä yleiselle paikalle nättinä. Torstaina luovutan hiusteni kanssa ja menen parturiin, joten niistäkään ei pitäisi olla ongelmaa.

Olin kyllä nätti perjantainakin. Minulla oli päällä uudet, kopisevat kengät ja hame ja olin hyvin harmissani, kun eräs neiti ei ollut koulussa. Olisin halunnut kopistella hänet suohon.

Taidan nyt keskittyä hetken veden ihmeellisiin ominaisuuksiin...

Tyhmä päivä

2005-09-24T11:34:00.000+03:00

Tänään olen kyllästynyt elämääni. Minua kutittaa, koska eilen olin koirien seurassa ja ilmeisesti olen niille allergisempi kuin luulinkaan.

Löysin oikeasti viihdyttävän blogin, siirtykää sinne. Tai siis saattehan te minunkin ajatuksiani lukea, mutten usko, että pidemmän päälle olen kovinkaan viihdyttävä, ellen ala julkaista täällä alastonkuviani.

Olen yllättävän kaunis alasti ja puolipukeissa. Miksi en voisi näyttää tätä koko maailmalle?! En kai oikeasti haluaisi, olisi vaan hauskaa tehdä jotain niin minämaista. Ennen jaksoin aina tehdä omituisia asioita, puhua kovaan ääneen noloista asioista ja pukeutua vaikka jätesäkkiin. Nykyään vain kopistelen ympäriinsä seitsemän sentin korkosaappaissa ja saan aivan hitosti kiksejä, kun joku kehaisee ulkonäköäni. Olisi kiva jos poikaystävänikin tekisi niin spontaanisti...
Typerää, kun poikaystäväni ei luota itseensä, en minä häntä ole jättämässä, vaikka nautinkin kohteliaisuuksista muidenkin ihmisten suusta.

Olen muuttunut ihan mielettömästi vuoden aikana ja minua ärsyttää, kun tiedän ettei entiseen ole paluuta. Ihmiset kehittyvät, ystäväiseni. Pidin ennen suurinpana ihanteena ihmistä, joka ei ole riippuvainen toisista, on aikuismainen, epäpinnallinen ja kun ihmiset näkevät hänet, sanovat että siinäpä nainen joka on löytänyt oman paikkansa (ja onpa persoonallisella tavalla kaunis). Nykyään olen törkeän riippuvainen monesta ihmisesta, enkä vähiten Hänestä, vaikkei hän antaisikaan lasteni syödä jouluruokia, höpötän koko ajan jotain pinnallista paskaa ja käyttäydyn kuin huomionkipeä kolmetoistavuotias. Argh! Miksi kukaan ei sano minulle, että se on ihan okei olla murkkuikäinen seitsemäntoista vuotias? Minä olen ihan hyvä tyyppi, vaikka vihaankin legginsejä!

Haluan sellaiselle roadtripille, niinkuin joissain ihan paskoissa ja joissain tosi hyvissä leffoissa. Jollain omituisella porukalla jonnekin vaan ja siellä sitten kaikki elämäni ongelmat ratkeavat. Tai törmäämme sarjamurhaajaan, jolloin myös kaikki elämäni ongelmat ratkeavat. Lähden kyllä huomenna Turkuun töihin Yadin tapahtumaan, mutten usko että sillä reissulla ihan toivottua vaikutusta on.

Mitäs vielä... Olen ollut varattu nainen nyt suunnilleen puoli vuotta. Sain kauniin korun Häneltä ja kirjan, jota en voi lukea itkemättä, eli Veljeni, Leijonamielen.
Minun pitäisi hankkia cas-asioita, mutta en jaksa täyttää lappuja. Minun pitäisi myöskin kirjoittaa filosofista analyysia elokuvasta, mutten jaksa.

Haluan lähteä myöskin metsäretkelle ja sinne olenkin luultavasti menossa luokkalaisteni kanssa. Ongelmia aiheuttaa nukkuminen, en halua nukkua yksin teltassa, koska sitten on kylmä, mutta Hänelle tulee paha mieli, jos nukun toisten poikien kanssa. Täytyy saada siis naisia mukaan metsään, joka voikin olla ongelmallista.

Telkkarissa soitetaan uutta versiota kappaleesta These Boots Are Made For Walking. Miksi pitää raiskata hyvä kappale?

Saisinkohan casia blogista?

En kyllä soita Hänelle, Hän saa ottaa itse ottaa yhteyttä, jos tahtoo. Osaan minä olla yksinkin. Kai.

ps. Olen muuten lopettanut viime kertaisen kirjoitukseni siihen, että odotan Hänen yhteyden ottoaan. Kirjoitanko näitä aina sellaiseen aikaan, vai olenko hieman liian riippuvainen Hänestä? Mitä mieltä olette, olenko hukuttamassa itseni rakastamaani ihmiseen?

Uusittu väsritesti

2005-09-04T18:48:00.000+03:00

Pelottava väritesti antaa taas pelottavia tuloksia

1. TILA JOTA TAVOITTELEE TAI TAVOiTTEIDEN MÄÄRITTÄMÄ KÄYTTÄYTYMINEN Tarve suurempaan vaikutuspiiriin tekee levottomaksi ja ohjaa toiveita ja haluja. Voi yrittää laajentaa aktiviteettiaan liian laajalle.

2. TILA JOSSA ON TAI NYKYTILANTEESEEN SOPIVA KAYTTÄYTYMINEN. Hellittämätön. Edellyttää että asiat menevät kuten hän itse tuntee ja yrittää säilyttää asemansa muuttumattomana.

3. ESTETYT TILAT TAI EPÄSOPIVA KÄYTTÄYTYMINEN NYKYTILANTEESSA. Jää tunneperäisesti saavuttamattomaksi vaikka olisi läheisessä ihmissuhteessa.
Kykenee saamaan tyydytystä seksuaalisesta aktiviteetista.

4. STRESSIN LÄHTEET. Ylikorostunutta herkyyttä ulkoisiin ärsykkeisiin. Haluaa päästä irti tyhjyyden tunteesta ja esteistä jotka eristävät hänet muista. Innokas kokemaan elämän kaikilla tasoilla ja elää rikkaasti. Tästä johtuen vastustaa kaikkea rajoituksia ja yrityksiä asettaa rajoja. Haluaa olla vapaa ja esteetön.

5. NYKYINEN ONGELMA. Feels restricted and prevented from progressing; seeking a solution which will remove these limitations.
Fights against restriction or limitation, and insists on developing freely as a result of his own efforts.

Olen sairas, taas

2005-09-04T18:35:00.000+03:00

Olen flunssassa ja kuumeessa, kovin epämiellyttävä olo. Varsinkin kun tietää, että huomenna on mentävä kouluun, kun on jo niin paljon poissaoloja, että olen ihan jäljessä. Pahinta kaikesta, täällä ei ole kukaan silittämässä päätäni, tuomassa vettä ja lohduttamassa. Poikaystäväni on pelaamassa kavereidensa kanssa pikku-ukoilla ja minulla on ikävä. Näin hänet viimeksi, katsotaas, 28 tuntia sitten ja olen ihan raunioina. Johtuu kyllä flunssasta, mutta eikö olisi ihanaa ja romanttista jos riutuisin rakkaudesta. Valitettavasti en ole mikää Nuori Werther, tekee vain mieli suklaata ja olin ajatellut nakittaa Hänet hakemaan sitä.

Sain nukkua Hänen vieressään ja se oli äärettömän miellyttävää. Sai nukahtaa vain siihen ja herättää aamulla tökkimällä kylkeen. Yövyimme Hänen kaverinsa luona. Epäilen, että kuumeeni johtuu juuri siitä, että nukuimme siellä; parvekkeen ovi ei ollut kunnolla kiinni.
Eli siis, perjantaina oli tarkoitukseni mennä heti kotiin, koska tunsin oloni heikoksi ja hartiani olivat niin jumissa, että huimasi. Menin kuitenkin poikaystäväni ja Hänen kaverinsa kanssa Parnell'siin pelaamaan biljardia, josta en jaksanut lähteä kotiin. Ajattelin mennä poikaystävälleni ja lähteä sieltä kotiin sitten kun Hän lähtisi ystävälleen. Laiskuus kuitenkin iski ja lähdinkin mukaan. Sieltä siirryimme jonnekin omakotialueelle erään koulumme opettajan tyhjään asuntoon, jossa piti olla ihmisiä, mutta tunnelma oli jokseenkin matala ja lähdimme jossain vaiheessa takaisin Hänen kaverinsa kämpälle. Kämpän omistaja jatkoi baariin, joten saimme nukahtaa ihan rauhassa parisänkyyn. Omituinen fakta: Vaikka olemmekin nyt nukkuneet joitakin kertoja yhdessä, emme koskaan ole harrastaneet seksiä ja nukahtaneet sitten sylikkäin. Harrastamme seksiä aina aamulla.

Juoduin vihdoin paljastamaan, etten ole yli-ihminen aamuisinkaan. Aina ennen kun olemme nukkuneet yhdessä, olen herännyt ennen Häntä ja käynyt pesemässä hampaat yms. jotta olisin raikas ja nätti. Nyt se ei ollut mahdollista, mutta ei se näyttänyt kovasti häiritsevän.

Olen nyt menstruoinut 13 päivää. Kuinka se on mahdollista, kysytte. Helppoa, vastaan, aloittakaa vain e-pillerit. Tämä on tuskaa, kuvainnollisesti tosin. Tekee aika helkkaristi mieli luopua koko paskasta, mutta minulle on vakuutettu, että tämä on normaalia aloitusvaiheessa. Pelkään, että minulla on anemia, oireita oli jo viime keväänä ja tälläinen vuoto ei varmaan auta asiaa. Ilmeisesti täytyy käydä mahdollisimman nopeasti mittauttamassa hemoglobiini, etten mene ihan sairaaksi.

Olen muuten tosiaan koulumme lehden uusi päätoimittaja. Minun ei anneta tehdä mitään, mutta saanpahan nimeni "parrasvaloihin". Pitäisi kirjoitta siihen itse asiassa juuri nyt...

Kuin myös filosofian dialogia ja pitäisi laskea matikkaa, mutta en tosiaankaan saa aikaiseksi. Murehdin liikaa Hänen asioitaan ja olen liian kuumeinen mihinkään.
Olen vaikeassa tilanteessa, kun minun pitäisi tukea poikaystävääni, mutta en osaa. Hänellä on ongelmia perheensä ja elämänsä kanssa, enkä voi auttaa muuten kuin kuuntelemalla. Tekisin mitä vain, että asiat selviäisivät, mutta mikään ei ole minun vallassani. Turhauduin jossain vaiheessa ja ilmoitin Hänelle, etten oikeasti halua kuulla näitä asioita, mutta kaduin heti mitä olin sanonut. Haluan minä kuulla, mutta tiedän etten voi auttaa, eikä Hän ratkaise asioita samalla tavalla kuin minä. Ja tunnen itseni pahaksi ihmiseksi, kun vaadin Häneltä huomiota nyt. Jos olisimme rationaalisia, pitäisimme varmaan hetken hiljaiseloa ja antaisimme kummankin laittaa omaa elämäänsä kuntoon, mutta en todellakaan halua olla rationaalinen. Haluan Hänet viereeni, jotta voin silittää Hänen hiuksiaan ja Hän voi pitää minusta kiinni. En oikeastaan halua, että meillä on erillisiä elämiä setvittävänä, haluan yhteisen elämän.

En ole varma olenko oikeasti tuota mieltä. Joskun vaikuttaa sille että voisin pystyä siihen ja haluaisin sitä, mutta joskus on taas hetkiä, etten todellakaan tiedä mitä haluan. Rakastan Häntä, en vain ole varma pystynkö siihen loppuelämääni. Olenko paha ihminen koska en voi sanoa että pystyn? Olen vasta 17. Elämä edessä ja varmasti ihan hyvä sellainen.
Voisinpa sanoa, että pystyn tai en, tällä hetkellä todella haluan tätä. Oikeastaan vain aika voi näyttää kasvammeko me yhteen niin että pystymme yhteiseen elämään. En lähde pakottamaan meitä kumpaakaan siihen, mutta olen oikeasti valmis tekemään töitä tämän eteen. (Suurta puhetta 5 ja puoli kuukautta seurustelleelta, mutta sellaista se on. Ei nuoruus tee minusta vähemmän vilpitöntä)

Olen nyt tosiaan niin kuumeessa, etten ajattele suoraan, enkä edes vinoon, mikä on jo vakava merkki. Kiitos kommenteista, on hauska, että joku lukee tätä. Pitäisi varmaan useammin kertoa ystäville että arvostan heitä.

Nyt jään odottamaan josko Hän ottaisi vaikka yhteyttä.

ps. Pelaamme salamurhaajapeliä Yadilaisporukassa ja olen pelinjohtaja. Hän on myös järkkäämässä larppia, ja olen kai siinäkin mukana. Jännää! Lisää joskus myöhemmin.

Ihan hyvä päivä

2005-08-25T15:57:00.000+03:00

Olen nyt kolmen päivän ajan esittänyt näytelmäämme häliseville kasiluokkalaisille ja eilen olin varma, että kuukahdan. Olin päivällä niin uupunut, että melkein itkin kun lähdin kotiin, en jaksanut jäädä edes juhlatyöryhmän kokoukseen. Mutta onneksi olin aikaisemmin soittanut ystävättäreni käymään ja oloni kohentui huomattavasti kun itsekkäästi selitin omia juttujani ja kuuntelin hänen kuulumisiaan. Illaksi pukeuduin nätisti (jos joku näki minut, voi olla erimieltä, mutta hei, olin väsynyt ja hiukseni ovat vaikeassa vaiheessa puolipituutta) ja kävin elokuvissa med min kära pojkvän. Tämän päivän olenkin sitten ollut hyvällä tuulella, suurimmaksi osaksi siksi, että nukuin "vahingossa" tunnin pitempään kuin piti, koska näin eroottisia unia, enkä malttanut nousta. On se kiva, kun edellisen loppuillan tapahtumat tunkevat uniin...

Aloitin ne e-pillerit ja voin pahoin ensimmäiset viisi pävää, tänään olen ollut ihan kunnossa. Pakko nyt testata sopivatko nämä minulle, sillä en jaksa venkslata merkkejä, vaan otan sitten suoraan kapselin. En usko, että neljään vuoteen on mahdollista hankkia lapsia kuitenkaan.

Olen omituisessa tilassa ystävyyssuhteideni kanssa. Periaatteessa minulla on vaikkapa koululla ihan tarpeeksi sellaisia ihmisiä, joille jutelle etc. mutten ikinä tapaa heitä koulun ulkopuolella. Olen luokassani sosiaalinen väliinputoaja, ei minua (kai) vihata, mutta ei minua minnekään koskaan pyydetä, tai edes mainita, että olisi jotain minne pyytää. Vajaakoskella taas en ole oikeastaan pyrkinytkään pitämään yllä mitään ihmeempää. Nyt sitten vielä Hän ja Häneen kuluva aika tietysti vähentävät liikkuvuuttani. Eivät muutkaan ihmiset kaveripiirisäni minuun usein ota yhteyttä, mutta toisaalta en minäkään heihin. Se taas johtuu siitä, että en halua häiritä.

Ärsyttävää on se, etten saa Häntä mukaan minun ystäväpiiriini. Eli hän ei usein suostu tapaamaan ystäviäni. Osan ymmärrän, Hän ei halua tulla vaikkapa Yadin kokouksiin, koska hänen entinen tyttöystävänsä voi olla siellä (ei ole kyllä ollut pitkään aikaan ja kyllä kahden aikuisen ihmisen pitäisi osata olla samassa rakennuksessa, mutta vain IMHO) ja Hänkään ei pidä siitä että ympärillä on kamalasti häliseviä ihmisiä, joita hän ei tunne. Minä kyllä menen Hänen mukaansa, vaikka välillä vaikuttaa sille, että Hänen ystävänsä pitävät minua vain jonain säälittävänä koristeena (minä, koriste...). Totuuden nimessä on kyllä sanottava, että ei meidän ystäväpiireillä ole oikeastaan mitään yhteistä, kumpikin on kohtuulisen hukassa, jos koittaa integroitua sinne.

Kun alkaa miettiä, että meillä on täysin erilaiset ystäväpiirit, niin mitä se kertoo meistä? Olemmeko me täysin erilaisia? Olemme ja emme ole, sanoisin. Olemme ehkä perusasenteeltamme erilaisia. Vaikka ette tätä usko, olen aika ihmisrakas tyyppi. Suvaitsen (typerä sana) muita ihmisiä huomattavasti paremmin kuin Hän. Tämä voi tietysti johtua siitä, että olen nainen ja Hän mies. Hän on ehkä myös hieman kapeakatseisempi vaikkapa poliittisesti kuin minä, pyrin kuitenkin katsomaan asiaa useammalta kantilta. Yhteistä meissä on ainakin huumorintaju ja... No, on varmasti jotain, odottakaapas hetki! Pidämme suklaasta, samantyyppisistä elokuvista (ei aina), ööh, olemme mukavuudenhaluisia ja suunnittelemme enemmän asioita kuin teemme. Siinä se sitten taisi olla... Säälittävä lista. Oikeasti, meillä on muitakin yhteistä, sitä ei vain voi määritellä. Olemme osittain (niin paljon kun eri sukupuolet voivat olla) todellakin samalla aaltopituudella, sanokaa mitä sanotte! Me kuitenkin koko ajan sopeudumme enemmän toisiimme ja opimme elämäänolemaan yhdessä.

Huomenna pitäisi mennä koululla ihan tunneille, höpsöä touhua. Nyt täytyy rientää Yadin kokoukseen, siis sinne minne Hän ei suostu tulemaan (kysyin tosin kesken Vampire -korttipelin, joten oli kai turha odottaa muuta vastausta). Pitäkäätten hauskaa, minä koitan luovia oman elämäni aallokossa.

Loma on lopussa, arki alkaa

2005-08-13T23:38:00.000+03:00

Anteeksi, edellinen on kamala nysä, mutta jouduin pois koneelta. Olin tosiaan kamalassa hormonimyräkässä, jälkiehkäisypilleri ja kuukautistensiirtopillerit toimivat hyvin yhteen, itkin niin paljon että kouristelin pari päivää. Hän oli kovin iloinen, ensin poissa ja sitten vaan itkee ja vuotaa verta...

Mutta mitäs teille nyt pitäisi kertoa? Minulla menee hyvin, toistaiseksi. Saa nähdä miten koulu vaikuttaa asiaan. Meillä menee hyvin, suhteemme tuntuu olevan terveelle pohjalla. Kavereilla menee (kai) hyvin, tosian kesä on tainnut sekoittaa useamman kuin yhden pään. Alkoholi on virrannut kuin Golfvirta, siis muilla, ei minulla. En todellakaan saanut tehtyä kaikkia kesän juttuja (kuten lukenut koulukirjoja), mutta olen tehnyt kaikkea muuta, katsonut leffoja, harrastanut seksiä ja rentoutunut.

No seksistä te kuitenkin haluatte kuulla. Itse asiassa juuri löysin Hänen hiuksensa vyötärönauhani alta, ties miten se on sinne joutunut. Olemme opetelleet mitkä asiat meille toimivat ja mitkä eivät, ehkä joitan yllättäviäkin piirteitä on löytynyt. Jääskelän ratsutilan lähellä on yksi ihastuttavan rauhallinen pikkutie.
Minulle on vain yllättävän rankkaa joka ilta erota yöksi. Haluaisin niin kovasti nukahtaa miellyttävän nuoren miehen syliin, mutta miksi vitussa kummankaan kämpässä ei voi yöpyä?! Palaa kiinni, olen nykyään aina itkuinen kun menen nukkumaan. Ja kyllä, kärsin taas PMS-oireista.

Tällä kertaa muuten odotan innolla menkkojani. Kävin perhesuunnitteluneuvolassa juttelemassa tädille seksielämästäni ja sain paketillisen e-pilleritä matkaan. Ne aloitetaan kuukautisten ensimmäisenä päivänä. Voisi vaikka lyödä vetoa, että menen niistä jotenkin sekaisin. Mutta niillä pääsee kondomisähläämisestä ja limakalvoni eivät ehkä ärtyisi niin kovin. En ilmeisesti tule kitkan kanssa toimeen.

Tiedän muuten nyt minkälainen minun pitäisi olla, jotta Hän ei pystyisi pysymään minusta erossa. Siis oma itseni tietysti, mutta nahka/pvc/verrattavissa-oleva-aine-korsetti, lyhyt hieman liehuva hame, vilahtelevat stay up-sukat, piikkikorot ja kiharat hiukset. Ja ilmeisesti suttuiset silmämeikit auttavat aina asiaa.
Aika omituista. En minä osaa sanoa noin. Ihminen on viehättävä niin hassuilla hetkillä, arkisissa asioissa. Kuten vaivatessa innokkaana pullataikinaa likaisessa keittiössä tai kiristellessä leukoja pelatessa Max Payne 2:sta. Tosin aloite seksiin menee hieman hukkaan, kun mies pelaa, mutta yrittänyttä ei laiteta.

Voin muuten vuokrata erästä ystävätärtäni Anti-Shop -seuraksi. Jotenkin tällä henkilöllä on kyky poistaa myös tästä hieman jännittävästä tapahtumasta kaikki kiusallinen ja epämiellyttävä. Sen on pakko johtua siitä naurusta... (yli 100 desibeliä metrin päästä mitattuna).

Näytelmä! Esiinnyn tosiaan siinä näytelmässä, seuraavana perjantaina ensi-ilta. Ihan hyvin se on nyt luonnistunut, rooli ei ole huono, vaikkei päärooli olekaan. Olemme saaneet siitä suurimman osan tekotaiteellisuudesta ja angstisuudesta pois, mikä on mainiota. Porukka on ihan mukavaa, kahdeksasta näyttelijästä kuusi Lyseolta. Ohjaaja on mukava, kun ei pakota rooliin, vaan antaa meille tarvittavia vapauksia.

Täytyy vain sanoa, että on Paris Hilton typerä nainen.

Pitäisiköhän nyt tehdä kotain muuta, kuten nyppiä bikiniraja... Kivuliasta, mutta yllättävän miellyttävää. Lupaan alkaa kirjoitella huomattavasti useammin, kun koulut alkavat ja tulen myös kirjoittamaan jotain Älykästä. Minulla on jotenkin koko ajan kovin "höpsö tyttö" -olo. Joten hyvää yötä.

Pariisista palattaessa

2005-07-20T14:48:00.000+03:00

Ja taas on aikaa kulunut kuin tikkaria lapsen suussa, lähmääntyen, valuen suupielistä ja aiheuttaen pieniä haavaumia. Okei, ei ehkä parhaita kielikuviani, mutta turha odottaa mitään fiksua rättiväsyneeltä, hormonilääkityksen vaikutuksen alaisena olevalta ihmiseltä.

Olin töissä kaksi viikkoa helvetissä. Ehkä hieman vahvasti sanottu, sai siellä sentään ihan hyvää ruokaa. Olin siis tonnilaisena Vaajakosken ABC:llä. Muuten ihan ok hommaa, jalat vaan kipeytyivät seisomisesta ja hommaa ei ollut koko ajaksi, joten kävelimme vain ympyrää toisen tytön kanssa, joka oli siellä hommissa. Pahinta kuitenkin oli se, että ketjulla on sopimus Novan kanssa, eli siellä soitettiin vain Novaa. Samat kappaleet parhaimmillaan kolmesti 7 ja puolen tunnin aikana! Ja työaika, seitsämän ja puoli tuntia on naurettava palkaan verrattuna. Kun tuntupalkka on neljää euroa, ei moraali kovin korkealla ole.

Sen jälkeen viikko ja lähdin Pariisiin perheen kanssa. Olimme siellä kahdeksan päivää, joten kerkesimme nähdä kaikki suurimmat turistirysät, Eiffelin, Versaillesin linnan ja Disneyland Parisin (joka oli niin skitsofreeninen ja kamala paikka, että sen pitäisi olla k-18). Olisi ollut mukava reissu ilman vanhempia ja alaikäisyyttä. Ikävöin koko ajan Häntä, hyvin epäminämaiseen tapaan.

Nyt täytyy mennä, sori, näkemisiin.

Kesä livahti tännekin

2005-06-12T13:14:00.000+03:00

Kesä on täällä! Iloa, iloa ja onnea.
Kun koulut loppuivat, tai siis paria päivää ennen sitä, tajusin olevani ihan piipussa. En jaksanut mitään, olin aivan tolaltani ja kokeetkin menivät päin persettä. Matikasta nelonen, todella mukavaa. Lyseon yössäkään (koulumme poikkitaiteellinen iltatapahtuma) en viitsinyt oikein mitään, jumittelin vain ympäriinsä. Kesäloma siis tuli ihan tarpeeseen.

Piti kertoa tästä poikaystävä-asiasta. Eli, jouduin nyt hieman joustamaan periaatteistani. Olin ehdottomasti sitä mieltä, että minulla ei tule koskaan olemaan mitään lisäkettä, jota poikaystäväksi nimitetään. Sehän kuulostaakin niin höpsölle ja lapselliselle, poikaystävä, tulee mieleen kaikki sukulaiset, jotka kyselee kuusivuotiaalta, että jokos sinullakin on poikaystävä. Minulla oli myös määritelmä suhteen kehittymisestä, eli tapaillaan -> kuljetaan yhdessä -> naidaan/eletään yhdessä. Ongelma on siinä, että en osaa sijoittaa meitä tuolle janalle. Joten, jotta elämästä tulisi vaikeampaa, kutsun ainakin väliaikaisesti miellyttävää nuorta miestä poikaystäväkseni (ihanaa, kun saa laittaa genetiivin päätteen...)

Urani teatterin parissa jatkuu! Olen mukana Huoneteatterille tehtävässä huumevalistustyyppisessä näytelmässä ystäväni Gilden kanssa. Sain kässärin ekan versio, ja se on PASKA! Se on aivan kamala, epäuskottava ja hirvittävä. Tästä siis on tulossa äärettömän hauskaa.
Valitettavasti teatteri ei ihan vielä kuitenkaan elätä minua, joten juodun kesätöihin Vaajakosken ABC:lle. Siitäkin luultavasti tulee mukavaa, pidän nimittäin siitä, että on jotain hommaa. Jos onnistun näyttämään, että olen uskomattoman lahjakas englannissa ja ranskassa ja ahkera ja täydellienn kaikin puolin, saatan ehkä saada sieltä myöhemminkin töitä, ja sekin tekisi minulle hyvää.

Raha tulee tarpeeseen siinä mielessä, että lähdemme sinne Pariisiin, se kun ei ole halpa kaupunki. Jotenkin myös muut kulut ovat kasvaneet, kun tulee hengattua kaupungilla entistä enemmän. Tai ei oikeastaan enemmän, olen itse asiassa ollut enemmän paikoillani nyt kun olen vakiintunut. Näen ystäviäni harvemmin, Häntä taas joka päivä. En valita, niinhän se menee ja nautin hänen seurastaan. En kuitenkaan todellakaan saa antaa itseni jumittua Hänen ja kodin välille, muutkin kontaktit tekevät hyvää. No, kunhan ystävättäreni palaavat kielikursseiltaan Maltalta ja Englannista alan taas liikkua enemmän.

Liikkumisesta puheen ollen, huomenna aloitan kuntoiluohjelmani. Edellisen kesän tavoin jätän ruokaa pois, käyn lenkillä ainakin neljästi viikossa ja uin. Juuri nyt kyllä ei mene hyvin, soin aamulla (eli ennen yhtä) vain banaanin, mandariinin ja riisikakun, mutta sorruin hetki sitten voisilmäpullaan. Voisikin itse asiassa tehdä ruokaa...
Ja liikkuminen muuten, no, Olli-Emilia on taas kunnossa. Eli vuoden '72 TunturiSport-moponi on taas liikenteessä hurjalla 35 km tuntivauhdillaan. Poikaystäväni ei pidä Olli-Emiliasta, mutta tästä en tingi. Se on niin kätevää kun alla on omat pyörät. 15. päivä linkkikorttini umpeutuu, eli on pakko liikkua jotenkin, ja pyöränsatula ei ole niin mukava kuin moponi.

Ainiin, teille jotka olitte huolissanne; enää ei ole suuria ongelmia makuuhuoneenkaan puolella. Pieni kipu on vain hyvästä. Kävin myös äitini kanssa ihastuttavan keskustelun e-pillereistä:
Minä: -Sulla ei varmaan ole mitään sitä vastaan että hankin e-pillerit?
Äiti: -Ei, soita sinne, mikä se on, perhesuunnitteluneuvolaan.
Minä: -Ok.
Nyt pitäisi siis soittaa sinne ja se on sitten astetta isompi ongelma. Koitan kovasti päästä kammostani soittaa paikkoihin, ja olenkin siinä kehittynyt, mutta vielä on joitakin ongelmia, kuten lääkäri.

Jos saan aikaiseksi, alan kirjoittaa pienimuotoista jatkokertomusta Nörttipariskunta seikkailee. Idean tähän sain siitä, kun Hänen kanssaan olimme Fantasiapeleissä, seisoimme ymmärrettävästi vierekkäin kassalla ja myyjäsetä alkoi puhua meille. Siis MEILLE. Eli "oletteko te ennen pelanneet Carcassonea" " teiltä puuttuu sitten enää yksi osa" yms. Huvittavaa se oli, stereokaupassa kävi niin jo aikaisemmin.

Parisuhteeni suurimmaksi ongelmaksi on ehkä muodostumassa minun epäherkkyyteni henkisesti. En ole herkkä ja hienotunteinen, en todellakaan. Joudun tietyissä tilanteissa sensuroimaan itseäni tavalla, joka ei mielestäni ole oikein. Tiedän nimittäin, että jos alamme riidellä kumpikin vain kävelee pois, enkä minä ainakaan anteeksi pyydä. Inhimillisestä menetyksen pelosta johtuen siis jätän sanomatta ja tekemättä asioita niin että se häiritsee. Tämä on vaikeaa. Älkää käsittäkö väärin, en todellakaan ole mitenkään nyrkin ja hellan välissä tai jotain, minulta vain puuttuu sosiaalisia taitoja varsinkin tilanteissa, joissa toinen ei ole hyvällä tuulella. Minun pitäisi ottaa härkää sarvista ja riidellä silloin kun siltä tuntuu. Ei ole hyvä, että asiat vain kasaantuvat.

Mutta, elämä on ihanaa, ei voi muuta sanoa. Minulla on oikeastaan kaikki hyvin, paremmallakin puoliskollani on kohta asiat varmistettuina ja on kesä. Vielä eräs asia: Minä en ole nörtti! En ole, oikeasti. Se, että saatoin vaikuttaa hieman fanaattiselle uusimman Star Warsin ilmestymisen aikaan on vain hassu sattuma ja sitä paitsi Star Wars -fanius ei ole nörtteyttä. Star Trek -fanius on ja sitä minä en ole. Se leffa oli muuten uskomaton, järkyttävän huono, mutta kun rakastaa jotain, rakastaa sitä huolimatta siitä, onko siinä uskottava dialogi. Star Wars -leffat siis saavat olla ihan niin huonoja kuin haluavat, mutta silti ne ovat jotain elämää suurempaa.

Koimme eilen elämiemme suurimman antikliimaksin. Ainakin elokuvien osalta. Hänellä ja minulla on kortti, jolla voimme vuokrata leffan per päivä. Eilen sitten katsoimme elokuvan Amityville Horror, vaikutti hyvälle ja kiinnostavalle, mutta se loppu! Aivan jotain... en osaa edes kuvailla, se on pakko nähdä. Lista leffoista jotka olemme nähneet:
National Treasure
Jeepers Creapers 2
Shawn of the dead (edelleen hauska, paras romanttinen komedia)
(Blade trinity, vain Hän katsoi)
Underworld
Yesterday
Amityville Horror
Modesty Blaise
Old Boy (aivan mahtava)
Voi ei, en muista muita! Lisään ne myöhemmin.

No nyt on pakko poistua koneelta, tai ainakin sulkea tämä ikkuna.

PS. Ridge on minulle digeridoo-hieronnan auki, toivottavasti saan sen joku päivä.

Elämä jatkuu, baby

2005-05-24T12:00:00.000+03:00

Olen parantunut!
En ihan kaikesta, mutta silti. Onpas taas aikaa vierähtänyt, ei ole tullut avauduttua nyt kun elämä (ihan oikea sellainen) on "raiteillaan" (väitän ainakin). Ihanaa, kun on hyvä olla!

Olin viikon poissa koulusta kuumeen takia ja viime viikkokin meni hieman sumussa. Perjantaista on pakko kertoa tarkemmin, se oli kummallinen päivä. Pistän väsymyksen ja kuun vaiheiden piikkiin, en keksi parempaakaan. Eli, olin aamulla hyvällä tuulella. Menin jopa pelaamaan pesäpalloa. Kun tulin pelaamasta, menin iloisena pienenä tyttönä etsimään poikaystävääni (tästä myöhemmin lisää) ja löysinkin hänet pelaamasta Gta:ta kaverinsa kanssa. No ok, kyllähän koululla aina hommaa löytyy ja on minulla muitakin ihmisiä elämässäni, joten oli ihan oma vikani, että jäin siihen, kun luulin että hän olisi kanssani sosiaalinen. Ja olisi väärin odottaa, että hän lopettaisi kivan asian tekemisen, että voisi vain pitää edes kädestäni kiinni. Jäin siis odottelemaan, että peli loppuisi, mitä se ei tehnyt ja he aloittivat saman tien uuden kun edellinen loppui. Ei se mitään. Sain vapaa tunnin ja ulkona paistoi aurinko. Menin taas odottelemaan. Voitte arvata, että odotin turhaan. Se saatana (vaikka kuinka ihana) pelasi koko tunnin ja sain niin lapsellisen huomionkipeyden ja mustasukkaisuuden puuskan, että hävettää. Häiriköin siinä parhaani mukaan ja lopulta lähdin tunnille sanoen, että en pääse yläkaupungin yöhön, koska äidin mielestä olen liian kipeä ja on mentävä heti kotiin, koska veljen rippijuhlia varten on siivottava. TOK (theory of knowledge) tunnilla nukuin ja kun pääsimme pois ajoissa, olin vielä huonommalla tuulella. Aavistelin jollain tasolla, että miellyttävä nuori mies voisi olla vielä koululla, mutta lapsellinen idiootti kun olen, en tarkistanut, vietin vain hetken kirjakaupassa ja lähdin sitten bussiin. Bussissa Hän soitti (ei Jumala, vaan Hän, tajuatte kyllä) ja kysyi miksi lähdin, eikö meidän pitäisi mennä ostaamaan hänelle ylioppilaslakkia. Siinä vaiheessa aloin itkeä. Itkin spontaanisti pahaa oloani, hyljätyksi tulemista, omaa typeryyttäni ja kyvyttömyyttäni. Menin kotiin, äiti tajusi heti että nyt ei ole tyttö kunnossa ja pisti nukkumaan pariksi tunniksi. Itkin ja nukuin koko illan. Hän lähetti pari tekstiviestiä = itkua. Hän soitti = itkua. Lähetin ystävälle onnitteluja =itkua. Se oli aivan kamalaa, enkä voinut edes itkeä kovaan ääneen ja kunnolla, vaan sillai pienesti. Lopulta alkoi pelottaa, tuollaista romahdusta ei ole tapahtunut koskaan. Olisin niin tarvinnut poikaystäväni paikalle, jotta olisin voinut pitää hänetsä kiinni. No, aina ei saa mitä haluaa ja paha olo meni ohi, ainakin suurimmaksi osaksi.

Lauantaina äitini tosiaan piti kiinni siitä, että en mene kaupungille. Se oli kamalaa, isä vei minut sinne puoleksi tunniksi, juuri niin että näin ketä kaikkia siellä on, mutta en ehtinyt puhua tai tehdä mitään! Olisi ollut miljoona juttua mitä mennä katsomaankin. Olisin myös halunnut liittyä luokkalaisteni seuraan viettämään iltaa, mutta etsinkin vain miellyttävän nuoren miehen ja notkuin hänen kanssaan sen hetken.

Yöllä, kun euriviisujen pisteitä jaettiin, Hän tuli käymään. Katsoin muuten taas melkein koko euroviisut, Norja ja Sveitsi olivat parhaat, ihan väärä voitti. Valitettavasti veljeni oli pelaamassa, yleensä katsomme yhdessä. Niin, Hän tuli yhden maissa ja menimme taloyhtiön alakertaan istumaan rauhassa. "Istumaan rauhassa" if you know what I mean... Puhuimme Jyrki Kataisesta ja niin päin pois. Oli hauskaa, tai enemmänkin miellyttävää.

Nyt täytyy avautua seksielämästäni. Käännä vain katseesi pois, siis ainoastaan kauniit ja laihat ihmiset harrastavat seksiä ja puhuvat siitä. Olen sitä mieltä, että nykyään edelleen puhutaan seksistä kaarrellen ja vääristellen. Varsinkin mitä nuorille tytöille kerrotaan. On valistus, eli "joillakin eka kertaa ei satu ollenkaan, jos sattuu, et ole valmis, eli olet huora ja käytä ehkäisyä, käytä ehkäisyä ja käytä ehkäisyä" ja on Cosmo "jos miehesi ei tyydytä sinua, jätä hänet". Miksi seksistä tehdään suorittamista?! Ja miksi ei sanota totuudenmukaisesti, että joillain se eka karta sattuu niin maan perkeleesti, vaikka olisikin valmis?
Eli, vanhemmat Lontoossa, veli jalkapalloleirisysteemissä ja sisko poissa yöt, viikonloppu minulle ja Hänelle. Voitte varmaan arvata, että nyt on erään henkilön neitsyys menetetty aikas lailla lopullisesti (no onhan niitä leikkauksia, mutta...). Ja se sattui. Ihan vittumaanperkeleesti, kuten eräs kaunisti ilmaisi. Tilanne oli hirvittävä, ei siis muuten, mutta en oikein tuota kipua kestä. Kiroilin, nauroin hysteerisesti ja olin ihan hirveä. Olen niin pahoillani Hänen puolestaan, haluaisin niin kovasti, että voisimme nauttia kunnolla yhdessä (Hän väittää, ettei voi nauttia ellen minä nauti, mutta Hän on mies), mutta ei, en kestä sitä kipua. Toivon, että harjoitus tekee mestarin, tai yhdynnät ovat kohdaltani yhdytty. Onneksi seksiä voi harrastaa muutenkin. Viikonloppu oli muuten ihana, oli kivaa olla Hänen kanssaan, olin vain yltiöväsynyt ja edelleen kipeä, enkä osaa nukkua toisen ihmisen kanssa, mutta mitä pienistä.

Totta, seksiä voi harrastaa muutenkin! Tuokin on jätetty valistuksesta täysin pois. Sana suuseksikin on mainittu vain yhteydessä "käytä kondomia". Myös osuus "nainen nauttii seksistä" on tyylikkästi poistettu. On se kumma, kun jätkillä kyllä kerrotaan kuinka hyvälle tuntuu ja naisesta pitää kohdella kivasti, mutta tytöille sanotaan vain, että käytä ehkäisyä. Valistussessioiden seksi on pelkkä yhdyntää, elämä olisi kamalaa, jos seksistä poistettaisi muut osiot.
Cosmo-informaatiossa taas seksi on suorittamista, lasketaan orgasmeja ja eri asentoja, otetaan kisaa kuka on kokenut pisimmät putket tantraseksisessioissa. Suuri salaisuus paljastuu nyt: Ei mitään väliä! Varsinkaan kun on vasta-aloittelija, ei voi lähteä tuolta pohjalta. Seksissä on kyse (ainakin minun kohdallani) yhteydestä toiseen ihmiseen, sellaiseen josta välittää. Tietysti kokeilunhalua on oltava ja kieltäytyminen on aivan hyväksyttävää tuohon liittyen, mutta ei asioista tarvitse tehdä turhan vaikeita, luonto jo niin tehnyt (Mitä, minäkö katkera immenkalvolleni?). Voisin jopa äärettömässä jälkiviisauden puuskaassa sanoa, että olisi ehkä pitänyt pihdata pitempään. En kadu, että harrastamme seksiä, se on minulle luontaista, mutta nautin jo aivan äärettömästi siitä, että ilman mitään erityistä seksuaalista jännitettä olen Hänen kanssaan. Nyt on ehkä hieman myöhäistä, I've tasted blood and I want more, erään mainion kappaleen sanoin. Mutta on taottava kun rauta on kuumaa...

Ongelma on paikka. Ei olisi kellään vapaata kämppää? Makuuhuone on kiva, muttei välttämätön. On todella hauskaa tulla siskon yllättämäksi noin joka viides minuutti, puhumattakaan naapureista.

Riittää tästä aiheesta, säästän viattomia mieliänne. Lupasin, etten kerro yksityiskohtia siitä kun Hänen 24 senttinen peniksensä tunkeutuu ruumiini joka aukkoon ruoskan antaessa tahtia, kun kierimme öljyttyinä PVC-lakanoissa... Hups, sori. Kauniita unia ja sillain.

Huomenna ehkä äikän puhe, ja helvetisti matikkaa, nyt on nukuttava. Voikaa hyvin, koitan kirjoitella useammin, ellen nyt addiktoidu Wowiin...

Olen taas sairaana

2005-05-11T11:39:00.000+03:00

Olen nyt kolmatta päivää kotona sairastamassa kuumetta. Kuume nousee aina tuossa viimeistään neljältä, joten olen ihan pirteä ja terve päivän ja illalla sitten kuin pieni eläin, joka tulisi päästää kärsimyksistään. En oikein jaksa tällaista; tylsää! Olen vielä onnistunut vierottamaan itseni niin hyvin netistä ja koneesta (syyttäkää miellyttävää nuorta miestä) että en enää edes muista mitä tällä ennen tein. Olen pahoillani, että viimeisistä merkinnöistä on aikaa, mutta olen todellakin ollut kiireinen.

En usko, että kuumeeseen mitenkään liittyy se, että jonotin lippuja Star Warsin ensi-iltaan Jyväskeskuksen takana kello neljältä aamuyöllä. Menimme sinne porukalla ja alunperin luulimme, että joudumme odottamaan pihalla koko päivän. Onneksi pääsimme sisään; en enää koskaan nuku JK:n takana maassa pilotti päällä ja liian ohuessa makuupussissa! Se päivä olikin sitten omaa luokkaansa, tai no päivä oli tylsä, mutta yöllä, kun olimme vain kaikki nörtit keskenämme, tunnelma oli miellyttävä. Jutut olivat tasoa, miten Yoda sanoo Voi muna! ja odotimme kaikki innolla milloin rullaportaat imaisevat ärsyttävän nuoren pojan, joka oli pukeutunut jediksi. Katsoin myös Kingdom of Heaven -elokuvan, mutta valitettavasti nukahtelin aika armottomasti kesken. Näin sentään ne hienot taistelukohtaukset. Mutta se oli tuon arvoista, liput ensi-iltaan riviltä kahdeksan ja aikas lailla keskeltä, eli juuri mahtavaa siitä tulee. (Paitsi jos ihmiset pukeutuvat, ja taputtavat kaikelle. On pakko ottaa haulikko mukaan...)

Isäni on juuri Cambridgessä ja äitini lähtee perjantaina perään. Minulla on siis kämppä käytössä! Ja pikkusisko ja -veli tungettavina jonnekin. Onneksi veli pelaa jossain huisvitussa jalkapalloa koko ajan ja sisko yöpyy muualla. Tiedätte kai mitä tämä tarkoittaa? Orgiat! Ei, kun...
Miellyttävä nuori mies tulee kyllä yöpymään meillä, mutta vaikea sanoa mitä tästä nyt oikein tulee, kun olen kipeäkin. Tuossa on kyllä motivaatiota parantua.

Tuosta täytyykin puhua. Luin juuri äidinkielen kurssia varten Pauline Réageen kirjan O:n tarina. Siinä nuori nainen alistuu ja alistuu ja alistuu ja lopulta jopa polttomerkitään alistumisen merkiksi. Missä menee epäterveen alistumisen ja normaalin miellyttämisen halun raja? Kuten olen jo kertonut, tietty alistuminen on minulle luonteenomaista. Olen nyt kuitenkin huomannuut pohtivani tätä asiaa enemmän kuin ennen. Ainahan on mahdollista näyttää kaapin paikka kieltäytymällä asioista, mutta en halua kieltäytyä asioista joista pidän, eikä ole paljoa epämieluisia asioita joista voi kieltäytyä. Sitten tietysti voisi leikkiä ranskalaista maalaisneitoa, eli Non, non, non... oui, oui, oui! Mutta se on kovin typerää, vaikkakin kuinka "viehättävän viatonta teerenpeliä".

Edit: julkaisin tämän myöhemmin kuin kirjoitin

Nyt nukkumaan

2005-05-03T22:07:00.000+03:00

Lyhyestä virsi kaunis; ei ole tarpeeksi rahaa, että voisin nauttia elämästä, nukuttaa ja vituttaa.

Muuten kaikki hyvin.

Nyt sänkyyn, valitettavasti vain yksin vuotamaan limakalvoa ja verta suurten tuskien saattelemana. Vittu kun on kivaa.

No niin

2005-04-27T00:26:00.000+03:00

Olen pahoillani, olen ollut poissa koneelta jo aivan liian kauan. Jaettu netti on ilmeisesti mahdottomuus, joten aina kun olen ollut menossa koneelle, on veljeni estänyt sen. Mutta aika vähän olen koneelle kaivannut, alkaa pahasti näyttää sille, että minulla on jotain elämää. Olen juuri nyt kipeänä kotona, ihastuttava kevätflunssa päätti iskeä. Ärsyttävintä flunssassa on se, kun iho on aivan älyttömän kosketusherkkä; kaikki sattuu. Räkä menee ja yskiminen, mutta on raivostuttavaa kun ei voi edes maata mukavasti.

Parin viikon tapahtumat pähkinänkuoressa: Koeviikko oli ja meni stresseineen. Tein mm. historian tutkielmaa kello puoli neljään sunnuntaiyönä, mutta sain siitä silti 9 1/2, joten tästä voidaan päätellä, että olen yksinkertaisesti niin luonnollinen lahjakkuus, että opiskelu on aika turhaa. Tai sitten vaan osaan kuulostaa uskottavalle, vaikka sisältö puuttuisi. Muista kursseista aikas lailla kahdeksikkoja.
Teatteri sujuu, enää kaksi näytöstä jäljellä. Ei se tietenkään mikään älytön yleisömenestys ole ollut, mutta on se joka kerta kunnialla läpi päästy. Koko ajan ryhmän henki on parantunut, saattaa jopa hieman harmittaa että tiemme eroavat. Harmittaa vain yllättävän paljon että isäni ei pitänyt siitä. Sille ei sitten kelpaa mikään, mitä teen.

Mitään ihmeellistä ei siis ole tapahtunut.

Nyt on pakko taas vaihteeksi avautua parista asiasta. Ensinnäkin: PMS-oireet. Jumalan kirous naisille ja miehille välillisesti. On surullista, kun oma keho koittaa tuhota elämäni. Olen taas pari viikkoa kuin jonkin saatanallisen olennon riivaama, enkä voi kun katsoa vierestä. E-pillerit tietysti auttaisivat, mutta ajatus siitä, että minuun vielä lisätään hormoneja on hieman pelottava. Vanha uhkakuva, mutta miettikääs jos nyt aloitan pillerit, käytän niitä 45-vuotiaaksi, vaihdan vahvempiin vahdevuosien takia ja sitten ruumiini joudutaan käyttämään ravinnoksi ydinlaskeuman takia! Siinähän on niin hirveät kerrostumat, että miehillekin kasvaa maitorauhaset jo yhdestä puraisusta. No, kerään rohkeutta vielä vähän aikaa jotta saan soitettua gynekologille, siihen asti on kärsittävä.
Parasta on kun tietää käyttäytyvänsä epäloogisesti, mutta ei voi estää itseään. Esimerkki äidinkielen tunnilta: Tuntia oli jäljellä kaksikymmentä minuuttia, kun lähetin tekstiviestin miellyttävälle nuorelle miehelle kysyäkseni onko hän yhdeltä kaupungilla, jotta voisin viettää hänen kanssaan peruttujen musiikin tuntien ajan ennen manikyyriäni (en muuten ennen ollut käynyt manikyyrissä, nyt minulla on hienot mustat kynnet ja peukaloissa on oikein timantit). Olimme edellisenä iltana eronneet ehkä ainakin minun mielestäni hieman omituisissa merkeissä, ja kun en häntä ollut koululla nähnyt, vaikka kello oli jo melkein kaksitoista, alkoivat minulle epätyypilliset epäilykset vallata mieleni. Miksi hän ei vastaa? Odotin rauhassa minuuutin kaksi, kolmaskin vielä meni, neljännellä tulin jo levottomaksi, mutta viides alkoi jo olla tuskaa. En pystynyt keskittymään opetukseen, vaikka äidinkielenopettajani onkin elämäni mies, tuijotin vain kännykkääni jo maaniseksi muuttuvat odotuksen vallassa. Olinko tehnyt jotain väärin? Mikä minussa on vikana, tukahdutanko hänet, olenko liian vaativa/vaikea/omituinen/ruma/tyttö/frigidi..? Lash- vieressäni nauroi vain ahdingolleni kun olin käytökseltäni kuin stereotypia psykoottisesta naishenkilöstä. Tietysti tiesin, että on miljoona parempaa tapaa reagoida siihen, että viestiin ei vastata, voihan saaja olla vaikka puhelimen ulottumattomissa. Ja jos tuollaiseen viestiin ei vastaa edes sanomalla ei, ei saaja ole minkäänlaisen panikoinnin arvoinen. Mutta kerro se niille kaikille hormoneille, jotka rynnistävät kehoni läpi jokaisella sydämenlyönnillä. Kaikki tietysti selvisi kun tunti loppui ja kävelin pöydille missä MNN istui läppärinsä kanssa. Hän ei ollut vain huomannut kännynsä vibraa. Voidaan tietysti kysyä mikä on niin tarkaan vienyt hänen mielenkiintonsa, että ei hän huomaa tärinää nivusissaan...

Mutta en halua että saatte minusta nyt väärää kuvaa. Silloin kun olen terve, en ole mustasukkainen tai epäilevä. Minulle on aivan sama mitä vaikkapa MNN tekee muiden ihmisten kanssa, kunhan hän voi sen minulle sanoa. Jos joidenkin asioiden tekeminen muiden ihmisten kanssa saa hänelle niin huonon omantunnon, ettei hän voi minulle sanoa siitä, mutta hän tekee niin silti... Se on eri asia. Mutta oikeasti luotan ihmisiin niin paljon että en pilaa heidän elämäänsä omistushaluisuudella. En voi asettaa rajoja muille.

Toinen on käsite, josta onkin avauduttava, on omat rajat. Jos olette ikinä lukeneet ihastuttavia asioita nuoruudesta, tietänette että tämä on aikaa jolloin niitä omia rajoja etsitään. Minä oikeasti luulin, että rajani olivat selvillä. Minä olen itsenäinen ihminen ja minulla on terve minäkuva. Olin myös ehdottomasti sitä mieltä, että on julmaa aloittaa suhde toiseen ihmiseen, jos suhde omaan itseen ei ole moitteettomassa kunnossa. No, olen kai sentään vieläkin aika varma itsestäni ja tunnen itseni, mutta ne rajat...
Ongelma on, että pidän miellyttävästä nuoresta miehestä, ja kun pidän ihmisestä, haluan antaa hänelle mitä hän pyytääkin. En ikinä voisi kieltää miellyttävältä nuorelta mieheltä mitään mitä hän haluaa, jos vain voin sen antaa. Mutta tässä tuleekin ristiriita. Ihmiset ovat eri tasoilla. Minä en ole kovinkaan noh, kokenut missään mielessä. Olen vielä nuori ja viaton ja minun haluni ja tarpeeni poikeavat joissain suhteessa muiden haluista, se on itsestäänselvää. Vielä tästä ei ole tullut ongelmaa, eikä välttämättä tulekaan, mutta on mahdollista että minut laitetaan ehkä tiedostamattomasti sellaiseen tilanteeseen, missä joudun valitsemaan omien ja muiden intressien väliltä ja kun luonteeni mukaisesti valitsen muiden intressit, joudun ristiriitaan itseni kanssa. Aina sanotaan, että on oikeus kieltäytyä, eikä kukaan pakota, voin remahtaa ivalliseen nauruun. Ei se oikeassa elämässä niin mene. Ihminen pakottaa koko ajan itsensä tekemään asioita, ja se onkin se pahin pakottaja.
Siis jos ikinä haluatte pakottaa minua tekemään asioita, teidän ei tarvitse kuin pyytää ja oma mieleni hoitaa loput. Onneksi tämä ei ole vielä ongelma, eikö siitä toivottavasti sellaista tule.
Tämä voidaan tietysti ottaa myös osoituksena masokistisesta mielenlaadustani. Onhan alistuminen kivaa, mutta ei se aina ihmiselle hyvää tee.

Kerroinko jo, että lähdemme kesällä Pariisiin? Hiemanko tulee hauskaa, voimme veljeni Cherryheatin kanssa istua Montparnassen kahviloissa juomassa café au laitia, kierrellä Louvrea ja koko ajan molottaa käsittämätöntä ranskaa. Ei oteta huomioon sitä aspektia, että olen dans le ville d'amour veljeni kanssa, koska silloin alkaa jo kuulostaa laittomalle.

Nyt tekisi hieman mieli pelata... En ole pelannut mitään piiiitkin aikoihin. Olen Cherryheatin koneella ja voisin saman tien ratsata pornon. On täällä ainakin vanhoja DOS-pelejä, se latasi niitä kamalasti kun löysi jonkun abandonware -saitin. Olkaa hyvä ja kyselkää, jos haluatte minusta jotain kuulla, kommenttisysteemi saataa jopa toimia. Nyt, hyvästi taas hetkeksi.